Pylkkönen-Örkény-Zhuangzi-Nieminen-Mäkelä-Hännikäinen-Koivisto-Alho-Pasolini-Brueghel

  vanhat Parnassot -sarjan 18.

Sormi suussa tässä pahemman kerran, kun ois niimpal' kertomista Marraskuu-niteestä:

• Olisi runoilijapersoona Maila Pylkkösen omakohtaista kerrontaa Kirjoista ylipäätään, ynnä hänen ja Olli-maalarinsa telepatiaharjoituksista. 
• Olisi unkarilaisen Venäjällä sotavankina olleen István Örkényn syötävänhyvää Leipä-novelli.
• Olisi Chuangtsen kirjasta IV luku, Pertti Niemisen suomennosta: "Olen kuullut, että Wein ruhtinas on humaltunut voimastaan ja käyttäytyy hyvin omaperäisesti. --- hän välittää vähät siitä että johtaa kansansa tuhoon, ja hänen maassaan makaakin kuolleita kuin korsia tulvan runtelemalla pellolla..." (aktuell!)
• ... ja nyt nuo toissa Parnasson takasivun Mäkelän ja Hännikäisen mainosmarkat tulevat kuitatuiksi kun Risto Koivisto arvostelee nyt heidän kirjansa Oman itsensä herran ja Polkkaparin. 

Mutta nytpä aikani tärväytyi, kun sotkeuduin Olli Alhoon ja hänen tulkintaansa Pier Paolo Pasolinin Decameron-elokuvasta. Harmi. 

Että sitä taas veivattiin ja nähtiin näkyjä!  

Siis Olli näki kun näki keskellä filmiä muka Brueghel vanhemman kolmen taulun 'sitaatin'. Ja vahvasti, ei epäilystäkään.

 

Niinpä elokuvan löysyys oli ratkaisussa: kaikki vastakkaisuus onkin tarkoituksenmukaisuutta, hillitön synnillisyys ja hillitön uskonnollinen kieltäytyminen ja kilvoittelu, pakkomielteitä jne... Huoahtaa Olli itsekin kun pääsee selityksensä monimutkaisuudesta tähän vaiheeseen ja kirjoittaa: "Tästä onkin helpompi jatkaa." ja jatkaa. 

Minä jään sen sijaan vielä ihastelemaan edellisessä kappaleessa esiintyneen taiteilijan luostariseinämaalauksensa yllättämää alakuloista johtopäätöstä: 

"Mitä hyödyttää taide, kun se unessa on kuitenkin aina kauniimpaa."

Parnasso-sarja 1970 - 1975

kokonaisena:

1 - 2 - 3 - 4 - 5 - 6 - 7 - 8 - 9 - 10 - 11 - 12 - 13 - 14 - 15 - 16 - 17 - 18 - 19 - 20 - 21 - 22 - 23 - 24 - 25 - 26 - 27 - 28 - 29 - 30 - 31 - 32 - 33 - 34 - 35 - 36 - 37 - 38 - 39 - 40 - 41 - 42 - 43 - 44 - 45 - 46 - 47 - 48 - 49 - 50 - 51

omat KIRJA-ARVOSTELUT

Kirjavinkeissä

tänään=

Kari Harakka: Lapsuuteni Kekkoslovakia 

Musta surma

Nenäverenvuoto tiesi varmaa kuolemaa itämailla, sieltä mistä tauti tuli. Firenzessä kuoli 100 000 ihmistä, vaikkei siellä luultu edes olevan niin paljon asukkaita. Kananmunakokoisia paiseita ilmestyi nivusiin ja kainalokuoppiin, sitten sinertäviä läiskiä käsivarsiin ja reisiin, eikä ollut lääkäriä ei lääkettä jotka olisivat ...

Äsh! Ei enempää pelottelua näinä aikoina. Musta surmahan sitä paitsi riehui 700 vuotta sitten.

Olen kaivanut hyllystä kaksi kellastunutta repaleisiksi luettua kirjaa: Boccaccion Decamerone 1. ja 2. Tammi, 1973.

Danten kuollessa, vuonna 1321, Boccaccio (1313 -1375) oli 8-vuotias. Kolmas renessanssin isistä Petrarca (1304-1374) oli Boccaccion aikalainen. Jäipä pysyvää kirjallisuutta staroilta iloksi meille: Divina Commedia, Sonetteja Lauralle, Fiammetta.

Jumalaistahan ei mikään voita.
Ei edes Päätalon Iijoki-sarja, jonka läpilukemista vielä kolmannen kerran ehdottelee ej.

Eipä sekään olisi vastenmielinen homma, mutta jos kuitenkin sittenkin vaikka toinen kierros tätä Decaa, jossa kymmenen nuorta firenzeläistä lähtee kahdeksi viikoksi ruttoa karkuun maaseudulle aikaa tappamaan. Jokainen, seitsemän naista ja kolme nuorta miestä, kertoo kymmenen tarinaa päivässä, joten koossa lopulta on 100 rasvaista ja rasvatonta tarinaa ilostuttamassa myös meitä jälkipolvia.

Parikymmentä vuotta sitten näyn lukeneeni kaikki läpi ikään kuin päiväntunnussanana taikka ylipitkänä joulukalenterina yksi päivässä edeten. Ensimmäinen merkintä 1.11.1998 ja viimeinen 10.2.1999.

Alleviivauksia ja kynänpyöräytyksiä melkoinen määrä sivu kuin sivu. Loppukommentiksi olen poiminut Schopenhauerin sanat jostain: "Elämän antimien suoma nautinto, naisellisen sulouden ja erotiikan sameat houkutukset ovat vaaroja, joille viisas kääntää selkänsä."
Tuon olen kuitannut omalla alleviivauksellani: "joka katkeroituneena luopui opetuksesta ja vetäytyi yksinäisyyteen. Kaukana maailmantapahtumista, sappitautisena ja kiukkuisena vietti elämänsä kolmekymmentä viimeistä vuotta."

Että tutkittu on B:n D - ja tarkasti.

Ainahan intiimi munkki-, nunna-, paavi- ja hovielämä kiehtovat.
Sieltä voisikin roiskaista aina silloin tällöin mitä provosoivimman tekstinpätkän koristelemaan päiväpotullisen loppua!
Kokeilaas tänään tällä:

"Hän näki sitä paitsi heidän olevan ilmettyjä 

mässääjiä, juomareita ja elukoita

 - lyhyesti sanoen ihmisiä, jotka noudattivat luontonsa vaistoja kuin järjettömät eläimet ja palvoivat vatsaa jumalanaan."

Kirjavinkeissä tänään: Pekka Kejonen: Hotelli Huminan lauluja

KIRJA-ARVOSTELUT