Tietoja minusta

Oma valokuva
SARVin jäsen, ex-lautamies, emeritus ope

torstai 18. helmikuuta 2016

Että Elviskin

Intensiivinen Kalle-kausi jatkuu.
Tulokset tipahtelevat Kirjavinkkeihin yksi kerrallaan: Iijoki-sarja.


Kumma juttu: ajattelin lukea Iijoen kursorisesti kuukaudessa, mutta sananimu Kalle Päätalolla on jotenkin maaginen, tai siis ote lukijaan. Tuntuu synnilliseltä lukea hutasemalla, aivan kuten Kallesta tehdä mitään hommaa puolihuolimattomasti.

Siinähän sitten jämähdät Kallen mukana, yhdeksäs osa - Ukkosen ääni - sentään jo menossa, parkumaan naisen petollisuutta! No sitä Enniä, jonka luona naisen makuun päästyä ilta illan jälkeen käymme Kallen kanssa yöjalassa 'kynttilää' polttamassa.

Tämä naikkonen kun näet pitää Kallea aivan tomppelina ja pilipalipoikana:

"Paksu pökkelö ja katselee kieroon. Oikea maalaismoukan perikuva!" selvittä Enni toiselle sulhaselleen Kallen kuunnellessa salaa puiden takana puhetta.

Et siitä hevin hypi lukijana seuraaville sivuille, vaikka kuinka tutuntuntuista teksti onkin: puun ja kuoren välissä olet ja pysyt!

Ja että Elviksenkin kaappaa Kalle tekstiinsä 8. osassa Miinoitettu rauha, jossa kertoo armeija-ajoista. Hurjan kyydin saa Savukoskella suutari Vouvilalta, joka naskalillaan naputtelee Kallen lantion ihua hevosenleikkimielellä haavoille:
"Aina kun katselen Presleyn esiintymistä elokuvassa tai tv-ohjelmassa, muistan pakoni kauppatalon ullakon yli alas johtavaan rappukäytävään. Samoin minulle tulee mieleen, että saman villin karjunnan ja keskikohdan nakkelut, joilla Presley on lumonnut yleisönsä, suoritin minä, "tyhmä pioneeri" jo kesällä 1940. Kitaraa minulla ei tosin ollut paetessani pirunkuristen suutarien naskalituomiota, mutta äänessä ja pyllynpyörityksessä rock-kuningas olisi jäänyt rinnallani toiseksi.
Harmikseni aika vaan oli liian ankea ja varhainen, lisäksi paikkakuntakin syrjäinen. Siksi kaupan rappukäytävään rynnänneet katselijat eivät tajunneet siihen sisältynyttä viihdytysantia. Tästä taas seurasi, että rock-kuninkaaksi kruunattiin amerikkalainen autonkuljettaja Presley eikä suomalaista metsätyömies Päätaloa."
Että ei se Kalle aina kronologiassa pysy eikä pöllipinoilla, niin kuin moni lukematon luulee.

-2 °C hiihdot 11+10 +11 km / 292 km//€

13 kommenttia:

  1. Arvoisa teonsanojen taustaselvittäjä hikkaj

    Se on tuo Elvis niitä harvoja henkilöitä, joiden nimestä on olemassa verbiversio.
    Elvistellä.
    Toinen melkein yhtä kuuluisa on se yks Jeesus, josta juontuu verbi jeesustella.

    Molemmat henkilöt ovat saaneet paljon julkisuutta. Elvis toki enemmän.
    Ja ihanmelkeen myönteisiä ovat olleet arviotkin, minkä voi päätellä nuista verbeistäkin.
    Molemmathan kuvaavat Narkissoksen lailla itseensä tykästyneitten, itseään muita parempina pitävien, kynttilänsä kauas vakasta asettavien omakehuntäyteistä sanailua, johon saumattomasti liittyy myös kehonkielen korostaminen ynnä kasvojen ilmeily.

    Elvistelystä puuttuu näennäismoralistinen paatos, jota jeesustelussa on kohtalainen annos.
    Elvistelijän ei siis tartte perustella, kun taas jeesustelijan pitää jotenkin asennettaan selittää.

    Kaksi suomalaista julkimoa on päässyt samaan Hall of Fameen.
    Pekkarinen ja Väyrynen.

    Pekkarointi on kuin piilojeesustelua, jossa kuitenkin oma etu asettuu kaiken muun edelle.

    Väyrystely on kuin elvistely potenssiin kolme.
    Tai viisi.

    Väyrystely onkin ihmisperäisistä teonsanoista korkea-arvoisin. Se asettuu jumaloinnin yläpuolelle. Toki itsejumaloinninkin sisällyttäen.

    Satuolennoista on johdettu paljonkin verbejä. Em. jumaloinnin ohella mm. piruilu.
    Piruiluhan on ikään kuin sarkastista jumalointia.
    Ja päin vastoin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voksi, sir

      tyhjentävästi vaskooliasi heilutit, kultajytykät jäivät kimaltelemaan.

      Aamutuimaan tuu muuta lisäilyä mieleen kuin soinailu = siunailun-tyyppinen ihtesäpuhistamisriitti.

      Poista
  2. Elvis ja Kalle, kieltämättä ensiajatuksella epäsuhtainen pari. 1950-luvun iltamakiertueella olisi ollut aika kova sana.

    Ohjelmalliset iltamat: Mukana Esa Pakarinen, Tapio Rautavaara, Eemeli, Repe, vierailijoina Kalle "Raksa" Päätalo ja Elvis Aaron Presley suoraan Ameriikasta! Ohjelman jälkeen 1½ tanssia, musiikista vastaavat Esa, Tapsa ja Elvis, kuulutus Eemeli, koreografiat Kalle. Tervetuloa, pääsymaksu 5 mk, lapset ja sotilaat 3 mk. Tarjoilua

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siis useampia tansseja kuin 1½. Paitsi jos ei yleisöä kiinnosta.

      Poista
    2. kavi
      ja
      sotaveteraanit iliman muuta ilimasin.

      Vetonaulana:
      1½ tanssin jäläkeen alakas ylleinen tappelu?

      Poista
    3. ja SNS-seuran jäsenkortilla 1 mk:n alennus.

      Poista
  3. Mieli tekis noihin iltamiin tulla. Mitä siellä lie tarjoiluna?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kahvia ja pullaa puhvetin puolella. Eri maksusta hernerokkaa Kallen kenttäkeittiöstä pihalla. Hyvällä tuurilla virvokkeita huussin takana.

      Poista
    2. --- ja muistatte varmaan Kallen kenttäkeittiön nimen??

      Poista
    3. Muistelin, että soppatykin nimi olisi ollut Vesuvius, mutta sitten KVG ilmoitti toisin - osittain aika liki kuitenkin. Vesuvius tuli mieleen varmaan kun sen niminen oli Oravikosken kaivoskylän lämpökeskus, jonka kraateriin talvipakkasella heitettiin kolmessa vuorossa halkoja. Klikkaa tästä ja katso sivu 32

      Poista
    4. kavi

      Oravi-storyyn täytyy perehtyä; meijjän reXillä (päivän x-teemaasi sopivasti) keskikouluajoilta oli mökkeröinen Oravissa.
      Päätalolla oli kenttäkeittiönä kuten sait seleville KVG:ltäsi Tulivuori, joka ensin oli Jäävuori.
      Kuusamon seuduille siirryttäessä käytössä oli Nussu.

      Poista
    5. Ettet nyt sotke Oravia ja Kotalahden Oravikoskea? Oravi järven keskellä on enemmän mökkiseutua kuin nikkelikaivos. Oravikoskelta kotosin oleva Kuustonen Mikko essiintyy telekkarissa alinommoo.

      Poista