- Joel Haahtela

   Erikoiset Lyhennelmät 15.  // Ois mukava tietää XV

 

Joel Haahtela /Otava

Tänään luin Kirjavinkkeihin Joel Haahtelan Elenan. Haahtelakin on niitä kirjailijoita, joita monet karttavat maineen takia: vaikeaselkoinen, teksti vaatii ponnisteluja.

Mitä Vielä! 

Turhaan säikyttelevät. Intiimiä, intensiivistä tekstiä kuin mikä - avautuu kyllä.

Vieläkin minua harmittaa, kun aikoinaan pelottelivat Danten Jumalaisen taikka Kilven tuotannon avautumattomuudesta ja monen muunkin suuren. Ja tuli hypättyä moneksi vuodeksi lukemisensa noiden aarteiden yli, ennen kuin rohkeus riitti.

 

Onneksi en sentään Tex Willeriin sortunut hypyilläni. ⚔⚔🗡😜

"Elena kävelee puiston halki. Laukku heiluu lantiota vasten. 

Hameen helma heiluu ja polvet ovat paljaat."

Mitä vaikeata tuossa muka?

omat  KIRJA-ARVOSTELUT 

Kirjavinkeissä

Luoja paratkoon!

Vesi on vähemmän kiehtova elementti. Maisemana mikä ettei, kaunista katseltavaa.
Muttei minulla - Luoja paratkoon! - minkäänlaista hinkua ole hypätä veneeseen tai laiturilta veteen. Vesi ihossa kiinni: kuin muovikelmuun kääriytyisi.

Silti eihän parempaa huvia ole kuin suunnitella purjelaivaa yhdessä rahamiesten kanssa sisätiloissa Alastalon salissa. Istuskella yhtenä pohtimassa, piippua valitsemassa. Kiireetönnä. Kilven Härkäniemenä.

Toista se on valmiiden laivojen kanssa keskellä merenkuohuja, ja jos vielä sotatilassa niin kuin yhdellä entisellä renkipojalla nyt jo 30-vuotiaalla laivapuuseppä Johan Koivistolla purjealuksessa sukellusveneen tähtäimessä  vuonna 1917 Irlannin eteläkärjessä. Sen parkkilaivan, Garnet Hill, kävi köpelösti: sakuvihollinen upotti pohjaan ja miehistö käskettiin pelastusveneisiin. Soutamalla maihin, vuorokauden verran, eikä itku kaukana ollut Johanilla: eihän niinkään se oma henki vaan ne kalliit timperin vehkeet, jotka jäivät meren pohjaan Garnet Hillin mukana.
Ahvenanmaalaiselle nelimastoparkki-Luciparalle kävi sittemmin keväällä samoin ja silläkin mukana keikkumassa Koivisto, joka jälkeenpäin ei kuulemma juuri tapausta muistellut, paitsi kertoi miten hankala oli tarpeitaan tehdä laidan yli kolmivuorokautisella soutumatkalla vellovassa merenkäynnissä.
Vähitellen oli Johaninkin uskottava ja asetuttava maihin. Siitä sitten Luojan-uskoon tuleminen, naimisin meneminen, kunnes aikanaan sitten, 1923, syntyi meille Mauno-poikakin. Malmbergilla on aivan eri ote näiden laivojen pelissä kuin Kilvellä ja alastalolaisilla.

No se miksi tänään minä näistä laivoista ja omasta vesipelkuruudestani tähän palasta rakennan, johtuu ihan tuon turkulaisen Kiestinki-miehen lähettämästä purjelaivalahjakirjasta. Siitä yritän etsiä, olisiko turkulainen Johan Koivisto noilla raumalaisilla laivoilla purjehtinut ja merihädässä ollut, vaan tuskinpa, ei ainakaan havaintoa siihen suuntaan näy. Mutta kuohuvia, uppoavia meritarinoita muuten:

Kolmimastokaljaasi Aamurusko

"Olimme tuolla hetkellä jossakin Doyger-matalikon etelärannalla. Tuuli oli edelleenkin viisi boforia ja aallokko melkoinen. Ilma oli muuttumassa usvaiseksi, mutta vielä näimme muutamia troolareita, joiden huomiota yritimme herättää kiljumalla apua. Mutta se jäi yritykseksi. Yöllä tuuli alkoi yltyä ja kovien puuskien mukana saatiin myös sadetta. Aamurusko oli hävinnyt näkyvistämme. Sousimme tai paremminkin pidimme venettä vasten tuulta ja aallokkoa. Meidän piti pimeän tullen lähettää hätämerkkejä, mutta veneessä ei ollut raketteja. Ainoa paperi veneessä oli minun merimieskirjani - ja se poltettiin. Jälleen ilman tulosta.

Keskiyöllä tilanne alkoi käydä todenteolla vaaralliseksi: tuuli yltyi ja puhalsi puuskissa 7-8 boforin voimalla. Kaksi kertaa aalto heitti veneen poikittain, jolloin se puolittain täyttyi ..."

Niin johtuisiko oma vedenkartteluni omasta läheltäpiti hukkumistilanteesta vaiko serkkujen, joita vesi on niellyt niin Ahvenanmaalla kuin Paalasmaalla - Luoja paratkoon!


Unto Kasken maalaus

🏂 hiihdot  9 km/ 160 km/ € = 25 h

Potullisen lähteinä
- Alastalon salissa / Kilpi, 1933
- Samaan aikaan toisaalla / Malmberg, 2016
- Rauman viimeiset purjelaivat / Tuomas Varhon muistiinpanot, toim. 1987
- Vauva-lehti /2010

 

KIRJA-ARVOSTELUT
*** myös

Kolmen kimpasta

Yöllä kun ei nukuta tai Lempi, kuten viime yönä, on laskettava pihalle, on ilo kurkistaa kirjaan voipunein voimin ja matkattava jokunen sivu eteenpäin.
Noista kolmesta meneillään olevasta on vara valita.

• Kilpeä unenpöpperössä ei voi ajatellakaan, siihen jos mihin on keskityttävä kuin Uhov heh!ennätyskorkeuteen. Siis  Suljetuilla porteilla pois laskuista. Sen aika on sitten 'selvin päin' ja keskellä päivää.
• Salama mahdoton myös, vaatii lukijalta vaivaa ja hoksottimia pysyä Hannun taivasreissuilla Hakemisen riemuissa mukana. Jos ei ole skarppina, ei tuontaivaallista tajua. Sitä paitsi pitäisi vielä kerrata kirjan alkua jotta kertojaminästä enemmän saisi selvää: osaisi laittaa sen oikeisiin raameihin ja, hienommin sanottuna, kontekstiin. Kirkkaan päivän hommia sekin.
• Lehtonen. No se. Joelin koirakirjaa voi lukea lorottaa ja antaa Rain, entisen poliisikoiran, silokarvadobermannin, tehdä mitä lystää. Vaan ei Lehtosta saisi niin kevyeksi luokitella ja syrjäyttää tyystin hyi! niin kuin Juha Hurme kuottomaisesti teki soutumatkallaan Kustavista Ouluun hienossa kirjassaan Nyljetyt ajatukset, kenties koko valtakunnan parhaassa teoksessa viime vuonna.

Koirakirjaan kissaa odotellessa käsiksi! Hetkoseksi Lehtosta vuodelta 1927, siksi aikaa kun Lempi saa tarpeensa tehdyksi ja pitää tästä nousta tupaan päästämään.
Kas tästä:

"Jakkerintytär on ulkomaalainen,

meistä jumaloitava, kuten ulkomaalainen on suomalisista aina jumaloitava! Se ei ole mikään oma pystykorva tai lappalaisjurri pehmeine villoineen. Ei rahvaan lapsi ... halveksittu. Se on, kuten sanottu, ulkomaalainen: hieno kuin jokin ranskalainen parturi, ruotsalainen kyyppari tai saksalainen makkaratehtaan renki, joka meillä nousee heti päällysmieheksi ja pääsee pääkermaksi ..." 

-3C  hiihdot 308 km/€ 

Sydämeni silitys

Katetriablaatiolla ei tässä yhteydessä ole mitään tekemistä, ei sydämen ojituksella eikä hermojen polttamisella eteisvärinän poistamiseksi. Ei, ei.
Olen runolla.
Tuohon Bathsebaan juuttuneena.
Siitä otsikko.

Niin kovan sätkyn aiheutti tuo nainen kuninkaassa, että David, miesrukka, menetti kertakaikkiaan kontrollinsa: tapatti kuin tapattikin Urian, Bathseban oikean miehen, sotilaan, jotta olisi saanut rauhassa poimia omansa: rakastaa ja rakastella.

Vaan katsos:

'Sinä minun sydämeni silitys'  pian oli oleva 'tuskien haava minulle'.

Eikä kaikki niin auvoisen suloista muutenkaan ollut, kaunistakaan, ainakaan näin sivullisen silmin. Jokin pani hanttiin Kilven vapaamuotisuudessa, muunnelmassa alusta alkaen. Ihan piti kaivaa Raamattu, pölystä puhaltaa ja lukea runollisen Volterin sijasta totuudellisempaa tekstiä asian laidoista: 2.Sam. 11-12.

Ja katso: 11.4

"Daavid lähetti sananviejän noutamaan naista, ja tämä saapui hänen luokseen. Nainen oli juuri puhdistautunut, ja Daavid makasi hänen kanssaan. Sitten nainen palasi kotiinsa."

Nopsaa ja korutonta toimintaa heti eka kerrasta alkean noilla kuninkailla ja muilla mahtimiehillä: yks sormenkoukistus vain.

Onneksi sitten tuli tehdyksi tuo murha ja ihme kyllä kuninkaallakin alkaa omatunto soimata.
Siinä kohti olen nyt.
Kahden vaiheilla, kumpaa jatkan ensin iltahämäriin: Raamattuako vai Kilpeä?

Loppuluhistumista? vailla. Siis kuningas. I suppose.

Niin paljon, niin hyvää lukemista molemmilla

Volter & Hilja  IX

  

ed. VIII

Eipä tuo ole muuttunut: ihailuni saksalaista lauserakentelua kohtaan - siinä missä Böllin kuin Grassinkin. Ja mikä sen vielä upeammaksi kaksinverroin tekee: oma liki kymmenvuotinen pitkän koulusaksan 'lukeminen' ja 'opiskelu'. Ja sitten sen vähänkin ilmiömäinen unohtaminen! Tuskin enää muistan muuta kuin lukusanat, pari fraasia Solmun kirjasta sekä aina että ikuisesti (sowie immer tai jotain ewig???) nuo kolkot prepositiot an auf hinter in neben über und so w... Että korkealla tasolla tässä hiippaillaan! Tiukkaa tahtia riennän Kansojen kirjallisuus -sarjan viimeistä osaa ja hartaudella muistan Böllin Naisen ryhmäkuvassa, kuin myös Und sagte kein einziges Wortin.

Vaan tänään on aika Volterin, ja Hiljankin. Jäimme kohtaan lokakuun, epävarmuuteen:

"---minä palelen ja kuihdun, jos sinä poistut ja väistyt minusta."

Olen minä toki salaa itsekseni siitä jatkanut, en sentään niin hidas lukija ole, ja nauttinut. Joulun ovat viettäneet kumpikin tahollaan: Hilja Porin Pietniemessä, Volter jäänyt etelään, Sipooseen. Volterillahan on työnsä kirjastossa, Hiljaa ei sido opiskelu niin tiukkaan.

On aika siirtyä uuden vuoden puolelle: 1906.
Yhä epävarmoina kumpikin yhteisestä tulevaisuudesta. Vajaa vuosi vasta ensi hapuiluista kulunut, joten ihmekös tuo! Ammotikka kun siihen vielä joulun tienoilla Hiljalta tullut kirje:

"Volter, miksi aina tulee mielesi levottomaksi, kipeäksi minun tähteni? --- Tiedätkö, se tekee minulle kipeää, useinkin oikein kipeää. --- Emmekö voi muuta kuin haavoittaa toisiamme! --- Jos niin on, niin eikö silloin olisi parasta ...?"

Johan tuota hätkähtäisi karskimpikin mies kuin aistiherkkä Volter, joka kipuilee elämän, niin arki- kuin juhlaelämän, vierauden kanssa. Loppiaiskutsuillakin ihmisten seassa:

 "Ja niin vieraaksi kun väistyy toisille ihmisille, ja niin kaukana kun heistä joka hetki itsensä tuntee, ja vaikka onkin ihan heidän keskellään ja puhuu heidän kanssaan.  --- ja kuin täytyisi joka hetki aivan ulkonaisesti pakottaa ajatuksensa pysymään siinä, että edes hiukan voisi olla mukana siinä mitä tapahtuu."

  

Mutta toisin on Hiljan kanssa: "Siten elän minä suloisessa sumeessa joka hetken."

Mutta se ikuinen vaara vaanimassa hetki hetken perästä:

 "- Älä vaan kylmenen minulle. kun tämän kaiken sinulle sanon. - "

Sitten rubriikkiimme yllä.`
= Miten paljon hyvää lukemista minulla, ja miten paljon Volterilla!

"Olen lukenut viime päivät vähän liiaksi, on pääni niinkuin murjottu."

"Oh, et saata aavistaa, mikä sanomaton himo minulla on lukemiseen. Tai ei lukemiseen semmoisenaan, vaan antautumiseen syvien näkemysten valtaan, jotka kirjan sanojen alta avautuvat eteen, ja joiden edessä ikään kuin hupenee tuntemasta, että on itse olemassakaan, ainoastaan vaan näkee ja ymmärtää, ja värisee kummallisen vastaanottamisen nautinnossa."

POIKKI! POIKKI!

Kummallista: itsehän Volter sitten meille samaa syvää 'syötävää' myöhemmin tarjoilee kunhan Alatalon salin ja Kirkolle-käynnin kirjoittamisen aika on!

Voi hemmetti!
Kiinnostavaa, mutta nyt on aika hiihdon, murtomaahiihdon: rantatie kutsuu, puolipäivä ylittyy.

V&H X

Jäljellä   H: 582 km, KK: 240 s

Olleeko tuo Hilja

Volter & Hilja  VIII

V&H VII

Vieraantumisen pelkoa tuntee myös Hilja vastatessaan kesän loppupuolella Volterin kirjeeseen ja kehottaakin Volteria kirjoittamaan 'oikein pian minulle'. Ja  kohta jo saapuu uusi kirje Kustavista Pietniemeen: "Tunsin kuin olisi huokunut huurretta koko sieluuni, ja kuin värisisin kylmästä."
Herkässä vaiheessa on elo: "Jokaista  tunnetta reunustaa ja syventää liikutettu tahdoton aavistus kaiken haihtuvuudesta."
Kirje on viimeinen maalta, viimeiset sanat Volter kirjoittaa laivalla, sulkee kirjeen. On aika matkustaa takaisin Helsinkiin.

Onneksi on jo syksy! Ja kohdataan jälleen.
Vai kuinka?

5.10.1905
"Aioin taas tulla kohtaamaan sinua, kävin jo siellä asuntosi luonakin, mutta tuntui niin alakuloiselta ja masentuneelta minussa, ett'en tullutkaan sisään, et sitä paitsi sinä ehkä ollut kotonakaan.--- --- Näin kun on kulunut joku päiväkin ilman että olen nähnyt sinua, ja ollut kanssasi, uupuu kaikki kuin harmaaksi minussa. Tuntuu mahdottomalta, että sinussa enää eläisi ajatustakaan minusta, ja samassa on kuin kaikki sammuisi ympärillä, ja tuntuu kuin katoaisi kaikki halu elää. Nyt tälläkin hetkellä olen niin uupunut ja rasittunut. --- --- Hilja, minun on niin autioita olla, ell'en minua itselleni hyväksi tunne ..."

Melkoista mielen myllerrystä.
 Kuin murrosiässä ovat kolmekymmenvuotias mies ja kaksikymmenvuotias neito. Jos olisivat, en lukisi - mutta kun 'kypsässä' iässä kumpainenkin, neljä kirjaa jo julkaissut kirjailija sekä lääketieteen opiskelija, niin luen,( koska tuntuu että tai tiedän että ... että että ... niin mitä? Koska ovat aikuisia ja ... ja hyvä siitä vielä tulee, ei jää pelkäksi haihatukseksi eikä hapuilua voi laskea huimuuden piikkiin. Niin sen on oltava!)

Ja ennen kaikkea: mikä voimakas lukutunne! Kilven teksti on kuin Jumalan käsivarsi, se kantaa - turvallisesti, tapahtui mitä tapahtui. Miten mukava olikaan istua yhtenä härkäniemenä Alastalon salin penkillä tai matkata Kirkolle tuon tanakan lautamies-Lahdenperän rinnalla kävellen ja Kihlakunnan soudussa! Tosin nyt ollaan vielä kaukana niistä ajoista.

Volter ja Hilja tapailevat toisiaan Helsingissä, mutta kasvoista kasvoihin sanominen on vaikeampaa kuin kirjeitse:

"Lensin koko illan pimeitä katuja, jok'ainoasta naisesta, joka tuli vastaan säikähdin, olleeko tuo Hilja, odotin, odotin, ja tiesin tietysti odotukseni turhaksi. Näin sinut Ylioppilastalolla, mutta pudotit kohta silmäsi minusta, ett'en saanut tervehtiäkään. Miksi olet sinä semmoinen nyt? --- Miksi hyydyt sinä jääksi minun edessäni?"

Jäämme epävarmuuteen vielä lokakuun viimeisen päivän kirjeessä, 31.X.05, johon pysähdymme:

"Hilja, Hilja, hyvä rakas kallis  Hilja, jos vaan voit, ole sitte ystävällinen minulle, ja osoita se joka hetki minulle, ett'ei minun tarvitse näin väristä yksinäisyyden kärsimystä! --- ---minä palelen ja kuihdun, jos sinä poistut ja väistyt minusta."

Jännään paikkaan jäädä jätkähdämme - vähän niin kuin saippuasarjoissa. The Bold and The Beautiful.
Vaikka on tämä silti kaukana kaukana siitä ja sen kaltaisista.

V&H IX

Uuden vuoden puolella - 2014

Volter & Hilja  VII

V&H VI 

ed. VI

Vuosi 1905  Volter ja Hilja vasta hierovat tuttavuutta kirjeitse, kesälomakausi kun on kummallakin kulussa, toisella Kustavissa ja toisella Porin Pietniemessä. Hauraalla pohjalla on vielä tieto toisesta.

Mikäs meidän turvallista latua tampatessa vuotta vaihtaessa, toista se on Hiljan ja Volterin! Kaikki auki - onko yhteistä tulevaisuutta lainkaan? Mistäs senkään vielä tietää ...

Kesä kuluu. Volter tekee selkoa sisäisestä elämästään, mielenväreilyistään, umpisokkelosta, toimettomuuden umpimutkasta, alakulosta, halusta elää - ei tätä elämän häärinän puolta, vaan sitä toista, joka on 'syvempi ja iäisempi':

 'joka lepää kuin äärettömyyden ja liikkumattomuuden merenä kaiken tuon häälyilevän hetken elämän alla ja takana, ja jota nähden ja tuntien kaikki tuo hetken elämä ja tärkeys hälvenee kuin tyhjäksi varjojen leikiksi, joka vaan häiritsee silmää ja mieltä sitä syvempää ja todellisempaa näkemästä.'

Vaikeapa siihen on kakskymppisen Hiljan mitään vastata kun kolmekymppinen Volter tyhjentää itseään ja kun lisää vielä: "Sisällisessä elämässä yksin ihminen löytää syvän, syvän onnen."
Vai mitäs itse vastaisit?!
Ei Volter yksinäisyyttä ylistä kuitenkaan, jos tuon oikein lukee. Vaan taitaako lukea Hilja?

Auttaako täsmennyskään? = "Miks'ei saa hiipiä ulkoisesta, pienestä tukaluuttavasta elämästä pois, ja sulkeutua sisäisen elämän iäisyyspiiriin!"

On siinä nuorella neidolla miettimistä, pääsemistä Volterin ajatuspiiriin.
On, totta totisesti!
Mutta, kuinka kiehtovaa silti!

Toki hän ohjeita ja vihjeitä löytöretkeä varten Hiljalle jakaa - jos tämä vaikka löytäisi Goethen Torquato Tassosta sitä samaa täydellisyyttä kuin hänkin, sillä tuon teoksen jokainen sana oli kuin suudellut miehen mieltä:

"Joka säe siinä kirjassa säteilee sieluun kuin lempeänä hienona kajasteena, en tiedä yhtään muuta kirjaa, josta olisi niin lauhkea, hillityn syvä nautinto kuin siitä kirjasta."

Tuleeko Hiljalle sitten haaste eli ihannenaisenko luo Volter Goethen kautta?
Ja onko Hiljasta sen täyttäjäksi?

Nimittäin:

"On koko ajan, kun sitä lukee, kuin näkisi hienoimman ja hiljaisimman naisen silmään ja sieluun, ja eläisi sitte hiljaista ja suloista liikutustansa siitä, että sitä saa nähdä. On mieleni yllä vieläkin kuin suloinen siipi, kun sitä muistelen."

Eipä ihme jos Volter itsekin epäilee heinäkuun lopun kirjeensä päätteeksi - vyörytystään? - kysellen: - Niin, ja vieläkö sinulla on se ajatus, ett'et tule Helsinkiin ollenkaan?

Pianpa tuon näkee; näkyy Hilja vastailevan kirjeisiin jo elokuun puolessa välin.
Jäämme kuulolle.

***

Sitä ennen voimme lukea vaikka päinvastaista tekstiä Aino Kuusisen Jumala syöksee enkelinsä -muistelmista vankeusajoiltaan ja nähdä elämän mitä kummallisimman monimuotoisuuden ja moniulotteisuuden:

"Naiset eivät kuullet miehistään mitään, kunnes he eräänä päivänä näkivät heidät jälleen vankilan käytävällä luita myöten laihtuneina. Joukko kuljetettiin sitten  eräälle paikkakunnalle Tsheljabinskin lähistölle, ja siellä Siperian metsissä he joutuivat pakkotyöläisinä rakentamaan tiilitehtaan ja asuinparakkeja. Näiden töiden päätyttyä miehet vietiin pois ja ammuttiin, kun taas naiset ajelehtivat vankilasta toiseen, kunnes he lopulta päätyivät Vorkutaan*."

*missä muuten eilisiltana Ville Haapasalo TV-sarjassaan Jäämeri 30 päivässä vieraili.

V&H VIII

Jo tohtii sinutella

Volter & Hilja  VI

V&H V

Arkaillen ja epäröiden sinutteluun taipuu, tosin ensin teititellen ja itseään väheksyen, Hilja, 21v, ensimmäisen vuoden lääketieteen opintojen jälkeen, juhannuksen jälkeisessä kirjeessään Pietniemestä:

"Volter, kutsun teitä siis niin kuin tahdot. En minä mikään 'erinomainen ihminen' ole. Kaukana siitä. --- Tunnen itseni, sinuun verraten, niin vähäpätöiseksi, tietämättömäksi lapseksi --- Miksi sinä Volter minua aina ajattelet? Minua! --- En voi tuota käsittää. Minä, tällainen tavallinen, mitätön tyttö - ja sinä - kirjailija!"

Vuosi on siis 1905, jolloin Volter Kilpi (s.1874) on jo julkaissut teokset

• Bathseba - Davidin puheluja itsensä kanssa. Otava 1900
• Ihmisestä ja elämästä - kirjoitelmia. Otava 1902, 2. painos nimellä Ihmisestä ja elämästä - kirjotelmia, 1900-1911. Suomalaisen kirjallisuuden seura, Helsinki 1990
• Parsifal - kertomus Graalin ritarista. Otava 1902
• Antinous. Otava 1903

Joten eipä ihme jos vähän arastuttaa, kun yhteistä tutustumisaikaa Helsingissä oli ollut niin vähän, ettei oikein mainita voisi.

Volterin tiedusteluun, mitä Hilja puuhailee kesälomallaan, vastailee Hilja ompelevansa, puutarhatöissä käyttävänsä myös sahaa sekä puukkoa; Surmo-koiraa ulkoiluttaessa, Poku-hevosella ratsastaessa aika kuluu siivin niin että 'illalla ihmettelee, joko nyt on päivä lopussa'.

Ettei se sulhanen nyt aina mielessä ole, ja onko se sulhanen vielä lainkaan ...

V&H VII

Pahus - luiskahtipa yli joulun

Volter & Hilja  V

V&H IV

Pelkäsin että menee melkein jouluun, jos Volter Kilven vastausta Hiljalleen jäisimme odottamaan. Siis samassa tahdissa jos pysyisimme kirjeenvaihdon seuraamisessa toisiaan tunnusteleva parin kanssa. Helatorstaina Hiljan kesälomiltaan Pietniemestä lähettämään tunnustelevaan vastaukseen Volter lähettää oman kaipaavan kirjeensä vasta juhannusviikolla.

Menivätpä pasmat vähän sekaisin: meillä meni yli joulun, kun Haanpään kehno sotki tahtimme! No eipä turhaa seuraa Penttikään ollut - vai kuinka?

Lyhyenä Volter kuitenkin omaa vastausaikaansa piti: "Suokaa anteeksi, että nyt taas kirjoitan."
Taas! Kolmen viikon päästä!
Mitenhän olisi käynyt jos toisiaan tunnustelevalla parilla olisi ollut käytössä kännykät, facebookit, mailit ja twitterit? Olisi tahti ollut toinen. Ja tyyli kärsinyt!
Eikä mitään luettavaa silloin meillä.

Onneksi ei ollut muita välineitä kuin kirjoitusneuvot. Jäi jäljelle luettavaksemme sanojen, lauseiden, ilmaisun hidas kauneus.

Kuunnelkaas:

"ja ell'en teitä silloin ajattelisi, kuolisi koko mieleni siitä suloisesta rakkaudestaan." 

"aina tunnutte te mielessä kuin viileä ehtymätön soliseva, suloinen lähteensilmä," 

"Nyt on juhannusaatto. --- Olisit sinä nyt täällä, niin saisin sinut kanssani venheeseeni, ja lähtisimme meren sininiitylle," 

"ja silmissäsi sykähtelisi aurinko ja meri," 

"Tahtoisin levittää koko itseni sinun eteesi," 

"En minä tahtoisi muuta kuin hienointa syvintä liikutusta." 

"Hilja, tunnetko sinä, kuinka pyhänä ja syvänä ja rikkaana minä elämän näen."

"ja tahtoisin että se värisisi sinussa yhtä aikaa ja yhdellä tapaa, niin että jäisimme sanattomiksi sitä tuntiessamme, kädet vaan yhteen likistyvinä ja rintamme kuin temppeleinä, joissa pyhyys värisee."

Kyllä Volter epäröikin, voiko jollekin näin sisintään valottaa. Hän pelkää 'tämmöistä koko mielen sinua kohden kääntymistä' jos ei se ole mieleen:"sano se minulle, mutta sano ystävällisesti, sillä muuten se tuntuisi niin kamalalta."

Jännityksellä jäämme odottamaan Hiljan vastausta ja myös sitä joko Hiljakin uskaltaa sinutella.

ps
jopa tuntuisi karkealta ja kamalalta laittaa tämä Volterin ja Hiljan kirjeenvaihto esille tuonne Cityn puolelle! Lehtosen Joelin intiimit kirjeet sinne kyllä paremminkin kuuluivat - ei siinä mitään ristiriitaa.

V&H VI

Kahdeksan päivää edellisestä

Volter & Hilja  IV

V&H III



"Tule Hissu panemaan telefooni kiinni!" käy pikkusisko pyytämässä Hiljaa.

On kesäkuun ensimmäinen, helatorstai. Hilja tohtii kahdeksan päivän jälkeen kirjoittaa Volterille Pietniemestä ukkospäivänä, toisen, vielä hapuilevan kirjeen.
Pikku-Sandrun kanssa katselevat valokuvia. "Maisterikin voitti hänen suosionsa."

Ei oikein keksi mistä kirjoittaa, kirjoittaa kroketin peluustaa veljen kanssa. Soutelusta pienellä paatilla, makoilusta paatin pohjalla aaltojen liikkeestä nauttien ja jopas irtoaakin, varmaan kirjeensaajaakin, miellyttävää kirjoitusta:

"Näin vaan läikkyvän veden pinnan sivuillain ja tuolla kauempana metsäisen rannan tai korkealla pääni päällä sinitaivaan, joka lahden suulla näytti yhtyvän meren kanssa. Nautein niin sanattomasti tuosta kaikesta..."

Höh! ja sitten töksäyttää: "ikävä vaan etten voi sitä paremmin kuvata."

Kuin kylmää jäätä niskaan - sillä: osaahan hän!
Ei pysty Volter sanomaan Hiljalle Haanpään lailla, jotta parempi Aili jos et kirjoittele lehtiin, kun et osaa.

Ujona Hilja vielä ihmettelee että miten Maisteri muka voisi tietää koska 'teitä ajattelen'. Eihän semmoinen voi olla mahdollista. Tosin jokin yhteinen keppi-salaisuus jo onkin keväältä jäänyt: se on Maisterin otettava mukaan ajatteluretkilleen.

Sitten on aika lopettaa lyhyt kirje:
"Nään tuskin enää kirjoittaa. Sanat hyppivät ylös - alas riveillä.
Hauskaa kesän jatkoa vaan!
Hyvää yötä!
Hilja"

Vasta juhannusviikolla, kolmen viikon päästä kokoilee Volter vastauskirjettään Kustavin kesässä.
Niin pitkän aikaako tässä jaksaisi vartoa?
Ei, EI - aiemmin luettava kai se on, muutenhan meillä menisi pian jouluun!

 

 V&H V

Viiden päivän mentyä

Volter & Hilja  III

V&H II

Volter haluaisi vastata Hiljan kirjeeseen välittömästi, mutta maallemuuttopuuhat ja hälinä huoneessa estävät aikeen ja paneutumisen kunnolla herkkään aiheeseen. Vasta viiden päivän päästä, 24.5., kolmen päivän mittainen kirje on valmis postitettavaksi, viimeiset viestit valmistuvat junassa.
Ai että osaakin harmittaa Volteria: "Kirjoitan sentään vaan, vaikka tiedänkin, ett'en nyt saa ollenkaan sillätapaa kirjoitetuksi kuin tahtoisin." "On niin häiritty tämmöisen lähtöpäivän olo ja elo, on yhtäpäätä semmoisessa kohinassa..."

Mutta saahan hän aikaan juuri omanlaisensa! Turhaan papuilee, vaan tuoko pelottaa:

"En ole yhdenkään ihmisen edessä niin arka kuin Teidän. Pelkään joka sanalla säikähdyttäväni ja vieroittavani itsestäni teidät."

Volterin ajatuksissa junamatkalla on vain Hilja, jonka kuvittelee oikeasti istuvan vastapäätä ja pyytää pysymään mukanaan Turkuun ja sieltä sitten Kustaviin saakka. Mutta ei edes antaumuksellinen kuvittelukaan voi jatkua keskeytymättä: - Oih, nyt tuli joku herrasmies, istui teidän paikallenne...

Maisemat vilistelevät, ajatukset katkeilevat, keväässä on katseltavaa:

"... kainona mäen päällä seisovaa koivua, milloin jotain pehmyttä vaalean vihantaa nurmikkoa, joka kaikkoo silmistä huntuisen koivulehvikön taakse. 

"Ja kaiken aikaa käyvät mielessä niin hyvät aallot, hiljaa ja hyväillen."

Ajatelkaas: tämä ei ole kaunokirjaa vaan ralistista elämän tekstiä tuntevalta mieheltä!
Ai että on mukava että on muitakin uroksia kuin traktorinrenkaista puhuvia tai lyhyeksi myynneistä puhuvia shorttausmiehiä!
On kauneudentajuisiakin ukkopahoja sittenkin ollut ja on. Sanoisiko rohkeasti: sodattomia.

No pinnalle tästä nopeasti kuplahtaa, kun suosittelemastani Kariniemen Verren kuvasta pyydän vierustoveriltani kommenttia, naurahtaa jotta rumempaa tekstiä siellä kuin siulla: saksalaisille upseereille antautumista ja särmästi pukeutuneiden upseerien perään vonkumista, huoruuttaa jossa ruma sana sanotaan niin kuin se on. Alkuelämää! Original!

No hyvä se on kun maailmaan leveliä mahtuu. Kerrostumia ja tasoja!
Mutta on tämä Volterin teksti sentään poikaa - ja toista, ihanaa, maata.

Postitamme kirjeen sanoin:
"Jos joskus ystävällisesti ajattelette minua, olen kiitollinen."
Marginaaliin vielä yritämme mahduttaa Hiljalle meneväksi:
"En tiedä yhtään ihmistä, josta voisi ajatella niin ystävällisesti, kuin teistä."

Jäämme odottamaan 1.6.1905 kirjoitettua Hiljan vastausta. Eihän tuohon mene kuin reilu viikko.

V&H IV

On kulunut neljä päivää

Volter & Hilja  II

V&H I

Eli juuri sama aika kuin mitä Volterin ensimmäiseen kirjeeseen vastaamiskirje vei Hiljalta aikaa. Isänpäivänähän, viime sunnuntaina mainitsin Volterin ja Hiljan ensimmäisestä kirjeestä täällä ja nyt tänään torstaina Hiljan ensimmäinen vastauskirje on lähtemässä postiin. Hilja aloitti vastauskirjeensä jo toisen päivän iltana, mutta arveli joutuvansa keskeyttämään tulivehkeiden puuttumisen takia, niin kuin sitten neljäntenä päivänä kirjoittikin: 'Pimeä pakotti lopettamaan ja eilen taas ei "Kenraalistedaus" antanut mulle rauhaa niinpaljon.'

Onpa aika paljon mukavampata uppoutua luentaan, ja varsinkin Kilpiin, kuin kyykistyä kaapelileikkiin pihamaalla saatikka putkirumbaan likaivossa!

Juhlalliseltahan tämä tuntuu, oikeesti hei!
Katotaas vielä tätä ujon Hiljan vastauskirjeen loppupuolta:

- Miten Maisteri sentään vähän tuntee minua! 

- ...että Maisteri pitää minua vielä niin lapsellisena, ettei se juuri maksa vaivaa puhua minulle vakavista asioista ... 

- Kirjoittakaa, kirjoittakaa! Uskokaa paperille liikanaiset ajatukset, jos ette niitä kellekään muulle voi kertoa!

Ai ettäjotta! Hilja sentään jo 20 ja Maisteri 30. Vuotta.

Lääpälläänpä olen.

Onpa melkoisen erilaista tekstiä kuin tämän Joel Lehtosen kirjeet Sylvialleen!
Niin Kaunista, Nii-in Suloista ja ihanaa!
Taitaa taas löytyä tekstiä joka on haennassa jatkuvasti, mutta jota ei löydy Arto Salmiselta, Sofia Oksaselta taikka Hannu Salamalta vaikka kuinka kaivelisi. Eikä keneltäkään.

KR, tartupa tilaisuuteen, taitaa vastata vähintään sitä Gionon puiden istuttajaa!
JV:hän, tuo Vanhis, ei näistä ymmärrä höykösen pölähtävääkään.

V&H III