- Otto Manninen (1872-1950) - Mikkelin lyskan poikia
- Anni Swan (1875-1958) - tyttökoululainen Mikkelissä
- Carl Gustaf Mannerheim (1867-1951) - Päämaja Mikkelissä
- Riikka Purra (s. 1977) - puolita päivin Mikkelissä
Eiköhän noista jo kulttuuri-Mikkeli avaudu! Ilman sen omia pankinjohtajapoikia, Erkki Liikasta ja sitäkin viisaampaa Olli Rehniä. Parin päivän tarpeiksi töllisteltävää. Kun siihen vielä lisätään huputettu teatteri, niin jo vot! Vaikkei tulevasta NATO-esikuntakaupungista vielä jälkeäkään katukuvassa.
Syysaurinkoinen kävelykierros alkakoon maahan upotetun Urheilupuiston kulmilta.
Anni Swanin katua pitkin kohti kasarmialuetta ja Jalkaväkimuseota, jota vain ulkopuolelta tarkastellaan puisia kasarmeja kierrellen. Sieltä Pyhän ylienkeli Mikaelin kirkon kupeelle ihmettelemään, miten ruman sysimustan rakennuksen on kaupunki lapsilleen päiväkodiksi rakennuttanut - eivät mahda lapsoset pahemmin viihtyä moisessa synkässä rakennelmassa?
Kiireellä karkuun pois pohjoista kohti.
Piankos kuljetaan tuomiokirkon takana Otto Mannisen kadulla. Ja muutaman harpan päässä onkin Sodan ja rauhan keskus Muisti. Tällä kertaa Päämajan Marskin huone jää vilkaisematta, sillä onhan tuolla jo oppilaiden kanssa kerran käyty. Tuskin kelpaa natolaisten esikunnaksi rakennus.
Mites Lokki, viestikeskus kallion sisässä? Kiinni. Mitäs tuostakaan, nähty on kerran sekin luola. Ohi vaan ja kallion päälle - kapuaminen ylös Naisvuorelle: alla koko kaupunki panoraamana.
- Tuonne! Tuonne vielä päivän päätteeksi, alas aina asemalle saakka. Tiedätte kyllä, mikäs vaunu se siellä.
Ei muuta kuin päätä pehkuun ja pielukseen, ja kohti uutta aamua ja päivää - edessä se varsinainen, se, miksi tänne on oikeastaan tultu.
Katos katos: Riikka Purra keltaisissaan Kirkkopuistossa, missä kirkkoa ei ole, tarjoamassa pirteänä sanaa, kahvia, makkaraa ja lettua porukoille. Nautitaan kaikin, kun ilmaiseksi kerran saadaan!
Vaan ei valtiovarainministerikään riitä retkemme pääkohteeksi. Ei kulttuurista leikkaava Riikka päämäärä voi olla kulttuurimatkalaisille - sattuma sopassa vain koko saksi-Riikka.
Päämäärämme on Linnan juhlat. Niihin bileisiin pujahdamme makkara suussa, kahvikuppi kätösessä keskellä päivää, josko siellä tarjolla paremmat boolit ja pelit:
Mutta siitä sitten joskus, kunhan kotiin pääsemme, kameran kuvat puramme ja niillä toisen pottujutun kuvitamme - josko huomenissa jo jaksaisimme. Tahtoo ottaa voimille.
Sen verran rankkoja nämä kulttuurimatkat!
ps
Tämä tarina Annista ja Otosta jää ainakin mieltä kutkuttamaan:
vai antoi Anni rukkaset Otolle! Tulikohan se muuan Leinon Eino väliin räpylöimään?
Se on ihan ensteks selvitettävä.
omat KIRJA-ARVOSTELUT
Kirjavinkeissä
viimeksi
Pentti Stranius (toim.): Olemattoman kokeneet - Muistelmia suomalaisopiskelijoiden Neuvostoliitto-vuosilta
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti