Tuula Hämäläisen runokirja Suojelushämärä, jossa jne...
Kulttuurivihkojen Elias Krohn lähetti ryhmämailin 27.5. 2020 klo 12.00. Heti vapaa.
Olen astumassa epämukavuusalueelle avaamalla arvostelukappaleen e-kirjana. Kerran aikaisemmin olen vastaavaan 'sortunut', kun Juha Vahe julkaisi isän muistot sodasta: Kiestingistä Viipuriin.
Hämäläisen kirjajulkkareihin en sentään aio osallistua, vaikka siihenkin olisi mahdollisuus 'Webinaarissa' jostain täältä. Jokin roti sentään ja kunnioitus kalkkeutumalle ja entisillä tavoilla pysymiselle.
Kieltämättä kiinnostava näkökulma Hämäläisen runoissa: kertoja kertoo talonpoika Jacobille, esi-isienisälleen, joka eli perheineen karbidilamppujen ja kärryteitten aikaan, nykyisestä maailman tilasta ja menosta.
Kokeillaas hätäisesti, pystynkö ryhtymään runolle ruutunäytöltä, vailla (olennaista) kotoista sivunkääntöääntä, kahinaa ja suhinaa.
'viime yönä Jacob odotti kunnes sain sanottua asiani sitten vaikenin, me molemmat vaikenimme'
'hän sai kävellä tyhjiä katuja, hän muisti vainajilla on syynsä olla saapumatta tapaamisiin'
'kuljetan rantaa mukana, Jacob lähestyy kahlaa viljapellossa vyötäisiä myöten kuun valossa iho näyttää tasaiselta'
'havupuut hiipivät lähemmäs, iltahämärä kuhisee mitä kello on! äh, lampaat pitää laskea uuhet ja pässit loikkaavat veräjän yli karitsat pomppivat kauemmas keskiyöllä katras on tallessa...'
'rautatieasemalla istuvat odottavat junia jotka eivät tule muuan vanha ämmä valittaa: silloin aikoinaan juna tuli (ja meni) juna kulki juna kulki niin kuin junat kulkevat'
Tunnelman tavoitan, hyvinkin. Lumon peräti.
Silti.
Luettuani kaikki 84 sivua kannesta kanteen - kannesta kanteen e-kirjassa! - kertaalleen, teen johtopäätöksen:
Ehkä e-kirja vaatii vanhan liiton mieheltä enemmän totuttautumista - ja olisi totuttauduttava ensin proosalla ja kun tarpeeksi tottuisi voisi siirtyä runoihin luontevasti.
Nyt en kunnolla tavoittanut itseään Jacobia, kertojan kyllä. On palattava vielä illemmalla asiaan, josko suojelushämärä seestyisi, selkenisi.
KIRJA-ARVOSTELUT
