Kämppäemäntiä ja laivakokkeja

Eivät savottaemännät itse asiassa läheskään niin vanhoja olleet, kuin miltä emäntä sanana kalskahtaa. Nuoria tyttöjä ja naisia paremminkin olivat, parinkympin molemmin puolin, kuten kansikuvasta näkyy: 

Maaria Haikola: Kämppäemäntiä ja laivakokkeja - 
Metsä- ja uittotyömaiden ruoanlaittajia.
Tapio 2024

Syrjäisillä salomailla Kainuussa elettiin, puutteellisissa olosuhteissa - mieslauman keskellä vain muutama nainen.

"Kuhmossa metsähallituksen yli sadan metsätyömiehen Katajavaaran kämpällä työskenteli 1960-luvun alkuvuosina yhteensä neljä emäntää: kolme työmiesten ja yksi teräväpään kämpässä."

⮜🠄 Liki Venäjän rajaa näemmä olivat työnlaidassa, 

(Stalinin Hyvää Hyvyyttään?) jättämässä poukamassa.

Luen Maaria Haikolan tietokirjan alkumetreiltä. Ja ruokalistaa tutkin, ikään kuin en tietäisi ja aavistaisi:

"Ruoaksi kämppäemännät laittoivat tavallisia kainuulaisia keittoruokia ja lihakastikkeita, joissa käytettiin mausteina lähinnä sipulia, suolaa ja pippuria." Kasviksia oli turha soluttaa sekaan, raskaaseen läskikäristykseen tottuneet miehet eivät moisista välittäneet. 

Näin Kalle Päätalon ja Pentti Haanpään* kautta sanallisesti savottahommiin perehtyneenä, on aiheellista lukea objektiivisempaa tietoa sekä asiallista asiaa metsien miehistä ja heidän ruokkijoistaan runsaan valokuvaston kautta. Pääsemme metsäkämpiltä myös uittohommiin sohoveneillä, missä ruoanlaitto oli taas omanlaisensa raskasta, sekä ulapoilla seilaavien laivakokkien helpompaan joskin yksinäisempään työympäristöön.

Ei tämä niin kuivaa luettavaa ole kuin luulisi. Työhistoriaa kaikin: runsaat puolivuosisataa kestänyttä savotointia, ennen kuin konevoimat puskivat metsiin ja korvasivat miestyövoiman.

Välillä säälien luettavaa, koko ajan kunnioittaen ja mietiskellen nykyihmisen pärjäämistä leivänhankinnassa noissa ankeissa ja ankarissa olosuhteissa syrjäseuduilla. 

* Eikähän se kaksista ollut silläkään Haanpään Amerikkaan muuttaneella tukkijätkällä, joka 15 vuoden ajan kävi - joka ikinen vuosi! - häviämässä vuoden tienestinsä rulettiin toiveena päästä takaisin Suomeen.

"Mr Niemi käsitteli puita Amerikan maassa, kovia puita, kirveineen ja kiiloineen. 

Hän osasi ammattinsa ja pääsi palkoille. Ruuan lisäksi hän tarvitsi vain pari piipullista tupakkaa päivittäin." Suomeen tai kämpille, novelli

omat  KIRJA-ARVOSTELUT 

Kirjavinkeissä

Henkeä haukkoen

Mikä kuorrutus! Huurre puissa; koivut komeampina kuin keväänkorvilla.
Painautuapa tuonne ulos sisään, kaiken keskelle. Kohta jo itse komeasti kuorrutettuna, valkopartana, valkopipona, valkovaattein.

No suksi, suksi ei luista mihinkään. Koska pakastaa.
Verkkaisesti suksi suksenmitan hinkkaa eteenpäin. Kuuraparta sakenee. Sormenpäitä nipistelee. Järvi jäässä just ja just verkkomiehille, jotka uskaltavat riskeerata ainokaisen henkensä; laivareitillä järven selällä murtaa sisävesialus väylää kaupungin satamaan. Saaren sisällä puiden suojassa ei palella niin paljon kuin rantamilla.
Mutta siis nuo puut! Muhkeina kuin maatalon emännät, heh.

Maan päälle tipahdan, ja hiihdänpähän kunhan päivemmällä leutonee. Nyt tarkastan viimeinkin sen kohdan missä kireässä pakkassäässä asemasodan aikana sotapoika herättää toisen kaverikseen, yksin valvoessaan tylsistyttyään: - Nouse olemaan.
Että mistä kohti Haanpäätä se löytyy, kun Korpisodasta ei löydy, vaikka sinnehän se kuuluisi ikään kuin luonnostaan.

Kysyin apuja taannoin, ja sain: Äej ilmoitti epäilevänsä Saappaita niitä vääpeli Soron hienoja menopelejä, jotka kiersivät kaiken kaikkiaan yhdeksällä miehelle ennen ruojuiksi muuttumistaan, kulumistaan, laukeamistaan ja melkein loppumistaan.

Ja eikö mitä! Sieltähän kohtaus löytyy - ja aivan erilaisen kuin olin sen muistanut!

Idealtaan kuitenkin samanlaisena, pitkästymistä kuvaavana, napakkana pakettina, venyttämättömänä. Kersantti Niva kylvämisen kaihoa täynnä olevan maanviljelijän mielellä ja suulla, kuulkaas:

"Täällä hänellä ei ollut juuri mitään tekemistä.  

- Nouskaapas, kaverit, olemaan! jyrisi hän kämpässä aamusin.  

Kevät edistyi."

Ei hitto! Kaiken ulkoisen olin muistanut väärin: muka talvi; pakkanen hirmuinen; teltta ja kaksi sotilasta.
Ei mikään yksityiskohta täsmää humeetissa!

Turhaa koko lukutouhu, jos muistijälki peittää ja pettää kaiken? Mutta toisaalta onhan Haanpään läpilukemisesta jo, jos ei nyt yhdeksän, niin seitsemän vuotta kumminkin.

Niin siinä vaan käy, aivan kuten ulkomaan matkoissa: yhtenä myttynä pyörivät kaikki reissut kuin lukemisetkin päässä, kuin pyykki lasiluukun takana pesukoneessa - yhtenä nyyttinä pussilakanan sisään kietoutuneina kaikki vaatekappaleet.

Huom! Mutta itse idis on silti oikea, eikös.

Mitenkäkö noiden saappaiden sitten viimein kävi?
Ne joutuivat toisenlaisiin töihin ojankaivuun, kotiutetun sotamiehen jalkoihin:

 "Niistä ei ollut täällä isoakaan iloa: jalat kastuivat. - - - Väinö Lehto polkaisi jälleen lapion maahan. Antaapa koiven kastua! - Annettiin sen siellä jossakin kastua koko ruumiinkin, jos näytti, että rautaa oli liikkeellä ..."

PS
Kuurakuvan otan päivällä ja lisään sen tänne loppuun, kunhan lukemisen muistamattomuuden ihmeen saan loppuun ihmeteltyä. Niin lupaan. :)  -17 C
Kas tässä valon ja varjon leikkiä tänään jpp.

 93 km/€ (Veju 200!)

Ei aina voi olla kirjallinen

Joskus on heitettävä kirjat sikseen ja - elettävä!
Työnnettävä lumet pihamaalta. Nuuhkittava muuttuvaa säätä: joko on aika rossipohjan luukuttamisen. Siivottava remontin jäljet homeettomasta huoneesta.

Hiontapölyt pyyhittävä vierihuoneesta; etenkin nuo lautaset seiniltä rätitettävä, jotka muistoja maailmalta, mailta ja meriltä tulvivat kiillottuvista lautasistaan. Ja varsinkin varottava ettei lasinen Kuuban kukko lipsahda käsistä permannolle, honeymoonmuistot kolmenkymmenen vuoden takaa hajoa sirpaleina lattialle.

Asetuttava aloilleen. Olemaan niin kuin Haanpään sotamies teltassaan. Se joka kaverinsakin herätti noilla ilkikurisilla sanoilla: - Nouse olemaan!
Kiväärin perälläkö tönäisi vai ...

Nouse olemaan.
On siinä oppia, opeteltavaa, opiksi otettavaa nokko.

Puitakin voisi uudella pukilla sahailla, kirveellä pilkkoa lempeää lämpöä tuomaan.
Niin ja muistettava käydä kukkakaupassa kukkalaitetta varaamassa naapurin Irenelle, jonka lähdön hetki koitti - jo laskeutui syvä hiljaisuus.
Miten tuo valaistu joulukuusikin ikkunan alla on tummassa päivässä valju, ei loista sen lampuista kirkkainkaan.