Mites sitten kävi

Ikuinen ongelma noiden kirjan henkilöiden kanssa jos eivät kuole romaanissa: entäs sitten?

Ikäni muistan Simo Hämäläisen pilkan jatkiksille Huhmarissa: ei kuulemma tule Kätkäläiselle jatkoa. Ainoräsäsmäisesti: Soita minulle, Kätkäläinen; Ja Kätkäläinen soittaa jne.

Kätkäläisen jättipotti. Jyväskylä, Helsinki: Gummerus, 1996.

Kätkäläinen ja ulkomaan elävä

Kätkäläinen ja kaupungin valot

Kätkäläinen ja naapurin mies

Kätkäläinen ja musta koira. Helsinki: Gummerus, 2011

Vai ei tullut - Heh!
Ja vielä filmit päälle.

Tuli vain mieleen taas kun kääntelen Joel Lehtosen Korpi ja puutarha -juttukokoelmaa (1923), jossa kirjailija palailee tuttuihin maisemiin, esim. Krokelbyhyn,  Oulunkylään, missä Rakastunut rampa, Sakris Kukkelman, eleli, ja missä myös Henkien taistelua käytiin.
Ennen kaikkea Lehtonen palaa Putkinotkoon ja selvittelee miten näille onnettomille köyhille kävi - sitten ja sitten. Kolmen putkinotkolaisen tarina jatkuu:

1. Juutas kuolee keuhkosairauteen piileskelymatkalla, rikastuttuaan viinanpoltolla.
2. Rosina menettää viinalla saadun varallisuuden valtiolle: - Aloita kaikki alusta, jälleen! "Minkäpäs sallimalle voi?" huokaa Rosina Kypenäinen ... alistuen kuin koira, jota sen isäntä armottomasti pieksää.
3. Ananias on linnankävijä, joka on lopulta matkaava ruis- ja vehnämaiden Venäjälle, kapina ja sota mielessä.

Niinpä!

Moni muukin kirjailija on pyörtänyt sanojaan ja aikansa emmittyään kerran viel' -hengessä tarkkonut lypsyään. Kalle Päätalo 25-osaisen Iijoki-sarjan jälkeen kirjoitti kerta vielä -kiellon päälle yhden: Pölhökanto Iijoen törmässä, missä selvittää miten itselle sekä kylänmiehille ja -naisille kävi.
Tarpeeseen tulikin!
Ainakin mitä vuonna 2004 (29.11.) ekasivun laitaan olen kirjoituspuukstaavein tokertanut: Onneksi vielä tämä kaikki jatkuu ... vaan mitäs sitten kun ei enää Kallee?

Miten lienee Heikki Turusen Simpauttajan Oton sittempien elämän selvitysten laita viimevuotisessa romaanissa Karjalan kuningas?
Lukematta on vielä tämä tosipohjainen tarina Liperin puolen miehestä.

+2C hiihdot  618  km/€

Kotipäivä - Pertti Kurikan sanomat

Kodin Kuvalehti

Kodin Kuvalehti Puutarhassa

Kodin Pellervo

Koti ja Keittiö

Kotien Joulu

Kotiliesi

Kotiliesi Erikoisnumero

Kotiliesi Käsityö

Kotiliesi Leivonta

Kotilääkäri

Kotimikro

Kotipuutarha

Kotiristikko

Kotivinkki

+ nostalginen Koti-Posti menneiltä ajoilta, muistanette.
Lämminhenkisiä lehtiä kaikki kotiin tilattavat Koti-lehdet, tietty, mutta tyyriinpuoleisia.

Tilausluettelosta puuttuva tuntemattomampi Kotipäivä-lehti tunnetulta keharilta Pertti Kurikalta, 58, ei maltaita maksa: 2 € kpl. Tilattavissa sekin on. Kulttuuritekona vallan mainio.
Kaksi numeroa on julkipainettu: toinen toissa vuonna, toinen viime vuonna. Joten ei ole Pertti kiirettä pitänyt, musahomma lie ajan nakertanut.

Musaa on täynnä lehtikin, sitä punkkia jonka kieli on karskia, melkein yhtä räävää kuin noiden suomalaishiihtokurikoiden: Hiihtäjiä ##tuttaa

Kotipäivä on aito ja alkuperäinen, originelli, sensuroimaton ja siistimätön, mitkä seikat sen kuin lisäävät lukijan viihtyvyyttä ja myös harhaluuloa, jotta lukija muka viisaampi kuin lehti!
Mitä vielä! Sekö muka merkki älykkyydestä jos osaa kirjoittaa virheetöntä tekstiä - mitä Pertti taas ei taida.
Tyyliin hyvin sopii että lehden ulkoasu on karu, kuin luolassa pirtumonistuskoneella veivattu, ihan niin kuin entisaikojen luokkalehdet. Persoonallinen, tekijänsä kuvastin.

Monta kertaa Pertti on mieli maassa juttua iskiessään: silloin perkeleet ja vitut lentelevät ja ympäristö saa kuulla kunniansa, vaikka useimmiten mies itse itseänsä tökkii.
Mutta voi sitä onnea ja autuutta kun onnistuu - ja mikä empatiakyky!

Paula Koivuniemen haastattelussa empatiaa ja ymmärrystä riittää, kun PA ja PE yhdessä muistelevat Tarmoa, joka kirjoituksen mukaan on 'hyvin vaikea lievä vammanen kehitysvammanen':

PE: "Mua ihan itkettää kun mä näen hänen menevän siinä pyörätuolissa ja kolmipyöräisellä rattarattaalla joutuu ajamaan. Mua ihan käy sääliksi häntä mutta siis mun täytyy ymmärtää häntä enemmän ja mennä niinkun rohkeesti vaan hänen luo ja ottaa häntä ystävällisesti kädestä kiinni ja tervehtii."

PA: "Näin nimenomaan pitää tehdä. Sulla on kyllä hieno luonne että sä suhtaudut tuolla tavalla häneenkin, ja sit yleensä kyllä ihmisen täytyy huomioida kaikenlaiset ihmiset. Mä oon iloinen teidän puolesta kun teillä on noin hieno bändi."

PE: "Joo, ehdottomasti, joo!"

Kalevi Helvettinä - runokirjakin ilmestynyt vastikään -
Pertti Kurikka runoilee Kotipäivässään muutamin paikoin tosi kovia ja levottomia, ruoskii itseään sielun syövereissä möyrytessään. Silloin Lukijana toivoo että kunpa Pertti pystyisi kääntämään empatiakykynsä myös itseään kohti, silloin ei tarvitsisi synkistellä ja  pelätä kuten runossa Perkele sängyn alla.

Kotipäivä 1

 

 

http://www.theguardian.com/tv-and-radio/2015/feb/27/finnish-punk-band-take-punt-eurovision-title

 

http://yle.fi/uutiset/pertti_kurikan_nimipaivien_voitto_herattaa_huomiota_maailmalla__ette_ole_kuulleet_mitaan_vastaavaa/7837535

 

+1C hiihdot  583  km/€



Kahdenlaista käsittämätöntä intohimoa

Meillä kaikilla on tietoa jota kovin monella ei ole. Tai ainakin meillä monella on halu tietää asiasta josta vain harva on kiinnostunut.

Mene siinä sitten kylille juttelemaan jonkun kanssa! Parempi kirjoittaa ne tänne talteen.

FUM150320 DAN 20 o

Tuossa värssy, oma kiinnostuksen kohteeni viimeisen kuukauden ajalta. Päivittäin, koska sen sisältö elää ja on muuttuvaa laatua, olen sitä käynyt vilkaisemassa. Sen paino voi nousta tai laskea aina sen mukaan mitä sen 'emolle' tapahtuu. Tämä värssy ei ole ikuinen, sen elinpäivät päättyvät maaliskuun kahdentenakymmenentenä.

Tuo ei ole aito runo eikä runoudeksi tarkoitettu, vaikka vaikeaselkoinen sivulliselle onkin. Sitä paitsi sitä näpäyttämällä saattaa jollekulle selvitä sen sisältö ikään kuin automaattisesti ilman omaa henkistä ponnistusta.

Toinen rimpsu, jota lähes päivittäin käyn vilkaisemassa - palvomassa etten sanoisi - on pysyvämpää sorttia; sen arvoa voin itse muutella ja säädellä mielentilan mukaan - millä päällä, missä vireessä sattuu mielikuvitukseni olemaan.

'Sarvea torkottaa kuorimöyriäinen.'

Tuopa sitaatti onkin jo oikeasti runoutta, oikean kirjailijan kirjoittamaa vuodelta 1938. Tuo huvittaa ja piristää aina.  Se ei näy tietokoneen näytöltä vaan pitää nähdä kirjan kaivamisen vaiva. Päivittäin yhtä uskollisesti kuin ylempää käyn sitä vilkaisemassa, vaikka tavallaan se on aina sama ja muuttumaton. Ikuinen se on.

Mutta jos oikein haluan aivojani rassata ja pinnistää ja paneutua, luen pitemmälle, jolloin se näyttää miten hölmö, tai tiedonhaluinen, tai itsepintainen, on ihminen verrattuna viisaaseen kuorimöyriäiseen, joka tunnustaa realiteetit oitis ja uskoo sen mitä sarvi näyttää. Toisin on ihmisen laita, joka sitten vasta 'alkaakin tosi vähdin'. Ja siitäkös pönttöydestä runoilija innostuu kertomaan melkoisin sanaleikein:

'luulee vuorta sijoilta siirtävänsä silloin, kun tiedon karva vain taipuu lysmillensä kallion kupeeseen ja nuolee sukana hievahtamatonta!'

+2C hiihdot  520  km/€

Kulttuuriteko päivässä

Roska päivässä -liike voinee hyvin.
Tänään monen mielestä osallistuin ympäristöasiaan tilaamalla yhden lehden kotiin talteen pois maailmaa pilaamasta. Omasta mielestäni se oli ennemminkin kulttuuriteko.
Saas nähä.

- Hymy?
- Ehei!
- Seiska?
- E. Ei.
- TM?
- No se se vielä puuttuisi!

Tilasin Kotipäivä-lehden. á 2 €
Siinäpä teille arpomista että minkä.

Perästä kuuluu. Ehkä sananmukaisestikin joskus. Siis siinä lehdessä.

 -0C hiihdot  509  km/€

Teatteri pesee lätkän?

Juuri kun rupesin kirjoittamaan että olisipa teattereilla oppimista tuostakin Pietarin taide-elämyksestä, spektaakkelista jonka venäjänpoika oli loihtinut silmien alle kaikkine väreineen valoineen musiikkeineen, luistelijoineen, lippuineen lakanoineen, mattoineen, sotilaineen, soittajineen kohti lopullista värinää: SUURTA JA MAHTAVAA.
Veljet, toverit - on se. OLI se.

Juuri kun ajattelin suositella opintomatkaa teatterilaisille, jotta penkit täyttyisivät ja teatterit katsojansa mukaansa tempaisisivat, niin mitä uskomatonta luinkaan taustatietoja tutkiessani:

Teatteri on Suomessa suositumpaa kuin jääkiekko

5.4.2012, Verkkomedia.org
"YLE:n uutisten mukaan SM-liigaa seurasi kaudella 2010-2011 yhteensä 2,3 miljoonaa fania. Valtionosuutta nauttineet teatteritalot vetivät samaan aikaan 2,4 miljoonaa katsojaa."

Niin perunpa puheeni enkä suosittelekaan teatteriväelle opintomatkaa Pietarin jääpalatsiin, missä fyysisen näyttämämistaiteen suuret nimet Ilja Kovaltshukista Tihonov Jr:ään ohjaaja Vjatšeslav Arkadjevitš ”Slava”Bykovin hoteissa näyttävät mitä taidetta huippuosaaminen voi olla ja mitä tosin se myös saattaa olla:

21.11.2014 - Ilja Kovaltshuk ajettiin suihkuun hänen käytyään Atte Ohtamaan kimppuun.

Ei teatteri sentään noin suoraan toimintaan!

Vaikka miksei? Ajatelkaas. Sittenkin - Esko Salminen jäähylle kesken näytöksen potkaistuaan Aku Hirvin... Juha Hurmeesta ei voi takuuseen mennä etteikö noinkin vielä olla voisi.

Kova katsojaluku tuolla valotaululla  sunnuntaiehtoolla oli, mutta ei siis pärjää teatterille tilastojen mukaankaan! Ja onhan se vähän jos viiden miljoonan kaupungissa vain 12 000 katsojaa.
Eikö vaan? 

Voiton päivä

(Sunnuntai-illan ottelu Pietari SKA - Jokerit Helsinki päättyi voittolaukauskisan jälkeen kotijoukkueelle 2-1. Ottelun jälkitunnelmat luettavissa Citystä linkki.)

-3C hiihdot 496 km/€

Uutisvirran viemää

Kioskissa ent. pornokauppias Rakel Liekki, 164 cm, jutututtaa tervehtyvää lumilautatemppuilijaa, jonka aivoista puolikas ruttaantui pojan paiskauduttua päälleen kuudesta metristä.

- Onpa sympaattinen haastattelu! karistelee VM ennakkoluuloaan 'pornossa ei sympatialle sijaa'.
Vaivoin saa kyyneleensä nieltyä, Rakel.

Uutisissa Putin vedättää ja juoksuttaa Euroopan johtajia, Kreikassa laivanvarustajat ovat panneet persaukiset hallitsemaan maata, pyyhkimään lainapapereilla ppppöytää.
Hyvä siitä tulee.

Kärttyisäksi käy VM päivän viestintää seuratessaan.
Moisesta moskasta näpit vek ja omiin askareisiinsa stu!
Urheilla ja lukea - se on miehen elämää. Kas, kukin kapasiteettinsa puitteissa.
Pitäisi malttaa jo Vanhan Miehen, hänelle kuulumattomien antaa olla, ne Stubbien sun muiden viriilimpien heiniä.

Ennen kuin taipuu osaansa, selaa mitä kaupalliset kanavat tarjoavat mainostensa välipaloina. Yhdeltä kanavalta onnistuu itse ohjelman mainosten seasta siivilöimään: poliisikokelaita heikottaa obduktiohuoneessa - se haju lähinnä ei niinkään auki viilto.

Vihdoin irtoaa uutisvirrasta VM, näppää kaukosäädintä ja tv:n ääreen kyykistyy, alanappulasta painaltaa, varmistaa ettei itsestään ala noita tietojansa seinille ladella - värkki.
- On se koko värkki, hymähtää. - Tiedon Sampo.

Pudistelee sekoitettua uutisvirran viemää päätään.

Pian hymyilee jo. Uskoo pyörteiltä pelastuneensa, kun pääsee pinolleen.
Kaaleiden kimppuun käy kaaje. On Mustalaisäidin kehtolaulun aika.
Mutta mitä kummaa, jo taas valittaa: - Enemmän saisi Björk tavoista kertoa, laveammin kulkuväkeä kuljettaa, näyttää lukijalle ruotsit, maat ja mannut.

Sivun 102 lopussa putoaa kärryiltä, jotain hämärää asiaankuulumatonta tavaraa löytää, ei ymmärrä seuraavankaan sivun ylälaitaa. Heittää sikseen. Vertaa: - Sama jos muotokuvasta puutuisi pää.

Liken lapsus - vai omassa humeetissako heitto?

Hitto näiden kaaleiden kanssa kun kärryiltä pudottavat Vanhan Miehen.
Ilmankos Baltzarin ja läpitutun ruotsinopen Schoulzin Kalle vonin jälkeen ei ole juuri romaneihin ryhtynyt. Mitä nyt Frimanin Rainerin Miehen tie -kolumneihin.

 .

-7C hiihdot 483 km/€





Akkamaista

- Akan otit!
Vai mikskä ne sanovat kun hiihtäessä kaatuu?

Siinä ei tarvita kuin pieni kivenjyvänen suksenpohjan alle kovalla rantatiellä ja hupsista: siinähän kokoilet itseäsi! Ensin ällikällä lyötynä makaat maassa ja kuuntelet, iskeekö kipu ja minne. Ja kovastiko? Ja kun ei kamalampia niin nouseskelet pystyyn jos pääset suksia irrottamatta ja jatkat matkaa.
Niin, luistellen.
Sehän se tämän teki: tuli suvi ja nuoska etkä päässyt metsään vaan jouduit vaihtamaan pertsat luikkareihin, murtsikan haarukointiin.

Kömpelö olet, vaikket myönnä.
Kömpelöksi olet tullut vaikket myönny, koska kulkihan se ennen sattuipa vaikka minkälainen kivenmurikka suksien alle.

 - Ei se siitä kiinni ole, että kömpelökopura, vaan siitä että huono säkä!

Puolustelet, kuotto.
Vaan mikäs on kun tänään eilinen toistui?

Etkö voisi jo uskoa kun taas olit rähmällään, ja nyt toinen kylki kipuili ja kun eilen polveen sattui niin ettei astua kärsinyt. Mobilaattiia, mobilaattia sitä Jope Ruonansuu -lääkärin määräämää voiteli Parempasi kipupolveen; ja yhdessä katselitte sitten Taivaskanavaa, josko Polvijärven pastori hyvällä tuurilla sattuisi kuvaan ja polven parantaisi.

Ja ihme kyllä parannus tuli: ei muuta kuin uuteen päivään ja - paanalle.
- Johan minä sanoin ettei tässä mikään vanharomu kohtakaan! iloitsit ja taas painelit pupujussina metsänrajaa teille tietymättömille. Jos et enää pyrynä niin kuitenkin ketteränä niin.
Ja nurinniskoinko - taas!

Tuommoinen, jos jommoinenkin, se meikäläisen talvipäivä on. Huisin vaarallinen amazing race.
Habitus haurastumassa. Yllä atmosfäärissä koko ajan sairaalareissun uhka.

 

Ei  kun tulin vain arvuuttelemaan: kovakin pala muka miehelle kaatua suksilla tasaisella maalla, yhtä kova kuin naiselle vislaamattomat miehet?
Tuosta Mazzarellan Meretestä vielä: totta puhunee tuosta hupakkuudesta - 55-vuotiaana sitä on vielä tytönhupakko verrattuna seitenkymppiseen. MM, 70, tarkoittaa henkistä puolta.

Minä yhdyn ja lisään sekaan fysiikan: se nurin menee ja näkö rumenee, ruumis rapistuu - samassa suhteessa kun henkinen kantti kehittyy! Saas nähä.

 

Ja tuolloinhan lukurajaukseni ja diskriminointi, ikäsyrjintäni on nappiin osunut noissa uskaliaissa Kirjailijakriteereissä! 

 

 

 

-0C hiihdot 472 km/€

Sitä vaan ei haluaisi kuulla!

Kuvassa: Merete Mazzarella

Kuvaaja: Karoliina Ek

Lazzarellaa. Mozzarellaa. Maruzellaa. Mazzarellaa.
Rallatellen.

Väkisin yritän häivyttää totuutta, jottei se elämänintoa nitistäisi, siinä hiihdotkin hukkaan menisivät kuin likasankkoon solahtaisivat ... 

Huolellisesti sen Peitin. Aivan kuin Lempi jätöksensä päivittäin käy peittämässä keskelle pihalatua, lumi käpälistä tupruten, uskoen: - Piilossa on. Ja pysyy!

Viime viikon Hesarissa se oli, ja on niitä sen kaltaisia totuuksia lähes missä tahansa vakavammissa tekstilöissä.
Tekstilöissä
sanon - huumorimielellä eufemismia viljellen, uhkaa karkottaakseni kauemmaksi.

Asiaan!
 leikkeen kera - hoplaa!

70-vuotishaastattelu



Sainpas kakistettua, möykyn rinnastani.

Suurentakaa, suurrennelkaa - asiaa? - jos haluatte, leikettä napsauttamalla.

Sitä vaan ei tuommoisia halua, kertakaikkiaan, kuulla.

+0C hiihdot 450 km/€

Mukka yksi suosikeistani

Tässä virallinen näkemys, viimeisin kosketus Lapin länsilaidan shamaaniin. Onhan siellä Arvolakin, Oiva Kolarista kotoisin, muttei yllä Mukka Timo K.:n mitoille.

Timo K. Mukka: Annan sinun lukea tämänkin – kirjeitä 1958-1973

Toimittanut Toni Lahtinen  WSOY 2012.

Näin tuon näin. (suokaa tämän kerran kirja-arvostelu täälläkin, lupaan ettei toistu - jossain sentään jalat maassa)

Alta kolmenkymmenen joutui Timo K. Mukka (1944-1973) lähtemään tästä karusta maailmasta. Viimeinen tikki oli se Hymyn juttu ’Riiput ristillä jo, Timo K. Mukka’. Yhä selvittämätön peitenimitoimittaja teki kuolemaan johtavan jutun Mukasta, joka viime voimillaan kirjoitti presidentille peräten oikeutta. Kekkonen vastasi ohjeistaen miten menetellä.

Oli Mukka yhteydessä moneen muuhunkin valtakunnan päättäjään, mm. Finnairin pääjohtaja Gunnar Korhoseen, jotta tämä järjestäisi vapaalippuoikeuden reittilennoille. Epätoivoisen surkea yritys.

Surullista tekstiä joutuu lukemaan hänen hädästään kirjeessä Pellon kunnan sekä lääninhallituksen päättäjille häätöjutussa, jossa Mukka perheineen määrätään lähtemään kodistaan Orajärven kansakoulun opettajan asunnosta. Kunnanisien ja monen kuntalaisen suhtautuminen Mukkaan käy hyvin ilmi kirjan esipuheessa, jossa lainataan muuatta kuntalaista:  ”Mäntyranta on tuonut Pellolle kunniaa, Mukka pelkkää häpeää.”

On siinä asettumista ihmisten joukkoon taiteilijalla, jolle nainen on liki sama käsite kuin taide, mikä taas johtaa sen kaltaisiin kirjoituksiin, romaaneihin, novelleihin, runoihin että siinä on nielemistä paitsi pellolaisilla niin myös koko valtakunnan moralisteilla. Mukan onneksi ensimmäisen kirjan, Maa on syntinen laulu, ilmestymisvuonna 1964 pahin kiihko kuitenkin kohdistuu Salaman saman vuoden Juhannustansseihin ja Mukka pääsee vähemmällä, mutta ei sentään kuin koira veräjästä, minkä myöhemmät vaiheet ikävästi osoittavat.

Jos kirjeet päättäjille ovat karua luettavaa niin koskettavia ovat myös kirjeet Tuula-rakkaalle, äiti-Lyylille kuin tälle yhdelle ’Lapin-huitelijalle’, Kalervo Palsalle. 

Mukan lyhyen elämän puutteenalaisuus ja syrjäläisen tunne välittyy kirjeissä ahdistuksena ja ankeutena aivan riittävästi; ilo tahtoo pysyä loitolla elämästä. 

Kirjassa on kaikkiaan 143 kirjettä ja 47 vastaanottajaa. Vastauksia ei yleensä tipu, ei näytetä, ei ole tullut, ei ole tallessa, mutta siinäpä sitä jää lukijalle pohdinnan paikkaa ja pääteltävää sopivassa määrin, mitä niihin olisi kirjoitettu.

Toni Lahtisen toimittama kirjekokoelma on oikeastaan niin kattava että sen kautta selviää Timo K. Mukan elämän tärkeimmät tapahtumat Mukan itsensä kertomina hänen selvittäessään elämänkulkuaan graduntekijöille, kustantajille, lehden toimittajille.  

Erno Paasilinnan kirjoittama kirjailijaelämäkerta Timo K. Mukka - legenda jo eläessään vuodelta 1974 täydentyy nyt näillä kirjeillä niin että voi kai hyvällä syyllä sanoa: nyt me tunnemme Mukan. 

Ja jos ei tässä kyllin voi Kiiltomadon vinkin kautta lähteä seikkailemaan syvemmälle miehen mieleen ja tarttua Lahtisen väitöstutkimukseen kiinni: Maan höyryävässä sylissä. Luonto ihminen ja yhteiskunta Timo K. Mukan tuotannossa (WSOY, 2013).

Apua! Apua! Melkoisessa ryteikössä silloin taas ollaan ja rämmitään.

Mitä tätä suotta analysoimaan ja repimään palasiksi kauniin sointuvaa balladimaista mukkatekstiä!

Kirjoittaahan mies itsekin kirjeessään lukijalle armeijakirjastaan Täältä jostakin:

"Toisaalta voi sanoa, etten tarkalleen tiedä yhdestäkään kirjoittamastani ajatuksesta sitä, miksi ne on kirjoitettu juuri siten."

-7C  hiihdot 425 km/€ (Veju 880!)

 

S'on vale jotta kalamiehet valehtelevat

Hannu Salaman uusimmassa, siinä Hakemisen riemussapa hyvinkin, on hakemisen riemua molemmin puolin. Vähän niin kuin näillä kalastajakavereillani, jotka viimeisen päälle vannoutuneita verkonpitäjiä ovat: verkot on saatava pujoteltua jään alle jok'ikinen talvi ja käytävä niitä katsomassa pahimmalla mahdollisella purulla eli pahan sään aikana ... ja kalojakinkos naurattaa niin.

Kadehdin heidän elämäänsä: aamulla jäälle ja iltahämärissä himaan. On siinä saanut iho kauneuskylpynsä jos jäsenet kylmänvihansa: iltahämärissä leppalampun valossa täytyy olla melkoinen autuus astua pirtin lämpöön, syödä uunissa muhinut paisti ja köllähtää vuoteelle unen raukeuteen. On siinä! Kun jo parin tunnin hiihtolenkin jälkeenkin on melkoinen hurmio-olo habituksessa.

3 hytkäyttävää kalatapahtumaa on tapahtunut viimeisen viikon aikana lähikalarintamalla. Niistä kaksi pääsee jatkoon kuvan kanssa ja yksi mielikuvan.

1. Lanko sai kuuden kilon kuhan, joka viikossa oli kylillä muuttunut kymmenkiloiseksi.

   

   6,3 kg - 82 cm

2. Paras kirjakaverini sai kolmen kilon hauen josta laittoi kuvan. Vaatimaton mies kun on niin otsikossa luki inget ämne - ja minäkös kehumaan takaisin: "Terävä puukko sulla."

3,7 kg

 

    3. Ja kaikista pöyristyttävin uutinen - oikein uutisten uutinen! - oli tuloillaan. Sinne Ilovaaraan päin körötellessämme Mats-kollegan kanssa keskiviikkosopalle kyläkirjarunkoa hahmottelemaan. Ei se mäelle jäätymään unohdettu koulunsurkimus niinkään järkyttänyt kuin tämän ikihongan potkukelkka-/suksikalastajan suusta muina miehinä päästämä mumina: - Ostin moottorikelekan!

- Ostit moottori minkä?!

Loksahti leuka.

 

Vannoutunut kaksi ja puolimetristen suksien jäähiihtäjä oli ostanut moottorikelkan!

Olin hypähtää vastalauseena pois autosta, sen verran oli järkytys suur'. Ja siihen kun se supisi vielä: - Ja laskettelusukset.



Niin soromnoo.

 

Vaan kaikki ihme on näköjään ennen lähtöä nieltävä; kaipa kaikelle luonnollinen selitys aikanaan löytyy. Löysihän Hannu Salamakin tuossa alun kirjassaan selityksen Jeesuksen vetten päällä kävelylle. 

-4 C  hiihdot 400 km/€

 

 

Vähänkin intiimimpi tieto

Jos katson taulua - ei mitään väliä maalarista. Jos kuuntelen musiikkia - ei mitään väliä säveltäjästä.
Mutta kun luen runon, romaanin - haluan tietää tekijän. Ja tekijästä.

Outo juttu.

Kyllä Tynkkysen Herttakin olisi lukematta jäänyt jos en olisi taustoja tiennyt: Orvoksi jäämistä ja ankaraa lapsuutta. Tai sitä että nyt hän on jo iästä rikas.
Oli huomattavasti antoisampaa olla oivaltamassa ja uppoutua mielenmaisemiin. Vaikuttua.
Kun tiesi.

Kun luettu oli, vasta sitten tuli halu nähdä ulkoinenkin kuva tekijästä, vaikkei sillä nyt niin väliä, koska sisäiset kuvat jo otettu ja kartoitettu. No niissä runoissa.

Niissä olikin mitä katsella ja tuntea: Se lintu se sirkitti niin! Ja sirkittää vielä päiväkausia.

Kun lähtökohdat tiesi, luki ja koki varmaan eri tavalla, intiimimmin. Nyt vain muutama Toni Edelmannin sävellys Hertan runokokoelmasta Mikä kauneinta on runoista jostain jos korviin kantautuisi, niin tuntisi miten toisella lailla sama runo voi toiselle perille mennä.



Hertta Tynkkynen: - Jos runo on tullakseen, pitää ottaa käsi pois vaikka leipätaikinasta ja kirjoittaa se ylös.
Kuva: Puruvesi-lehti. Kuvaaja: Arja Kangas. 29.11.2012

Tietysti jos oikein sinkeelle vedetään niin ei tekijällä väliä, vaan sanomalla.
Silti, miten paljon enemmän olen saanut irti parivuotisen Joel Lehtos-seikkailun aikana kun sitä on Pekka Tarkan pilkuntarkan tiedon varassa eteenpäin rähvelletty: Joel Lehtonen I-II, Otava 2009 ja 2012.
Moni asia on avautunut aivan toisella viisiin.
Tai
kun on lukenut ne Joelin intiimit avautumiset Sylvialleen, lukenut ne kirjeet jotka hävittää olisi pitänyt ja jotka ikuisen taakan ja trauman kirjailijalle aiheuttivat, niin onpa se, Käkriäisen Juutasta lainaten, aivan toinen luokka tarttua Putkinotkoon tai muihin lehtosiin: Putkinotkon herra: kirjeet Sylvia Avellanille 1907-1920, toimittanut Pekka Tarkka, Otava 1981.
Sama se on monen muunkin mukiinmenevän, Saarikoski, Haanpää yms., kirjailijan kanssa; lähelle tekijää on päästävä jotta yhä elävämmältä teksti tuntuisi: inho inholta ja rakkaus rakkaudelta.

Ei kai sitten ihme jos tällainen lukemisen tapa vietättää kaiken maailman kursseille, kuten viime syksynä tuonne munkkien Valamoon Paljastava kirjallisuuden -kurssille!

Toisilla keinoinkin voi oikein lukea, lukekaa te - vähemmän intiimisti.

-1 C  hiihdot 373 km/€

Hertta, runotyttö, 83 v

Jos joku teistä on kovemman elämän alkukymmenvuoden kokenut kuin Hertta, niin käsi ylös.

Ihmisiä ja elämää Kerimäellä sotien jälkeen - ja vähän ennenkin -kirja, Kirja-Pakari 2010, kertoo, miten sotavuosi 1940 vei tytöiltä ensin äidin ja sitten syksymmällä isän, joka ajoi pyörällä railoon palatessaan pilkkopimeässä linnoitusvelvoitustöistä viikonlopun viettoon kahden tyttärensä luokse.
- Mummo haki miut Annikin kanss kahtomaan issää. Annikki ol toisella vuuella, ei vielä kävelly, mutta puhu. Annikki sano, että isä mammaa. Mie olin ihan sokissa.

Isän setä, ankara mies, tarjosi suojaa mutta myös mielettömän määrän työtä pikku-Hertalle, lopulta niin paljon että naapuri puuttui asiaan. Näin Hertta pikkusiskonsa kanssa pääsi helpompiin oloihin, kun naapurinmies oli kirjoittanut Hilja-tädille, jotta
'Hertta tapetaan työllä, ja Annikki ol jo tulla sokkeeks'.

Noilta pohjilta ja kaikesta huolimatta Hertta kiittää:

'Osa lienen mä luonnosta tästä, pieni rahtunen, tunnen mä niin.

Kiitän nöyrästi elämästä, joka lahjaksi annettiin.'

Runonpalanen on Kotiranta-runosta Hertta Tynkkysen runokokoelmasta Mikä kauneinta on; Punkaharjun Kulttuuriseura ry:n kustantama (2012) teos sisältää Hertan runoja ja lauluja vuosien varrelta.

Nimenomaan positiivisia runoja eletystä elämästä.

Vaikka kaipaus, ikävä kuinka syvä olisikin tai murhe musta, löytyy lohtu omasta runomaailmasta, jos muualle portit eivät aukene; siellä sydämessähän asustelee tuo runolintu pien.
Joka
'On lohduttanut yössä, pyyhkinyt kyyneleet,
seurannut levossa työssä, kun toiset on jättäneet.'

Eikä Hertta aina vaan kaipaa ja ikävöi tai sure huokaa, ehei! pois se meistä, sillä mukana ON repäisevä meininki montakin kertaa kera ovelan katseen, jos huumorinkukkakin kukoistamassa:

VANHAPIIKA

'Miks kukkaa ei ennee vihellä mun ikkunani alla?

Miks kukkaa ei ennee herätä hiekkoo ikkunaan viskoomalla?'

Taikka

HÄMMÄSTELEN HELLYYTTÄSI

-Kaksikymmentäviisi vuotta
on pitkä aika
katsella samaa naamataulua,
joka alkaa pikkuhiljaa nahistua
hitaasti mutta varmasti kuin kurkku,
jonka joku unohti pöydälle ilman kelmua.
---
Luulisin että prinssini Uljas
olisi kadottanut kaikki suudelmansa
elämän orjantappuratiheikköihin,
mutta eipäs vain ...

Siis mukana on vanhaa kepeää jos kipakkaakin poljentoa ja suorasanaista sointuvaa loppusoinnutonta.
Virkistää lukea välillä runoja jotka välittävät, kiekailematta, oikean asian laidan.
Välittävät, niinpä.

PSt
Kaverille kirjoitinkin näistä ihanista hertoista, joita joka pitäjässä löytyy:  Mukava välillä lukea runoja joita ei tarvii älytä - voip pelekästään keskittyä tuntoaistein tuntemaan!

-1 C  hiihdot 360 km/€

Almanakka - helmikuu

 

  

Eevan tammikuut

Tammikuussa selvitettykin mistä tässä on kysymys, mutta pienellä kertaus paikallaan:
Eeva Kilpi (s.1928) runo-/aforismi-/toteamiskirja: Kuolinsiivous vuodelta 2013.
Eeva on poiminut paloja päiväkirjoistaan vuosilta 1984-2011.
Merkinnöissä nuo eletyt 27 vuotta kiertyvät 12 kuukaudeksi - tavallaan yhdeksi vuodeksi siis.

Eiköhän näillä sitaateilla helmikuu saatane pakastetuksi:

 

1.2.

Minä alan kuin herätä eloon helmikuun alussa.

Lunta oksilla. Päivät pitenevät. Valo lisääntyy. 2002 - 74 v

 

2.2.

klo 16.19. Miten osaa olla vanha, kun on vastikään oppinut olemaan nuori? 2002 - 74 v

 

8.2.

"Planetaarinen tuntu" yhä vain vahvistuu minussa:

olen vastuussa koko planeetasta ja pitäisi ehtiä kohentaa vielä kaikkia sen epäkohtia.

Ja on sydämentykytys. 2003 - 75 v

 

19.2.

Saavutin eilen 82 vuoden iän ja nyt tuntuu kuin se olisi ohi. 2011 - 82 v

 

21.2.

perjantai klo 22. Suomalainen miesproosa on suoraan sanoen tylsää. Eivät ole päässeet vieläkään irti sodanjälkeisen modernismin puujaloista, mieskirjailijaparat. 2003 - 75 v

 

25.2.

Sunnuntai-iltana klo 24. Me ikävöimme aina, kaikkialla, ikävöinti kovertaa meitä kuin virtaava vesi kuilun pohjaa, aina vaan syvemmältä ja syvemmältä se kuluttaa sielumme voimia. Ikävöinti on itsesyntyinen kipu, sillä ei ole aina kohdetta, mutta se tähtää läheisyyteen, se tavoittelee kosketusta, toisen olennon lämpöä, lähelläoloa, hengitystä, ihohuokosten viestintää, vuorovaikutusta. 2003 - 75 v

 

Eeva hyvinkin täyttää eilisen ehdot - kirjailijalle vaatimilleni jotta lukisin - kaikki.

Tynkkysen Herttakin täyttäsi; harmi vaan ettei hän ole kirjailija.

 

"On minulla sydämessä

 lintu pieni, mi visertää.

Kaiken muun jos menetänkin,

se luokseni kyllä jää."

 

Punkaharjun kovan elämänalun kokeneesta Hertasta, 83 v, Eevaa 5 vuotta nuoremmasta runotyttösestä, sitten höpöhöpöjahuomennalisää...

maaliskuu

 



Kirjailijakriteerit

Luen vain romaaneja, joiden kirjoittaja on

 A) vanhempi kuin minä
ja jotka ovat
 B) suomenkielisiä alkukieleltään.
Jokin roti sentään!
Paitsi kun on ollut pakko.

Syyt diskriminaatioon, rajoituksiin: 

1. Mitäpä ikäisilläni tai nuoremmilla olisi annettavaa elämän viisauksissa metafyysisesti, mikä on koko romaanin luvun idea.
2. Kieli on soitin, ja suomen kieli soi kauneimmin, kotoisimmin ja tutuimmin, tunteikkaimmin sekä monivivahteisimmin kaikkine nyansseineen.

Neljäänkymmeneen ikävuoteen ei ollut mitään hankaluuksia löytää kriteerit täyttäviä teoksia. Nyt on päivä päivältä yhä tuskallisempaa löytää luettavaa; Turunen, Tuuri, Salama, Hyry - melkeinpä siinä ne ovat vielä kirjoitusvireiset viriilit veikot.
Noiden varaan ei sentään ole vara jättäytyä lopuksi elämää - voisi tulla vielä äitiä ikävä.

Iän myötä, ettei siis liian suppeaksi ajatusmaailma typistyisi, on ollut pakko laajentaa lukukehää, armahtaa, laskea liki muitakin.
Niinpä lukuringin sisään ovat nyttemmin päässeet kaikki

C) kuolleet kirjailijat sekä
D) naiset - elävinä tai kuolleina.

Eli nyt on reviiri taas laaja, minulla on taas mistä ammentaa, ja, mikä tärkeintä, pystyn pitämään ulottumattomissa minua nuoremmat mieskirjailijat, jotka edelleen samaistan elämäntiedoiltaan keltaisen lehdistön toimittajien joukkoon.

Iloitsen eskalaatiostani ja tartun innokkaasti lopettelemaan
Joel Lehtosen Raita vuodelta 1927
sekä aloittelemaan
Marja Björkin viime vuotista Mustalaisäidin kehtolaulua.

-2 C  hiihdot 347 km/€

Kuren Aino kanteleen kimpussa

Vain johtaja on jäänyt koppiinsa tilastojansa täyttämään, Commodoren sinertävä valo silmiä kirvelemässä. Koulu on loppu, päivä täysi jo tunteja sitten. Mi autius käytävillä, mi hämäryys - ei ristinsielua missään.
Joulu nurkan takana tulla jollottamassa.

Yhdenäkin tajuaa että jostain kuuluu soitantaa, joulunkellot hiljaa kajahtavat. Ihan on noustava katsomaan, josko pojankoirat ovat sittenkin päässeet käsityöluokan ikkunasta ryömimään tihutöilleen. Taikka rajumpihan silloin olisi ääni, tuskin se noin kauniilta kuulostaisi.

Luokkahuoneen ovi on raollaan.

Pikkuinen tyttö istuu seinään nojaten kannel sylissään hämärän luokan lattialla. Kieliä kilkuttelee. Ai että osaa olla herttaisensuloinen näky, pienet sormet rapsuttelevat rautaisia lankoja kun tapaillen löytyy oikea sävel: niin heleä ääni. Niin sulosointuinen ääni. Kunnes taas katkeaa - ja kuuluu supinaa; ai,siinä vieressä istuu toinenkin, aikuinen tumma nainen.

Tuokion tauottavat, pian aloittavat taas. Uudelleen ja uudelleen. Ja pidemmälle päästessään yhä hienommalta kuulostaa, yhä lämpimämmin helähtää ja kuinka taivaalliselta näyttää tuon kaksikon aura; se se on: aura!
Tunnelma näkyy ja huokuu.

Pikku-Aino siihen on jäänyt koulun jälkeen pimputtelemaan soitintaan, Sari viereen istahtanut opastamaan.
Kuren Aino Kaasisen Sarin kanssa koulun joulujuhlaan valmistautumassa.

Eipä johtaja ole ikinä näin herttaista näkyä nähnyt täällä. Oven raosta salaa katsellessaan  liikuttuu.
"Täydellistä", huokaa itsekseen ja palaa tilastoilleen.

Nyt sitten vuosien jälkeen kädessä on kuin sattuman kaupalla Onnen kaupasta hankittu CD:

AINO KURKI

koralleja

Aino Kurjen kantele uiskentelee
turkoosin meren syleilyssä, missä
korallit tanssittavat sitä.
Ainon debyyttilevyllä vierailevat Cheich
Cissokho, kora, ja Jorge Alcaido,
gimbri.

http://ainokurki.com/

-2 C  hiihdot 334 km/€

HH - In memoriam

23.4.1944 – 26.1.2015

olema

Tosi Runoilijalta ir 
   tosi
paljon

ennen henkeä
minkä
kutsui maa meri tai taivas - tai was?

Ku

   olema.

On aika poistaa linkki.

Kolmen kimpasta

Yöllä kun ei nukuta tai Lempi, kuten viime yönä, on laskettava pihalle, on ilo kurkistaa kirjaan voipunein voimin ja matkattava jokunen sivu eteenpäin.
Noista kolmesta meneillään olevasta on vara valita.

• Kilpeä unenpöpperössä ei voi ajatellakaan, siihen jos mihin on keskityttävä kuin Uhov heh!ennätyskorkeuteen. Siis  Suljetuilla porteilla pois laskuista. Sen aika on sitten 'selvin päin' ja keskellä päivää.
• Salama mahdoton myös, vaatii lukijalta vaivaa ja hoksottimia pysyä Hannun taivasreissuilla Hakemisen riemuissa mukana. Jos ei ole skarppina, ei tuontaivaallista tajua. Sitä paitsi pitäisi vielä kerrata kirjan alkua jotta kertojaminästä enemmän saisi selvää: osaisi laittaa sen oikeisiin raameihin ja, hienommin sanottuna, kontekstiin. Kirkkaan päivän hommia sekin.
• Lehtonen. No se. Joelin koirakirjaa voi lukea lorottaa ja antaa Rain, entisen poliisikoiran, silokarvadobermannin, tehdä mitä lystää. Vaan ei Lehtosta saisi niin kevyeksi luokitella ja syrjäyttää tyystin hyi! niin kuin Juha Hurme kuottomaisesti teki soutumatkallaan Kustavista Ouluun hienossa kirjassaan Nyljetyt ajatukset, kenties koko valtakunnan parhaassa teoksessa viime vuonna.

Koirakirjaan kissaa odotellessa käsiksi! Hetkoseksi Lehtosta vuodelta 1927, siksi aikaa kun Lempi saa tarpeensa tehdyksi ja pitää tästä nousta tupaan päästämään.
Kas tästä:

"Jakkerintytär on ulkomaalainen,

meistä jumaloitava, kuten ulkomaalainen on suomalisista aina jumaloitava! Se ei ole mikään oma pystykorva tai lappalaisjurri pehmeine villoineen. Ei rahvaan lapsi ... halveksittu. Se on, kuten sanottu, ulkomaalainen: hieno kuin jokin ranskalainen parturi, ruotsalainen kyyppari tai saksalainen makkaratehtaan renki, joka meillä nousee heti päällysmieheksi ja pääsee pääkermaksi ..." 

-3C  hiihdot 308 km/€ 

Taidetunne - tekee niin gutaa

Opettaja tuli, lehti, ikään kuin vanhasta muistista 2/2015. Hyvä kun tuli, olisi mennyt taas yksi oivallinen juttu ohi suun.

Tohtori kannessa, sisempänä toinen, se joka enemmän sytytti  ja innosti.

Kas tässä:

Alma Muukka-Marjovuon väitös Taidetunteen kasvattaminen - Lilli Törnudd taidekasvatuksen maailmoja luomassa, Aalto-yliopiston Taiteen laitos.

'Lilli Törnudd halusi myös ohjata nuoria kuluttamisen sijasta taiteen pariin. Taide antaa elämälle merkityksellisyyttä ilman, että pitää koko ajan hankkia jotain uutta.'

Yhdyn, riemurinnoin.
Vaan tämäkös huvitti, yhteinen sytyttäjä, minut jo ennen Alma Muukka-Marjovuota, joka kertoo:

”Kenties taidekasvatuksen tutkimiseni alkoi, kun viisivuotiaana matkustin ensimmäistä kertaa ulkomaille, Leningradiin."

Minäpä olin sentään jo seitsemäntoista, äiti minullakin mukana. Alma M-M silti jatkakoon:

"Leningradissa tsaarinaikaiset Pietarhovin suihkulähdepuiston pronssiset, kultaiset, hopeiset ja väritetyt muodostelmat olivat mykistäviä."

Ja koko se rinne kun kantosiipialukselta harpoimme maihin!

"Olin haltioitunut, taidetunteen vallassa ja onnellinen."

Niin minäkin, mutten siitä kenellekään maininnut, koska useimpia tuntui kiinnostavan ennen muuta sukkahousukauppa. En äidillekään, joka osti jäätelöt, semmoiset lötteröt jotka maistuivat vähemmän taivaallisilta.

AMM opettaa taiteita Sibelius-lukiossa. Minä opetin vain kyläkoulussa liki Venäjän rajaa, mutta silti samoin ajatuksin.

"Kauneuden aistiminen ja taiteen tekeminen kehittää myös empatiaa."

Sitäpä samaa yritin itsekin, vaan kovasti tuntui paine ylemmiltä tahoilta olevan pluskvamperfektien, neliökilometrien (km²), kuutiodekametrien (dm³) yms. tiedon hallinnan suunnalla.
Lapsilla ja opella olisi tosin ollut intressi aivan muualla. Vautsivau! ne poikaviikarit!

Kognitio kömpi affektion edellä - hanttiin sille löimme, mutta minkäs me mahdoimme!

Sopeutumisvaikeuksia meillä oli sellaiseen laitokseen. Minulla lipo 40 vuotta!
Sillä nahoissamme tunsimme risukoissa rämpiessämme, kedoilla ja niityillä vaellellessamme, vaikkapa törmätessämme retkillämme laitumella synnyttävään lehmäemoon, syntymäihmettä katsellessamme, että hei! täm' on elämää ja tämä on raadollisuudessaan sykähdyttävää, herttaista, siroa, kaunista. Liikuntatunnin peitenimellä tuokin pitkä syntymävaellustiima aamupäivän teoriatunnit syrjäyttäen piti suoritettaman: kun oli niin kuulas syyspäivän aamupäivä.

Siinä todistimme taas kerran sitä mitä AMM sittemmin todeksi tohtoroi:

"Samalla kun ihminen herkistyy löytämään ympäriltään piilotettua tai vähän arvostettua kauneutta, hän muuttuu herkemmäksi muita ihmisiä ja luontoa kohtaan."

-4C  hiihdot 283 km/€

Kolm' on kirjoa luennass'

• Salaman Hakemisen riemua - 2014 yksi luku
• Kilven Taivaan porteilla - 1937 korkeintaan kolme sivua
• Lehtosen Rai Jakkerintytärtä - 1927 uneen saakka

Siinä iltaseksi ohjelmaa ollut viimeisen viikon ja oleva tulevan jos sitä tulevankin viikon ajaksi, siis hetkonen ennen kuin lamppu sammuu ja saapuu oikea yö, ennen kuin Nukkumatti nousee ja ovehen hiljaa lyö.

Mitäkö muka olen irti saanut?
***
H.Salamasta puolivälin krouvissa:
Käydään Antiokiassa, Nasaretissa, Kouvolassa, Tampereella;
synnytetään perkeleelle eli Lusse-sedälle kaksoisveli Jesubius, eli kai siis Hannu Salamalle se Harri Salminen tai toisin päin.

Merkintänäni

"On on, on siinä meillä kirjanoppineillakin hengailemista, saati vähemmän lukeneilla! Mielikuvituksen demokraatti tämä HS. Pitäs joskus saatella loppuun tuo hänen Olli Orvokkinsa kanssa - lojunut lattialla ties kuin kauan."

***
V.Kilvestä kymmenen sivun jälkeen:
Kypsintä tekstiä haluaa kirjoittaa elämänsä ehtoolla kypsynyt mies, julkaisee pari vuotta ennen kuolemaansa, kuudenkymmenenkolmen vuoden iässä elämän summaukseksi mietekirjan, joka tuottaa hänelle suuren pettymyksen: ei ymmärtäjiä löydy.
Sitäs liian esoteeriseksi heittäytyy.

Merkintänäni

"Maukasta kieltä. Ei voi olla nauttimatta, kun toinen kirjoittaa:

• 'sarvea törköttää kuorimöyriäinen'
• 'riude pätsin haudoissa syden'
• 'järjellä komerona vain oma pyöreä pää luukuoren limissä'

On siellä pilkkaakin tai ainakin vitsaa kintuille tarjolla näille 'tietäjä-iänkikuisille', tiedemiehille, jotka kyllä osaavat luokitella nisäkkäät ja nimetä tähdet, nuo kiilut, vaikkeivät maailmaa tiedäkään."

***
J.Lehtosesta kolmannes takana:
Miten sortunut elämänsä ehtoolla kirjailijamaestro näin heppoiseen aiheeseen kuin koira ja sen kanssa päivätpitkät-vietto! Kunnes selviää, tietysti Pekka Tarkkaa apuna käyttäen: Rai Jakkerintytär (1927) on koiratarinan muotoon kätketty henkilökohtainen tunnustuskirja. Sittemminhän, kuoleman jälkeen, ilmestyivät ne tunnustuskirjeet Sylvia Avellanille kirjassa Putkinotkon herra.

Merkintänäni

"Täytyypä terästäytyä, lukea loppukirja Tarkan neuvomin silmin, vaikka on siellä jo ollut havaittavissa Weltschmerziä jos ajanrattoturhuuttakin. Eli luettava tästedes ennemminkin kuin Kokon Mollia eikä niin kuin Joenpellon Rallia."