Väisäsen Riitan luona

 Kuokkavieras Kataja

Ihan vahingossa jossain urheilun välissä Muuan TelevisionKatselija, MTK, havahtui, kun ruudulla vilahti pulska poika, patviutunut Janne Kataja koputtelemassa Väisäsen Riitan ovenpieliä. Sisään oli pyrkimys, yösijaakin vailla. Aikansa koputeltuaan ovi raottui ja näkyi käsi jossa keltainen sumuteaski. Lopulta tunnisti Jannen.

Katajalle oli annettu tärkeä läpivienti: Etsi Orimattilasta - J. H. Erkon kotikunnasta, tiesi MTK - kuningatar ja syötä tälle porkkana. Ei Riitta syönyt, Riitan hevonen söi. Mutta Janne sai porukalleen yösijan ja huolenpidon talosta.

Tuohan imaisi Muuan TelevisionKatselijan villiin menoon mukaan, urheilut unohtuivat. Vailla pienintäkään aavistusta, ei tietoa kokemusta koko ohjelmasta!

Alkoi syvällinen tutkinta:

linkki

Siis jo vuodesta 2016 ja Kirstinkin luona vieraillut!

Alkoipa koukuttaa jos kutkuttaakin Kataja.

Lisätutkimuksissa selvisi, että tuolloin Ruudussa ollut näytillä vain yksi kausi. Ja nyt sitten Maikkarilla jatkot viime vuodesta alkaen.

 

- Eikun leikkiin mukaan, tuumi MTK vankoin perusteluin: Maajussit loppumassa. Jääpähän edes jokin jatkumo, odottama ja syy vetäytyä telkun ääreen.

Vakuutti vielä: - Eikä missään nimessä ruudulla jo heti -meininkiin mukaan.

Mihinkäpä sitä tosiaan ois ite kellää muka semmonen hoppu.

omat  KIRJA-ARVOSTELUT 

Kirjavinkeissä

Kirjastonhoitaja

 11.

"Minä alan oikein kammota kirjastoa. Kyllä se on sentään suuri aukko elämässä, kun joka päivä kieltää itseni kahdeksan tuntia, sammuttaa kaikki ajatuksensa ja mielensä liikkeet ja tekee koneellisesti uutunutta työtä, joka ei mitenkään ole omaa mieltä lähellä. Ne työtunnit siellä ovat autioita tunteja." Kokko: Volter Kilpi. Elämäkerta. SKS 2022

Vieköön kirjastonhoitaja Kilpi taas mieltä, kunneminne mieli mielii.

Näkyy kuljettavan kotikuntaan, tänne liki Venäjän, tuon erikoisoperaatioiden maan rajoille, tänne minne moni ei vahingossa eksy. No, jokunen (19) ukrainalainen on majoitettu tyhjiin rivitaloihin, ja jokunen (= melko monta) venäläinen ja ukrainalainen kotiutunut tänne jo ajatammoin. 

Tuohon alkukuraan tuolla yllä syynsä: Kilpi sivuutettiin hakemistaan kirjastonhoitajan vakipaikoista yliopistolla: ylioppilaskunnan, koska ei ollut opiskelija, yliopiston, koska muka pätevämpi löytyi; ei tärpännyt Turkuunkaan pääsy, joten ei ihme jos Kilpi purki sappeaan noin sanoen ja kirjoittaen.

Olisi hakenut tänne pitäjämme perukoille, niin eiköhän olisi paikka lohjennut, vaan olisi voinut pian merta tulla ikävä, vaikka tänne saaristokuntaan, parhaillaan kolmen lossin kuntaan olisi muuttanut; tuolloinhan täällä olisi ollut korkeakirjallista seuraakin tarjolla kirjailijaopettaja K. A. Järven kanssa.

Ja jonakin kesänä päässyt J. H. Erkon (1849 -1906) vanavedessä ihailemaan pitäjän ihania maisemia ja neitosia, joista ainakin Leenua (ukinsiskoani!) J.H. liehittelihi varsin kaikki runokeinonsa käyttäen ja kulttuurituomisina oli perustamassa kunnan kirjastoa.

Yksinäinen

Oi, kukkaseni, armas kukkaseni.

Sä olet ainoa mun riemuni!

Tuoll' ois impi kirkkorannalla,

Vaan häntä tohdin tuskin aatella,

Hän kenties millä, millä rankaisee.

Vaan niin siinä kävi, kuin Kilvelle ikään Porissa, Erkolle Rääkkylässä: ei Ukko-Elias sietänyt moista 'hampparia' sukuun.

Tuommoista vanhaa mieli liikuttelee ja hyppää uudempaan aikaan, siihen kun toinen kuuluisuus tuli ja otti hoteisiinsa kunnan kirjastolaitoksen: Kari Aronpuro (s.1940) saapui taistolaisaatteineen Tampereelta maalaisliittolaispäättäjiä ilahduttamaan paeten vuoden jälkeen otollisemmalle maaperälle Kemiin, sillä eihän siinä kauan mennyt, kun viileni välit:

"Toisinaan kevättä seuraa takatalvi.

Neljäs kuu lopuillaan täällä.

Kunnanjohtaja vielä vaivoin tervehtii.

Tänään näin toisen kerran tiellä hevosen."

- Kari Aronpuro: Kiinan ja Rääkkylän runot - Kirjayhtymä 1972

Nyt sitten vaan kamera kaulaan ja kuvaamaan kokoelman ensimmäisen runon nyk. autiota (Kari A:lle tiedoksi) syntypaikkaa: 

"Useimmilla täällä on oma talo tai ainakin mökki.

Minä asun vuokralla Pykäläisellä (toinen talo Sähkötalolta eteenpäin).

Kun katsomme ikkunasta

tutkimme naapuria tai säätä.

Odotamme taivaalta vettä tai lunta.

Ei sieltä varise valkea, tappava jauhe

orastaville saroille

eikä aikamme tässä pitäjässä kulu

pommikuoppien

        tasoittamiseen."

jne. 

omat KIRJA-ARVOSTELUT 

Kirjavinkeissä

luen Laura Kokon Kilpi-elämäkertaa oheisineen 

1 - 2 - 3 - 4 - 5 - 6 - 7 - 8 - 9 - 10 - 11 - 12 - 13 - 14 - 15 - 16 - 17 - 18 - 19 - 20 - 21 - 22 - 23 - 24 - 25 - 26 - 27

Erkkola

Kuolinmökiltä kolmisen sataa metriä jalkapatikassa kujosta loivasti ylöspäin, asfalttitien yli ja siinä lepää!
Perillä ollaan.
Tämähän se oikeastaan oli koko matkaidean ydin: nähdä edes Erkon Erkkola, kun J.H:ta itseään ei enää voi nähdä! Kokea Sydämeen luettavaksi -teoksen ilmapiiri, todentaa faktat.

- No eipä tuo silmiä hivele!
Melkoinen rumilus, kieltämättä, ainakin näin asfaltin takaa katsottuna. Eipä ihme ettei levoton runoilija täällä montakaan vuotta viihtynyt, varsinkaan kun morsian otti ja lähti:

”Pesä oli valmis, mutta lintu lensi pois.”

Niinpä.

Mutta peremmälle, sisään siitä töllistelemästä! 1902 valmistuneeseen taloon.

Näyttely   ←←painasepa

28.5.–22.9.2019

Sydänten mies – 170 vuotta J. H. Erkon syntymästä

"Näyttelyssä on esillä harvinaisia lainoja kuten talon alkuperäisiä huonekaluja ja Axel Gallénin vuonna 1888 maalaama muotokuva Erkon veljestä Rudolf Erkosta. "

Yläkertaan kapuamme myös. Tutkittuamme alakerran Viipurin aikaisen siloisan työpöydän.

Kello! Kello!
On aika lähteä kierrokselle, jaloitella Kiven mökin kautta autolle, mutta ensin kuiskata Erkkolan pihalla teille yhden matkamme syyn: Hänhän, tämä JH, oli riiustellut lukuisten naisten ja tyttösten lisäksi myös isotätimme Leenun kanssa yhden kokonaisen kesän Karjalan syrjäisessä pitäjässä.
Onnea etsimässä Karjalassa, sitä löytämättä, sinnekään asettumatta.

Ojentaudumme Onnelan suuntaan, seuraavaan etappiin.

Tuusulan Rantatie  I - II - III - IV - V - VI

KIRJA-ARVOSTELUT
*** myös

Montako näitä nyt on menossakaan

ja missä kohti?

"Hyvästä maineestaan huolimatta Erkko oli vuosien 1874-1878 välillä myös 'juomarin maineessa', 'mennyt mies' ja 'auttamattomasti turmeltunut'." Sydämeen luettavaksi / Marjo Kuula; sivulle 83 näyn edenneen upean ulkonäköistä teosta.

"Eero kertoo, että niillä retkillä hänelle syntyi kaipuu päästä pois maalta, kun hän näki miten ihmiset elävät Pietarissa. He olivat niin erilaisia kuin maakylien ihmiset, heillä oli paremmat vaatteet, kauniimmat kasvot ja he kävelivätkin eri tavalla, kevyesti, kuin olisivat tanssinet katuja pitkin. Eero alkoi miettiä miten pääsisi muuttamaan Pietariin." Musta passi / Anita Konkka; tämäkin dok.kirja alkutekijöissä, sivulla 41.

"Alatyylisen tekstin tuottaminen jatkui, kun vuonna 1545 Luther julkaisi pamfletin 'Rooman paaviutta, Paholaisen instituutiota vastaan'. Kaikki pidäkkeet olivat poistuneet. Paavi Paavali III oli Lutherin mukaan sodomiitti ja transvestiitti. Hän kutsui paavia rouva paavi Paavaliksi." Mulkerot - Patsaalle korotettujen suurmiesten elämäkertoja / Ari Turunen; näy päässeeni jo sivulle 162.

"(Minulla on parhaillaan sydämentykytys, joka alkoi eilen illalla n. klo 21 ja on nyt siis kestänyt jo 13 tuntia. Edellinen kesti 32 tuntia, ja päättyi eilen yöllä klo 0.40. Olen kyllä nukkunut, mutta sydän hakkaa kuin reikää rintakehään ehkä n. 150 iskun minuuttivauhtia. Se väsyttää, vie voimat käsistä ja jaloista, hytkyttää koko ruumista, ahdistaa hengitystä jne.)" Sininen muistikirja / Eeva Kilpi; merkintä sivulla 39 - tätä kohtalotoveria luen sieltä täältä uudelleen.

Lisänä rokassa vielä ensilehdillä aito romaani Itä-Suomesta: Suopursu / Niina Miettinen.

Eiköhän nuilla yks samperin lunssa tokene!

KIRJA-ARVOSTELUT
*** myös

Komeakantinen sekä mustakantinen kirja

j. h. erkkoa ja arla kanervaa

Nyt sain kyllä niin komeakantisen kirjan että aivan pyörryttää!

Tässä vain kalvakka aavistus:

Pitää varmuuden vuoksi, sen verran vähällä lukemisella vielä on, kellistää
Marjo Kuulan J. H. Erkon elämäkerta - Sydämeen luettavaksi, Tuusulan museo 2018, selälleen;
pitää näet tarkistaa tuosta tänään tulleesta mustasta kirjasta, josko hänessäkin, runoilija kun on, olisi harjattavaa.

Posti näet oli pudottanut laatikkoon toisen pökerryttävän - nyt suorastaan pöyristyttävän - Arla Kanervan tuomaroiman kirjan miesasioista, meistä miessioista:
Taiteen musta kirja - Miesten mielivallan historiaa, SKS 2019. Vaikka ei tuolla taida pilli vinkua, punainen taidekentiltä ulosajokortti nousta kuin kolmen suomalaisen kohdalla: oman lukunsa ovat saaneet an-sioistaan ainoastaan Jouko Turkka, Ilmari Kianto ja Tyko Sallinen.

Ulkomaalaistörkeilijöiden runsaan lukulistan aloittaa Nero, ei vaan otsikon Nero on mies alla saavat huutia Byron (vaimonsa retuuttaja, homoutensa kätkijä, lapsensa kaltoinkohtelija), Rimbaud (ilkivalta, väkivalta, puukottaja), Verlaine, (absintin suurkuluttaja, vaimonsa sekä lapsensa pieksäjä ja hylkääjä, revolverimies), Strindberg ... no, Ah!Augustinhan tunnen läpikotaisin jo neljänkymmenen vuoden takaa:
= lue > Tuomio typerälle naissukupolvelle  Karjalainen 8.4.-79

Tämähän ruppee muistuttamaan Seiskalta taikka enemmänkin Alibilta. Katellaanhan - ja ollaan varpaillaan.

🏂 hiihdot 10 km / 700  km//€=107  h

KIRJA-ARVOSTELUT
*** myös 

Sanoja paperille

KOLLAASIointi

Näin sunnuntaiaamuna tarvitaan sunnuntaiaamuinen runo!

Tutustutaan nyt mun perus sunnuntaiaamuun,
ulkonäkö saattaa välil muistuttaa haamuu,
Ootko pölliny jotain, kysyy mult Siwan kassa -
joo, mul taitaa olla bissee hivakassa. E-E

'Paperi ja sanat paperilla olivat mahdottoman oloisia.' -2019 / vankilakundi E-E

Yhtenä sunnuntai-aamuna puhkesin katkeriin kyyneliin. Kävelin metsään ja itkin siellä yksin. Valittelin sirkkusille, puitten oksille puhelin. Oudot ihmiset eivät minusta välittäneet, kylminä vaan kohtelivat suruani. Taikka sitä enemmän väistivät minua mitä surullisemmalta näytin. Jumalastakaan ei tuntunut olevan apua. HP

'Miesparka oli jo kauan valittanut, ettei ollut nuorena oppinut niin sujuvasti kirjoittamaan, että voisi panna pitempiä kertomuksia paperille. --- Kuitenkin hän olisi tahtonut kuvata kirjavan elämänsä vaiheet oppaaksi jälkimaailmalle.' -1890 / rahvaanmies HP

 Rahvaan mies on Holpan Paavo, Esanssi-Esa vankilakundi.

Aleksis Salusjärvi taluttaa eteeni Esan, J. H. Erkko Paavon. Aivan eri vuosisadoilta.

Esalla on oikeakin nimi: Kimmo Gustafsson.
Holpan Paavon oikeasta nimestä ei tietoa, hän kulkee tuolla nimellä Erkon romaanissa Uskovainen. On hän kuitenkin ollut.

Esanssi-Esan löydän sattumalta juuri sunnuntaiaamuna Nuori Voima-lehden takakannesta, hänen elämänsä ensimmäisestä kirjoittamastaan runosta Kristallilapsi.
Yllättäen tämä pyhäinen aamu ei sen jälkeen enää tunnukaan pyhäaamulta!

Holpan Paavo on tosi helpottunut kun runoilija lupaa toimia kirjurina, tylyys ja kylmyys väistyivät olemuksesta ja Paavo 'oli nyt sytyksissä ja hänen lähistössään tuli lämmin'. Elämän saisi sittenkin paperille!

Entä Esa?
 'Ensimmäisen kirjeen kirjoittamiseen hänen nykyiselle vaimolleen kului viikkoja. Paperi ja sanat paperilla olivat mahdottoman oloisia.'

- Suurin piirtein kaikilla vangeilla on vastaava tilanne, selventää Salusjärvi. - He ovat pakahdukseen asti täynnä kokemuksia ja ajatuksia, mutta heiltä puuttuvat keinot tuottaa tekstejä, tehdä kirjallisuutta.

Paperille kirjoitettu, konkretisoituminen, asiasta tulee faktaa.
Kokemus siirtyy jälkipolville: opiksi, ojennukseksi, ohjeeksi ja ties miksi. Kertojan oma olo jäsentyy, helpottuu - muuttuu ripiksi, kenties.

Ajatelkaas nyt Paavoakin! Tai Esaa, jonka ensimmäistä runoa jo lainasinkin tuolla alussa; runo on syntynyt Sörkan kuuden miehen yhteissellissä ja esitetty vankikavereille.

Ja se jatkuu näin sunnuntaisena:

Poistun nauraen paikalt ku oisin räkättirastas,
painu vittuun mun eestä tai poltan sun rastat.
Sit pillejä karkuun, alko tukarikin parkuun,
parin mutkan jälkeen pääsee puistoon rauhottuun. - - -

(Huuto)

🏂 hiihdot 10 km / 562 km//€= 87 h 

KIRJA-ARVOSTELUT
*** myös

Himo

"Elkäät tuomitko ihmisten intohimoja, sillä ne ovat yhtä oikeutettuja kuin muutkin luonnonvoimat, tuli, vesi, tuuli, lämpö, valo, sähkö, vaan oppikaat niitä oikein, hilliten ja hyödyksi käyttämään."
Runoilija suunnittelemassa, alustamassa uutta näytelmäänsä "Himo". Valmiiksi puolustautumassa, varmistamassa...

Vaan ei riitä kärsivällisyys, jotta valmista tulisi: mitä sitä nyt paperille, kun voi luonnossa asian toimittaa, ympäröivässä elämässä. Ja taas mentiin! Helei! Wieniin ja ties minne maailmalle.

Panu Rajalan Runoilijan sydäntä, Otava 2006, tässä lopettelen alkusysäyksen tuolta sukulaisista saatuani. Ollutkin melkoinen matka kahden miehen kelkassa, pysymistä naisluvuissa; onneksi ei Leenu Erkon kyytiin hypännyt!

Ei ollut sankarrunoilija J. H. Erkosta (1849-1906), köyhästä, komeasta Orimattilan suurmiehestä, lopulta muuhun kuin naisten kauk'ihailuun linjalla - mitä nuorempi sen parempi. Runoihinsa toivekuvaa etsi, mallinukkea, impeä ihanaista, ei niinkään realistista näpelöitävää.

Ja sitä samaa läpi elämän!
Ei vaimoa, ei perhettä, ei omaa kotia.
Lopulta monen kihlauksen ja lukuisten rukkasten jälkeen elämän ehtoopuolella löytyi tyttönen, jolle rakensi talon, kuuulu Lallukka ja Häkli sponsoreinaan, Tuusulaan, sinne Halosen, Sibeliuksen, Ahon, Järnefeltinkin ja A. Kiven käyskentelemille tantereille.

Vaan kuis kävikään!

"Pesä tuli valmiiksi, mutta lintu lensi pesästä", itki Heikki Henrikki kaikille, myös Fanny Davidsonille, joka tämän koko runoilijamestarin tarinan kirjankertojana, Rajalan suuna, kertoo ja  kokoaa, hänkin yksi Erkon alkuajan ihastuksista.

Niin oli viimeinenkin kihlattu karannut: Thyra Nyqvist, 19 v, huomannut, että vanha mikä vanha sulhasmies maankuulu runoilija J. H. Erkko, 52 v. Ikäeroa huimat 33 v. Paljonkos tuo, mites Niinistö-Haukio? 29 v.

"Ei se Erkkoa kiusannut, mutta tyttöä arvatenkin." Tyttö otti ja lähti.

On kirjassa runotkin läpi käyty ja Erkon tuotantoakin, mutta kyllä nuo naisasiat seikkaperäisemmin esille ponnahtavat. Panustako taas johtunee, samanmielisestä, kuten sittemmin Kiannon elämäkerrassa Suomussalmen sulttaani.

Kieltämättä: luettavia kirjoja tuottaa tri Rajala.

🏂 hiihdot 5 km / 493 km//€=  77 h

 KIRJA-ARVOSTELUT
*** myös

MM-Seefeld

”Hyvä on hiih­tä­jän hiih­del­lä, kun han­ki on hoh­ta­va al­la, kun tai­vas kir­kas­na kaa­reu­tuu..."

Eino Leino 1900

Kaikkihan me tunnemme tuon ja tuohon yhdymme, mutta eipä kalpene J. H. Erkko tipanantippaa Leinon lurituksen rinnalla vuotta myöhemmin ilmestyneellä Hiihtäjän laulullaan, joka tässä kisojen kunniaksi kokonaisuudessaan kajahtakoon; toista viikkoa sentään kisatkin kestävät.
- Doupattuja ovat! kuuluu paheksuvaa kuiskintaa sieltä kotisohvilta.
Puolustukseksi todettakoon: - Niin olivat nuo kaksi runoilijaakin, monesti. 😁
 ✂✂ (ja ilmassa koko ajan autonomian ja sananvapauden menettämisen uhka)📎

Joten se siitä ja tässä tämä riemu:  

HIIHTÄJÄN LAULU

Suistele, suksi, notkojen pohjaa,

Vuorenkin päältä viiltele tie !

Tarmo se työntää, tarmo se ohjaa,

Vasta- kuin myötämatkoja vie.

Tuuletko meitä tuiskella sais?

Vuoretko matkan seisauttais?

Päätä ja niskaa

Kennistä - viskaa

Vauhdilla kulkuas maalihin päin ! -

Tieltäs vastukset vaihtuvat näin.

Ponnahda, suksi, joustele  jalka,

Rohkea rinta, ilmoja juo !

Mieli, kuin linnun lentävä sulka,

Liitele voiman lähtehen luo !

Suontesi aallot - kuule kuin soi !

Riemujen ruuhet soudella voi.

Rientomme riehu,

Rinnassa kiehu,

Hilpeä hiihto innoksi tee -

Aatos jo ilmoja leijalee.

 

Voima ja valppaus - oisko ne

unta?

Untansa nähköön talvinen maa ! -

Meissä on tulta, maassa on lunta,

Liekkimme maankin vapauttaa.

Karkaise luontos, vartoohan työ !

Hentous arka helposta myö !

Nyt sekä huomen

Sampoa Suomen

Vahvana rientäös valloittamaan -

Sen murut liittele onneksi maan !

                                                          26/2 1901



https://www.seefeld2019.com/en/program-sch

🏂 hiihdot 5 km / 488 km//€=  76 h

 

KIRJA-ARVOSTELUT
*** myös