Luonto

Joskus tulee kirjoitettua ihan älykkäästikin, muttei täällä, vaan toisaalla, eli yhden maisterin kanssa, jonka kanssa on kansakoulut ja oppiskoulut käyty ja koluttu kävellen, pyöräillen ja lopulta lukioaikoina jo autoillen.

Lapsuudentiemme erosivat, kun minä menin luontoa tutkimaan tykin kanssa Paloaukealle, sinne missä Väinö Linna pyöriskeli sotaan lähtiessään, ja hän pyssy olalla tömistelemään tannerta Kollaan perinteitä vaalivaan Kontiorantaan. Samassa sotilasläänissä toki vielä pysyimme.

Tarpeettomiksi on osoittautunut sotakoulutuksemme: sodat ovat sotimatta yhä meidän osaltamme. Ja ruotsalaisen kansanosan puolesta toimineet ministerithän lakkauttivat lopulta molemmat kasarmipaikat tarpeettomina saatuaan meidät kaksi koulutettua idän uhkaksi. 

Vaan sepä siitä luontoretkeilyvuodestamme. Tämän jälkeen meistä muokattiin kaupunkilaisia, kun noita korkeampia kouluja ei maaseudulla ole. Tampereella koulutettiin kirjastoalan osaajia - sinne hän, Joensuussa opettajia - tänne minä.

Alkoi kirjeenvaihto, josta osa luettavissa tästä.

Sitten astuivat vaimot kuviin, ja koitti parinkymmenen vuoden kommunikaatiotauko: voihan samat asiat vatvoa suullisesti lähietäisyydellä jonkun muunkin kanssa. Mitä sitä postimerkkeihin rahojansa tuhlaamaan. Ystävyyshän säilyy joka tapauksessa, tapasi tahi ei.

Siinä tahollaan toinen kirjoitti kirjan jos toisenkin, ja toinen arvosteli kirjan jos toisenkin, kun ei kirjan kokoojaksi ollut, tosin ei yritystäkään.

Kun Puruveden kalastajat oli tuloillaan, oli aika taas kohdata nenäkkäin; siitä alkaen viikoittaiset mailit ovat lennelleet puolin ja toisin. Tämä viimeksi tullut Luonto-maili, napsahti sitten kohilleen, sillä samaan aikaan oli luennassa juuri sama aihe: Luonto.

Minulle ikirousseaulaisena ei tuota vaikeuksia määritellä luonto: lukee rousseaut alkaen Émilestä, Yksinäisen kulkijan mietteet sun muut, ja varsinkin Tunnustuksia (Les Confessions), jos haluaa oikotien. Siinä se ja täts it!

Monelle nykyeläjän iholle luonto on tuntemuksena kokematon, varsinkin aito ja alkuperäinen luonto - jo pelkkänä käsitteenä väärä. 

Sanan väärinkäyttö hiertää ellei peräti kyrsi ja puistata luonnossa eläjiä, ikisystävääni nyt, siinä missä Pentti Linkolaa aikanaan.

Lainaan loppuun molempia vertailtavaksi, saatuani luvan maililainaukseen Reijolta; Linkolalta olin jo saanutkin eli Anneli Jussilan uusimman kirjan Pentti Linkola ja minä - elämää toisinajattelijan kanssa*  Minervalta, josta kirjan tilasin arvioitavaksi. 

"Minun mielestäni luonto-sana pitäisi jo kuopata ja meitä ympäröivälle vielä rakentamattomalle alueelle tai olomuodolle pitäisi keksiä uusi nimitys. Luonto sanan rasitteena on uskonnollinen käsitys siitä, että joku on sen "luonut"; sana siis kantaa yliluonnollisen jumaluskon taakkaa." RP - mailista

 "Luonto on yhtä vaikea sana kuin jumala. Mitä luonnolla tarkoitetaan, mikä oli Linkolan luonto? Hän ei hyväksynyt sanan vesittämistä, jota jotkut harjoittavat kutsumalla kaikkea luonnoksi - ihminen tekniikkoineen olisi tämän näkemyksen mukaan myös luontoa. Silloin kaikki on kaikkea, eikä mikään ole mitään. Tämän verbaalisen temppuilun "luonnon" kanssa hän ironisoi mestarillisesti esseessään Talaskankaan ikimetsä. --- Luonto ei ole sama kuin ympäristö. Ympäristöhän voi olla täysin tuhottu maisema kaivoksessa, se voi olla umpikuja, kokonaan ihmisen luomatekninen puite. --- Ympäristö on hajuton, mauton, hengetön. --- Hän puhui elollisesta luonnosta, alkuperäisestä, josta ihminen on erottautunut. Ihminen ei ole yhtä kuin luonto. Ihminen on luonnosta lähtöisin ja luontoa vastaan kääntynyt. Luonnon ilo näkyy monimuotoisena ja runsautena, ja ihminen lajina tukahduttaa tämän ilon." AJ/PL - kirjasta*

omat KIRJA-ARVOSTELUT

Kirjavinkeissä

YO

yo. otsikon tittelin merkitsevät CV:hensä seuraavat 27 000 ylioppilasta: Aab...

No ei, olkoon luettelematta - näkeehän nuo vaikka täältä.
Sen sijaan kertailen omaa yo-kevättä ja -kesää.

Stipendinkin ojensi äidinkielen Vieno tuolloin ja arveli varmaan antavansa potkua kirjallisiin rientoihin. Mutta mitä vielä! Ainoaksi stipendiksi jäi se satanen, ja ura uusi oli urkeneva kun poikanen meni kesäksi TVH:n lanahommiin ja puisia sillankaiteita veistelemään. Syksymmällä sitten työntyi armeijan harmeihin ja harmaisiin.

Pyrki uutena kesänä kesken armeijan ja asevelvollisuuden, loma houkuttimena, Ouluun kirjallisuutta opiskelemaan, analysoimaan pääsykokeissa jonkun runoilijan runoa. Ei osannut, eikä päässyt; mitä lie höpäjänytkin hienoa tuon taivaallisia.

Se oli virhe, suuri virhe, tuo pyrkiminen, sillä varaventtiilinä kukkinut opettajuus ja sinne päin pyrkiminen kiellettiin: tarvittiin muka kovapanosammunnoissa Lapissa laskija tykin lentoratoja teltan pimennossa laskemaan - kapelo kova kuulemma pätevistä laskijoista, varsinkin kun kovilla jysäyteltiin. Kajahti ehdoton ei, koska: "Olettehan jo kerran pyrkinyt ja lomaoikeutenne käyttänyt."

Ristonrillu, kelanpyörittäjä viestimies, pääsi, mutta minä en.

- No johan on helevetti! kirosin ja heti tein karkaamissuunnitelman eli huomenissa joka tapauksessa hyppään Misistä junaan ja jyskyttelen Riston kanssa Joensuuta päin.
Sattui onneksi suokäppyröiden ja mäkäröiden seassa vaellellessani suurin mahdollinen herra vastaan, oikea ilmielävä evlut.
- Saanko puhutella? asennon tempaistuani kysyin.
Ja sain. Ja sain lomatoivonkin saatteella: "Tehkää nopeasti uusi loma-anomus toimistoon."

Humaani mies tämä Hevonoja.
Paljon humaanimpi kuin luutnantti ja ärisevä vääpeli siellä toimistossa.

"Viikko", murahti jompikumpi noista ja ojensi litteran.
Johan tärppäsi.
Eikun aamusella Rilluttimen kanssa parhaat päällä rotoon ja asemalta junaan.

Sille tielle sitten jäin. Taikka kävin vielä parin viikon kostot istumassa vakipäivystäjänä kasarmilla.

- Lapsen kielellinen kehitys, kerroin tuntojani haastattelussa professori Annika Takalalle perimmäiseksi syyksi pyrkiä luokanopettajaksi.

Noin viisaasta tekstiä ei liene kuullut muilta, koska pomppasi kesken vartinhaastattelun pystyyn Annika ja lähti varmistamaan, ettei kai vain ollut este päästä sisään vaikka  yksi neljästä sisäänpääsypäivästä oli jäänyt väliin.
Tuli kohta ja huoahti:
- Vähän painoarvoa sillä päivällä.

Siihen kuihtui kirjallinen ura, lähes. Vaan onhan tuota saanut kirjoittaa kyllin näinkin, vaikka isommat ambitiot katosivatkin sen siliän tien. Tänne Pottuun/Pottaan ja Kirjavinkkeihin mahtuu tavaraa päästä jos jonkinlaista, ihan omatekemää.  Sanapalikoilla leikkimistä. 🚽
Eikä korvauksista taahi copyrighteista puhettakaan Tolstoin mallin mukaan. (ks. Konkka)

Ja plussana vielä tämäkin: villisti ja vapaasti on saanut kulkea kenenkään häiritsemättä kaduilla, valtateillä ja metsissä.

Niin metsään on mennyt.

KIRJA-ARVOSTELUT
*** myös

Kirjeitä jos jostakin

" Kohottakoon nämä rivinpätkät henkistä kuntoa ja maanpuolustustahtoa."

- opp. rip Kontioranta

Lapsuuden ystävyys on pysyvää. Se ei hevin näy murenevan; sitä ei pane halla, ei pakkanen eikä lyö rakehet.
Onpa jännä lukea kirjeitä sieltä jostain, aikojen takaa!

Kyllä me jonkinlaisia humaanikkoja lienemme olleet jo lukionuorukaisina; kummallekin töyhtöhyypälle taisi armeija olla jonkinlainen shokki.
Raakalaismaista meininkiä, tai jotain.

Tarpeellinen herätys elämän untuvikoille.

On tapeltava melkeinpä verissä päin, jos mieli palasen leipää, pötyä pöytään kantaa aikanaan läheisimmillemme. Selvitäksemme noiden repolaisten vaaninnalta.

Taisimme osaltamme onnistua, koska pystymme näin vuosien jälkeen kuittaamaan armeija-aikaisen kirjekuoren päällisen Kiyosuken tankamietteen:

Kukaties elän

 vielä niin kauan että
 alan kaivaten,
 leppoisasti muistella
 tätä murheeni aikaa.

Ei nyt kaivaten, sentään, mutta leppoisasti muistellen kuitenkin - ja muitakin murheiden päiviä kuin metsäläisaikojen.

Niin on käynyt, päässyt käymään.

On niin kaunis kirkas lämmin huomen tullut, oikea onkijuhannus.
Aikaa leppoisasti muistella,
lukea ullakonpiirongin kätköistä löytynyttä kirjenivaskaa - sieltä jostakin, silloin jollonkin.

"Jokunen 4 km painettiin pusikossa. Pimeintä oli kun leiripaikalla oltiin. Sitten otettiin lapiot esiin ja alettiin kaivaa kaivaa kaivaa kaivaa kaivaa...etc ... Kaivettiin yö kaivettiin päivä. 2 t. sai nukkua keskellä yötä. Ja sitten me kaivettiin. klo 15.00 k:viikkona oli möyrimiset möyritty. "Syötiin" ja "levättiin(?)" Ja kun ilta saapui mustin harsoin, me pojat syöksyimme rensselit seljässä kankaalle. Hyökättiin koko yö ...."