Hämeenkatua talsii nyt kolmas mies

I A  – Kaupunki löytyy

Raoul Palmgrenin ja Kalle Päätalon perässä paritkymmenet vuodet myöhemmin Hämeenkatua tramppasi myös maailmalle eksynyt naapurinpoika, koulukaverini, lukiokämppäkaverini RIP, joka nyt on tietokirjailija, kirjastomies, maisterikustantaja yms., mutta tuolloin pelkkä

ämmän yo.
No olihan sekin enemmän ja poika paremmin eväin liikkeellä Tammerkosken sillalla kuin Päätalo, joka, riisutusti ilmaistuna, kantoi mukanaan vain omatekemää kirvesvartta, pokasahan pokaa sekä Waltarin kirjoittamaa Aiotko kirjailijaksi? -opaskirjaa.

On aika katsoa millä keinoin 1970-luvun ylioppilas opintietään aloitteli, kun ei ollut nykyisiä sosiaalisia etuja ja kun tiukkaa teki jopa postimerkin hankkiminen kirjekuoreen, jotta olisi saanut yhteyden lapsuuden ja kouluajan kaveriinsa.

Niinpä kaivoin käymästämme kirjeenvaihdosta yhden erittäin valaisevan kirjeen siitä, millaista oli tulla maalaispoikana itäisen Suomen syrjäpitäjästä opiskelemaan Hämeeseen, kolkon kaupungin punaiseen yliopistoon.
Tuo kirje kokonaisuudessaan on lähipäivien potuntäytettä, sivu kerrallaan - ja totta joka sana!
Pyörällä päästään ja puulla päähän lyötynä vähintään niin nykylukija ja tuo jumalan hylkäämä kaverini! On siinä yliopistojunaan pääseminen, varsinkin kun kesken syyslukukauden ilmoitetaan rakennuksille, jotta nyt sopisi tulla!

16.11.1971

sivu I A

"Lauantakina täällä T:lla.

Terve sullen!

Aattelin, jotta poksautan sullen kirjettä. Ei mullen mittää erinompasempata kuulu, mitähäntä nyt pientä.

Löysin tän kaupunkin ihan ens yrittämällä. Tuli meinaten se juna suoraan tänne, jottei tarvinnu vaihella junia.

Yo-palvelun kautta sain asunnonkin. Yhden maalarin kanssa asutaan alivuokralaisina. 3 kilsaa on keskustaan. Piirrän tuonnemma kartan, jotta ossaat tänne."

1-2-3-4-5-6-7-8-9

 hiihdot 9+7/28 km=/€

Hämeenkatua pitkin

Puolenkymmentä kirjaa on tällä haavaa luennassa, mikä oli tavallinen määrä kirjanluvun kiihkeimpinä vuosina, arvosteluaikoina. Nyt tilanne tilapäinen, uskottelen.

Törmää 'mukaviin' sattumiin, niin kuin illalla Tampereen Hämenkadulla kahteen mieheen. Merkkimiehiä kumpikin.
Toinen on menossa saatettuna vankilaan, toinen pääsiäsilomalta palaamassa kotiinsa ja töihin raksalle.
Toisella killin ajatukset, toisella villin ja vapaan. Kaikki totta, ei tarua.

Otetaan ensin öiseen aikaan pääkadulle kulkemaan vangittu mies, jolla käsiroikossa kapsäkki ja kirjoituskone. Eletään jatkosodan aikoja -40-luvulla. Vartija ei sido miestä käsirautoihin, koska joutuisi silloin kantamaan kaiken.

"Vielä 10 kuukautta sitten kävelin näitä katuja vapaana miehenä, arvossapidettynä yhteiskunnan jäsenenä, kaupunginkirjaston impulsiivisena johtajana, jota kaupungin hyvät porvarit pitivät levottomuutta herättävän radikaalina ja työväki kulttuuriauktoriteettina."

Vuosikymmen myöhemmin samaisella Hämeenkadulla tallaa toinen kirjamies, vuonna 1951, yksin arkiaamupäivänä, matka-aski hänelläkin kannettavana, muuten päällystakkia myöten pyhätamineissa.

"Kävellessäni Hämeenkatua Keskustoria kohti en ollut huolissani työmaastani. Enemmän aistin ja katselin ympäristöäni. Monia muistoja nousi mieleeni tältä samalta kadulta.   

Erikoisen tutulta ja monenlaisten muistikuvien ja tunnelmien seudulta tuntui Tammerkosken silta. Minusta tuntui yhä hätkähdyttävältä, että kävelen siltaa, josta olin kuullut laulettavan lapsesta asti.  

Työt päivätöissä käyvillä olivat jo alkaneet Siksi Hämeenkadulla liikkui vähän ihmisiä. Samoin autoja. Tosin vuorojaan ajavat trolley-bussit kulkivat niitä varten rakennettujen sähköjohdinparien alla."

Toinen on pian saava 3½ vuoden vankeustuomion.
Toinen vuosiksi 1951-52 rakennusmestaripestin kotiselkosilla.

Hämeenkatua kulkevien miesten tunnelmat ovat vastakkaiset.
Lukijan hämmentävät.



***
Tuhannen taalan kysymys voisi kuulua, Kallen kun kaikki tunnistavat:
- Kukas toinen?

hiihdot 7/12 km/€



Musiikkirajoitteisuus

•  - On yllättävää, että monet musiikkirajoitteisiksi itsensä kokeneet ihmiset arvostivat musiikillisesti taitavia ihmisiä enemmän kuin itseään, taito- ja taideaineiden pedagogiikan professori Antti Juvonen ihmettelee tuossa viettelevässä samaisessa Saimassa ja viittaa Itä-Suomen, Helsingin ja Turun yliopistojen tutkimukseen.
• -  Ihmisillä on usein käsitys, että musiikkia voi ymmärtää vain, jos ymmärtää musiikin teoriaa ja säveltapailua. Jokainen voi ymmärtää musiikkia emotionaalisesti, ja sekin on oikein.

Ja sekin on oikein.
Siinäpä se!
Vähänkö kuin lohduttavasti. Rajoittuneisuutta rivien välissä, ainakin.

Entä miten paljon täydellisempi on kuuntelemis-/eläytymiskokemus jos hallitsee kuuntelun sekä-että?

Se minulle nyt kertokaa kun its..., Karit kumpikin sekä Äej! ja Matibuu! ... pliis.

Tulipahan taas, no voi yhen kerran, mieleen kun Kallen Kodin kynttilää ja Rantakoivua
 l u e n  eli nyökkäillen jumahdan kirjailijan musiikin merkityksen pohdintaan. Päätalon 20. Iijoki-sarjan teos Iijoen kutsu ilmestyi vuonna 1990. Kirjoittava Kalle on tuolloin 71v ja kirjan tapahtumien Kalle 40 vuotta nuorempi:

"Lähes kaikkiin merkittäviin elämäni vaiheisin on leimautunut jokin musiikkikappale. Ei sinfonia, yleensä korkean tason musiikki. Missäpä minulla olisi ollut tilaisuutta - ainakaan armeijan ikääni mennessä - oppia ymmärtämään korkean tason musiikkia! Muistikuvani ovat ankkuroituneet iskelmiin ja kansansävelmiin. Poikkeuksen tekevät wieniläissäveltäjien valssit. Ne ovat musiikkina paitsi minun vastaanottokykyni ylärajoilla, myös lumoavinta säveljuoksutusta, mitä minun mielestäni nuotistosta on pystytty löytämään."
  

Putipuhtaana likaista

Parituntisen metsässä vaeltelun ja ulkosaunan löylyttelyn jälkeen maha pullollaan paistista on ylen vaikea sängyssä makaillessa kahvin maku suussa ymmärtää KZ:n perustajia. Mikä niillä hiersi ja joillakin yhä.
Eikö kaikille olisi suotavampaa vaellella halutessaan parit tunnit metsässä, saunoa, syödä maha pakolle kunkin herkkuruokaa ja heittäytyä vuoteelleen kahvin, konjakin eli suklaan maku suussa hyvän kirjan pariin, semmoisen joka ei kerro ihmisen kauheudesta, lipaisekaan ihmisen pahuutta.

Itsekin, hoopo, hukkaan ideaalitilanteeni kliimaksin tarrautumalla kirjaan, joka kertoo ihmisten kauheudesta. Ja kysyn taas yhden kerran kolmesti: - Miksi? Miksi? ja Miksi?

Anne Frankit on aikoinaan tarkkaan luettu, taisipa olla Suuren Suomalaisen Kirjakerhon kirjanakin joskus; ai, yllätys yllätys! - SSKK on voimissaan yhä, näyttää Google. Ja Annekin siellä alle kympillä tilattavissa!
Mutta tätä toista tyttöä ei sieltä vielä löydy, vaikka tarina vähän samantapainen: Rywka Lipszyc: Ghetto-päiväkirja - Nuoren tytön elämä Lódzin ghetossa.

No ei se auta: kun on kirjaan tarttunut niin niellään yhdessä elämän kalkki Rywkan kanssa.

Rywkan nuhjuisen päiväkirjan löysi neuvostoarmeijan naislääkäri Auschwitzin tuhkista vuonna 1945 ja monen kierron jälkeen päiväkirja on nyt suomennettuna tässä putipuhtaan lukijan käsissä. Mikä ristiriita ja kontrasti!

10. helmikuuta 1944

"Olen aina kestänyt huonosti nälkää, niin nytkin. Tämä vuosi on ollut minulle ja Cipkalle niin sanotusti oikea nälännäkemisvuosi. Miten uuvuttavaa se onkaan ollut! Nälkä tuntuu hirveältä. Paras on kun  voi olla poissa kotoa, kun on tunnilla tai ihan missä vaan, kunhan ei kotona. Kotona on suorastaan vaarallista olla." 

 

 

Lopulta kynttilä syttyy

Noista kirkkovuoden merkkipäivistä ei aina tarkasti muista, mikähän niiden perimmäinen tarkoitus on, varsinkaan tässä maatuvassa ajanvilinässä - onko enää sama merkitys kuin ennen ja saako sanoa ja millä termillä, mikä sana on nyt sallittu.
Vähänkös muuttunut on koko meille jaettu uskonto joka ennen oli pelottelu-uskontoa, pienen pojan korvissa, nyt enemmän nekkua tarjoava.

Pyhäinmiestenpäivästä on jo vuonna 1955 tullut sukupuolineutraali pyhäinpäivä, jonka kahtalainen merkitys on luettavissa Kirkkokäsikirjasta.

Edesmenneiden läheisten muistelupäivä lähinnä se meitä haudoille kynttilänsytyttämispuuhiin vetää ja vietättää, tikkujen kanssa tuulessa tuhraamaan.
Syttyy viimeiseenkiin kynttilään liekki lopulta, silloin kun alkaa jo tosissaan paleltaa.

Kylymä mualima tässä yllä - alla lämpöisempää.

Käy se, piru, mielessä.

Sukupuuhun II merkintä

Kummallista: eilen keskipäivällä haudattiin - tänään keskiyön tunteina synnyttiin.

Hääpuheen jälkeen on aika lisätä kääröön käärö: lapsenlapsi.
Poeka.
Niin maan herkkä hetki. Taas.

Nyt vaan kirja vuodelta 1904 auki ja ohjeita jakelemaan!

 

"Sillä tottumuksella on sitä suurempi valta, kuta aikaisemmin se otetaan käytäntöön; ja lapsen vastenmielisyys märkänä olemiseen - niin sanoakseni lapsen synnynnäinen puhtauden-tunto - tylsistyy samassa määrässä, kuin lasta opetetaan "porsaaksi".
Lasta on alettava pitelemään tarpeenteolla, kun se on tullut 6-8 viikon vanhaksi - sitä ennen siitä tuskin on hyötyä. Joka kerta kun lapsi otetaan ylös, pidellään sitä tarpeenteolla ja useammin ja useammin tekeekin se silloin pidellessä tarpeensa. Kun tällä tavoin on menetelty pari viikkoa, niin kehitetään edelleen asiaa; jos lapsi ei tahdo tehdä tarvettaan kun sitä pidellään sitä varten, vaan tekee sen kohta jälkeen, tulee sitä torua, näyttää märät rievut ja antaa sille hiljainen lyönti."

Sukupuuhun merkintä I

Maan poveen

Yön jälkeen
tuli toinen aika.




***
Veli kuoli
*
Kotimatka
*
Maan poveen
***
Nuorempana kesät puuhailtiin

7. kerroksen kodista

Tänään oli aika ottaa velipoika kainaloon,
 palata porukalla kotikonnuille maailmalta,
 vielä yhdeksi yöksi
lapsuuden kotiin.  

Veli kuoli

   ja

Siunattiin

  laskettiin

Maan poveen



Ovensuukysely

Matti Salmisen Toisinajattelijoiden Suomi on aluillaan. Ståhlbergin maineen puhdistus: K.J. oli suuri valtiomies, joka ajatteli suuremmasti ja laajemmasti kuin lillukanvarsiin sotkeutuva, kapea-alainen oman joukon etuja-ajava poliitikko.

Ei ihme jos kyytiä riitti, kun ei suostunut painostuksen alla. Salminen laittaa hänen rinnalleen toiseksi ryhdikkääksi omaa etua tavoittelemaksi valtionetumieheksi sisäministeri Heikki Ritavuoren, joka murhattiin kotiovella 14.2.1922, mutta teko jätettiin tutkimatta pitkäksi aikaa, oikeastaan vieläkin prosessi on kesken. Ampujan nimi on tiedossa kyllä: suomenruotsalainen Ernst Tandefelt. 'Mielenvikaisen työtä', kirjoitti lehdistö ja näin voi jättää asian sikseen.

Tätä rataa mennään Salmisen kanssa ja jopa löytyy äijää jos jokunen nainenkin, jotka vastavirtaan enemmistöä uskaltavat räpiköidä. Viimeisten sivujen henkilöluettelo on piiiiiitkä Aaaltosista Armas Äikiään, väliltä löytyy Linkolaa, Paloheimoa, Kihlmania, Karpoa, Junnilaa ja jos jotain. Virkistävää varmaan tutustua toislaitaisiin - siinä sappi saa vielä kyytiä!

Vaan mitäs nyt! Ja ketäs nuo?
Kesken syönnin kuuluu ulko-ovelta ryskytystä, ikkunasta ei valoa liiemmin heru, on hämäränkuhjaa, vain yksi kynttiläntörö valaisee murkinapöydän.

Kovempi ryskytys, piha liikkumaton.
Toisinajattelijoitako liikkeellä? Tai jehovia? Tai

Sitten tämmöisiä ilmestyy, kaksi pienenpientä pirteää, ovensuuhun kyselemään:

- Karkki
vai
     kepponen?

Se siitä

hiihtokausi avattu: 5 km/€
eilen

 

Tänään teki jo tepposet!

Se siitä tienuusta!
- eikun
monot uunille.

Valmetti ja Kalle

Noiden kirjojen kanssa mylkkääminen on kuin reissaisi maailmalla reppumatkaajana vähän sinne sun tänne, vähän sitä sun tätä kopaisten. Tai on kuin downshiftaaja, joka kaikenmaailman roskikset tonkii joutessaan (ja nälissään).

Pöydällä odottaa Eichmannia, Suleikaa, Paperilla seisovaa perkelettä, ja luennan alla tuo eilinen Kielen elämä, suomenkielen rekiretki kantauralin hamasta nykyisyyteen ja se Mäkelän tabuttelu modernisaation toteutumasta ja Salmisen Toisin ajattelijoiden Suomi, Atikkin vielä ja Kirjokannen Jussilta pyydetty sen aistimuskävelijä Helmin Ja katsella hain hampaita ja ja ...notta mikäs tässä, vaan samalla harmittaa kun pitäisi päästä asiaan eli Arvid Järnefeltiin ja Arvidin kolmiosaiseen Vanhempien romaaniin ja ....

Hiihtämään jos pääsisi!

Se ois ruunu piähän!
Vähän niin kuin koulussa Miika-pienellä, joka oli Suuri Valmet-fani. Ei asiaa johon ei olisi mukaan pujahtanut Valmetti.
Ai ai sitä kouluvierailutanssidraamaesityksen feedbäkkiä!

Siinä esityksessä oli seikkailua jos balettiakin mukana ynnä kaikenlaista jännää rummunpäristystä, ja kun palautetta kyselin niin - mikä oli Miikan vastaus?

- Ni mänhän tuo vuan kyllä kaikkein paras on Valmetti.

Käydä jytkyttää taas mielenperukoilla tämän kirjakaaoksen keskellä oma valmettini, tai kaksihan heitä on: on se vaan niin lokoista ja kotoista päättää iltayöt joko Kalleen tai Volteriin, muutama sivu jompaa kumpaa, niin johan on turvallista käydä yöpuulle.

Kallen toisen kierroksen lukeminen on hidastunut yllä mainituista lukuhidasteista johtuen, mikä toisaalta takaa nautinnon pitkittymisen. Iijoki-sarjan 20. osaa, Iijoen kutsua, rapistellaan puolessa välissä, vielä kutsua ei ole kuulunut eikä Päätalojen ole huolinut pakata tavaroitaan kohti Taivalkoskea; Tessu ja Laina saavat vapaasti tepastella toisiaan luimistellen oman katon alla vasta valmistuneessa Kirvestien kodossa.

"Jälleen vereni putikkalainen osuus pyrki kiehahtelemaan:  
- Elä vain erehy ennää alkamaan rakentaa riitaa! Saatan tosissani suuttua - minäkin.
- Joko myönnät, että on parasta viedä pentu takaisin? - En myönnä! Tessu on otettu meille ja pijetään meillä. - Mutta missä, herranähköön, pentu on päivän ajan?
- Tässä talossa ...
- Ja tekee kaameeta siivoa! Kakkaa ja pissii kaikki paikat. Kun kasvaa, raapii tapettit ja ovien maalit. Olen kuullut, kuinka kaameta jälkeä koiranpennut saattavat tehdä."
***

hiihtokausi avattu: 5 km/€

Sanakilpaan käy!

- Kenes kanssa leikit! jos leikityttää eikä oo leikkikaveria mailla halmeilla tai leikkikaveria ei leikitytä h-hetkellä.

Onneksi ei tuota pulmaa ole, ehkä iän tahi mielikuvituksen runsauden ansiosta.
Sanat, sanat.
Niiden kanssa ei aika pitkäksi käy, ja miljoonahan niitä oli jo viime vuosituhannella Jouko Vesikansan mukaan. Ja lisää pukkaa.

Ai että niiden kanssa on mukava otaltaa! Kunnolla viännellä ja kiännellä - eivätkä ne loukkaannu, eivät ole moksiskaan vaikka kuinka kohtelisi.

Sitten jos vielä niin vallan mainiosti sattuu että jostain pullahtaa käsiin kunnon kirja alanmieheltä eli -naiselta, niin johan karkaa!

Nyt sattui opus, jonka on kirjoittanut rento-otteinen dosentti. Lari Kotilainen: Kielen elämä, Siltala 2016. Jo kansi pysähdytti hymylle: Tsiikailkaas hetki tiskijukkaa - kukapas puikoissa muu jos ei itse kirjoitetun äidinkielemme iskä Mixu!

Lari pitää otteessaan kuin alaluokan ope kuunaan villeimpiäkin pojanviikareita. Vaikka tieteistyylisestä asiasta on kysymys. Kun tässä rinnan yhtä halulla hartahalla luen Matti Mäkelän Kun häpeästä tuli kunnia ja provokaatio. Näkökulmia tabuja rikkovaan taiteeseen -väitöskirjan  'suomennosta'  eli kirjaa Tämä ei ole taidetta, ei selvemmin ilmaisijasta kahta sanaa: Lari pesee Matin mennen tullen. Mutta niinhän dosentin pitääkin!

Mieleen jääneistä rikoista rokassa mainittakoon 68 sivun lukemisen jälkeen:

• suomi on suuri kieli, maailman 7000 kielestä 98 %  on pienempiä
• ennen Agricolaakin kirjoitettiin suomeksi tyyliin: Mÿnna thachton gernast spuho somen gelen Emÿna daÿda.
• A ei ymmärtäisi nykysuomea läheskään niin hyvin kuin nykylukija häntä: potilastietokanta yms.
• A:n sanojen merkitys, huom!  irstas = turvallinen, harras = luja, rieska = maito, huone = talo

Kotilaisen ote, niskalenkki ellei peräti kravattiote, pitää - miellyttävästi kuristaa! Pakko ynnä into jatkattavat.

myös

ja

myös

______
______
Jätänpä pohdittavaksi ikään kuin kilpailuna kolme Agricolan keksimää sanaa sekä yhden myöhemmän sanaparin, joka tarkoitta samaa kuin näkypaikka*.

Siis Mitteepä suomeks? -kisakysymykset:

1. luutarha =
2. näkypaikka* =
3. lustitarha =
4. julkileikki* & teeskelmä* =

___________________
ps
googlettajat 
istutetaan kirkonmäelle jalkapuuhun tahikka ripustetaan ikuiseen kravattiotteeseen!
___________________

Tuplana

Aina on naurattanut kollegojen käyttämä nimi kaksiopettajaisesta kyläkoulusta, missä pariskunta opetustointansa luonnon keskellä harjoittaa: kaksinmaattava koulu.

Tuskin sukupuolielämään nimi viittaa: opettajapariskunta nyt semmoista - pois se meistä!
Olisiko pikemminkin viittaus sen aikaiseen sänkymallistoon: levitettävään puuseslonkiin tahi rautahetekaan. Nythän nuo mainiot kaksiopettajaiset koulut ovat pian muisto vain siinä missä hetekat ja seslongitkin.

Tuli vaan mieleen tuommoinen tupla, kun postilaatikosta löytyi samana päivänä kirja ja lehti. Ja varsinkin kun kirjan kirjoittaja on sukupuolisella tuplalla, Kahdella vaimolla, täpöllä elämöinyt ellei peräti elänyt mies.

Samassa postissa tuli siis kirja, jonka on kirjoittanut kirjailija ja nyt myös tohtori, ja lehti, jossa on kirjoitus naisesta, joka on tohtori ja nyt myös kirjailija. Ja nämä ovat toistensa kanssa naimisissa ihan oikeasti.
Kiehtovaa ja kietouttavaa.

Eipä mahda siinä perheessä jäädä älyltä aikaa käväistä vaikka Mattia ja Teppoa kuuntelemassa taikka istua parituntista kylmässä jäähallissa mestiksen parissa.

No eilen puhuinkin toisesta, ehkä huomenna tästä toisesta:

Diginatiiveja ja meitä muita

alumnikolumni

Noiden karvamatojen sun muiden troijalaisten kanssa taistellessa on pitänyt syrjäyttää tämä mukavuus: Ite suap säveltee ja näpelöijä joutessaan läppärin näppäimiä niin kun Mattibuu haitariisa. Jos jonniilaisia iäniä aina kuuluvile ja näkyvile piäsöö.

Saimaa olen ihaillut ja Saimasta innostunut tämän viikkoa kun luppoaikaa on kertynyt näiltä konehommilta mukavasti. Voi sanoa että sen kaikki kotkotukset kolusin läpi innolla ja halulla hartahalla, kuitenkin kaikista eniten inspiroi Saimassa Helmi.

Että mitäkö akoista höpäjän?
Asiaa, asiaa kerrankin kaikki. Kunhan joudan niin kerron.

Eli nyt.
Saima on Itä-Suomen yliopiston sidosryhmälehti, joka esittelee yliopiston toimintaa, ihmisiä ja saavutuksia.
Ja kyllä tuota kaikkea tähänkin lehteen mahtuu, monenlaista säpinää.

Eipä ihme jos yllämainitsemani kollegaystävä Mattibuu aina yliopistokompleksin kieppeillä palloillessamme suurella pieteetillä toteaa nuorten aikuisten hyörinää katsellessamme: - Kyllä minä niin ihailen tätä ilmassa leijuvaa aktiivista atmosta. Näistä huokuu halu kehittää elämää ja eteenpäin menoa.

No ehkä konkreettisemmin ja nasevammin Mattibuu íhailunsa ilmaisee, mutta olkoon noin ilmaistuna, enemmän hämärästi ja akateemisemmin.

Mutta siis viimeisimmästä Saimasta se Helmi:

Miten muuttuu aistimaailma?

 

Helmi  Järviluoma on saanut ERC-apurahan. SENSOTRA-hanke käynnistyy; se tutkii 200 ihmisen aistimaisemaa kolmessa eurooppalaisessa kaupungissa eli Turussa, Brightonissa ja Ljubljanassa. Koehenkilöt tekevät aistimuskävelyjä yhdessä tutkijan kanssa.
Mukana on meitä sen sortin älyttömiä, jotka synnyimme ennen 'älylaitteita' ja sitten noita diginatiiveja, jotka ovat syntyneet teknologiamaailmaan.

- Ymmärrys ihmisten aistimaisemista liittyy laajempaan filosofiseen kysymykseen ympäristön ekologisesta ja kulttuurisesta kestävyydestä. Ihmisen tulevaisuus on pitkälti sidoksissa siihen, millainen on meidän ympäristösuhteemme.

Järviluoma on kävelyttänyt koemielessä Lieksan Vuonislahdessa itsensä Turus-Heikin, ainakin tämän koekaniinin kävelytys lie tuottanut verratonta materiaalia.
Tuskin siinä on pelloilla ja pientareilla kuleksittu pelekkäin pokemoniloehen perässä ...

On pitänyt vaieta

Vakoojia siellä vakoojia täällä. Sepäs sattui:

Siellä
Martta Koskinen tuomittiin moisesta hommasta kuolemaan; hän jäi toistaiseksi viimeiseksi teloitetuksi naiseksi Suomessa päivämäärällä 28.9.1943.

Täällä.
tutkimukset ovat vasta käynnistymässä. Päivämäärällä 19.10.2016 on tullut maili sähköpostiin, missä syyllistetään tämä läppäri  haittaliikenteestä /vakoiluohjelmasta  tai jotain :

Kooste verkkonne tietoturvaloukkauksista (kpo.fi)

ja (k)oodeja perään

INC0057399 - ISU0014788 : [FICORA #950620]

Elämme kriittisiä aikoja, odotamme tuomiota, joka tosin rajuudessaan näyttäisi olevan lievimmiltä laidoilta, ainakin mailipelokkeen ja uhkauksen mukaan: 

'Hei,

Alla olevan Ficora ilmoituksen mukaan teidän liittymästänne lähtee haittaliikennettä. Liittymän takana olevat laitteet tulisi puhdistaa haittaohjelmista. Jos haittaliikenne jatkuu liittymä joudutaan sulkemaan.  -Kaisanet tekninentuki'

Tukipa hyvinkin.

Voi siis tulla muitakin puhdistuksia kuin tämä kuvan näyttämä läppäripuhdistus, jonka pöksyt tutisten peloissani välittömästi suoritin jottei potunpito lakkaisi toptykkänään. Aikaa puuhaan, kuvaruudun kertomankin mukaan, kului 4 tuntia 41 min ja 11 sekuntia - on se nopeaa tämä tietokoneaika! (siivooja olisi pyyhkäissy homman kondikseen ohimennessään, kukaties?)

Jäädäänpä odottamaan seuraavaa koputusta oveen tai koneelle.
Hûvasti! tai nägemiseni miel.
____________
ps
tosin saattaahan olla että tämä blogipottaus on sitä mainittua haittaliikennettä - sitä ihteesä.

Pääasian ohessa

Hella Wuolijoki 1886-1954 

Marlebäckin kartanoon on tulossa Saksasta paennut mieluinen vieras Bertolt Brecht perheineen ja rakastajattarineen. Myös evakkoperhe pitäisi sijoittaa kartanon tiloihin.
Hella suuttuu tyttärelleen Vapulle, Tuomioja, ettei huvilaan voi evakkoja sijoittaa kun siellä on nahkasohvat ja kaikki.
Keskustelu puhelimessa:

V: - ... onks ne sitten huonompia ihmisiä kuin muut, jos ne ovat menettäneet kaiken omaisuutensa ja kotinsa ...

H: - Juu, on.

V: - Hyvästi äiti!

Vappu lyö puhelimen kiinni. BB on nahkasohvan arvoinen.

**
Elvi Sinervo 1912-86

2.6.1941 pidätetään SNS-toiminnasta ja kuljetetaan Kakolaan, minne myöhemmin tuodaan myös aviomies lääkäri, sittemmin kansanedustaja Mauri Ryömä.

Tänne joutuminen, oven sulkeutuminen takana, valokuvaaminen ja sormenjälkienotto oli kuin voimakas nyrkki olisi töytäissyt pois todellisuudesta...

Gummerus ilmoittaa tilityksessä 1940 myynnin:

• Palavankylän seppä, romaani. Myyty 16 kpl.
• Runo Söörnäisistä, novelleja - ei ole myyty yhtään kappaletta.

Eipä ole hääppöinen runoilijan kirjailijapolun alku!

***
Ompelijatarta edelleen näplään ja, kuten tapana on, löydän tuollaisia mielenkiintoisia yksityiskohtia, joilla ei itse asian kanssa juuri tekemistä ole, mutta jotka ryydittävät, maustavat, höystävät  - so. innoittavat lukemista.

Meno kuin Balkanilla kuunaan

Ei sitä melkein läpisuoritetulla historian approllakaan mitään historiasta tiedä. Ei mitään. Kerrassaan ei mitään! Mitähän ne Kiiskiset ja Koukkuset ja Kirkiset ovat opettaneet kun eivät näitä perusasioita.
Kai sitä siihen aikaan, neljäkymmentä vuotta sitten, ei tosiaankaan saanut näistä sitten puhua, yliopistomiehetkään!

No puhuihan se Linna, mutta sehän oli kaunoa, romaania 13-vuotiaalle.

Nyt sitten aivan öönä ja järkyttyneenä lueskelen - että ei herranen aika sentään! Ja veivaan otsikon päivänpottuun. Aleppokin tavallaan kävisi.

No mikä ON? Mikä nyt niin?

Puolikuuroa ompelijatarta luen - Ville Suhonen: Ompelijatar - Martta Koskisen kuolema ja elämä, Gummerus 2016 - ja samalla käyn uudelleen Hollolan kirkossa, missä jokunen vuosi sitten kävin tietämättä että lähimaastosta on kerätty sata vuotta sitten satoja vainajia aikoina jolloin velisisko veljiä ja siskoja kaatoi:

"Lapset hakevat mäkeen ammuttujen joukosta isiään, kääntävät vatsallaan makaavia ruumiita tunnistaakseen heidät. Vainajat ovat vielä lämpöisiä ja käännettäessä heidän kätensä heilahtavat kuin viimeiseksi tervehdykseksi.

**

Valtioneuvoston sotasurmaprojektin tilastoihin on merkitty 275 Hollolassa teloitettua. Se on sijalla 21 kaikkien paikkakuntien joukossa. Todennäköisesti kuolleita on ollut paljon enemmän."

Ei! Ei tämmöistä lauantaina kestä, lukea viitsi. Kyllä minä mieluummin mukavampaa saunapäivää odotan, mukavampia luen. Kirjoitanpahan vaikka itse, jos en rennompaa, vähemmän tiedostavampaa tekstiä löydä, vaikka tämmöistä kuin Cityssä:

Huulenheittoa!

Kirjavinkit

Nytpä otsitti

ks. ed. otsikko

Tallinna on kiinnostanut aina, koko Virokin, varsinkin silloin ennen Neuvosto-aikaan kun hämärissä hämäräporukan Ladaan livahti Viru-aukiolla poolopaitaa sun muuta 'merkkivaatetta' rupliin vaihtamaan.
Vaihdettiin siellä aikanaan kihlakalutkin, jotka yhä sormia puristavat, tämän aitosuomalaisen kanssa. Pus vaan!

- Oletko Punakoneen vai Suomen puolella jääkiekomatsissa? kyselin satunnaisella otannalla Raatihuoneen ravintolassa satunnaiselta samassa pöydässä istujalta.
Kummastellen katsoi ennen kuin sanoi: - Soome. Soome, selge.

No sitten kierrettiin mutamana kesänä jalgrattaalla Narvat ja Saarenmaat. Itärajalla syrjäisimmässä mahdollisessa kylässä pyörähdettiin ja otettiin Permiskülan Ölletuvassa oluet.

Jotta nähty on, ai niin ja siellä Tartossa istuttu parturissa torujen ja ohjeiden kera:
- Itsekö leikkasit tukan?
- Joo tai tuo tuolla.
Päätä pyöritteli parturirouva ja kävi käsiksi tukkaan, aikansa naksutteli ja lopetettuaan vielä ovelle hymyhuulin evästeli: - Älä itse enää leikkaa.

Eipä ihme jos Pekka Lehtosen dokumenttikirja Tehtävä Tallinnassa - Neuvostopropagandaa ja itsenäisyysinnostusta, Into 2016, alkaa kiinnostaa heti alkusenteiltä, kun parikymppinen kommunistinuorukainen Maisunsa kanssa - ennen laivayhteyksiä - koukkaa vuonna 1966 Leningradin kautta Mossella Tallinnaan suomenkielisiä propagandaohjelmia toimittamaan Tallinnan radiolle:

 Siin Tallinn! Lainel 290 meetrit algab saade soome keeles.

 

Georg Ots kävi Suomessa 1951 vetäisemässä Saarenmaan valssin, joka upposi suomalaisten sydämiin. Tallinnan radiossa jouduttiin trimmaamaan Otsin suomen kieltä. Lehtonen pääsi mestaria opettamaan Valkoisen laivan ääntämisessä, vaan siitäkin huolimatta ng sekä kovat ja pehmeät konsonantit tahtoivat sakata. 

 

No eikös paikallinen lehti eilen samaan syssyyn ilmoittanut ja kutsunut kuin tilauksesta Otsille - piti kirja kesken heittää:

Kitee | Kiteesali, Sivistys- ja kulttuurikeskus Ilmarinen

ps

Hyvinhän se Eikka keikkansa veti muhkealla äänellään ja olemuksellaan.



Joskus matittaa ja tepottaa

Ei tässä yksin korkekulttuurissa eletä Dantejen ja Dostojevskien kanssa.
Välillä kunnolla matittaa ja tepottaa ynnä käytättää lätkämatsissa ja katollekin kiipeyttää ihan vierailla paikkakunnilla siskon mökin katon paikkuissa sun muissa sukuselvitystötterönhauissa.

Eikä ollut mitään kaakatusta Matin & Tepon laulanta. Mikä Meno! Mikä Veto! Mikä Lento! Pian seitenkymppisiltä satiirikkovellosilta.

 

- Vaikkei aivan kilometrin päähän ääni kannakaan niinkuin velipoika-Sepolla täällä kesällä käydessään - niin kuin Teppo spiikkasi.

No minkä sille mahtaa: eivät kaikki voi ymmärtää heitä, eivätkä voi tulla rajan taa kireitä ajatuksiaan löysyttämään. ;)

Entäs tänne kypäräporukoihin eri tasoille; viimeksi Pietarissa KHL:ää, tällä reissulla Talvisalon jäähallissa Mestistä - yhtä rähinäähän se, taso kuin taso, mutta myös peli-iloa sekä taitoa. Ja vaikka kuinka kultapossu päätä koristelisi niin ei auta: Jäähyboxiin! Jäähyboxiin käy!

Kun miettii että miksi, niin LIVE se on.
Siinä on se jokin! Livenä mitä tahansa, vaikka balettia kele!

Semmoista tasapainoiluahan tämä: näiden kulttuurien välillä.

Nähtiin siellä muitakin kaakattajia

Nyt kun EJ nosti luontokameransa hyllylle ja haikukatkolle lähti, on jotenkin aukkoa paikattava:

Savonlinnassa, ennen kuin Punkaharjulle päästiin, aamutuimaan eivät sorsat lähteneet uimaan, vaan aivan päinvastoin: Cityhyn päin kävi porukan kulku ja kaakatus.

- Herttanen aika sentään!

 

 

- Kaverit hei! Tännetänne!

Nokkamiehellä oli reitti selvä ja valittu jo huit´kotva; se kävellä murri, edestä joukkojaan johti. Yksi jäi kytikseen laiturin laidalle, peräpäänvalvojaksi, kunnes lopulta tajusi jotta hittolainen! - pian jengistä jäisi. Lentoon lehahti ja jonon hännille asettui.

Lehtosen Jovelin koululle päin mäkeen jäivät nouseksimaan. Opinhalu nokassa - kukaties?

Vai oopperan kaakatusta karkuunko potaltanevat???