Volter & Hilja VII
Vuosi 1905 Volter ja Hilja vasta hierovat tuttavuutta kirjeitse, kesälomakausi kun on kummallakin kulussa, toisella Kustavissa ja toisella Porin Pietniemessä. Hauraalla pohjalla on vielä tieto toisesta.
Mikäs meidän turvallista latua tampatessa vuotta vaihtaessa, toista se on Hiljan ja Volterin! Kaikki auki - onko yhteistä tulevaisuutta lainkaan? Mistäs senkään vielä tietää ...
Kesä kuluu. Volter tekee selkoa sisäisestä elämästään, mielenväreilyistään, umpisokkelosta, toimettomuuden umpimutkasta, alakulosta, halusta elää - ei tätä elämän häärinän puolta, vaan sitä toista, joka on
'syvempi ja iäisempi':
'joka lepää kuin äärettömyyden ja liikkumattomuuden merenä kaiken tuon häälyilevän hetken elämän alla ja takana, ja jota nähden ja tuntien kaikki tuo hetken elämä ja tärkeys hälvenee kuin tyhjäksi varjojen leikiksi, joka vaan häiritsee silmää ja mieltä sitä syvempää ja todellisempaa näkemästä.'
Vaikeapa siihen on kakskymppisen Hiljan mitään vastata kun kolmekymppinen Volter tyhjentää itseään ja kun lisää vielä:
"Sisällisessä elämässä yksin ihminen löytää syvän, syvän onnen."
Vai mitäs itse vastaisit?!
Ei Volter yksinäisyyttä ylistä kuitenkaan, jos tuon oikein lukee. Vaan taitaako lukea Hilja?
Auttaako täsmennyskään? =
"Miks'ei saa hiipiä ulkoisesta, pienestä tukaluuttavasta elämästä pois, ja sulkeutua sisäisen elämän iäisyyspiiriin!"
On siinä nuorella neidolla miettimistä, pääsemistä Volterin ajatuspiiriin.
On, totta totisesti!
Mutta, kuinka kiehtovaa silti!
Toki hän ohjeita ja vihjeitä löytöretkeä varten Hiljalle jakaa - jos tämä vaikka löytäisi
Goethen Torquato Tassosta sitä samaa täydellisyyttä kuin hänkin, sillä tuon teoksen jokainen sana oli kuin suudellut miehen mieltä:
"Joka säe siinä kirjassa säteilee sieluun kuin lempeänä hienona kajasteena, en tiedä yhtään muuta kirjaa, josta olisi niin lauhkea, hillityn syvä nautinto kuin siitä kirjasta."
Tuleeko Hiljalle sitten haaste eli ihannenaisenko luo Volter Goethen kautta?
Ja onko Hiljasta sen täyttäjäksi?
Nimittäin:
"On koko ajan, kun sitä lukee, kuin näkisi hienoimman ja hiljaisimman naisen silmään ja sieluun, ja eläisi sitte hiljaista ja suloista liikutustansa siitä, että sitä saa nähdä. On mieleni yllä vieläkin kuin suloinen siipi, kun sitä muistelen."
Eipä ihme jos Volter itsekin epäilee heinäkuun lopun kirjeensä päätteeksi - vyörytystään? - kysellen: -
Niin, ja vieläkö sinulla on se ajatus, ett'et tule Helsinkiin ollenkaan?
Pianpa tuon näkee; näkyy Hilja vastailevan kirjeisiin jo elokuun puolessa välin.
Jäämme kuulolle.
***
Sitä ennen voimme lukea vaikka päinvastaista tekstiä
Aino Kuusisen Jumala syöksee enkelinsä -muistelmista vankeusajoiltaan ja nähdä elämän mitä kummallisimman monimuotoisuuden ja moniulotteisuuden:
"Naiset eivät kuullet miehistään mitään, kunnes he eräänä päivänä näkivät heidät jälleen vankilan käytävällä luita myöten laihtuneina. Joukko kuljetettiin sitten eräälle paikkakunnalle Tsheljabinskin lähistölle, ja siellä Siperian metsissä he joutuivat pakkotyöläisinä rakentamaan tiilitehtaan ja asuinparakkeja. Näiden töiden päätyttyä miehet vietiin pois ja ammuttiin, kun taas naiset ajelehtivat vankilasta toiseen, kunnes he lopulta päätyivät Vorkutaan*."
*missä muuten eilisiltana Ville Haapasalo TV-sarjassaan Jäämeri 30 päivässä vieraili.
V&H VIII
