Luonnonhelman heilutusta

Kaksi innostavaa välähdystä eilispäivältä

Päivemmällä

tuoreen Kaltion vetoava pääkirjoitus kansikuvineen.

 Pääkirjoitus– 5/2024

Lokakuisen sunnuntai-illan harmaus ropisee ikkunalautoihin. Jos voisi vain tuudittautua taiteeseen, lukea kirjoja, käydä konserteissa ja teattereissa, tuijotella näyttelyitä – nämä illat olisivat silkkaa unelmaa.

Illemmalla
Puoliseiskassa Anni Kytömäki.  

Ennen pinkkipenkille istumista Anni soittaa pianoa; kesällä kuulemma vetelee haitaria sen kovan äänen takia ulkoilmassa. Musiikilla, ennen kirjoihin siirtämistä, pehmentää kolisevat sanat. Kirjoittaa kirjoja, näytelmiksi käypiä. Kävelee luonnossa, suojellussa metsässään sammaltaidetta ihaillen. Luontoliikunnan riemussa saattaapa kiepsauttaa muutaman kiepinkin koivun runkojen tangolla.

Hänhän elää juuri sitä Kaltion päätoimittaja Paavo J. Heinosen haaveilemaa elämää. Neljänelosena! 

Kun kaikki aika päätoimittajalla - tsemppiä Paavo! - menee Kaltion moninaisia asioita, toimituksellisia ja taloudellisia, vastuullisena puolipäiväpalkattuna (1700 €)  hoidellessa, saattaa luonnonhelman heilautus näyttäytyä näinkin vääristyneen korealta:

Kaltio 5

omat  KIRJA-ARVOSTELUT 

Kirjavinkeissä

Tiedonanto

 välipalaks kaks

1. Ilosanoma

    liittyen sormuksen katoamiseen ja löytymiseen:  ks.  

2. Kirjallisuuskäsite

    on laaja ja suvaitseva:

Silti en oikein nikottelematta niele tuotakaan. Tosin.

omat  KIRJA-ARVOSTELUT 

Kirjavinkeissä

tänään

Markku Pääskynen: Niin kaunis on maa

Vain englanniksi

 - Sorit sille

linkki

Tuo vain vain tuossa närästää.

- Kohan lukee! [suom. Pääasia että lukee.] 

Ei mulla muuta, tällä kertaa.

omat  KIRJA-ARVOSTELUT 

Kirjavinkeissä

Kirjailija ei tee kirjaa

Kirjan tekee painaja. Kirjailija kirjoittaa / tekee tekstejä, jotka näihin päiviin puolentuhannen vuoden ajan on painettu kirjoiksi. Toisin on nykyisin ja vielä enemmän toisin tästä eteenpäin. Digitekniikka sen tekee:

"Puhelimesta suoraan korviin valuva äänikirjallisuus, tervetuloa! Bloggaus, somepäivitys ja runovideo, omakustannevihko, esseemoniste, tarvepainettu sukukronikka ja lentolehtinen, tervetuloa! Tervetuloa myöskin seinäkirjoitus, katusaarna ja spoken word -esitys, joka ei ole kahta kertaa samanlainen."

Nylen Antti Nylénin ajatuksia Kirjallisuudesta ja tekniikasta elokuun Iso Numero -lehdestä.

Niinpä taitaa levitä hajoten kirjallinen sana maailman tuuliin ja turuille keskittymättä kahteen tähänastiseen, helposti löydettävään kirja/lehti-kanavaan. - Hyvästi! sanon, vaikka Nylén tulevaisuuteen katsovana viisaampana miehenä toivottaa tervetulon.

Kirja ei enää olekaan 'pyhä'. 

Kirjailija ei enää olekaan yksikanavainen kirjan sisälle kirjoittava, koska käytössä on kanavaa jos jonniimoista, missä sanoa sanottavansa.

Siispä ammattinimike kirjailija joutaa romukoppaan ja tilalle on keksittävä kuvaavampi ilmaisu. Ehdotan pitäytymistä suomenkielisessä sanassa, ei mikään  controller tahi sertifioitu palvelumuotoilija. 

Tonkija voisi olla jo lähempänä totuutta, kenties. 

Sanoja kattaisi koko alustarepertuaarin täydellisesti - työkaluineen kaikkineen. Joten oliskoon (ja ölisköön) kirjailija tästä eespäin yksinkertaisesti sanoja.

Ai että ajatus lähti taas täyteen laukkaan, on aika suitsiutua ja palata takaisin lehden pariin. 

Iso Nro:n toisiin lukuihin, tosimielenkiintoisiin kirjallisuusteemoihin:

• Vehkasalon Kirjalla päähän pääkirjoitukseen; 
• Hazardin Lukeminen on iso, lämmin nisäkäs kolumniin; 
• Isomäen Ääni tulevaisuudesta raporttiin; 
• Gustafssonin Eläin ei ole totta saarnaan ... 
• Ja mitä vielä? 

Ehdottomasti Silvia Hosseinin Onnea ja menestystä -tilitys menestyksestä ja maineesta, ja ennen kaikkea sen karttamisesta, on helmi huolimatta rivohkosta alkuräväytyksestä, tai ehkä sehän oikeastaan on sisäänvetoimaisu.

Mitä mitä! 

Digi muuttaa kaiken - mutta tässä painetussa sanassahan eli lehdessä yhä näitä asioita läpikäyvät, eivätkä missään digissä.

Tosin on näistä tuolla digin puolellakin jotain, sopii kurkata: Iso Nro 58. 

Katulehti, jonka hinnasta puolet saa katumyyjä.

Ja diginähän tämä pottukin täyttymässä.

omat KIRJA-ARVOSTELUT 

Kirjavinkeissä

Laura Gustafsson

"Rakenteet tai juoni eivät hallitse lukemista." [romaani]

"Runous on käänteinen suppilo." [mainonta]  

"Ei kysymyksiin vastauksia tule, mutta se on taiteellisen tutkimisen tarkoitus. Parhaimmillaan näkyy lukuisia polkuja asioihin. Näkökulmia ja mahdollisia totuuksia." [taide]

Siinäpä taas virkistystä tähän päivää, päivän askareiden lomaan purtavaa. Etupäässä nyökyteltävää. Jälkimmäisen myötä myös syd. onnittelut perheen pienimmälle, joka eilen sai taide/ympäristögradunsa läpi.

Ensimmäiseen sitaattiin 100 %:nen nyökkäys. Itsestään selvä ollut omalla listalla aina: kunnon romaani ei kummoista juonta kaipaa eikä läpiaistittavaa rakentaen rakennettua rakennetta! 

Toinen sitaatti vahvistaa runolle käymisen uskallusta. Omissa käsissäsi on tulkinta, ei runoilijan yksinoikeus.

Toinen sitaatti vaatii selvittelyn: Runo on mainonnan vastakohta; suppilon alapäästä putkeen työnnetään tiivistetty sanoma, so. runo, joka purskahtaa suppilon yläpään levennykseen hajoten sanoiksi, jotka kukin lukija noukkii oman mielentilansa mukaan omaan pääkoppaansa. Mainonta käyttää trattia kuten pitääkin: kehuu tuotteensa kaikin sanoin ja valuttaa sanat putkeen, torven päästä kajahtaa selkeä sanoma: OSTA!

Kolmas sitaatti on yhtä simple kuin ensimmäinen: odota nyt aisteilta yhdenmukaisia vastauksia johtopäätösten tekoon!

Parnassoapa sitä kaksoisnumeroa 2020 tässä pureskelen, ja askaroin Ville Hännisen haastatteleman Laura Huorasatu Gustafssonin ajatusten kimpussa. Vaiko Hännisen? niin kuin helposti reportaaseissa käy.

LG:n uusimman, viidennen, romaanin Rehabin näkyy Jani Saxell purkaneen palasiin lehden arvosteluosiossa; jos sieltä tempaisisi kolme loppusitaattia, niin k.kaartuisi ikään kuin symmetrinen tasapaino tälle potulliselle:

"Addiktio, josta rimpuillaan irti, on riippuvuutemme kulutuskulttuurista."

"Santa Maria, diplomi-insinööri ja taidehistorian maisteri pääsee ahdistuksestaan polttamalla kotinsa."

"Rehab heittää realismin romukoppaan. Tyylilajina on Gustafssonin esikoisen, Huorasadun (Into 2011) kaltainen maaginen realismi ja uuskumma."

KIRJA-ARVOSTELUT

Köyhdyttävää kirjallisuutta

                  tai
Rikastavaa kirjallisuutta

Asennekysymys. Ennakkoluuloisen otsikko ylinnä.

Poika täytti vuosia ja aloin laskea että kun vielä samanmoiset lisää täyttää niin minua ei enää ole. Karmivaa? Eikö mitä - minkäs sille totuudelle mahtaa! Eihän minua enää nytkään tarvita, ihan oigeesti, koska omain puoskain kasvatustehtävä on päättynyt ja lisääntymiset lisäännytty.

Helpotus se on, ja suuri sellainen, yhtä kaikki!

Parhaita päiviä tässä on saanut elää ennen pehmenemistä, todella elämisen arvoisia, huolettomimpia aikoja sitten lapsuuskesäpäivien.
Pehmenemistä? Eikös kypsenemistä, kypsymistä?
- Pehmenemistä. Pehmenemistä. Ei tässä ikinä kypsäksi tulekaan. Siis sellaiseksi jotta tietäisi mitä tämä kaikki on.

Ei vaikka miten pohtisi ja kirjoja tutkailisi.

Noista nyt ei ainakaan rikastuisi saati viisastuisi jos noita lukisi. Pojan kassista niitä ongin puntariini, kun hän palautti kassillisen kirjoja huoneensa hyllyyn muistojen joukkoon nostettaviksi.

Vaan näistä 'vihtoreista' saattaisi ollakin:

Ja mitä näitä nyt muita kassista nousee: Kafkan Oikeusjuttu, Londonin Martin Eden, Päätalon Koillismaa, Haanpään Noitaympyrä, Veijo Meren Jääkiekkoilijan kuolema.

Tuttuja ja läpitutkittuja entuudestaan ovat, mutta mutta. Onko noilla nyt niin vaikutusta ollut... Aika tollerona tässä yhä tallataan.
Vai miltä se teistä vaikuttaa? 👅

KIRJA-ARVOSTELUT
*** myös

Arkea ja juhlaa

Tästä eilisessä lähinnä oli kysymys, siis tekstin vaikeusasteesta vai puhuisiko nopeusasteesta: Luenko typistettyä Hannaa, normaalia Valkoista paitaa vai mystistä Hiljaisuuden mestaria.

Canthin Hannaa kuten tässä tänään: 'turistisuomeksi'.
Kinnusen Valkoista paitaa lehtitekstin omaista, heti ymmärrettävää, vaivatonta.
Liukkosen Hiljaisuuden mestaria, jonka jokainen sivu vaatii ponnisteluja avautuakseen kaikkine nyansseineen, niin: tajutakseen edes jotain, silti muistaen*↓ .

Kinnunen (+ Canthin Hanna-lyhennelmä) sitä läskisoosia, normaalia arkipäivää. Liukkonen juhlaa, entrecôtea, verkkaisuudessaan eläkeläisurheilutoimittaja Bror Erik Walleniuksen kaltaista jahkaamista, sanaleikkiä. 😶

Lyhyet mallit:

"... Hän oli valinnut ainakin japanilaista ambienttia, westerniä ... musiikkivalinnoista pitäisi puhua Ifsanan kanssa; niinkin irrelevantti asia kuin taustamusiikki aiheutti Hermanille päänvaivaa. Mutta ehkä Ifsana Hyella oli näkemystä. Herman oli loppujen lopuksi musiikin suhteen aikamoinen uuvatti ..."

"... Kun oli vielä vaihtanut muutaman sanan päiväkodin tädin kanssa, Hanna käveli Juuson kanssa autoon. Kotona poika kaatoi ensi töikseen ison leikkikaluja sisältävän laatikon keskelle olohuoneen lattiaa ja alkoi latoa pieniä rakennuspalikoita päällekkäin..."

Sopii arvuutella, kumpi on kumpaa. Ja kumman ka olisi halukkaampi jatkamaan. Vaiko sekä että, kuten minun valintani oli ja on.

Liukkosen juonettomuus ja sanojen hyppyyttäminen vetävät puoleensa samalla tavalla kuin Volter Kilpi: kumpaakaan ei pidä lukeman sivukaupalla yhdellä kertaa - ylärajana pidän kymmentä korkeintaan kahta! - jotta kirjoituksen vivahteikkuus pääsee esille putkahtamaan.

Tosin luki miten luki, on muistettava Liukkosen avaus *↑:

"YMMÄRRÄTKÖ SINÄ mitä minä puhun?

No et tietenkään ymmärrä. Typerä kysymys!

Eikä sillä ole mitään väliä; et 'ymmärrä', voit vain käsittää jotenkuten ---"

Hiljaisuuden mestari, Kirjavinkit

KIRJA-ARVOSTELUT
*** myös

Helevetisti huvitti

Mika Waltarin näytelmä Portti pimeään antaa mahikset moninaiseen tulkintaan; inom parentes sagt: oli siinä mukana kaksi miestäkin, joista toinen naisena. 👆 👴 👆

Alun alkaen ajattelin helvetin eteiseen joutuneiden näytelmähenkilöiden 'elelevän'  Mika Waltarin päässä, ja helvetinkin siis kirjailijan päänsisäisenä paikkana. Pääkopassansa kirjailija noita temppuilijoita kirjoittamalla kidutti, samalla itseään etenkin. Kymmenkunta hahmoa loi lyötäviksi paikkaan josta paluuta ei ollut; oli vain tie joko pimeyteen tai vastakkainen tie tyhjyyteen. Tai jos ei sitten kynällään armahtaisi.

Tyhjyyteen hoiperteli alkoholisti: mitä sitä suotta eteisessä itseään kiduttamaan, koska viinaa ei tarjolla joka tapauksessa! Sinne häipyivät lopulta niin utelias rouva, agitaattori kuin saarnaajakin. Monen metakan pimeyteen tai tyhjyyteen hypyn jälkeen jäljelle jäi ydinjoukko: kirjailija, vaimo, tuomari sekä helvetin vakinainen  kolmihenkinen henkilökunta, johon kuuluivat kylmänviileät portsari, emännöitsijä kera lautturin.

Näitä Waltari pieksää ja kylvettää kunnolla.

Että mukana pysyisi, olisi syytä kerrata se tarina Manalasta, minne Styks-virran yli lautturi-Kharon kolikkomaksulla kuljettaa sinne kuuluvat monipäisen Kerberos-koiran pitäessä sinne jonottavat kurissa.
Niin on helpompi asettautua tekstiin ja kontekstiin.

Olipa se taas pläjäys!
Kuten aina kun Janne Hyytiäisen ohjaama Rajarikko, Riverian näyttelijäntyön koulutusporukka vuoden opinnäytteensä ulos tuo. Pitkään pysyy mielessä - hyvä ettei elämän loppuun saakka, kunnes joko pimeys tai tyhjyys koittaa tai mikä ettei valokin - niin kuin on pysynyt tämäkin parin vuoden takainen Jäniksen vuosi kuin myös aiempi Väkivahvan Kolme sisarta.

Ei siihen menoon pitkästy, vaikka aiheena näinkin synkkä asia ja paikkana mitä karuin ja helvetillisin.
Jos oli henkilökuntaa jäykistetty niin eipä 'hotelli'vierailta virtaa puuttunut:
Vallan mainio oli kirjailija itse, ihan nimeltä mainitsen: Aino Vartiainen. Mikä elehtiminen ja mitkä ilmaisevat käden liikkeet! Ja mikä tuska.
Kaikkien nimet sietäisivät mainituiksi tulla, ei siellä limboillut yksikään.
Niin cooleina portsari ja ennen kaikkea emännöitsijäkaunotar ja niin luotettavantuntuisena  maalaisjuntturana lossarilautturi.

Saarnaajan äänestä ja tyylistä ja ristiriitaisesta empatiasympatiasta pidin paljon, joten nostettakoon nimikin esiin: Anni Porspakka. Toinen ääripää, empatiavajeinen sosialismin lipunheiluttaja, karrikoi taistolaisuuden agitaattorin ääritappiin.

Menkää ihmeessä valmismatkalle Helvettiin analysoimaan ja nauttimaan näytelmästä, sillä näytelmää tämä vain on, ei sitä tarvitse niin tosissaan ottaa kuten otsikkokin tuolla ylhäällä antaa ymmärtää.

Iina Hirvonen lentäjämiehenä, Antti Turunen kauniina rouvana.
Kuvat Rajarikon fb-sivulta varastetut.

Tästä jatkot ja päivämäärät.

KIRJA-ARVOSTELUT
*** myös

Lyhyttä suomea

suomen kielen päivänä

Jotkut papuilevat, ettei ole aikaa lukea romaaneja. Kun pitää mennä sinne sun tänne ja olla siellä ja täällä. Ja sitten ei voi osallistua kirjakeskusteluihin.
Mitäs jos kokeilisi helpotettua suomenkielistä kirjallisuutta?

"Lasten kamarissa oli pimeää. Mutta ruokasalin ovi oli raollaan ja sieltä loisti valo."
tai

"Lastenhuoneessa oli pimeää. Vain ruokasalin ovi oli hieman auki, ja sieltä loisti valoa."

Toinen on alkuperäistä Minna Canthia vuodelta 1886 heti Hanna-romaanin alusta, toinen Tiia-Maria Tuomisen helppokielentämän version aloitus samasta romaanista.

Arvatkaas, kumpi on kumpi. Ettepä arvaa!

No, auttaisiko loppu:
"Jussi kiskoili nappia, koetellakseen, olivatko oikein lujassa, ja isä väitti, ettei hänen istunut kaulan tienoolta ollenkaan hyvin." s. 192

"Jussi kokeili, olivatko napit lujaa kiinni. Isä sanoi, että paita ei sopinut kaulan alueelta ollenkaan hyvin." s.78

Eli sama asia satasivua lyhyempänä versiona tarjona.
Ja tarjolla on muitakin kirjoja typistetyssä muodossa; Canthiltakin Anna-Liisa ja Köyhää kansaa. Myös Ahoa, Linnankoskea, Jotunia.

Tässäpä ajan kanssa kilpaa juoksijoille tilaisuus ryhtyä lukuhommiin.
Tosin kieltämättä on paikoin vähän sama jos Rubens rellottelijoilta lihatläskit poistaisi, Rembrandt tikku-ukkoja piirtäisi. Mutta: asetelmathan säilyisivät samoina!

Näitä tässä parhaillani kokeilen ja sovittelen aikatauluihini:


Artemira-LINKKI

KIRJA-ARVOSTELUT
*** myös

Sääli nuorta miestä

tointaako uhrautua taiteen alttarille

Nuoren pojan kalpeaa naamaa katsellessa Vanhempi Mies huokaa kummastuneena ja vastausvalmiudessa: Tarviiko sitä nyt itsensä lyödä maahan taiteen vuoksi! Ei sanomisen pakko noin voimakas voi olla. Menettää otteen elämään, jäädä yksinäisyyteen perusteluin: yhteyttä muihin ihmisiin ei voi saada sanoin, koska kokemusmaailmat ovat erilaiset jokaisella vaikka kokemuksen kohde olisi samalähteinen. Keskusteluyhteyttä ei voi syntyä.
Todentaa Pasi Kauniston laulama sanat eivät riitä kertomaan.

Nuori kalpea naama on kirjailija, joten toivoton ylipääsemätön o-tehtävä on aina vaan edessä. Niinpä hän kertookin että kun sanat loppuvat on aika tarttua soittopeliin ja musiikin kautta pääsee piirun verran lähemmäksi muuta maailmaa. Ja jos ei niin vielä on jäljellä kolmas taide: kuvaama, ja sen värit.

Vanhempi Mies kokemuksen rintaäänellä toteaa: Tarviiko sitä edes - päästä, likikään!
- Eikö vähempi riitä? lempeästi kysyttäisi. Vastausvalmiudessa yhä.

No, antaa kalpeanaamaisen nuoren miehen yrittää, lopulta Vanhempi Mies myöntyy täydellisessä onnen ja rentouden tilassa punaisin poskin aamujäiltä vaimonsa kanssa palattuaan, mehuttuaan, saunassa käytyään, saunakahvit juotuaan.

Eikä päivä vielä puolessakaan!

Se mistä kaikesta tässä on kysymys löytyy täältä ja täältä livempänä.

🏂 hiihdot  21 + 13  km / 954 km//€ = 139 h

KIRJA-ARVOSTELUT
*** myös

Olliko muka ainut kolli!

naisbloggareita liki kaikk´ - mutta silti miesvalta kirjakentillä

EJ  26. helmikuuta 2019 klo 14.56

Leinon olis pitänyt kai runnoilla, jotta monta on laulujen naista...

Lähetti EJ yhteenvetokommentin Blogistania 2018 tuloksista, kun kaikki sarjat mukaan lukien löytyi neljästä eri sarjasta ainoastaan yksi mieskirjailija kolmen kärjestä, siis 12 kirjan joukosta.

Ks. sarjojen Top3.

Vastasin

hikkaj   26. helmikuuta 2019 klo 15.19

ej
Mutta niinhän blogistanian äänestäjätkin pääosin.
Tosiaan: Olli ainu kolli! [Jalonen voitti Blogistanian Finlandia 2018 -sarjan]
Miun listalla ois sentään ollu kaks miehenpuolta.
Ei Minna Canthin työ ihan hukkaan näy menneen. Eli hyppääpä Punaisiin kenkiin ja kyykisty tään päivän potulle.

Mieskirjabloggaajat ovat tosiaan harvassa, kuten tässäkin Kotimaiset kirjablogit porukassa:

7 alfaa /39.

Josko maskuliinit ovat sitten enemmän noilla tantereilla: näkyy Isänmaan miehet ilmestyneen.

Toisin on kuitenkin kirjallisuuden 'päättävissä elimissä', aivan kuten Minna Maijala Punaisissa kengissään siunailee Parnasson kirjoittajien, kustantamoiden päälliköiden, Helsingin yliopiston kotimaisen kirjallisuuden viranhaltijoiden miesvaltaisuutta:

"Minusta on aina ollut varsin merkillistä, kuinka miehet valtaavat kirjallisuuden alan arvostetuimmat työtehtävät ja valtapositiot, vaikka omien yliopistokokemusteni mukaan kirjallisuudenopiskelijoista 80-90 prosenttia on naisia. Kustantamoiden, kirjastojen ja yliopistojen sinnikkäinä ja tunnollisina puurtajina naisia on sitäkin enemmän."

Punaiset kengät, tasa-arvo-sarja  I - II - III -IV

🏂 hiihdot 10  km / 530 km//€= 82 h 

 KIRJA-ARVOSTELUT
*** myös

 

 

#metoo-meininkiä

ja tämä tarina on tosi.

Tuota kirjaa tovin luettuani ajattelin hyödyntää lukemaani ja siirryin unipetiin krhh...krhh..
Siellä viihdeosastolle, missä on mahdollista veikata melkein mistä tahansa.

Nyt kun tuon kirjan ja illalla saamani tämän

Vakio-SM-kisatäysosuman
                             -  tässä kilpailussa 

- jälkeen itsetuntoni oli ylimmillään, aloin sijoitella ylimääräisiä lanttejani varsinaiselle bravuuriosaamisalueelleni eli kaunokirjallisuuteen:

Siis siihen, kenet Elisabeth Rehn
valitsee tämän vuoden kaunokirjallisuuden Finlandia-palkinnon, 30 000 €, saajaksi 29.11.2027 17. Jaakko Yli-Juonikkaan Jatkosota extra jos voittaisi, kympillä saisi yhdeksän,
Hurmeen Niemi  kun voittaa saa 35 € eli kirjan hinnan.

Tieto-Finlandia ja Finlandia Junior ovat toki veikattavissa myös, mutta josko pelleillessään ja pitkin hampain kävisi käsiksi Miss Oulu 2018 kilpailijoihin ja viskaisi viimeiset killinkinsä vaikka Holapan Miralle - tämän sortin #metoo-meininki lie jotenkuten sallitun rajoissa vielä?

KIRJA-ARVOSTELUT

*** myös

Kirjan kannet kiinni

- Dramatisoit, dramatisoit!
Noin kuulemma morkkasi tohtori Tikka aikoinaan selkää potevaa potilasta, joka lenkkasi irvistellen vastaanottohuoneen lattian poikki.

Tuolla otsikolla teen samoin. Koska hetkeksi vain.
MM-YU-kisat nimittäin painavat päälle ja tiukassa on, jotta jaksaa päivän päätteeksi yön myöhäistunneilla enää kirjaa käsissään kannatella kun silmät luppasevat ja ajatukset vielä kentän kiihkeissä kamppailuissa: Toissailtainen MOn kymppitonni, viimeöinen USAINin karvaskalkki, so. Farahin voittorutistus ja Boltin pronssi satasella.
VoV!

Suuria tunteita! Suurta näytelmää. Varsinaista kesäteatteria! Suoraan Lontoosta, sieltä missä myös muita teattereita nokko; ja olinhan siellä teatterissa kerran minäkin. Öhöm!

Kauppalehti 11.11.2010 - 15:15

KURJUUDESSA - Les Miserables 

11.11.2010
4.11.  Thursday  -  The fourth pension day

Ruokapalaksi, maan päälle päästyään, he valitsevat, pakkohan kansallista ruokaa on edes kerran maisteltava, fish and chipsit.

Iltapalaksi, sitten kun kaupungin kaikki mainosvalot ovat syttyneet kiimaansa, he astelevat ylväästi upottaviin mattoihin ja leveää portaikkoa myöten kuin paraskin hoviväki Queen's-teatteriin halveksimaan rahvasta ja rahvaan rahvaanomaista käyttäytymistä. Victor Hugon Kurjat, Les Miserables -musikaaliin - 25 vuotta yhtä soittoa samassa teatterissa livenä esitetty maailmanmenestys. Olisihan siinä lähellä pyörinyt puolensataa muutakin musikaalia: Leijonakuningasta, Mamma Miaa, Oliveria, Onassista yms. Kaikkea sentään yhdellä reissulla niellä.

Teatteri on upea, katsomo kolmessa kerroksessa. Vähän varoen VO hiippailee seurueensa, Vaimo ja Tytär, perässä lymyten, peläten asunsa riittävyyttä. Mutta mitä vielä: Joensuun elokuvateatterissa Tapiossakin käyttäydytään rapinaa lukuunottamatta siivommin. Ei näytä olevan pukeutumiskoodia minkäänmoista, joten ystävämme VO sulautuu loistavasti katsojajoukkoon. Monilla ulkotakit tuolinnojilla, joillakin nuorukaisilla kaljaa muovimukeissa eturiveissä - on tultu ja ollaan kuin elokuvateatterissa.

Esittäjien upeus korostuu rahvasta vasten.

Pian katsojatkin eläytyvät, taputtavat, hohottavat, huokailevat. Aivan näyttämöön kiinni lippunsa lunastanut silmälasipäinen mies, fani vimpan päälle, elää täysillä hyvän puolesta pahuutta vastaan, laulaa pontevasti mukana nekin kohdat joissa ei sanoja ollenkaan: "Tum. Tum. TUM!"

- Se oli elämys, VO vapautuneena, koulukiistoja muistamatta, mustan taxin takapenkillä kuningatar Elisbethin kotia ohittaessa huoahtaa. - Oi Big Ben, Oi West Minster Abbey! Oh Buckinghamin palatsi. Ola-laa! hän intoutuu liioittelemaan.

Asettuu aloilleen vasta, kun hänet survotaan Warwick Wayn B&B-hotellin pikkupikkupikkuruiseen huonekopperoiseen - kuin liian pieneen kenkään.

http://www.lesmis.com/

Näkyy pyörivän yhä!

Toki turvallisempaa istua kotona ja katsoa kun London calling! Heti puolen päivän jälkeen miesten maraton, perään naisten ja yön huippuna edessä odottamassa naisten satanen.
VoV!

KIRJA-ARVOSTELUT

*** myös