Vaan johan tuli tutumpaa kuin moni aikaisempi.
Alkaa kannel helkähdellä ja kieli kukkua!
Eveliina Pokeloiden taiteilijatytär elää, mutta isä-Martti ja äiti-Marjatta lepäävät jo Taiteilijakukkulalla. Marjatta Pokela (1925-2002), o.s. Nikula, Kouvolasta. Martti Pokela (1924-2007) Haapajärveltä.
Marjatalta lapsille: Mörköooppera, Vaarin saari ja ennen kaikkea tuo ihana Mörrimöykky.
Martilta: vaikka mitä - kaikkea pelimannin penkiltä, yhdessä ja erikseen! Hoppu-Martiksi kotona kutsuttu - rytminä oli joko on tai off.
Agronomi Martilla oli oma agentuuriliike, jonka kirjanpidosta huolehti Marjatta, valtava koti toimi samalla myös toimistona. Kun firma sitten myytiin, jäi Martti vapaaksi taiteilijaksi ja oli perustamassa Sibelius-Akatemiaan kansanmusiikkiosastoa. Professorin arvonimi 1980.
***
Illalla lätkivät taas toisiaan telkussa turpiin: Helenius/Sprott. Helenius saanut olkapäänsä kuntoon, mutta tosi helläkätinen oli, ja tasan olisi voinut ottelu päättyä, mutta saksalaiset halusivat kotitallin suomalaisen käden nostaa. Ottelun jälkeen Robbe sanoi että nyt ranne oli pirun kipeä otsaanlyönnistä.
Mikä lie tuossa todellisessa väkivallassa viehätyksensä?
Yritti se joku viisas proffa perustella illan aikaisemmassa ohjelmassa FOXilla (Tabu: Tappeluvietti Mitkä ovat väkivallan hyväksyttävyyden rajat? Perhe tappaa vuohia Boliviassa, häkkitappelua Floridassa ja Nambe-nyrkkeilyä Nigeriassa. Dokumenttisarja, National Geographic), että parempi kanavoituna kuin kanavoimattomana, tiettynä aikana kuin jatkuvasti jne.
Jokin siinä vain kahotuttaa, kuin myös paheksututtaa.
Ei kyllä tulisi mieleenkään että itse noihin geimeihin mukaan menisi, kun jo jotenkin arveluttaa urheiluyleisön käytös ihan vain vaikkapa pelkästään hiihtokilpailussa: vislailevat, lakanoita heiluttelevat, pukeutuva kaiken maailman rytkyihin... Entäs sitten jalkapallo ja jääkiekkofanit!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti