Tietoja minusta

Oma kuva
Vanheneva ja haurastuva: ilman sarvia ja kohta varmaan hampaita; exänä: ope (luokan-, erityis-), lautamies + ties mitä - ja mikä huvittavinta = humanististen tieteiden kandidaatti HUK. Tällä POTULLA eli potalla ähistään omanlaisesti, ylen viisaita vältellen. (Blog content may be published in part or entirety by any print, broadcast or internet/digital media outlet, or used by any means of social media sharing.)
Näytetään tekstit, joissa on tunniste hiihtämään. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste hiihtämään. Näytä kaikki tekstit

tiistai 28. helmikuuta 2023

Murhemielin, mutta

siitä se iloksi muuttuu

Olisikohan jo aika kaivaa ystävämme Onni Eläkeläinen näin Onnin ja Sisun nimipäivän kunniaksi esiin, kun on näet syrjäläisenä ollut, hyvä ettei naftaliinissa. Ja miksei Kalevalankin kunniaksi: liippahan Onni jo sitä ikäluokkaa.

On ollut vähän murhemielin mies omassa maailmoissaan, jonka on luonut mieleisekseen niin ettei ulkopuolisilla häiriötekijöillä ole pääsyä ollut.

Kaikenjoutavan on torjunut, jättänyt ns. taakseen oven taakse. 
Paratiisinsa ulkopuolelle eli ympäröivän tienpuoleisen kuusiaidan.

Sinne ovat jääneet Ukrainan sodat ja paholaisputinit, siinä missä melskeiset tv-ohjelmatkin. Valikoiden sitäkin värkkiä on katsellut: Sirkkasen on kelpuuttanut ja nyt nuo Planican hiihtämisen MM-kaatumiskisat. Eveliina Piipossa on särmää - sille tytölle hän on antanut monta monta pistettä, tosin se yksi ruma sana vähän pudotti pojoja.

Omat 'lankkunsa' on OE muistanut ottaa esille ja töpöttää pitovoiteita voidepesään lähes jok'ikinen päivä, myös tänään pohjanakkain impien ainojen väinämöisten ja joukahaisten kalevalaisena juhlapäivänä, jolloin talven hiihtourakoinnissa täyttyy puolimatkan krouvi.

Mutta ei aivan onnellinen Onni ole, jokin jäytää, nokertaa onnen tilaa. Onko sittenkin Paratiisiin päässyt livahtamaan kärmes talvesta piittaamatta? Onni näet muutamin öin, pissireissujensa päälle, on jäänyt valveille, eikä muutama kirjanlukukaan ole tainnuttanut oitis unten maille.

Jottei vain vanhaksi alkaisi tuntea itseään, vaikkei kolota ei jäydä kipu ruumista, ojitettu sydänkään (operaatiosta tark. KL) ei pahemmin pompi omilla teillään. No siinäpä se! Tuostapa sydämestä se murhemieli taitaakin kummuta, tai siitä, kun laskee, jotta moniko ikätovereista enää huokuisi hengissä ilman lääketieteen ihmeellisyyksiä. Kuolleina tahi rampautuneina olisivat kaikki. Näitä miettii Onni Eläkeläinen, jos ei nyt synkkänä niin vähän kummissaan. 

Mistäs moiset mietteet lennähtäneet jos ei se kärmes kerta?

Eilisestähän ne. Ensin tuli soitto, jotta etkö tulisi kun syömiset on loppu. 
- No mikä?
- Perjantaita vasten yöllä ahisti, ei kulukenu henki. Pakko oli soittaa ampulanssi. Mäni koko perjantai sairaalassa oottelussa ja tutkimuksissa, iltakuuteen käytävillä syömätä juomata. Kotiin toi kelataksi ylopistonapteekin kautta kun oma apteekki ois ollu kiinni.
- Ohhoh. Ja mikä ol?
- Syvämmessä vajaatoimintoo, nestettä pakkautuu ja ...

Näkyyköhän kärmes kuvassa?
Vaan 
ei jätetä Onniamme murehtimaan.

Päinvastoin: 
Nostetaan Onni ylös sohvaltaan katsomaan läpi kuusiaidan: sieltä pilkistää kirkas, melkein keväinen valo.

Piankos 
Onni Eläkeläinen on taas entisensä ja mennä viuhtomassa hankia pitkin hymysuin. 
Tietysti 
sinne rivitaloille päin, josko ystäväparhain voipi jo paremmin...


Kirjavinkeissä
🏂 hiihdot 11 km 500 km/€ = 81 h

torstai 27. lokakuuta 2016

Valmetti ja Kalle

Noiden kirjojen kanssa mylkkääminen on kuin reissaisi maailmalla reppumatkaajana vähän sinne sun tänne, vähän sitä sun tätä kopaisten. Tai on kuin downshiftaaja, joka kaikenmaailman roskikset tonkii joutessaan (ja nälissään).

Pöydällä odottaa Eichmannia, Suleikaa, Paperilla seisovaa perkelettä, ja luennan alla tuo eilinen Kielen elämä, suomenkielen rekiretki kantauralin hamasta nykyisyyteen ja se Mäkelän tabuttelu modernisaation toteutumasta ja Salmisen Toisin ajattelijoiden Suomi, Atikkin vielä ja Kirjokannen Jussilta pyydetty sen aistimuskävelijä Helmin Ja katsella hain hampaita ja ja ...notta mikäs tässä, vaan samalla harmittaa kun pitäisi päästä asiaan eli Arvid Järnefeltiin ja Arvidin kolmiosaiseen Vanhempien romaaniin ja ....

Hiihtämään jos pääsisi!

Se ois ruunu piähän!
Vähän niin kuin koulussa Miika-pienellä, joka oli Suuri Valmet-fani. Ei asiaa johon ei olisi mukaan pujahtanut Valmetti.
Ai ai sitä kouluvierailutanssidraamaesityksen feedbäkkiä!

Siinä esityksessä oli seikkailua jos balettiakin mukana ynnä kaikenlaista jännää rummunpäristystä, ja kun palautetta kyselin niin - mikä oli Miikan vastaus?
- Ni mänhän tuo vuan kyllä kaikkein paras on Valmetti.

Käydä jytkyttää taas mielenperukoilla tämän kirjakaaoksen keskellä oma valmettini, tai kaksihan heitä on: on se vaan niin lokoista ja kotoista päättää iltayöt joko Kalleen tai Volteriin, muutama sivu jompaa kumpaa, niin johan on turvallista käydä yöpuulle.

Kallen toisen kierroksen lukeminen on hidastunut yllä mainituista lukuhidasteista johtuen, mikä toisaalta takaa nautinnon pitkittymisen. Iijoki-sarjan 20. osaa, Iijoen kutsua, rapistellaan puolessa välissä, vielä kutsua ei ole kuulunut eikä Päätalojen ole huolinut pakata tavaroitaan kohti Taivalkoskea; Tessu ja Laina saavat vapaasti tepastella toisiaan luimistellen oman katon alla vasta valmistuneessa Kirvestien kodossa.

"Jälleen vereni putikkalainen osuus pyrki kiehahtelemaan:  
- Elä vain erehy ennää alkamaan rakentaa riitaa! Saatan tosissani suuttua - minäkin.
- Joko myönnät, että on parasta viedä pentu takaisin? - En myönnä! Tessu on otettu meille ja pijetään meillä. - Mutta missä, herranähköön, pentu on päivän ajan?
- Tässä talossa ...
- Ja tekee kaameeta siivoa! Kakkaa ja pissii kaikki paikat. Kun kasvaa, raapii tapettit ja ovien maalit. Olen kuullut, kuinka kaameta jälkeä koiranpennut saattavat tehdä."
***
hiihtokausi avattu: 5 km/€