Nollasta kympiksi

Isänsä tunnenkin, Pentin, Öisinajattelijan. Kummallakin yhteiskunnallinen näkemys vankka ja selkeä.
Poika noussut valtakunnallisesti näkyvämmäksi. Varteenotettavaksi. Helsingin kaupunginvaltuuston jäsen, Kansalaisareenan toimitusjohtaja, aikaisemmin Luonto-Liiton ja Suomen luonnonsuojeluliiton toiminnanjohtaja.
Peruskoulusta 6,6-keskiarvolla ammattikoulun kautta hallintotieteiden maisteriksi Tampereen yliopistosta, ei yo. Syntynyt Pietarissa 1974, naimisissa Annukan kanssa, kahden tyttölapsen isä.

Pitkälle pötkinyt vähästä.

Leo Stranius.
Ei taida olla maailmassa kolkkaa, jossa ei käynyt. Silti vastustaa lentelyä viimeiseen mieheen. Ajaa pyörällä työmatkat ja liikkuu vain julkisilla välineillä. Minimoi kaikki tarpeensa. Nyt tosin käy jo lämminvesisuihkussa, mistä aikoinaan kieltäytyi. Kulutuskarkuri. Askeettinen hedonisti. Absolutisti.

Mitä vielä?

"Tavoitteena on ekologisesti kestävän ja oikeudenmukaisen, hiilineutraalin maailman rakentaminen."

Omassa elämässä päässyt ajat sitten nollatilanteesta ensimmäiseen tavoitteeseensa:
"minulla olisi asunto, työ ja tyttöystävä." 

Tuntee nyt olevansa etuoikeutettu, viettää kympin elämää:
"Minusta oli tullut yhteiskunnallinen vaikuttaja, minulla oli unelmieni työpaikka, ja olin saanut kokea erilaisia asioita elämässäni."
Kaikki voimassa edelleen.

Luennassa Ekoistin muistelmat:

Hänkin löytänyt Viktor Franklin laillani! Yhden tärkeimmistä kirjoista, Ihmisyyden rajalla sanoman:
Frankl, entinen keskitysleirivanki, iloitsee viimeisestä inhimillisestä vapaudesta: vapaus valita oma suhtautuminen mihin tahansa asiaan missä tahansa tilanteessa.

Jostain livahti mieleen Pekka Kuusi, se ikiaikainen Tämä ihmisen maailma.
Ja se että jostain syystä ilmastoasiat ovat kaupunkilaisille vielä tärkeämpiä kuin maalaisille. Johtuneeko kun elävät päivät pitkät pakokaasuissa. Heh.


KIRJA-ARVOSTELUT

Käytännön ulkotöitä

Enemmäm luku- kuin käytännönmiehenä saa silti jotain viikonvarrella aikaan.
Pannaanpa kättentyöt jonoon, niin jälkipolvi näkee, jottei se pelkästään huuhaa ollut tämä esi-isä Juakoppi.

ma
laattakivien raahaamista kottikärrillä ja asettelua saunapolulle, naapuri-Kallen lahjoittamat, aikoinaan itselleen pihakiviksi saaresta soutamat (rautakanki, lapio)
ti
ruohonleikkuun aika, epäonnistuminen* (työnnettävä)
ke
kas kas, katolle hän kiipeää, J, ja raaputtaa mökin katolta tuntitolkulla tervapahvin päälle kasvaneita sammaleita irti (rautaharja, maaliraaputinrauta)
to
liimaa talvipakkasten irrottamia kivenmurikoita sikaleksillä terassiuunin kylkeen (pursotin, sikaflex)
pe
tekee laastisekoituksen ja rappaa eli roiskii raplinkia uunin kylkeen liimautuneiden kivien väleihin, lopuksi kauniin kaareviksi muotoilee muuraamansa satsin jälkiruokalusikalla (laastisäkki, taasa, laastikauha, lusikka)

Ei Juakoppi toki ota kunniaa pelkästään itselleen, vaan jakaa sen kernaasti vuosikymmeniä toimineen ja liki yhteenkasvaneen Kehäavustajansa kanssa.

Tietysti rapatessa roiskuu ja hamaa jos suttakin syntyy, kuten se ruohonleikkuriin öljynvaihto. *Vaan epäonnistumisten häpeän hän kantaa itse, sitä ei jaa kenenkään ei varsinkaan Kehäavustajan kanssa.

Pitkin viikkoa J taivastelee kummissaan: - Outoa että näistä harrastetöistä jää pysyvä jälki heti perään, mitä ammattitöissä ei tapahtunut koskaan.

Kai tämä on sitä hyötyliikuntaa, jota talven hiihtäminen ei ollut, päättelee Juakoppimme pihasaunaa lämmittäessään haalarit nurkkaan heitettyään mårtensonia hyräillessään.

ps
ja tietysti joka päivä istutin puun
= vrt. Jean Giono. 🍁🍒🍑🍎

KIRJA-ARVOSTELUT

e-runokirja

Tänään klo 14.00 julkaistaan internetissä 
Tuula Hämäläisen runokirja Suojelushämärä, jossa jne...

Kulttuurivihkojen Elias Krohn lähetti ryhmämailin 27.5. 2020 klo 12.00. Heti vapaa.

Olen astumassa epämukavuusalueelle avaamalla arvostelukappaleen e-kirjana. Kerran aikaisemmin olen vastaavaan 'sortunut', kun Juha Vahe julkaisi isän muistot sodasta: Kiestingistä Viipuriin.

Hämäläisen kirjajulkkareihin en sentään aio osallistua, vaikka siihenkin olisi mahdollisuus 'Webinaarissa' jostain täältä. Jokin roti sentään ja kunnioitus kalkkeutumalle ja entisillä tavoilla pysymiselle.

Kieltämättä kiinnostava näkökulma Hämäläisen runoissa: kertoja kertoo talonpoika Jacobille, esi-isienisälleen, joka eli perheineen karbidilamppujen ja kärryteitten aikaan, nykyisestä maailman tilasta ja menosta.

Kokeillaas hätäisesti, pystynkö ryhtymään runolle ruutunäytöltä, vailla (olennaista) kotoista sivunkääntöääntä, kahinaa ja suhinaa.

'viime yönä Jacob odotti kunnes sain sanottua asiani sitten vaikenin, me molemmat vaikenimme'

'hän sai kävellä tyhjiä katuja, hän muisti vainajilla on syynsä olla saapumatta tapaamisiin'

'kuljetan rantaa mukana, Jacob lähestyy kahlaa viljapellossa vyötäisiä myöten kuun valossa iho näyttää tasaiselta'

'havupuut hiipivät lähemmäs, iltahämärä kuhisee mitä kello on! äh, lampaat pitää laskea uuhet ja pässit loikkaavat veräjän yli karitsat pomppivat kauemmas keskiyöllä katras on tallessa...'

'rautatieasemalla istuvat odottavat junia jotka eivät tule muuan vanha ämmä valittaa: silloin aikoinaan juna tuli (ja meni) juna kulki juna kulki niin kuin junat kulkevat'

Tunnelman tavoitan, hyvinkin. Lumon peräti.
Silti.
Luettuani kaikki 84 sivua kannesta kanteen - kannesta kanteen e-kirjassa! - kertaalleen, teen johtopäätöksen:
Ehkä e-kirja vaatii vanhan liiton mieheltä enemmän totuttautumista - ja olisi totuttauduttava ensin proosalla ja kun tarpeeksi tottuisi voisi siirtyä runoihin luontevasti.
Nyt en kunnolla tavoittanut itseään Jacobia, kertojan kyllä. On palattava vielä illemmalla asiaan, josko suojelushämärä seestyisi, selkenisi.

KIRJA-ARVOSTELUT

Kirja tietää

Luotan kirjoihin, varsinkin ohjekirjoihin, vaikka olen nähnyt ja kokenut että käytännönihmiset eivät ohjekirjoista piittaa.

Rakentaja-Veikko oli niitä miehiä. Yhden ainoan kerran suostui: taiteovi talliin lopulta asennettiin vaihe vaiheelta niin että minä luin paperista ja Veikko toteutti luetun - päätä pyöritellen.

Tällä kertaa ajattelin olla Veikko ja uskoa omin kykyihin. Karvas kokemus.

Projekti käyntiin:
Öljynvaihto ruohonleikkuriin.

Kun en osannut taittaa aisoja/kahvaa kokoon ja kun nykyleikkureista puuttu alaproppu, ölynvaihto oli suoritettava yläkautta eli täyttöreiästä.

Mahdoton tehtävä.

Ylösalaskääntö ei tipantippaa valuttanut öljyä ulos, ei tosin bensaakaan: sen verran olin tajunnut jotta ajoin tankin tyhjäksi ennen öljynvaihtoon ryhtymistä.

Kallistus sivulle: ei mitään.

Kallistus toiselle sivulle: sama tulos.

Taasa alle. Kallistus eteen. No johan rupes röplyttämään! Ei tosin sieltä mistä piti, vaan sieltä mistä ei pitänyt. Eli joka paikasta muualta hölähti yönmustaa nestettä: ilmansuodattimen rei'istä ja tulpan juurilta ja mistä lie. 

Äkkiä kone alkuasentoonsa! 

Ympäristötuho!

Maahan yliryöpynnyt öljy lapion kärjellä taasaan. Ohjekirja!

Ohjekirja kiltisti esille:

"Kunnossapito  Irrottakaa aina tulpanjohto. Tarkistakaa öljy. Kun leikkuri käännetään kyljelleen tulee sytytystulpan olla ylinpänä."

Tekstin kääntäjällä yksi virhe käännöksessä: n - ei paha. Koneen kääntäjällä myös yksi virhe käännöksessä: tulppa alinna - paha.

Alkoipa iloisesti pulputtaa kun tulppapuoli sojotti taivasta kohti.
Itse tosin muistutin käsistä ainakin ja varmaan naamastakin Pekkaa & Pätkää siinä yhessä vilmissä, jonka nimeä ei tohi tänne alaskaan ylöskirjoittaa.

KIRJA-ARVOSTELUT

Mustat housut

Hautajaispäiväkirjaa  I - II - III - IV

Tänään, viikkoa ennen aikojaan, on pakko katkaista koronakaranteeni.

On käytävä ostamassa kaupungista mustat housut, sillä entiset eivät mahdu, eikä omasta pitäjässä vaatteita ole kaupan. Ikiaikaiselle ystävälle haemme.
Ovat pian edessä ne hautajaiset, niitä varten tämä ja paljon muuta.
Kuten eilen siskolle mailissa:

"Käytiin muun puutarhapuuhan ohessa haudalla ja istutettiin 4 orvokkia; Latelle ei vielä - sitten kunhan tulee."
"Siitä se hiljalleen siilautuu ja kuten Ambrosius Apu-lehessä kertoi varmana mummojen tietona, johon hänkin uskoo: kaikki pääsee taivaaseen jotka sinne haluavat. Lisäksi pääsiäisen aikoina, eli 40 päivää Jeesuksen kuolemasta helatorstaihin, kuoleville taivaanportit ovat kaikille avoinna."

Lupasin myös hankkia hautapaikan.

KIRJA-ARVOSTELUT

Kiviagora

Näkyvyys populaarissa marginaalissa - spekulatiivisen fiktion kritiikki genrelehdissä

Työkamppeet päällä rukkaset käsissä kiviä kärrätessäni yhä pohdin tuota edellisen potun ärsyttävää KU:n otsikkoa, jotteiko asiaa muka olisi voinut ilmaista toisin. Apu taikka Seiska, Alibista puhumattakaan ei olisi kelpuuttanut moista otsikoksi, tai jos olisi niin takkiin olisi tullut ja irtomyynti sammahtanut. Vaan kaipa me alanharrastajat sen kuin innostumme uutta potkua saadessamme, semmoista jota kaikki eivät oitis voi ymmärtää.

Kolmannen kivikuorman ja kivien asettelun jälkeen on kahvitauon paikka, vaan ajatukset sen kuin villiintyvät ja alkavat muokata otsikkoa mieleiseksi. Kahvi ei maistu!

Neljäs kuorma tauon jälkeen vietättää vähän raiteiltaan, vähä ettei kärri kaadu ennen losoa.
Kiviä asetellessa otsikko toistuu mielessä.
Viidennen ja kuudennen kärrillisessä otsikko on muuttunut mantraksi, vielä mitään sanomattomammaksi kuin ennen.

Neljältä on ruoka, ja voimat finito.
Saa olla tältä päivältä.

Ruokarukoukseksi höpisen: näkyvyys populaarissa marginaalissa spekulatiivisen fiktion genrelehdissä amen.
Vaimo katsoo kummissaan.
- Anteeksi, mietin yhtä...
Sirveli on maukasta. Mahan täydeltä sipaisen.

Alkaa ramaista - se on tuo fyysinen työ lisäksi. Agora alkaa olla yli puolen, voi tulla hyvinkin paikaksi missä ajattelu sujuu kuin Sokrateella; paikka puiden siimeksessä aitan takana velvoittaa. Vielä ennen nokosia pari sivua kirjasta, jonka sanoma on mieleiseni: Lukemisen taidon ja hitaan lähilukemisen puolustus. Siis himphamppukirjojen oheisluentana menossa on Auerbachin Maailman kirjallisuuden filologia ja siinäkös selitys valmiina jököttämässä otsikkopulmaan, joka tyypiltään on on niin tyypillinen meille helppoutta havitteleville inehmoille eli miksei aina voi olla perjantai, eiku la.

Vastapaino 2018

Kaikkea ei voi konkretisoida.
Aloittelijat ja pitemmällekin ehtineet aikalaiskirjallisuukriitikot ovat taipuvaisi sortumaan:
haluun päästä valtavan aineistomäärän herraksi konkretisoimalla abstrakteja asioita.

"Tämä johtaa aiheen sumentumiseen, näennäisongelmista keskustelemiseen ja lopulta pelkkään tyhjään." - Erich Auerbach (1892-1957)

Selevä! Hyväksyttäköön KU ja Korpijärvi. Eläköön sivistyssanat!
Kuten aitan taakse valmistuva kiviagora.

Sokrates keskusteli ja opetti Agoralla muun muassa Zeuksen stoassa sekä Simonin talossa,
ja kuoli Agoran lähellä sijainneessa Ateenan kaupunginvankilassa. WP

KIRJA-ARVOSTELUT

huh!Huh!

Arvelin parantaa kirjallisuuskritiikkitaitoani ja aukaisin jäsenlehtemme Kritiikin Uutisten kotisivun:

Näkyvyys populaarissa marginaalissa – spekulatiivisen fiktion kritiikki genrelehdissä

Johan lähti!

Otsikkoon kompastuin. Suljin sivun. - On ne aikamoisia viäntäjiä nuo oikeat riitikot!

- Kokkeileppa sinä, jos se sinulta paremmin luonnistus, totesi tässä Ruuskasen Antti ja ojensi keihäänsä morkkaajalleen.

Kokkeilkaapa toinnii!

Kirjavinkeissä tänään:

Johanna Vuoksenmaa: Pimeät tunnit

KIRJA-ARVOSTELUT

Pyhätorstai

hela=helg

Näin vanhaksi elänyt, enkä vieläkään täysin tajulla miksei juutalaisille kelpaa kristinusko, ja miksei kristityille juutalaisuus.
Lutherin Martille ei ainakaan kelvannut.

Niinpä kahta lehteä piti taas lukemani soppaa kirkastamaan.
Turun Sanomista pohjat netistä, missä Antti Laato, Vanhan testamentin selitysopin ja juutalaisen tutkimuksen professori Åbo Akademista, käy asian lävitse aliokirjoituksessaan.
 Juutalaisuus ja kristinusko - sisaruskonnot  Olkaa hyvät!

Lutherin kiivauden syitä katselen puolestaan Kotimaan uusimmasta 20/20-numerosta, joka näytelehtenä eilen, uudelleen monin työvaihein junttaa-aamaa-aamme postilaatikkoon
- mistä joskus myöh. - tulla tupsahti. Kiitos.
Ensin ongin laatikosta Kotimaan ja sitä kautta Eero Hietalan ja Heikki Rusaman Kirkon ihmeellisimmät tarinat -podcastin, jossa veljet käsittelevät 'ehkä surullisinta aihettaan tähän mennessä'.

Raha siellä on näytellyt yhtä pääasia yhä jatkuvaan diasporaan. Kateuskin. Nytkin Amerikan kymmenen rikkaimman joukossa on viisi juutalaista.
Lutherissa on ollut yksi syvä syy, ennen kaikkea hänen 'vanhoilla päivillään kirjoittamansa surullisen kuuluisa' teoksensa Juutalaisista ja heidän vaiheistaan, jossa  ML ehdotti synagogien polttamista ja juutalaisten talojen tuhoamista.

Näillä tiedoilla toistaiseksi.
Hyvää helaa!

Kirjavinkeissä tänään:
Hämynen&Itkonen: Sortavala

KIRJA-ARVOSTELUT

Kuka nyt Elmoa lukisi

sillon tällön toisinnaan mie

Pesäpallon takia ja päätoimittajan luen. Persoonaa pitää pelissä olla!
Nyt kun Juoksijaakaan ei viitsi, sillä siellä ei enää ole entinen tätsi, eli kajahda perustajaveljesten kultivoitunut ääni. Pekolat ovat poissa. Pää-Pekola muuttunut eutanasian kautta pilvenveikoksi. Tapio tulisielu siis. Usein aita ryskyen kaatui kun Tapio pisti itsensä likoon. Eikä se ollut pelkkää sanahelinää vaan hienosti sanottuna laaja-alaista perspektiivitietoa ja -vaistoa, jossa konteksteilla oli monesti painavampi osuus kuin itse sanomalla.

No Rönkä täällä Elmossa vähän samantapainen, pisteliäs piikittäjä. Piikityshän, ainakin terveydenhoidossa, on pöpöjen torjuntaa. Mainio asia.
Ei kaikki saa olla pelkkää urheilua, urheilulehdessäkään.

Fakkiutuminen urauttaa, ja nopeasti käy niin että kun kerran asia on läpikäyty ja sanottu, niin mitä sitä turhaan toistamaan. Lukija uskoo vähemmälläkin.
Senpä huomasi nyt Jukka, Rönkä, ja aloittaa lehden hirvestä, ei ampuja Juhasta, vaan hirvivaelluksesta ja sen intensiivisestä, aamusta iltaan ja öin, seurannasta SVT:stä.

Ett perspektiv on lehden ensimmäisen tarinan nimi.
Ruotsin televisio näyttää satoja tunteja keväisin toistuvasta hirvien vaelluksesta kesälaitumille. Siitäkös päätoimittaja saa kuulla kunniansa kavereilta:
- Hörhö mikä hörhö!

"3 över älven." Edessä huipennus 27. huhtikuuta: emo kahden vasansa kanssa sukeltavat hyiseen Ångerman-jokeen ja uivat sen yli.

Seuraa pohdinta, miksi Jukka-poika tuijotta moista. Tulee tulokseen, että se on rauhoittavaa, vangitsevaa, maagista. Vastapainoa hullulle maailmalle. Näkee sen että:

"maailmassa on muutakin koukuttavaa kuin rataa jonossa kiertävät formulat."

Urheilulehden päätoimittajalta paljon sanottu. Levikin vastaista työtä. Lehdestä ei tällä tavoin voi muodostua fakkituneiden urheilufanien nuolukiveä. Kai.
Pitänee pelkästään jo tuon takia liittyä vakilukijoiden joukkoon.

Ja onhan siellä Pekka Arffman, Lauran isä ja Pentsisten lapsen ukki, tuttu pelaaja ja pelinjohtaja Kiteen ajoilta. Arffman jos kuka tietää pesäpallon historian sisäpiireistä, on yhä pelin ytimessä - ja mikä napakkuus tekstinsyljennässä!
On siellä tekijöiden joukossa myös muuan Raimo, Summanen, mutta hänestä ei nyt sen enempää - ettei se kuohahtaisi.

Eikä tämä kerrottu kehu ole tilattu mainos.

KIRJA-ARVOSTELUT

Maalaiselämää

Einoa ja Mailista, Leinoa ja Janatuista

Kun puut on pilkottu ja timot on maahan kasvamaan ripoteltu eli niitä Kulmunin perunantaimia istutettu, on aika heittäytyä seljällensä upottaviin uniin, vaan niihin päästäkseen ja unikuvia selatakseen on tovi aikaa lueskella.
Ja mikä on lueskellessa kun kaksikin kunnon kirjaa on käden ulottuvilla. Kumpikin täynnä entiaikaista maalaiselämää, toinen totista totta, toinen hassuudella höystettyä.

Otetaanpa mallit ensin toisesta:

"Lehmät tarvitsivat myös osansa, ne piti lypsää ja ruokkia aamuin illoin. Sitten maito piti jäähdyttää, vieläpä ennen meijeriauton tuloa. Ja maitoastiat piti pestä huolella. Siitä työstä ei voinut luistaa, jos mieli, ettei postilaatikkoon ilmestynyt häpeällistä punaista lappua meijerin leimalla varustettuna."

Ja sitten toisesta:

" - Mahtaisiko tuo juoda viinaa?
Se kysymys oli pian ratkaistu. Kumottiin Nallelle ryyppy kurkkuun, ja heti kun oli saanut sen irvistäen nielaistuksi, hän pisti kielensä ulos ja pyysi lisää.
- Katsos veitikkaa! nauroivat herrat. Kyllä se nyt riittää sinulle täksi kertaa.
Nalle oli koko kevään ja kesän asemaherran luona.
Pian ei häntä varten tarvittu enää mitään vitjoja eikä kytkyeitä. Hän oppi ymmärtämään nimensä ja hyppäämään polvelle ja antamaan leikitellä kanssaan. Silloin hän tiesi saavansa maitoa, hunajaa ja sokeria."

Jälkimmäinen palanen on itseään Eino Leinoa ja hänen Vappu Tuomiojan ikihyväksi ihastuttaneesta realisminomaisesta Mesikämmen-satukirjastaan vuodelta 1914. Tai no jaa: Vappu kokikin sen päinvastoin, järkyttyi ainiaaksi.

Ensimmäinen lainaus on tuoreesta Mailis Janatuisen kirjasta Katso minuun pienehen, Perussanoma 2020, johon minä olen ensituntumalta ihastumassa ikihyväksi: 50-luvun nostalgiaa kirjoittajan omakohtaisista lapsuuden kokemuksista, peloista ja iloista maalaiselämän valoissa ja varjoissa.
Niukkaa ja turvallista se silloin oli.
Muistan minäkin tuonkaltaisen lapsuuden samalta vuosikymmeneltä pyykinpesuineen kun 'talvella "akkojen" oli mentävä pakkasessa järven jäälle huuhtomaan pyykkiä avannossa'. Ja entä ne kesytetyt elättioravat ja -linnut!

Siinä missä Eino loruilee ja laskettelee luikuria, on Mailis-tyttösellä totuudellisempaa ihmettelemistä - vaikkapa velipojan harakka, jonka isä oli tuonut metsästä kotiin:

"Sitä syötettiin ja lihotettiin koko perheen voimin. Kerran harakka tukehtui rusinaan, jonka joku sille antoi. Voiko tämä muisto olla totta? Voiko harakka tukehtua rusinaan? Tällaisena minä joka tapauksessa sen kuoleman muistan."

Muistelmista tulee inhimillisempi kun välillä ei muistakaan satavarmasti.

KIRJA-ARVOSTELUT

Kuolema

Hautajaispäiväkirjaa  I - II - III - IV

4.5.2020

Noin jokunen aika sitten.
Eilen kantautui lopullinen tieto.

Lankomies uupui ja oli ennen keskiyötä saavuttanut rajapyykin.
Ajatteleva ihminen, vailla taka-ajatuksia.

Siis mitä reiluin ja rehellisin lähimmäinen.

Late - aito stadilainen Bulevardilta hommasi palan kesämaata Luonterilta.

KIRJA-ARVOSTELUT

Itkuhetki

"Se kun se pikkutytönpirpana juoksee toisten perässä rinnettä alas ja kaatuu ja kömpii ylös."

Se siinä parasta, muistan, äit-Ainon kertoneen.
Ja nyt tässä ollaan itse samassa tilassa. Vanhana nuoruuden ketteryyttä sympatiseeraamassa.
Niin se aika kiertää.

Korona pistää istumaan television ääreen joka arki-iltapäivä klo 16. Sieltä ne Teemalle vankkureillaan ilmestyvät, ja tyttö huiskahtaa helmat heilahtaen joka kerran mukkelismakkelis. Jäkki-koira rynnistää rinnettä alas ekana, isot siskot kintereillä ja pikkinen Kärri vihon viimeisenä pyllähtelemässä.

Riitelevät mutta eivät tappele, tai jos tappelevat eivät ammu pyssyillä tai jos ampuvat eivät ammu toisiaan hengiltä. Isot ihmiset, aikuiset meinaan.

Hermolepoa parhaimmillaan. Paitsi että joutuu melkoiseen empatiakylpyyn tunnin ajaksi, mikä sekin omalla tavallaan raskasta: ei herkkänä olo helppoa ole, kevyttä ei ainakaan. Puhdistavaa kyllä.
Nieleskele siinä sitten aikasi, kun pyhäisä perhe haihtuu tunnin päästä ruudulta, ja iltapäivän liikuttava lepo- / itkuhetki ohi on. Palaveri päättynyt.
Päivittäinen mielen minireinkarnaatio tapahtunut.

Voisihan tietysti nämä kaikki 208 jaksoa ennakkoon hotkia täältä Areenasta:

Toivottu lämminhenkinen klassikkosarja uudisraivaajaperheestä - kaikki jaksot Areenassa.
Laura Ingalls Wilderin elämäkerrallisiin kirjoihin perustuvassa draamasarjassa isä Charles, äiti Caroline ja heidän kolme tytärtään - Mary, Laura ja Carrie - vaeltavat halki preerian ja aloittavat uuden elämän 1870-luvun Minnesotassa. Maanviljelijäperheen arki Walnut Grovessa on armotonta, jokapäiväistä kamppailua luonnonvoimia ja epäonnen iskuja vastaan, mutta myös ilon hetkiä ja yhteisöllisyyttä. 

Vaan mikäs hoppu tässä: tiedä vaikka korona-aika kestää saman kuin viime sota-aika - sen viisi vuotta, tuonne vuoteen 2025.

KIRJA-ARVOSTELUT

Leikit on leikitty

tältä erää

Lopuksi tanssia? Tuolit syrjään ja syrjälleen!
Ja sitten takaisin leikkimökin kuistille odottamaan seuraavaa mummolareissua.

Ukiltakin unilukemiset vaihtuivat: Schopenhauerin tilalle ilmestyi Crophopper ja Eino Leino vaihtui taas Roopeen ja matoruokiin.
Roopessa sentään pontta, mutta Disneyn Lentsikat tainnutti lukijan uneen ennen kahta muuta virkeää päätä.

Kirja-arvostelu: Ei päätähäntää! Olipa tosi tyhmä ja tyhjänpäiväinen kirja Ruiskutuskone Dustysta vieraine sanoineen ...  krhoo ... 

... krhoo ...

KIRJA-ARVOSTELUT

Uuteen päivään

varustautuminen

Työmaa
vaihtumassa
 eilisestä.

Nämä puuhat voi huit kotvaksi unohtaa.

 Puhumattakaan näistä.

KIRJA-ARVOSTELUT

Autiot talot

tyhjässä kaupungissa

Asukkaat ovat lähteneet, jättäneet tavaroita paikoilleen. Ristin sielua ei missään, ovat paenneet uuden rajan taa.

Uudisasukkaat kautta laajan valtakunnan saapuvat asuttamaan näitä rajaseutuja, uteliaina kurkistelevat asuntoihin ja jäävät asumaan. Ihmettelevät vieraskielisiä kirjoituksia lehdissä, paikallislehti-Laatokasta, sekä tienviitoissa ja katujen nimissä. Aikansa. Sitten ajan myötä tottuvat olemaan, jopa käsittämätöntä kieltä matkimaan: "Minä sinä rakasta!"

 Lapset löytävät jänniä asioita, vajoista ja ullakoilta merkillisen hienoja esineitä:
"Esimerkiksi sellainen, jossa satoi sisällä lunta. En ollut nähnyt sellaista, se ei ollut tullut mukanamme, vaan jäänyt suomalaisilta."

Vaan kohta jo on syntyvä uusi sukupolvi, jolle, päinvastoin kuin heidän vanhemmilleen, tämä syrjäinen seutu ei vieras ole, vaan oma synnyin- ja kotiseutu.

Liikumme Sortavalassa ja sen tienoilla uusien asukkaiden joukossa. Sota on ohi ja Karjala luovutettu venäläisille, 11 % Suomesta. 1/8 osa metsistä. 450 000 suomalaista on siirtynyt uuden rajan omalle puolelle. Piiri, johon Sortavala kuuluu, on nimeltä Karjalais-Suomalainen sosialistinen neuvostotasavalta (KSSNT) ja se on osa Neuvostoliittoa. Sortavala on pommitettu pahasti hajalle, mutta 80 prosenttia Sortavalan piirin maaseudun asuntokannasta on säilynyt hyvässä kunnossa.

Tässä mielenkiintoisessa historian hämäriin jääneessä, kätketyssä ajassa nyt Hämysen ja Itkosen Sortavala-kirjaa olen etenemässä, ja huomaan pysyneeni kelkassa, joten ihan luettavaa ja ymmärrettävää tekstiä tiedemiehiltä, tarkkuudesta silti lipsumatta. Kuvien runsaus miellyttää.

Tätä kätkettyä sodan jälkeistä aikaa riittää vuoteen 1991. Tuosta ajanjaksosta ei paljon tietoa ole tihkunut ennen kuin kaikki meni uusiksi, kun lahonnut Neuvostoliitto hajosi käsiin.
Olen  siis Sortavala-kirjan mielenkiintoisimmissa lukukappaleissa:

• Sortavalan uudet asukkaat (Sergei Verigin)
• Sortavala neuvostokauden muistoissa (Olga Iljugha)
• Sortavala - "Valkoisten öiden kaupunki" (Yury Shikalov)

Onpa mukava taustoittaa, miten tuolla tutulla alueella on maa maannut ja ihminen elänyt ennen omia taa-taa tapettirulla -matkoja. = 1 - 2 - 3 - jne.

KIRJA-ARVOSTELUT

lisää kirjasta: Sortavala

Jotain jännitystä edes

tähän yksitoikkoiseen korona-aikaan hakee Mies

Jonotusta ja onnen onkimista.
- Kunpa jo aukeais ukset! Pääsis menoon mukaan. Räpinään. Säpinään.
Eli.
Joko yltäis 9000:ään?
Vai putoaako alle kasipuolen?
Mites Aasiassa yöllä, heidän päivyellään?
Katsotaas, tsiigaillaan: +0,16%. Plussalla sentään Jaappani. Nippa nappa.

DJ Shanghai +1,26%  - vau!

Perustaa yhden miehen ennakkostudion. 

Ennustelee, sottailee, spekuloi. 

Tulee tulokseen: Ihmisten sairaudet ja syövät: Orionin oston paikka. Ihmiset syövät, so. Kesko nousee. Kesä tulee: makkaraa, so. Atria, olutta, so. Olvi.

Ei käy läpi taseita, ei velkaa, osinkotuottoa; tuskin jaksaa vilkaista P/E-lukuakaan. Mies on selvästi Kyllä minä tiedän-Mies. Tiukan paikan tullen kysyy Jvonilta. Ilmankos niin usein sakkaa, mutta sehän ei johdu hänestä vaan olosuhteiden muutoksista, ympäristöstä: koska olisihan hän herranen aika myynyt/ostanut jos olisi kerrottu ettäjotta.

Vilkaisee kelloa yöpöydällä: vielä puolitoista tuntia ennen kuin taivas aukeaa. Vielä ennättäisi analysoida, hyvinkin. Vaan, kun ei tiedä mitä ja kun ei tiedä vielä, punaistako vai vihreääkö vilkkuvat numerot näytöllä kympiltä.

Ottaa turvalukulaitteen jo käteensä. 

On valmiina. 

Ikään kuin Käsi liipaisimella. 

Valmis pörssäämään.

ps

tosiasiassa Mies hämää itseänsä, pahoin pelkää

sairaalasta ikävämpiä uutisia päivän mittaan

KIRJA-ARVOSTELUT

Maailma ilkosillaan

korona-ajantappoa vuorostaan sisällä

Pientalolaiset ylittävät hevosvankkureilla jokea, Jack-koira yrittää uida yli - katoaa.
Sortavalan Vaikkosalmen laululavalle kokoontuu tuhatpäinen laulajajoukko. Sortavalan poika, Lasse Pöysti, pääsee radioon esittämään runon, seuraavana kesänä jo Suomisen Olliksi.
Pimeissä tunneissa Pauliina, 12v, ostaa rintsikat - jotta ?
Kim Uni on kadonnut, mutta löytyy jälleen. Katosi kuin Juuan mies yönselkään - lämpökameran avulla löytyi?
Hesariin Aulis on taas värkännyt melkoisen sopan, mitä maailmassa tapahtui toukokuussa eri vuosikymmenillä. Että ärsyttää nuo täsmentämättömät pelkät etunimi-, sukunimi-, joki-, liikennemerkki- jne.-kysymykset!

Aika pesurumpu se on tuo hartioiden yläpuolella keikkuva kone, päänuppi, sisus melkoisessa kierteessä ja pyörityksessä koko ajan koronan pesuvedessä pyörimässä.
Ota siitä selvää, miten puhdasta tulossa!

Onneksi pyörityksestä on keino irrota: runo.
Jopa P. A. Kejonen kelpaa!

Luet vaikkapa yhdenkin hyljeksityn kejosen, niin, pääset toiseen ulottuvuuteen, toisen maailmaan. Järin toiseen maailmaan ei aivan, sillä Kejosella on jos ei aina järki päässä niin kuitenkin kusiluistimet maassa.
Kejonenhan päästelee yhtenään maailmasta niin kuin lapsi keisarin vaatteista. Tokaisee minkä näkee: maailman ilkosillaan.

Kaksikin Kejosta on 'työn' alla: Pohjoinen on kunniallinen juttu sekä Kädettömän taputukset, WSOY 2010.

Oikeastaan Kädettömän taputukset nimenä kertoo Kejosesta kaiken - ja kahdella sanalla!
Yhdellä sanalla sanottuna: oivaltava.

"Uskoni ikuiseen paluuseen
- ainakin paikallisesti - vahvistuu.
Samat muurahaiset samassa rinteessä joka kevät."

(👀 varmaan tarkoittaa poliitikkojen valtataistelua, ei tietenkään näiden puhtoisten hallitusnaisten, ja kaiken maailman julkkisten sitkeää julkisuuteen työntymistä 👀)

"On vain hetkiä, joita sattuma järjestelee jonoon."

(👀 varmaan vois yhtyäkin tuohon Pekka Aunus Kejosen elämännäkemykseen - aivan aplodein palkita, so. kädettömin taputuksin 👀)


KIRJA-ARVOSTELUT

Koronaviikkojen ajankulu

vappuviikko ulkona

Maallaeläjän päivärytmiin ei, näin muutenkin tohinoista vetäytyjän, ole kummempia muutoksia tuo presidentin pirulaiseksi nimittämä vainolainen aiheuttanut.
Pihamaa tarjoaa vapaata laidunta ja temmellyskenttää kyllin. Sen parinkolmen tunnin ajaksi minkä nyt jaksaa ja viitsii aktiivisemmin liikuskella. Terästäytyä.

Marjatta tuolla omalla blogiviljelmällään kertoili omistaan ja kehotteli muitakin selvittämään ja setvimään miten näissä olosuhteissa pärjäillään. Mitäpä minä sinne, kun on tämä omakin palsta viljeltävissä.

Joten katsellaanpa tämän vappuviikon ulkoilmassa tapahtuneet touhut ja toimet, sisäinen elämähän tulee 'paljastetuksi' ja puntaroiduksi näissä blogipottujutuissa ylipäänsä ja tuontuostaan.

27.4. ma
Entiset nailonnarut pyykkitelineistä menivät vaihtoon. Oma hommansa pujotella nuorat irti ja raksia pahimmat solmunsykkeröt auki parin metrin korkeudesta. Siinä kohotetut kädet puutuvat; eipä ihme jos Sähkö-Make joskus johtoja seinälle asentaessaan kehahti, jotta harva se joka jaksaa työskennellä monet tunnit päivässä ylösojennetuin käsivarsin.

28.4. ti
Annabellen mukulat itämään, ja maahan kunhan maa lämpenee ja saa pienen läntin lapiolla käännettyä noille varhaisperunoille.
Moottorisaha, vanha Dolmar, autotallin nurkasta syyniin. Koivun katveessa laippa irti ja puhdistus hammasharjalla, rautanaulalla ja ruuvimeisselillä. Ketju paikalleen ja teroitus uudella ohjatuvalla viilalla.
Katiskakin soudettiin järveen.

29.4. ke
Hörähtihän Tolmari käyntiin kiitokseksi puhdistuksesta; ensin tosin vähän nikotellen, muodon vuoksi. Ja kai laiskuuttaan töille jouduttuaan pitkän talvilevon jälkeen. Vähänkö siinä puolin ja toisin kaksi vanhaa tutusteli toisiinsa, jotta mitä sitä suotta taas tämmöinen ympäristörähinä pitää aloiteltaman.

Siinäpä sitten kohta hämmästeltiin tulosta: terijoensalavasta lähti latva ja jäljelle jäi metrinen tyvi. Maassa rungosta pätkityt vainaat makasivat.
Samalla alkuun päästyämme, kaatuivat pyykin kuivuuta varjostanut vaahtera ja kuusiaidasta pari kuollutta runkoa.

30.4. to
Työnjuhlan aattona oli varsin piikikäs työmaa edessä. Kymmenkunta metriä vanhaa orapihlaja-aidan rumilusta nurin tuiman kylmässä säässä. Tolmari vähän ulvoi ja yskiskeli, vaan ei auttanut, ja vähällähän se loppujen lopuksi pääsi, sillä eihän sen tarvinnut osallitua pisteliääseen jälkiraivaukseen, joka kummasti rokotti raivaajaansa.

Ettäkö korona passivoisi muka!
No ei vielä, ei se tänne rajamaille ole hyökynä ennättänyt tahi osannut, ja kunhan vyöryy, niin voi olla ulkoleikit leikitty ja sydänkatetroitu vanha mies melkoisessa paketissa. Leikki kaukana, sano.

Hyvin piikitettynä ainakin nyt aidanleikkuun jälkeen; voi olla yhtä vähän apua noista orapihlajapiikeistä kuin Trumpin siivousainepiikeistä.

Katellaanhan, miten tästä etiäpäin.
Voikaatte!


Tänään Kirjavinkeissä:
Linkolan soutajan päiväkirja

KIRJA-ARVOSTELUT