Nyt se sitten putkahti

 

Reijo Pakarinen: Puruveden kalastajat. Kirja-Pakari 2014. 232 s. valokuvin.

Kaverikirja. Kaverin kirja. Pöydälle putkahti.
Pitkän työperiodin jälkeen vielä pitemmän työperiodin tehneistä ammattikalastajista, nuottamiehistä Puruvedellä Savon ja Karjalan rantamilta.

14 tositarinaa säistä piittaamattomista miehistä ja yksi tarina nuottanaisesta. 12 itse eloisasti kertomassa, edesmenneiden - Heikki Haverisen, Oiva Rahusen ja Siiri Pölläsen - elämän vaiheet jäivät suvun muisteltaviksi.

Teos nuottakalastuksesta, joka sukupolven aikana muuttui raskaasta käsityöstä tekniikan myötä aste asteelta kevyemmäksi. Jopa naurettavan helpoksi, uskoako tuota, kuten muuan nuottamies, jo lopettanut, oli todennut: - Moottorilla kaks avantoa jäähän ja ropotti nuottaa kuljettamaan, jiän alle ropottammaan. Kahen tunnin kahvitauko ja sitten konevoimin saalis ylös.
Vähää vaille ettei lie lisännyt vielä että that's it!

Juuri julkistettiin kirja Kerimäen Herttuassa.
Kahvit juotiin ja musiikki pelasi: pianolla Puruveden valssia soitti säveltäjän poika, 65, Karjalainen ja sitä Tunnettua kalamiestä haitarilla kirjantekijän koulukaveri Matti, 65. Kalastajat, soittajia iäkkäämmät, kuuntelulla.
Kymmenkunta nuotanvetäjää läheisineen oli päässyt paikan päälle - eläkekiireiltään. Muutaman kirjassa haastatellun oli sairaus tavoittanut ja voimat vienyt. Iso sakki meitä siellä juhlapaikalla oli; joku tuumikin tunnelmasta jotta tää onnii kun ihtenäisyysjuhlila ois.

Puruveden kalastajat -teos on melkoinen saalis, apajapaikka, dokumentti, jossa murre elää aina kun kalastaja suunsa aukaisee. Äänikirjaksi olisi mitä mainioin.

Näiden miesten mukana tuntee ja kestää armottoman vilun sekä vähintään taivalkoskelaisen työnteonmaun. Näiden miesten mukana elää arkipäiviä ja ihmettelee miksei se pappi voinut Katriinan kastetilaisuutta illemmaksi siirtää, jottei Kostin olisi tarvinnut kesken päivää appaalta* peninkulmaa kotiansa hiihtää, tai miten mielettömän pitkät matkat kalakaupoilla ajeltiin. Tai ...  Ja tosi syvältä riipaisevat ne kalastajaperheiden surut milloin kuolema käy ja tempaisee ennen aikojaan.

Mutta älkääs huoliko: on siellä ilojakin elämässä huolien ja murheiden rinnalla ja hauskoja hetkiä, onnistumisia, isoja kalansaaliita ja sensellaisia.

Niin mistäkö tiedän - vastailmestyneestä - jo nyt, että noin on ja tuolta tuntuu?
No oikolukijan, esilukijan kokemuksella: on tuota pari vuotta lueskeltu ja monesti unohdettu saatu tehtävä, eli pilkkujen ja kirjainvirheiden metsästämisen sijasta huomaamatta harhauduttu kertojien vietäväksi, heidän elämäänsä mukaan. Painaseepa tästä.

Voi olla että murre saattaa olla este toisen murteen käyttäjälle, ymmärtämiselle, vaan on sen viäntö välttämätöntä jotta päästään ite asiaan.
Ja onhan kirjassa puolet muuta kuin murretekstiä ikään kuin kertauksena kuinka kaikki on ollut.

Tietokirjailija, kirjastonhoitaja, FM Reijo Pakarinen on tehnyt varsinaisen kulttuurityön katoavan tai ainakin hupenevan työn sankareista. Jos olisin instituutti, mesenaatti mikä hyvänsä jonka intresseissä on suomalaisuus, tämä isänmaa, palkitsisin kirjan tekijän isolla ja suurella stipendillä. Ja nuottamiehet myös - iliman muuta.
Kirja on tekijänsä kuudes teos.
KS

* Selityksiä
on kirjan loppupuolen osio, sieltä löytyy sanoja joita ei heti niin vain tajua, kuten
heinähäntä,  huju,  jame,  kiijjut,  lamuveit,  mälli,  puunpurija,  sikko,  upakko  jne.

Tekijä kalastajiensa seurassa.