Juuan Paalasmaan 15 kuolonuhria vaatineesta moottoriveneiden törmäysonnettomuudesta on tämän illan hämärissä kulunut 60 vuotta.
Sytytän tulen, ja piirongin kätköistä nostan pöydälle lehtileikenipun sekä kotialbumin, jossa mustavalkoisia valokuvia hautajaisista, serkkujen hautaamisesta useampia.
Veljet, serkut ja sedät laskemassa omaa sukua maanpoveen. Ainakin Viljon tunnen ja Paulin ja Aimon ja Unton ja Laurin. Hämminki kasvoilla ja tuska sydämissä.
Nykyisin samalla paikalla kirkon kummulla muistomerkkinä kohoaa Heikki Konttisen pronssiveistos Hädässään he huusivat Herraa.
Ja Paalasmaan saaressa paasi, jossa äiti kätketyin kasvoin.
Valon pilkotusta mäntyjen lomassa.
Toivoa tulevasta - sittenkin.
Kymmenen vuotta myöhemmin tulikin jo tie.
JK
Aamun Karjalaisesta luen Toisessasaaressa elelevän 84-vuotiaan Martti Nevalaisen kertomusta noista ajoista; haverissa mies menetti siskonsa, kihlattu veljensä, myöhemmin hukkui oma poika:
'Sanovat, että pappi oli puhunut synnintekijöistä, kun olivat tansseihin menossa. Hulluahan semmoinen puhe on, kaikki olivat surusta sekaisin. Mutta en tosiaan muista hautajaisia, Nevalainen sanoo.'
Ei hän sentään kirkossa noin, vaan täällä näemmä.
Itse etsin komeron pohjalta Juuka-Seuran kasettia kuunneltavaksi; siinä Vilhon Helmi kertoo tunnelmista vuosien jälkeen.
Enkä välttämättä soisi löytäväni.
