Pyöreät rillit ja Nobel-palkitut

pitempi vastaus EJ:n kommenttiin

"
ej

' - Nobelin kirjallisuuspalkinto ei ole vain palkinto vaan kiehtova ja tarkasti käsikirjoitettu näytelmä, jonka lopputulos on kuitenkin viime kädessä yllätys.'

Nyqvist: Räjähdemiehen perintö, Tammi 2019

Selevitellään ensin tuo potun otsikko pois tieltä haisemasta niin päästään asiaan.

Nykyisin näkyy kaikilla kynnellekykenevillä olevan pyöreälinssiset kakkulat.
Ne on muotia.
Pian kaikilla lukuihmisillä kässsä ovat Tokarczuk ja Handke. Koska he ovat nobel-palkitut.
Mukana on pysyttävä, muodissa.
Vaikka hampaat irvessä.

Paremminko näkee pyöreillä? Parempiako ovat nobelistit?
Sopii huudahdella: Mikähän meitä riivaa laukata laumana tyhjän perässä!

Meillä on nyt 116 Nobelin kirjallisuuspalkinnon saajaa vuodesta 1901, jolloin ranskalainen Sully Prudhomme niiasi ensimmäisen.
Noista nimituttuja minulle on puolet, joista puolestaan puolet luettuja ja noista luetuista taas puolia voisin suositella, näitä viittä etenkin:

1. Hermann Hesse 1946
2. Halldór Laxness 1955
3. Albert Camus 1957
4. Heinric Böll 1972
5. Günter Grass 1999

Kahdesta olen kirja-arvostelun lehteen tehnyt eli Keltaisen kirjaston Faulknerista ja Morrisonista sekä Svetlana Aleksijevitšista Kirjavinkkeihin.

Siinä kaikki eli vissiin aika tasoissa ollaan nobelkokemuksissa - vähän vierasta?

Ilman muuta laadukkaita kirjailijoita, kuten sadat ja tuhannet muutkin. Sattumoisin joku vaan miellyttää jotakin hitusen enemmän, jokin kirja vie mennessään - lukipa pyöreiden tai nelikanttisten lasien läpi tai paljain silmin.

Ja vielä loppuhenkoseksi kevennys alkukursiivia todistaen:

' - Vuoden 1929 nobelisti Knut Hamsun otti pohjat jo kotona ja saapui Tukholmaan riehakkaalla tuulella. Hän käpälöi Selma Lagerlöfiä juhlaillallisilla ja nimitteli akateemikko Henrik Schückiä "Kelpo juutalaiseksi". Hamsun tunnelmia nosti juhlajuomien lisäksi kirjailijan rahahuolet kuittaava muhkea palkintosekki, jonka hän tosin unohti juhlapaikalle.' "

Nyqvist: Räjähdemiehen perintö, Tammi 2019

 

 

KIRJA-ARVOSTELUT
*** myös

Nobel-ovi avautuu

näillä hetkillä meidän Aleksis Kivi -päivänämme:

'Tukholman Pörssitalon juhlasalin päätyovet avataan vain kahdesti vuodessa: lokakuussa, kun Nobelin palkinnonsaaja julistetaan, ja joulukuussa, kun palkittu kirjailija saapuu pitämään juhlaluentoaan.'

Tunnin päästä koittaa se hetki! Katso!

Kaksinkappalein palkittuja. Viimevuotinen kirjallisuuden nobel jäi jakamatta akateemikoiden kähmintöjen, törttöilyiden monenlaisten vuoksi.

Nyt on koossa taas koko konklaavi de aderton täydennettynä muutamalla kirjallisuuden asiantuntijalla.

Tuon viiden minuutin julistuksen jälkeen on syytä paneutua tarkemmin Sanna Nyqvistin kirjaan Räjähdemiehen perintö - Vallasta, kirjallisuudesta ja Nobelin palkinnosta.

Vaikuttaapa mielenkiintoiselta, jopa mielenkiintoisemmalta kuin Kirjalliset väärennökset -teos, jonka hän kirjoitti Outi Ojan kanssa.
Ai että!

Jo pelkkä Alfredin suhtautuminen asioihin nostaa hymynhäivän huulille ja sarkastisen asenteen tälle tutkimusretkelle:

'kaiken maailman kraaneja ja kunniamerkkejä, kannetaanpa niitä rinnalla, mahan päällä tai selässä, kirjoitti AN ja toivoi säästyvänsä sellaisilta helyiltä ja pellinkappaleilta.'

Kirjavinkit 

 KIRJA-ARVOSTELUT
*** myös

Eilisen kirjat etenevät

  📖 lukupäiväkirjasta 📖 

Hellevi Poudan Mieto etenee kuin juna, kaikki on niin selkeän varmaa: Juhalle riittää kun on työtä, hikeä ja unta. Silloin tasapainoa ei mikään horjuta. Armeija on vähän laiskojen paikka. Jouluaaton traditio pysyy: aamulenkit joulusta toiseen ovat 70 kilometrin mittaisia.
Ihailen.

Anna-Kaisa Rinta-Ahon Paperijoutsen, jatkosodan maalaismaisemissa elettävät päivät, saa kummasti ryhtiä ja tuhdin annoksen nykyaikaa, kun kahden nuoren naisen talouteen livahtaa kolmanneksi rintamakarkuri Kyösti.
Miten selittää kartanon niskavaaralaisemännälle asianlaita?
Ei naisten taloudessa siveellisistä syistä voi ventovieras mies elää.

Puetaan Kyösti naiseksi, muutetaan nimi Elleniksi. Siinä se.
Kelvannee kartanon Gunhild-matriarkalle?

Ja tässä tullee pommi: Kyösti on kuin onkin ihan oikeasti sekä mies että nainen - kaksineuvoinen.

Nytpä syttyy lukulamppu lukijan päässä, ikään kuin maalin merkiksi. Lukuinto kasvaa, intensiteetti lisääntyy. Onkin vähän huteralla pohjalla tähän saakka tutustuminen edennyt, vaikka kyllä nuo kaksi nuorta naista, Anna ja Lydia, ihan uskottavia ovat rakastuneisuudessaan: Anna kartanon Ilmariin, joka on sodassa, ja Lydia Ilmarin sotakaveri Sashaan.

Vain vaivoin välttyy Ellen rintamakaveriensa kohtaamiselta, kun nämä tulevat vierailulle naisten taloon.

Näin etenen Paperijoutsenta ja nautin heinänkorjuusta ja vikuri-hevosen taitavasta käsittelystä.

Että tämmöinen lukuprosessi meneillään illan päätteeksi. Ei vielä sen kummempaa analyysia aivoissa. Korkeintaan arvuuttelu: mikä on Sashan osuus - hänhän on mies joka tuli karanneen Kyöstin/Ellenin tilalle rintamalle.

Olen juonessa mukana, vaikka silmiä yöntulo kaivertaa ja vaikken yleensäkään kirjojen juonista piittaa.

KIRJA-ARVOSTELUT
*** myös

Pinot on pinottu

Puut saavat pysyä pinoissaan vuoden, kahta suosittelevat. Vuosikin riittää, koska ne eivät metrisiä ole, vaan lyhyiksi sahattuja ja pieniksi pilkottuja: kuivumispintaa paljon.

Toinen pino on jo kuivunut pöydällä kyllin, odottanut puu-urkon päättymistä. Sen pinon purkuaika on koittanut.
Purkamaan käykäämme!

Mieto ilman muuta, hänhän jos kukas on mottimiehiä, yhtäläinen työhullu kuin Päätalon Kalle nuorna miesnä.
Ja kyytipojaksi Anna-Kaisa Linna-Ahon Paperijoutsen. Kertomus pikkukylän ihmissuhteista sodan aikana. Fakta vaatii fiktiota oheisena, kuten elämä haaveita ja lirkutuksia.

Entä isä ja poika vielä lisäksi? Straniukset. Pentti ja Leo.
Onpa sattunutkin ovelasti: kumpikin on julkaissut kirjan samoihin aikoihin tänä syksynä. Eri kustantajalta tosin: Kirjokansi ja Into. Elämäkertaa pitkälti.

Muna ja kana siis.
Vaikka kyllä ainakin Pentti Öisinajattelija on kaukana kanasta - ei orrella nuku! Onpa jännä nähdä kumpi nokkii pitemmän korren. Miten Leo näkee lapsuutensa? Mitä Pentti kertoo Leon lapsuudesta?
Leikkauskohtia mielenkiintoista havainnoida.

Tästä se käynnistyy vihdoin kirjasyksy - kädet syyhyssä!

KIRJA-ARVOSTELUT
*** myös

Tallinnan Vanhakaupunki läpikotaisin

Syyslomalle - tältä ainaiselta lomalta - Tallinnaan, Rääveliin, Revaliin!
Jos ei hotsita eli väsyttää ja kehtuuttaa, niin entäpä sitten?

Pitäs kävellä taas Viru-hotellista MusuPusumäen edustalla olevien kukkakioskien ohi ja pujahtaa Viron portista sisään ja jos oikein viluttaa niin poikkasta heti oikealle Müürivahen villapaitakauppiaiden tykö ensiapua hakemaan.

E-Ei! Olkoon tällä kertaa koko aktiivinen show kaikkine puolentuhannen kilometrin ajomatkoineen ja laivatungoksineen! Ja säästypähän näin noilta Musumäen rosvoilta ja ryöväreiltä.

Avaamme kirjan, ja kas: siin on kõik oluline.

Arktinen Banaani

Ympärikiertävästä muurista jäljellä on pari kilometriä, puoli kilometriä vaille alkuperäisen. 35 tornista on säilynyt 26.

Komea kokonaisuus kaiken kaikkiaan, mistä nyt luemme ja komeita värikuvia katselemme, viisveissamme noista rosvoista ja ryöväreistä, käännelkööt rauhassa suomalaisia humalaisia, poroja.

 

Kirjassa on 273 valokuvaa ja 8 karttaa sekä lupaus: "Käsilaukussa tai taskussa mukavasti kulkeva kaunisasuinen matkaopas esittelee kaikki Tallinnan Vanhankaupungin nähtävyydet."  Muuten hyvä, mutta ei tuo kolme ja puolisataa sivuinen puolenkilon murikka kyllä taskuun tunkemallakaan mahdu, ja käsilaukku, noh! ei siitä mitään jottei loukkaisi toissukupuolisia ...

Tällä katselukierroksella paikat ja rakennukset avautuvat  aivan eri tavalla kuin paikan päällä olankohautuksella ohitetut, syrjäsilmin kiiruhtaessa nähdyt. Nyt on aikaa keskittyä, kun jalkoja ei juili eikä päätä hakkaa eikä kielellä seiso sakun maku.

Suosittelen tämmöistä turistikierrosta kaiken tietävän Tapsa-oppaan seurassa.
Monta vihjettä rikkaampana seuraavalle livereissulle sitten aikanaan!

Ainakin Raekoja Platsin väkästä, Raadin apteekin edessä olevaa L-kirjainta, ristinpuolikasta, on torikiviltä käytävä tutkailemassa: teloituspaikkaa, jossa katkaistiin kaula pastori Panickelta - eikä syyttä. Nuohottava on myös Pagari tänalla sijaitsevat KGB:n vankisellit kauhujen talossa.

Muinaiset matkatirkistelyt on syytä unohtaa ja jättää nuoruuden piikkiin, tämmöiset humputukset, joihin tuolloin tuli enempi keskityttyä:

KIRJA-ARVOSTELUT
*** myös

Sinne upposi

Juuan Paalasmaan 15 kuolonuhria vaatineesta moottoriveneiden törmäysonnettomuudesta on tämän illan hämärissä kulunut 60 vuotta.

Sytytän tulen, ja piirongin kätköistä nostan pöydälle lehtileikenipun sekä kotialbumin, jossa mustavalkoisia valokuvia hautajaisista, serkkujen hautaamisesta useampia.
Veljet, serkut ja sedät laskemassa omaa sukua maanpoveen. Ainakin Viljon tunnen ja Paulin ja Aimon ja Unton ja Laurin. Hämminki kasvoilla ja tuska sydämissä.

Nykyisin samalla paikalla kirkon kummulla muistomerkkinä kohoaa Heikki Konttisen pronssiveistos Hädässään he huusivat Herraa.

Ja Paalasmaan saaressa paasi, jossa äiti kätketyin kasvoin.
Valon pilkotusta mäntyjen lomassa.
Toivoa tulevasta - sittenkin.

Kymmenen vuotta myöhemmin tulikin jo tie.

 

 

JK

Aamun Karjalaisesta luen Toisessasaaressa elelevän 84-vuotiaan Martti Nevalaisen kertomusta noista ajoista; haverissa mies menetti siskonsa, kihlattu veljensä, myöhemmin hukkui oma poika:

 

'Sanovat, että pappi oli puhunut synnintekijöistä, kun olivat tansseihin menossa. Hulluahan semmoinen puhe on, kaikki olivat surusta sekaisin. Mutta en tosiaan muista hautajaisia, Nevalainen sanoo.'

 

Ei hän sentään kirkossa noin, vaan täällä näemmä.

Itse etsin komeron pohjalta Juuka-Seuran kasettia kuunneltavaksi; siinä Vilhon Helmi kertoo tunnelmista vuosien jälkeen.

Enkä välttämättä soisi löytäväni.

 

KIRJA-ARVOSTELUT
*** myös  



Saari kaukana mantereelta

 "Minun pitäsi tulla tänne opettajaksi"

'Kirkkaalla ja komealla selällä on Hannes menossa Orjasaareen uuteen kotiinsa. 

- Ei siellä ole teitä, sanovat soutajat.

Hannes hätkähtää.- Miten sitten kuljetaan?

 

- Suvisin kävellään, talvella ajetaan hevosella.'

Jossain Karjalan takalistossa ollaan, eletään vuosisadan 1900 alkupuolta. K. A. Järven Opettaja-romaanin (WSOY 1907) matkassa viemään sivistystä saareen.

Tuntuu niin samankaltaiselta kuin puolensataa vuotta myöhemmin kun vene putputti pitkin Pielistä ja vei meitä kohti Paalasmaan mummolaa. Tunnin toista venematka Juuan laivarannasta Koluun tahi saaren laivarantaan moottoripaatin papatuksessa.

Ja kieltämättä: olihan se nurinkurista ja kummallisen näköistä kun heinätkin korjasivat kivisten peltojen seipäiltä auringonpaahteessa keskellä kesää hevosrekeen niin että rautajalakset kipinää iskivät kiviä kolutessaan - meillä manterelaisilla kun sentään kumipyöräkärrit ja pelit!

Siellä Paalasmaalla asui äidin puolen suku ja siellä kesiä vietimme. Oli siellä vaaran päällä kärritie saaren päästä päähän koko pituudeltaan, pitkä kuin mikä pikkupojan kävellä Marja-ahon Vilho-enolasta Vaaran mummolaan ja sieltä vielä Saimi-tätin luokse Selkolaan; siinä puolipeninkulmaa tuntui kintereissä täydeltä kympiltä. Eipä siis ihme jos pikkupoika valitti jottei kävellä jaksa. Ja kun sai vastaukseksi juokse sitten! oppi kohta sanomaan: - En jakka kävellä enkä juotta.

Onneksi monenkin talon nurkkahuoneessa oli kauppapuoti ja makeisia!

Hienoja muistoja, ennen kuin tuli syksy kuusikymmentä vuotta sitten, ja se veneonnettomuus, missä Marja-ahon enolta hukkui kerralla kolme lasta.

Huomenna kirjoitetaan se päivämäärä.

Kauko Kortelaisen veistämä graniittipatsas Surukivi

Paalasmaan laivalaiturin vartijana muistuttamassa 4.10.1959 tapahtuneesta veneonnettomuudesta.

Kahden veneen törmäyksessä syyssunnuntai-illan pimeydessä menehtyi 15 nuorta.

 

  

KIRJA-ARVOSTELUT
*** myös

 

Tuonne ulos ikävä

Kulukutauti teki pesän, jumiutui - ei päästä. On tyydyttävä ikkunanäkymään.

Onneksi on hupina Doha
(illalla juoksee Topi)
sekä ilona Saha -
Minäpäivät.
(huvittava)

                                          

KIRJA-ARVOSTELUT
*** myös

Suomalaisnuoren kuva

Kun asuu täällä ettäänperällä ei ihme jos on pudonnut kelkasta ja moni kuva ja käsitys asioista aivan vinksahtanut.
Niin kuin nyt kuva suomalaisnuorista.

Olen ajatellut, varsinkin näin Dohan MM-kisojen aikoihin, että suomalaisnuori on enemmän näiden näköinen

kuin näiden

Mutta näin ei kai sitten ole, ainakaan stadissa, koska Hesari on ottanut Nyt-liitteen (27.9.2019) nykynuorten edustajiksi nuo kaksi suomalaisnuorta, milleniaalia, Ajak Majokin ja Vertti Vesalan, käsittelemään Anna-Leena Härkösen Häräntappoasetta.

Ei tietenkään kirjaa (kuka nyt romaaneja lukisi!), vaan elokuvan. Murhaavan tuomion sai elokuvakin ja varsinkin sen idis:
-Tämä sukupolvi on kapitalismilla päättänyt aiheuttaa ilmastokriisin, joka tulee tuhoamaan ekosysteemin meidän eliniän aikana. Tällaisessa ajassa yksilölliset haasteet jää ajan haasteiden alle.

Eikä niin kuin yksilömurhekeskeisessä Häräntappoaseessa. Muutenkin elokuvan seksuaalisuus on Pikkukakkosen asteella.
Tietämätöntä netitöntä lankapuhelinväkeä liikkeellä - tuolloin.

KIRJA-ARVOSTELUT
*** myös

Selätin kaksi naista

Nuoremman kanssa olen paininut keväästä, vanhemman vasta kuukauden. Eilen selätin molemmat.
Ensin nuoremman ja sitten vanhemman.

Eli lähetin, siis painalsin nappia, kaksi kirja-arviota Kirjavinkkeihin, kokemuksia ja näkemyksiä kahdesta kirjasta, siis siitä miltä minusta tuntui painiskellessani noiden kirjojen kimpussa: mitä niistä sain? Paitsi että lunssaiset pötköttelypäivät kuluvat näin rattoisasti.

Ääripääelämänvaiheita käsittelevät: toinen kolmikymppisenä, toinen kasivitosena elämän tuulissa purjehtimassa. Kummallakaan ei miestä vielä / enää. Toinen metsästää, toinen muistelee - omaa miestä.
Toisella kaikki jo elämänkasassa kaikkine tykötarpeineen, toisella hyvä jos stringit.
Kummatkin ajavat autoa, nuorempi milloin auto on kunnossa, vanhempi milloin ajaja.
Toisella on ainainen kiire, tuli hännän alla. Toinen on vaan.

Toinen nainen, kirjailija, on totta, toinen, kieltenope, ei.

Nimetkö?
- Eeva ja Elina.

Kumman Sinä valitsisit olotilaksesi?

Toisesta kirjoitin näin:

"opehuoneenhenki haisee ja tuoksuu sieraimissa ja opegalleria täynnä tutuntuntuisia, persoonallisia, nappiin kuvattuja tyyppejä, varsinkin ne kaksi vakiotuoleissaan istuvaa miesopettajarealistia, Kari ja Seppo, joita eivät uudistukset hetkauta ja jotka luutuvat vanhoissa asenteissa. Tunnen myötähäpeää."

 

Toisesta näin:

"... kirjoihin tarttuessa tietää pääsevänsä hetkeksi rauhanmajoille ja luonnonhelmaan. Aina. Lepoon, levähtämään. Niin nytkin. Yksinkertaisen elämän viettoon. Linnunlauluun, kasvien keskelle. Kaurapuurolla elää, jokunen kananmuna silloin tällöin, vettä kyytipojaksi, olutmukillinenkin jos oikein janottaa."
 

ps
kolmannen naisen kanssa kamppailen vielä: selätys kuitenkin jo lähellä; tämän kieli on täkäläispainotteista - niin kotoista muutaman vuosikymmenen takaista maalaiselämää, jottei voi olla pitämättä:

 

KIRJA-ARVOSTELUT
*** myös
 



Ihan pirruuttaan piti mennä töllistelemään

 

Kun Lehtipuun Suomalainen matkaopas Karjala ilmoittaa, ettei siellä ole mitään nähtävää turistille. Syntyi houkutus suur!
Ja kun
lupaa vielä antinähtävyyden eli hurjan tehdasaluenäkymän kaupungin pohjoispuolella:

"Korkeiden piippujen alla leviävät massiiviset tehdasrakennukset, ja niiden itäpuolella on vaikuttava avolouhosalue. Tehdas järkyttää massiivisuudellaan."

No hittolainen - ja 85 €:lla tuo kaikki! Vuorokaudessa. Hyvätasoisessa, tosin lämmittämättömässä, hotellissa.
Tämä Folke Easthän lähti oitis kohti Vartiusta ja Vienan tynkää.

Ja katso!
Kolmekymmentä matkailijaa palasi vuorokauden reissun jälkeen tyytyväisnä takaisin kotikonnuilleen todettuaan, koettuaan ja nähtyään tuon kaiken. Ja senkin että yhtä holotnaa linja-autosta laskeutuessa oli kotikaupungissa kuin rajan takana Kuhmon suunnalla Kostamuksessa.

- Vois tuone männä toisennii kerran, moni loihe.

Kombinaatin piiput ja töhröt tässä:

Ja Kekkonen ja Kosygin kaiken takana, kulttuuritalon edessä patsastelemassa tässä:

Siinäpä vellosparissa nähtävyyttä ja muisteltavaa kerrakseen!

KIRJA-ARVOSTELUT
*** myös

Oletko lukenut syyskuussa kirjan?

jos, käy tasapainottamassa lehden gallupia tästä

20.9.2019
 

Kaks oli vastannut ennen minua - laskepa siitä.

Vastakysymys kuulukoon: Oletko  syönyt tässä kuussa?

Hannu Mäkelä
Sanna Ukkola 
 

KIRJA-ARVOSTELUT
*** myös

Julkkareissa

Onpas otsikossa Vanhan Miehen suuhun erittäin huonosti istuva sana! Menköön. Kolmas kirjanjulkistamistilaisuus missä olen elonaikanani ollut: mitenkä sitä nyt täältä raukoilta rajoloilta!

Eka oli kutsusta ikiystävän, sen Tampereella kirjastotieteitä opiskelleen julkkari(t):
Reijo Pakarinen: Puruveden kalastajat, Kirja-Pakari 2014.

Toka kutsumatta tuiki tuntemattoman, mutta askeleet väkisin tilaisuuteen aiheen takia kammenneet, tutkija Anneli Heliön Ahmatova-runokäännösjulkistustilaisuus Ahjon vintillä eli entisen Joensuun poikalyskan voimistelusalin vintillä, rakennuksen jossa aikoinaan ylioppilaaksi kirjautuminen tapahtui:
Anna Ahmatova: Olen äänenne. Kootut runot 1904-1966. Kirjokansi.

Kolmas nyt viikolla kutsusta, Pentti Straniuksen maili:

" PRIVET, SMORTRI PRILOZHENIE!
Terveh, ks. liite!

OLET myös tervetullut uutuuskirjan julkaisutilaisuuteen, varaapa aikaa kalenteristasi, Joensuu 11.9. klo 18.oo / Vaihtoehtoravintola SOINTULA,

TERVETULOA! ÖISINAJATTELIJA "

Kun kulttuurikapakka Jokela on mennyttä kalua, kokoontuvat alanmiehet (käsite sisältää kaikki sukupuolet, kuten tiedämme) Sointulaan.
Kokoonnuimme kymmenin.

Paneudutaan, pureudutaan isän, Pentti Straniuksen, puolielämäkertadokumenttiin Vähän äkkipäinen muuttomies, kunhan aika on ja kunhan sitä ennen on saatu käsiin pojan, Leo Straniuksen, Ekoistin muistelmat.

Onhan se tapaus: isä ja poika julkaisevat yhtä aikaa muistelmat eri kustantajilta toki!
Katsotaas kumpi muistaa paremmin.

Alkupalaksi riittäköön kuva:

KIRJA-ARVOSTELUT
*** myös

Kaksi eläväistä naista

Kuittaisiko kolmipäiväisen Joensuun kirjallisuustapahtuman esiintyjät näin lyhyesti: Anna ja Kati.
Ketään muuta väheksymättä, ansionsa kullakin.
Tässä päivien ohjelma: Oho!

Näin vähemmän rationaalinen osallistuja innostuu aina mikäli esiintyjä osaa ottaa oman persoonansa peliin, työkaluksi, kuten Kortelainen ja Outinen osaavat. No, Outisenhan on pakkokin, koska on näyttelijä: millä sitä muulla kuin persoonallisuudella valloitat estradin, varsinkin kun esität monologia puolituntisen.

Vähä ettei kumpaankin naiseen olisi langennut, kokenut sen Stendhalin syndrooman eli ylettömän kauneuden aiheuttaman heikotuksen, pyörtymisen tai jopa kuoleman. Ei niinkään näiden henkilöiden vaan heidän esityksensä vuoksi.

Kortelainen veteli lähinnä maalaustaiteiden värinöistä, miten joku, kunhan ei juuri tämä kyseinen Stendahl, sai sydämentykytystä, hengenahdistusta, pahoinvointia, vapinaa yms. Firenzessä kappelin kattomaalauksen enkelyksityiskohtaa katsottuaan. Ulos oli poistuttava tunteita viilentämään. Jotain tuon kaltaista.

Tässä konservatorion salissa moinen tärinä kohtaus katon takia oli minimoitu.
Kortelaisen itseironiasta pidin: - Silloin sitä oltiin niin tohtoria niin tohtoria, muisteli hän alkuaikojen asiantuntemustaan jossain tietämisessään.

Entä Outinen! Mikä meno, mikä veto, mikä lento! Ja pysähdykset myös.
Niin kauas kuin omat siivet kantaa itse kirjoittamassaan näytelmässä Outinen uppoutui muistisairaan vanhan naisen nahkoihin, kumppareissaan kulki ja koikkelehti pitkin salin käytäviä, välillä rampilla tuolille nousten, sinne tänne sykeltäen unohtuneiden asioiden perässä, unehtelevien tapahtumien perässä: kauppaanko olinkin menossa? mitkäs ne simin numerot?

Aito tunne jäi leijumaan kun esitys päättyi; onneksi ilmoitti, että: nyt esitys loppui, nyt keskustelu alkaa.

ps
kaks sivuhavaintoa sittemmin:
mietiskeltiin, kenen kuuluisan kirjailijan kanssa Kortelainen oli ollut naimisissa, ja sitten ihmeteltiin googlatessa että Mäkelänkö monesko!
ja tätä kirjoittaessa ihmettelen, miksei Outinen voi olla Uotinen kun se väkisin Jormaksi kirjoittautuu!

KIRJA-ARVOSTELUT
*** myös