Tietoja minusta

Oma valokuva
SARVin jäsen, ex-ope, ex-lautamies + ex siinä sun tässä

keskiviikko 4. tammikuuta 2017

Loukata saa, muttei valehdella

 
Matti Mäkelän Tämä ei ole taidetta -teos puolessa välissä. Salaman Juhannustanssit on käsitelty, jäljellä: Esa Sariolan Kuolemaani saakka; Jumalan teatterin paskanviskuu; Ulla Karttusen näyttelyn Neitsythuorakirkon pornoteltta; Katariina Lillqvistin animaatio Uralin perhonen homo-Mannerheimista ynnä Ylen toteuttama elokuva mustasta Suomen marsalkasta. Niin ja se Teemu Mäen kissantappovideo Sex and Death tietysti. Myös Mäkelän itsensä kirjoittama romaani Kaksi vaimoa.

Jo noista tabun rikkojiksi nokko!

Noilla matskuilla ja noiden eri tulkinta-/vastaaottotavoilla Mäkelä taannoin tohtoriksi väitteli.

Joulun jälkeen olen tässä Juhannustanssit juuri tanssinut, nyt Mäkelän pillin tahdissa, ja sieltä kaivelen arkkipiispa Martti Simojoen puhetuomion Salamalle jotenkin näin sanoen:
- Jeesusta ei ihmisraukka, [Salamakaan], yletykään pilkkaamaan eikä häpäisemään tahi loukkaamaan, kestää sen kyllä, mutta pahinta on horjuttaa uskovaisten uskoa ja pilkata uskonväkeä; eli hyvin huomattavan kansanosan pyhien tunteiden loukkaaminen on sivistymätön teko.
Tuosta kansanopistopuheesta homma karkasi käsistä ja johti rangaistuksiin, jotka Kekkonen kumosi.
Nuo toiset tabut taputtelen toisilla tantereilla.

Näyttäisi nyt, eilisen uutisen mukaan, taivaallisen tahon jälkeen toisen korkean tahon eli poliittisen eliitin horjuttaminen ja loukkaaminen olla kansan mielestä aiheellista.

Eli politiikan ympärille kietoutuneen 'papiston', median ja mediaväen, tulisi kansan mielestä kovakouraisemmin kohdella päättäjiä. Tulisi käsitellä, tiedottaa ja laukoa totuuksista vailla häpyä, toki valehtelematta, vaikka se liikuttaisi ja loukkaisi monia ihmisiä, omaa uskollista puolueväkeä.

Ei muuta kuin kieltä pölkylle!
Millaistakohan kissantappovideota pian saadaan katsella kunnallisvaalien alla? Antoisaa kevättä vaan!



__________
*** myös

21 kommenttia:

  1. Mediasta luin kerran sellaisenkin tekstin, että kirjailijat, papit ja poliitikot ovat ammattivalehtelijoita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. EJ
      onneks et ammattirimpsuun lisänny meitä rehellisiä opettajia!

      Mäkelä näistä kirjailijoista kirjoittaa väitöksessään:
      "Tiedän kuitenkin, oman kriitikon- ja kirjailijantyön kokemuksesta, että taiteillijat valehtelevat, puhuvat ristiriitaisuuksia, ja siksi on tietenkin varottava ottamasta heidän puheitaan täydestä todesta."

      Poista
    2. Jos toimittajia sanottas valehtelijoiksi, se ois kiihotusta kansanryhmää vastaan ja nousis mahoton meteli.

      Poista
  2. Hyvä EJ sekä muu kaidan polun totuudessa pysyvä väki

    Jos kuka rommaanin kirjottaa, niin valettahan se pääosaltaan on koko tarina. Lastensadut ihan täystykkänään.

    Papit ne on pahimpia jumalanpilkkaajia, kun satuolennoista mukatosijuttuja rahvaalle saarnaavat, vaikka sisimmässään tietävät, jotta potaskaa on kaikki mitä sylki suuhun tuo.
    Ensin luovat ymmärtämättömälle ja kritiikittömälle rahvaalle semmosen kaikkivaltiasolennon, mutta jo seuraavalla hetkellä kertovat kanssarahvaan moninaisista pahoista teoista, joita tämä kaikkivaltias ei oo kuitenkaan kyennyt eikä halunnut estää tai pistää oortninkiin.
    Ja se pilkkaaminenhan siinä todentuu ( heh ! ) elikkä valhentuu sen tautta, että ´ huomattavan kansanosan pyhimpiä tunteita´ sivistymättömällä tavalla näin loukkaavat.
    Niinku meikäläisenkin.

    Poliitikkojen ammattitaito mitataan juur siinä, kuinka taitavia valehtelijoita ovat.
    Suurmiehet ynnä -naiset on niitä ihan kärkipäässä.
    Jos on oikeen suurvallan suurvaltias, ei tarvitse ees välittää, jääkö kiinni valheesta elikkä ei. Kuulijan on sillo vain parasta olla visusti hiljaa, ja kätkeä nämä sanat sydämeensä !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voksi, sir

      käänsit nurin nutun eli otit esiin sen toisenkin osapuolen loukkaamisen, nyt hengenmiesten taholta.

      Hannu Salaman puolustusasianajaja Jukka Kemppinen sekä Otavan puolustusasianajaja Borenius olivat laatineet p.taktiikaksi: Juhannustanssit on taideteos eikä pamfletti. Siis epätotta enimmäkseen.

      Ei ole siirrettävissä todellisuuteen yks yhteen.

      Vaan Salamapa kirjoitti että tarkoitus oli nimenomaan loukata ja pilkata.
      Kemppinen ja Borenius riitaantuivat Salaman kanssa ja puolustamisen motivaatio oli tipotiessään.

      Poista
  3. Pahoin pelkään, että kunnallisvaaleissa eivät päättäjäehokkaat jouvu kovinkaan koville. Paikallislehtien toimittajat, jotka niistä vaaleista eniten kirjoittavat (tai julkaisevat valmiita puoluepuffeja), samaistavat perinteisesti ihtesä vallanpitäjiin. Jos joku yrittää pienemmällä sisäänlämpiävällä paikkakunnalla potkia tutkainta vastaan, suattaa huomata noppeesti, että tuli tehtyä sankarillisesti ammatillinen itemurha. Kritiikin on oltava rakentavaa, sanovat pitäjien napamiehet.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. EJ
      'Kritiikin on oltava rakentavaa, sanovat pitäjien napamiehet.'
      Ja varsinnii ämeriäkkyläiskepulaiset, jotka puhuvat lähidemokratiasta tuijottaen omaan napaansa, joka on aina liki. ddddd...


      Poista
  4. Hyvä napahenkilöväki

    Venäjähän, se teijjän lähinaapurinne, se suosii moninapaisuutta.
    Mitenkäs siihen ämeriläispoliitikot haasteeseen vastaavat ?

    https://www.google.fi/url?sa=t&rct=j&q=&esrc=s&source=web&cd=6&ved=0ahUKEwjep7rZ1qvRAhVI_iwKHUUCA9YQFgg7MAU&url=http%3A%2F%2Fwww.suomenmaa.fi%2F%3Fapp%3DNeoDirect%26com%3D6%2F3%2F149679%2F77213bf991&usg=AFQjCNHVWktFGIFiiYCl7HDrj-RQI-z10A

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voksi, sir
      jopa sattu meillä Matin kanssa navat yhteen! Oltasko peräti napalankoja.
      Vaan kaikenmaailman joutavia lehtiä se teikäläinenkin lukee!

      Poista
  5. Oon himoinnut tuota koivupölliläjää.

    http://erkkijormanainen.blogspot.fi/2017/01/pakkaspaivaa.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. EJ
      ja kohan et niihen päille näitä polliitikkojen päitä!

      Unessa
      viime yönä näytti että tänne pottuun oli ilmestynyt kommentti,
      jonka oli lähettänyt Kunnanhallitus paheksuen EJ:n ja hjiin käymää kirjoittelua.
      Harkihtevat kuulemma oikeustoimiin ryhtymistä.

      Näinköhän ovat nuin pikkusieluja?

      Poista
    2. Pitäsköhän varmuuveks pestata tästä juristi

      https://www.seiska.fi/Uutiset/Kohuristi-Heikki-Lampela-havisi-hovissa-ja-joutuu-pian-syytetyksi-uudestaan/1118055

      Poista
    3. EJ
      sitten suatas härkänen ja kärpänen yhellä iskulla!

      Poista
  6. Hyvät kärpäsen herrat

    Elkää sitä Kärpästä !
    Jouvvutte leivättömän pöyvvän ääreen, ja häviätte, niinku se kohujuristikin ...
    Ellei sitte lautamies-hikkaj ihte ihteään tukasta vetäen suosta nosta.

    Jos kunnanhallitus millo hikkajiin käräjille puolestaan haastaa, niin siinähän se lautamies-hikkaj sitte pöyvvän ympärillä pyörii, millo tuomarina, millo vastaajana.
    Jääviydestä ei ois väliä eikä huolta.

    Olihan se meikä-Voxin taloyhtiössä vallan kaapanneen isännöitsijänkin luottohuippujuristi yhtäaikasesti sekä vahinkoa kärsineen taloyhtiön että tuhotyöurakoitsijan asianajajana :-(

    Taloyhtiön juristina ei vaatinut urakoitsijalta korvausta, ja urakoitsijan juristina vetosi tämän viattomuuteen sen tautta, ettei taloyhtiö vaatinut siltä korvausta !!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voksi, sir

      selustat on varmistettu, ei meillä EJ:n kanssa hätä käissä hevin.
      Miten käynee teijjän taloyhtiökäräjöinnin? Toivottavasti saapi juristi kynsilleen.

      Poista
  7. Hyvä oikeusvaltioväki

    Pitkä tarina, mutta persiilleen meni tämä yritys pistää asiat oikeaan järjestykseen.

    1) Julkisivuremontista taannoin laati urakan valvoja tarkastuspöytäkirjan, jonka mukaan oli remontti ajallaan valmistunut, vaikka hommat olivat vielä kaksi kuukautta määräajan jälkeen kesken. Ja osa hommista jäi tykkänään tekemättä.
    Meikä oli silloin taloyhtiön hallituksessa, ja iski nyrkkiä pöytään jotta urakka on saatava valmiiksi ja kymmenien tuhansien viivästymissakko sopimuksen mukaan vaadittava urakoitsijalta.
    No siihen isännöitsijä, että kyllä ne tekemättömät hommat sitten takuuaikana valmistuu. Eikä viivästymissakkoa vaadita !
    Meikä lausui eriävän mieipiteen hallituksen pöytäkirjaan, kun oli hall.pj. ja se kolmas jäsen niin isännöitsijän otteessa, etteivät vastaan sille uskaltaneet panna.
    Jäi urakka osin kesken, osa hommista tehty lisäksi sopimuksenvastaisesti halvemmista materiaaleista.
    Yritti vielä eri korvauksesta urakoitsija luvata laittaa meikäläisen parvekkeen kuntoon, mutten lahjomaan suostunut.
    Meikä-Vox lopetti hallitustyön siltä istumalta.
    Eikä muuten valmistunut homma edes takuuaikana !

    2) Kolmisen vuotta myöhemmin oli se pihaurakka, jossa urakoitsija poisti aluksi suojavallin katua matalammalla olevan pihan ja kadun väliltä kaivaessaan pihaa.
    Pihasta muodostui 2,5 hehtaarin rinnevaluma-alueen valuma-allas, johon ukkossateen vedet suoraan juoksivat. Myllerretyn pihan asfaltti oli poistettu, ja kaadot kohti seiniä. Uudet sadevesikaivot peitettyinä, ja syöksytorvet jätettyinä valuttamaan kattovedet seinän juureen.
    Kolmen viikon aikana, kun urakoitsija piti kesälomaa, tuli pihaan neljä tulvaa, ja joka kerta vettä seinänjuurisyöpymien kautta kellariin. Pahimmillaan 70 cm / sade.

    Valvoja ja isännöitsijän edusmies laativat jälkikäteen "asiantuntijalausunnon", jossa veden kellariin valumiselle oli konfabuloitu fysiikan lakien vastainen tarina.
    Urakoitsija sitten asiantuntijalausuntoon viitaten sen isännöitsijän ja urakoitsijan yhteisen juristin avulla todisti, ettei mistään urakoitsijan laiminlyönnistä ollut kyse.
    Syytti vielä meikäläistä siitä, että tavaroita kellarivarastossa pidin, vaikka kuulemma jokainen viisas ymmärtää, ettei kellarissa ole turvallista mitään pitää !!
    Naapuritontilla on tokikin kauppaliike, jossa myös kellaritilamyymälä, ja ihan kuivana se pysyi.

    Tuossa edellä siis lyhyt kafkamainen yhteenveto, johon tosikertomukseen sisältyy väärennettyjä pöytäkirjauksia ja tahallisesti esteellisinä tehtyjä vääriä asiantuntijalausuntoja. Taloudellinen vahinko on aiheutettu taloyhtiölle ja kolmannelle osapuolelle, ja taloudellinen etu taloudellisen vahingon aiheuttajille.
    Ynnä se lahjoman vaatiminen.

    Lojaalisuuttaan taloyhtiötä kohtaan rikkomalla on tahallisesti aiheutettu isännöidylle taloyhtiölle taloudellista vahinkoa vehkeilemällä vahingontekijän kanssa jäävin juristin avustuksella.

    Koska homma haiskahtaa tahalliselta talousrikokselta nimeltä petos, vein asiat poliisille. Toki olin koonnut todisteiksi tarkat dokumentit ynnä valokuvat jne.

    Poliisi katsoi ettei ollut rikosta tapahtunut, vaan siviilijuttu on ollut, ja taloyhtiön tulisi vain reklamoida urakoitsijalle asiasta !
    Huomautin, ettei ollut todennäköistä, että taloyhtiön hallitus ja isännöitsijä lähtisi omaa tahallista tekoaan kellekään reklamoimaan.
    Isännöitsijällepä on tärkeintä hyvät suhteet urakoitsijoihin ja valvojaan. Onhan lypsylehmältaloyhtiö kuitenkin näinkin helposti höynäytettävissä.
    Poliisi ei aloittanut esitutkintaa.
    Vein asian sitten syyttäjälle, joka totesi, että poliisi on varmaankin tarkkaan asian tutkinut, eikä syyttäjän ollut aihetta määrätä esitutkintaa tehtäväksi.

    Tein kantelun valtakunnansyyttäjälle, joka katsoi, ettei mitään todisteita mistään rikoksista ole esitetty, vaan pelkkiä väittämiä ! Ja kukaan muu ei ollut tekosista valittanut, eikä reklamaatiotakaan ollut tehty, joten aiheettomia ovat.


    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voksi, sir
      'vaikka kuulemma jokainen viisas ymmärtää'

      raivostuttavaa luettavaa persiälleen menneistä asioista. Sitten palkaksi saa vielä yo. kaltaisen epäilyn ruuvien löysyydestä!

      Oot ollu melekosissa liemissä yksinäsi. Taitaa olla niin ettei tavan osakkeenomistaja juuri korvaansa lotkauta taloyhtiön asioille.
      Sitten kun ei vastakaikua noilta syyttäjiltä sun muilta poliiseilta saa, hallitusjoukoista puhumattakaan, niin ei auta kun lopettaa sätkyily.
      Ja jäähä oottamaan seuraavaa sekasotkua.

      Onneks on pottu!

      Poista
  8. Arvoisa yhteiskunnallisia asioita ymmärtävä hikkaj

    Tuohon eellä kertomaani on vielä lisättävä, että laitoin sitten tietysti valtakunnansyyttäjälle itseoikaisupyynnön. Sehän on semmoinen, jolla hallintopäätöksiä voidaan ilman valitusmenettelyä korjata, kun on tapahtunut käsittelyssä selvä virhe.

    Viittasin siihen, että valtakunnansyyttäjän väittämä todisteiden täydellisestä puuttumisesta on toki virheellinen, koska mukana olivat tapauksiin liittyvä sähköpostikirjeenvaihto, pöytäkirjat, virheet ja puutteet dokumentoineet valokuvat, tieteelliset julkaisut hulevesien käyttäytymisesta erilaisissa kaupunki- ja maasto-olosuhteissa, sekä otteet fysiikan laista, jolla lasketaan vesien virtausmäärät ja -nopeudet. Tässähän pääsääntö on, että virtaa alamäkeen.
    Viittasin myös siihen, että reklamaation tekemättä jättäminen on luonnollista, koska vastuuhenkilöt, siis hallitus ja isännöitsijä, ovat itse olleet mukana rikoksissa, ja peittelytoimin ja salaamalla sekä väärennetyin pöytäkirjoin on estetty taloyhtiön osakkaita saamasta oikeaa tietoa.
    Se, että meikäläinen sai tietoa, johtui siitä, että ekalla kerralla olin hallituksessa, jonka päätöksistä sitten lausuinkin eriävän mielipiteeni, ja siinä jälkimmäisessä elikkä veden johtamisessa pihaan ja kellariin, olin vahingonkärsijä-kolmas osapuoli, ja olin juristin avulla hankkinut urakkasopimuksen liitteineen tietooni, mitä eivät muut osakkaat olleet.
    Meikäläinen oli siis ainoa osakas, jolla oli tieto väärinkäytöksistä.

    Valtakunnansyyttäjä vielä oli opastukseksi (?) minulle päätökseensä kirjannut, että rikos on sellainen, jota asiaa huolellisesti harkitseva ihminen sellaisena pitää.
    Pyysin oikaisemaan valtakunnansyyttäjän ilman selvityksiä tekemän johtopäätöksen, ettei meikä olisi tällainen " asiaa huolellisesti harkitseva ihminen" !

    No päätös oli, ettei ollut esitetty mitään uutta ja oikeudellisesti merkitsevää !
    Asian käittely valtakunnansyyttäjän virastossa on päättynyt.
    Mahdollisiin myöhempiin yhteydenottoihin ei vastata !

    Kuten kaukaa viisaasti Sinä hikkaj esität, on syytä jäähä oottamaan seuraavaa sotkua !

    Semmoinenhan on tokikin ihankohta odotettavissa.
    Onhan tässä viiden vuoden sisällä tehty julkisivuremontti, piharemontti, piharemontin jatkremontti, josta urakoitsija peri eri maksun, kun oli jäänyt homma vähän länkälleen, viemärien pinnoitusremontti, ja nyt sitten juuri on tiskirätin asemassa oleva hallitus ( josta kukaan ei ollut kokouksessa läsnä ) saanut valtuudet sopia käyttövesijärjestelmän, sähköjohtojen, tietoliikennejärjestelmän ja kaapeli-TV:n kaapeleitten mahtavan suuresta remontista, jona alustava kustannusarvio samaa luokkaa kuin julkisivuremontin !

    Isännöitsijä käyttää taloyhtiötä lypsylehmänä pitäessään yllä hyviä suhteita urakoitsijoihin ja suunnittelijoihin ynnä valvojiin. Samat naamat vuodesta toiseen.
    Yhtiökokouksessa istuu 10 - 20 prossaa osakkaista, vanhoja mummoja viinereitä ja kahvia nauttimassa.
    Putin, eiku isännöitsijä, pyörittelee yhtiötä miten haluaa. Tukenaan on yksituumainen hallitus.
    Tässä tuuma tarkoittaa 2,54 cm !

    Kun yritin sen tulvajutun jälkeen yhtiökokouksessa esittää todisteiden kera isännöitsijän, hallituksen sekä sen kahdella pallilla istuvan juristin ynnä konfabulaatiolausuntoja antavan jäävin valvojan yhtiöön kohdistuvaa kuppausta, puheenjohtaja keskeytti minut, löi nuijalla kahdesti pöytään, ja sanoi asian olevan loppuunkäsitelty !
    Mummoloihen viinerinhaukkaus hetkeksi keskeytyi, mutta kukaan ei tukehtunut, ja unelias rauha laskeutui kokoushuoneeseen.

    Sen jälkeen en ole liigan pesään jalkaani astunut.
    Mistä tietysti jengi on tyytyväinen :-(

    Jotenkin sieppaa, että meikä, joka yli 40 vuotta on pystynyt lääkärinhommiin, ja siitä parikymmentä vuotta ylilääkärinä, ei muka maailmasta sen vertaa ymmärtäisi, että missä tehhään oikein, missä väärin !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voksi, sir
      parahin 'huolellisesti harkitseva ihminen'

      loppulauseeseesi yhtyen: samaa koin opeaikoinani noiden kuntapäättäjien taholta - viisaus oli aina siellä, niillä lähidemokraateilla! Vaikka itekin luulin ymmärtäväni jotain.

      Vaan onhan tuo nyt ihan älytöntä kohdallasi kun valtakunnan oikeustoimen prosessointi on samankaltaista!

      'Ei oikeutta saa jos itse sit ei hanki',
      alkaa olla taas (valta/kunnan) henki.

      Mitäs se Hakkarainen vasta tuumasi oikeudenkäynnistä: http://www.aamulehti.fi/kotimaa/teuvo-hakkarainen-oikeudenkaynti-pelleilya-ja-noitavainoa-24184043/

      Voip pian olla henkisesti helpompaa vaihtaa taloa ja maisemaa?

      Poista
  9. Tallinnassa kuoli eräs pikkupoika epäselvissä olosuhteissa 1990-luvun alussa. Tapauksesta kirjoittelivat tuolloin Suomen ja Viron lehdet. Pojan isä ryhtyi oikeustaisteluun. Hän oli parinkymmenen seuraavan vuoden aikana yhteyksissä mm. poliisiin Virossa ja Suomessa, lääninhallitukseen, oikeuskansleriin, keskusrikospoliisiin, sosiaali- ja terveyshallitukseen, sosiaali- ja terveysministeriöön, eduskunnan oikeusasiamieheen, oikeusministeriöön, vakuutusyhtiöön, kuluttaja-asiamieheen, Eestin valtakunnansyyttäjään, Viron eri ministeriöihin ja ministereihin, Viron presidenttiin Lennart Mereen, Hannu Karpoon, telkkarin Kuningaskuluttajaohjelmaan jne.

    Mikään ei ole tähän mennessä auttanut. Pari vuotta sitten selvittelin jutun asiapapereita, joita oli kertynyt monta mapillista. Pojan isä on vanha kaverini. Syntyi parinsadan liuskan mittainen käsikirjoitus. Saa nähdä, toteuttaako isä uhkauksensa eli julkaisee asiapaperit kirjana, jonka lähettää ainakin erinäisille henkilöille...

    VastaaPoista
  10. Hyvä oikeusvaltioväki

    Vaikka kollektiivinen peittely ynnä denialismiin koplattu vähättely ovatkin satavuotiaan Suomen yhteiskuntajärjestyksen syvintä ydintä, niin jossakin päin maailmaa sattuu yksittäisiä valonpilahduksia.
    Niin kuin tämän Venäjän dopingjärjestelmän perkaus.
    Siinähän on toiminta ollut kuin meidän taloyhtiössämme.
    Ne joiden pitäisi valvoa ja paljastaa väärinkäytökset, ovat itse niitä tekemässä. Peittelyä varten on oikein FSB:n turvin järjestetty väärennyksenpeittelysysteemi, jolla kaikki saadaan ulospäin näyttämään pulmusten kuhertelulta.
    Sitten joku kuitenkin lavertelee, ja formulaniminen ulkomaantyyppi saakin selville syvimmätkin salat, jopa sen, kuinka salaluukut on laboratorioitten seiniin valmiiksi tehty virtsanvaihtoa varten.
    Toiset siihen kyllä uskoo, että totuus on paljastunut, mutta vanjaorganisaatio tietysti kieltää ja valheena pitää.
    Seuraamuksia on kuitenkin rapsahtanut, ja kilpailukieltoa pukkaa monelle. Ynnä mitalinmenetystä.

    Siinä se suurin ero siihen taloyhtiösysteemiin.Täällä kun samat naamat jatkavat, eikä kukaan mahda mitään. Todisteita ei saa osakkaille esittää, ja puheenvuorot keskeytetään. Poliisi ei pidä minään, ja syyttäjä tyhjinä todistamattomina väitteinä.
    Vaikka proopuskat on silmien eessä. Mutku ne pitäis lukeakin, ja se rasittaa ja vie aikaa. Resurssipula ?

    Väkeä muuttaa talosta pois, kun käyvät maksut jo ylivoimaisiksi. Asuntojen myynti käy vaikeaksi. Isoja remontteja melkein joka vuosi, vaikka mitään varsinaista korjattavaa ei olisikaan.
    Osakkaitten piikkiin kun menevät kustannukset, mutta isännöitsijä saa gloorian :-(

    Isojen remonttien tekemiselle viiden vuoden väli olisi oikeasti sopiva minimi.

    Tuosta termistä ´ koplaus´ tulee mieleen se yksi ministeri-juristi, joka mainitun sanan lausuttuaan eräälle pankinjohtajalle, joutui käräjille, erotettiin jopa eduskunnasta.
    Siinä oli matalan kynnyksen startti
    Tai kun yksi sukupuolielämästään ammatin tehnyt kertoi uskomattomia juttuja Vuoden Poliisista ...
    Tavatonta on, että nyky-Suomessa jutulle tuli jatkoa.
    Peittelijöitä kun varmaan oli jonossa tarjolla ?! :-(

    Tai tarkastellaan analogista kuviteltua tilannetta meikäläisen jo mennyttä aikaa edustavasta työelämästä.
    No: potilaalla on paksu nippu sairaskertomuksia, lukuisia reseptejä, ja henki vinkuen valittaa rintakipua ja hengenahdistusta.
    Lääkäri siinä sitten närkästyneenä häiriönaiheuttajaa vilkaisee:
    " Ei teitä mikään vaivaa. Valittakaa apteekkiin, jos eivät lääkkeet muka tepsi ".

    VastaaPoista