Tietoja minusta

Oma kuva
SUOMEN ARVOSTELIJAIN LIITON eli SARVin JÄSEN ilman sarvia ja hampaita; exänä: ope (luokan-, erityis-), lautamies + vähän sitä sun tätä - ja mikä huvittavinta: humanististen tieteiden kandidaatti HUK

keskiviikko 10. marraskuuta 2021

Pentti Linkola - Jumalan hullu

jurodivyi
"Linkolaa on sanottu hovinarriksi, mutta minä menen pitemmälle - kaikella rakkaudella haluan kutsua häntä hulluksi. Kutsun häntä nimenomaan Jumalan hulluksi." AJ

7.12.1932 - 5.4.2020
      Helsinki - Sääksmäki
     
Pehmeni Pentti loppua kohti. Liittyi takaisin kirkkoon 2011. Puheet väkivallasta olivat kummunneet epätoivosta, kun muuta keinoa ei maapallon pelastamiseksi ollut löydettävissä ihmisen typeryyden takia. Väkivalta-ajattelu hiipui vähitellen ja tilan valtasi mystinen pyhyys.

Voi olla että latistan, mutta tuonkaltainen kuva jäi Linkolasta lopetettuani Anneli Jussilan kirjan Pentti Linkola ja minä - elämää toisinajattelijan kanssa, Minerva 2021, 221 sivua.

Pentistä tuli tavallaan Franciscus Assisilainen: "Hänellä oli myös tiloja, joissa ilmeni mystisen haltioitumisen piirteitä." Ja Jussila jos kuka Linkolan asuinkumppanina neljän vuoden ajalta ja ystävänä kolmenkymmenen vuoden ajalta tuntee Penttinsä 'meiningit'. 

Jussila kertoo asioista jotka yllättävät, kun ei se mies näistä julki huudellut, ei ainakaan sillä totuuden torvella puhallellut millä raskaita puhalteli, mm. tällaisia: "Linkolan luona kävi usein Jehovan todistajia koko 31-vuotisen ystävyytemme ajan, mikä alkuun hämmästytti minua, ennen kuin jäin kuuntelemaan näitä keskusteluja." 
Ainakin konkreettinen aseistakieltäytyminen, vaatimaton elämäntapa ja vähälapsisuus viehättivät jehovalaisissa Linkolaa. Tutustuminen ja keskustelut teologi Pauliina Kainulaisen kanssa syvensivät ja kirkastivat hänen uskoaan pyhyyteen. Kainulaisesta tulikin hänen 'hautapappinsa'.

Muutakin toivoa toivottomuuteen oli syntynyt siinä vaiheessa kun Linkola porukoineen perusti vuonna 1995 Luonnonperintösäätiön, jonka ensimmäisessä hallituksessa toimivat Linkolan ja Jussilan (varajäsen) lisäksi Anto Leikola ja Otso Ovaskainen sekä - kuinka ollakaan! - eilinen Eeva Kilpi. Sittemmin säätiön tukiyhdistykseksi perustettiin IMY, Ikimetsän ystävät ry. Pian päästiin pelastamaan edes palanen maankamaraa koskemattomaksi suojelualueeksi, kun Saaren pitäjästä Akanvaarasta hankittiin 25 hehtaarin maatila.
 'Kalat tavallaan muuttuivat metsän puiksi - järvi metsäksi.'

Siitä metsät laajenivat.
Vuosien mittaan varoja on kertynyt useita miljoonia euroja alueiden hankintaan; viimeisen tilinpäätöksen jälkeen, jonka Linkola ehti nähdä, veti miehen hiljaiseksi toistelemaan: "Tämähän on suurenmoista, suurenmoista!" 
Usko ihmisiin oli palailemassa.

Jussilan kirja tuo hyvin esille Linkolan elämän tulokset ja inhimillistää Linkolan ihmiseksi, jolla on ihmisen tarpeet vailla kuluttavan konsumeristisen nykyihmisen tarpeita. 

Jos vielä tämän kirjan jälkeen jää aukkoja Pentti Linkola -kuvaan, sopii lukea täydentäviä kirjoja. Jussila itse painottaa paljon Kauko Kämäräisen näkemyksiä Linkolasta ja hänen kirjaansa Linkola oikein ajattelija, Määrämitta 1992. Samoin Antti Nylénin Vihan ja katkeruuden esseet, Savukeidas, 2007, löytävät Linkolan. Kainulaisen kirjat Missä sielu lepää, Kirjapaja 2010, sekä Metsän teologia, Kirjapaja 2013, selventävät mitä kohti kannattaa kulkea. Ja tietysti joukkoon mukaan SchweitzerThoreauTolstoi ja Rousseau.

Kulkea mieluummin niin kuin Pentti Linkola rajanpuoleisessa Karjalassa kerrankin koko habituksellaan muihin ihmisiin sulautuen: "Useitakin kertoja Penttiä luultiin paikalliseksi. Hän kulki virttyneissä, ajan patinoimissa vaatteissa puukko vyöllä, hatunreuhka päässä, 1950-luvulta peräisin oleva reppu selässä ja kesäparrassaan."

Entä hetki Aunuksessa matkalla Äyräpääjärvelle kesäiltana kun jo 'aunuksenpunainen taivas rusotti hieman melankolisesti suurten puiden takana':

"Joki teki mutkan, ja siinä meitä kohtasi näky - kalastaja, hiljainen harmaisiin vaatteisiin pukeutunut onkija, joka voisi lierihattuineen olla vaikka sadan vuoden takaa jostain Turgenjevin romaanista tai maalauksesta. Puulämmitteinen samovaari ja hiipuva nuotio... Savu kohoili, musta tee tuoksui.

"Dobrij vetser, gaspadin", hän tervehti Penttiä kunnioittavasti. Minulle pieni nyökkäys. Mies tarjosi meille teetä kuhmuraisesta emalimukista, jonka Pentti otti vastaan. Tällä kertaa hän oli kohtelias, vaikka ei muuten välittänyt lämpimistä juomista. Tilanne vetosi niin syvästi hänen kaikkiin esteettisiin vaistoihinsa."

Kirjavinkeissä
Ks. myös
Kylänpään Linkola
+


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti