Vuolen Vuolletta iltapuhteeksi

 Juuri kun eilispäivänä olin Kämppäemännistä pottujutun painanut näkyviin ja päivän kuusiaitaa parturoinut, niin eikös illalla pohjalukemisena Heidi Jaatinen sivunnut savotta-asiaa ja kämppäelämää vajavaisine 'menoineen':

"Karmea katku tukkikämpillä. Russakoita kerroksittain märissä hevosvaljaissa. Sokeripussin jos jätti ulottuville, aamulla oli paloista jäljellä kuoret, olivat ukot vehdannet sepittää, kun Tuure oli mennä talvena pistäytynyt yläjuoksun savotalla. Miksi hän olikin tuppautunut sisään, käry oli tainnuttaa jo ovella. Kauheampaa oli vain läskikauhojen jono kaminalle. Tuuresta ei olisi siihen, oman paistovuoren vahtaamiseen, ja joka päivä sama ruoka. Mutta miehet olivat tyytyväisiä, porukassa hankittu sianihra takasi läskiä leivälle ja ruista ranteeseen. Puhdetöitäkin askarreltiin, verskejä pärekoppia katto-orret killillään."

Niin illan pohjalukemisena, iltatähtenä, helmenä, tällä haavaa menossa on tuo elokuussa aloittamani Heidi Jaatisen Vuolle, Kiuruvesi-sarjan kolmas osa. ed.

Etenemässä sivulla 372 - jäljellä onneksi vielä yli puolet 900-sivuisesta murikasta. 

Ei monikaan kirja ole kelvollinen viimeiseksi hitaaksi sanaksi illan päätteeksi. Vuolle kelpaa.

Harvassa ovat unihelmet.

Heidi Jaatinen

omat  KIRJA-ARVOSTELUT 

Kirjavinkeissä

Kämppäemäntiä ja laivakokkeja

Eivät savottaemännät itse asiassa läheskään niin vanhoja olleet, kuin miltä emäntä sanana kalskahtaa. Nuoria tyttöjä ja naisia paremminkin olivat, parinkympin molemmin puolin, kuten kansikuvasta näkyy: 

Maaria Haikola: Kämppäemäntiä ja laivakokkeja - 
Metsä- ja uittotyömaiden ruoanlaittajia.
Tapio 2024

Syrjäisillä salomailla Kainuussa elettiin, puutteellisissa olosuhteissa - mieslauman keskellä vain muutama nainen.

"Kuhmossa metsähallituksen yli sadan metsätyömiehen Katajavaaran kämpällä työskenteli 1960-luvun alkuvuosina yhteensä neljä emäntää: kolme työmiesten ja yksi teräväpään kämpässä."

⮜🠄 Liki Venäjän rajaa näemmä olivat työnlaidassa, 

(Stalinin Hyvää Hyvyyttään?) jättämässä poukamassa.

Luen Maaria Haikolan tietokirjan alkumetreiltä. Ja ruokalistaa tutkin, ikään kuin en tietäisi ja aavistaisi:

"Ruoaksi kämppäemännät laittoivat tavallisia kainuulaisia keittoruokia ja lihakastikkeita, joissa käytettiin mausteina lähinnä sipulia, suolaa ja pippuria." Kasviksia oli turha soluttaa sekaan, raskaaseen läskikäristykseen tottuneet miehet eivät moisista välittäneet. 

Näin Kalle Päätalon ja Pentti Haanpään* kautta sanallisesti savottahommiin perehtyneenä, on aiheellista lukea objektiivisempaa tietoa sekä asiallista asiaa metsien miehistä ja heidän ruokkijoistaan runsaan valokuvaston kautta. Pääsemme metsäkämpiltä myös uittohommiin sohoveneillä, missä ruoanlaitto oli taas omanlaisensa raskasta, sekä ulapoilla seilaavien laivakokkien helpompaan joskin yksinäisempään työympäristöön.

Ei tämä niin kuivaa luettavaa ole kuin luulisi. Työhistoriaa kaikin: runsaat puolivuosisataa kestänyttä savotointia, ennen kuin konevoimat puskivat metsiin ja korvasivat miestyövoiman.

Välillä säälien luettavaa, koko ajan kunnioittaen ja mietiskellen nykyihmisen pärjäämistä leivänhankinnassa noissa ankeissa ja ankarissa olosuhteissa syrjäseuduilla. 

* Eikähän se kaksista ollut silläkään Haanpään Amerikkaan muuttaneella tukkijätkällä, joka 15 vuoden ajan kävi - joka ikinen vuosi! - häviämässä vuoden tienestinsä rulettiin toiveena päästä takaisin Suomeen.

"Mr Niemi käsitteli puita Amerikan maassa, kovia puita, kirveineen ja kiiloineen. 

Hän osasi ammattinsa ja pääsi palkoille. Ruuan lisäksi hän tarvitsi vain pari piipullista tupakkaa päivittäin." Suomeen tai kämpille, novelli

omat  KIRJA-ARVOSTELUT 

Kirjavinkeissä