Tietoja minusta

Oma kuva
Vanheneva ja haurastuva: ilman sarvia ja kohta varmaan hampaita; exänä: ope (luokan-, erityis-), lautamies + ties mitä - ja mikä huvittavinta = humanististen tieteiden kandidaatti HUK. Tällä POTULLA eli potalla ähistään omanlaisesti, ylen viisaita vältellen. (Blog content may be published in part or entirety by any print, broadcast or internet/digital media outlet, or used by any means of social media sharing.)

tiistai 3. helmikuuta 2015

Vähänkin intiimimpi tieto

Jos katson taulua - ei mitään väliä maalarista. Jos kuuntelen musiikkia - ei mitään väliä säveltäjästä.
Mutta kun luen runon, romaanin - haluan tietää tekijän. Ja tekijästä.

Outo juttu.

Kyllä Tynkkysen Herttakin olisi lukematta jäänyt jos en olisi taustoja tiennyt: Orvoksi jäämistä ja ankaraa lapsuutta. Tai sitä että nyt hän on jo iästä rikas.
Oli huomattavasti antoisampaa olla oivaltamassa ja uppoutua mielenmaisemiin. Vaikuttua.
Kun tiesi.

Kun luettu oli, vasta sitten tuli halu nähdä ulkoinenkin kuva tekijästä, vaikkei sillä nyt niin väliä, koska sisäiset kuvat jo otettu ja kartoitettu. No niissä runoissa.

Niissä olikin mitä katsella ja tuntea: Se lintu se sirkitti niin! Ja sirkittää vielä päiväkausia.

Kun lähtökohdat tiesi, luki ja koki varmaan eri tavalla, intiimimmin. Nyt vain muutama Toni Edelmannin sävellys Hertan runokokoelmasta Mikä kauneinta on runoista jostain jos korviin kantautuisi, niin tuntisi miten toisella lailla sama runo voi toiselle perille mennä.


Hertta Tynkkynen: - Jos runo on tullakseen, pitää ottaa käsi pois vaikka leipätaikinasta ja kirjoittaa se ylös.
Kuva: Puruvesi-lehti. Kuvaaja: Arja Kangas. 29.11.2012














Tietysti jos oikein sinkeelle vedetään niin ei tekijällä väliä, vaan sanomalla.
Silti, miten paljon enemmän olen saanut irti parivuotisen Joel Lehtos-seikkailun aikana kun sitä on Pekka Tarkan pilkuntarkan tiedon varassa eteenpäin rähvelletty: Joel Lehtonen I-II, Otava 2009 ja 2012.
Moni asia on avautunut aivan toisella viisiin.
Tai
kun on lukenut ne Joelin intiimit avautumiset Sylvialleen, lukenut ne kirjeet jotka hävittää olisi pitänyt ja jotka ikuisen taakan ja trauman kirjailijalle aiheuttivat, niin onpa se, Käkriäisen Juutasta lainaten, aivan toinen luokka tarttua Putkinotkoon tai muihin lehtosiin: Putkinotkon herra: kirjeet Sylvia Avellanille 1907-1920, toimittanut Pekka Tarkka, Otava 1981.
Sama se on monen muunkin mukiinmenevän, Saarikoski, Haanpää yms., kirjailijan kanssa; lähelle tekijää on päästävä jotta yhä elävämmältä teksti tuntuisi: inho inholta ja rakkaus rakkaudelta.

Ei kai sitten ihme jos tällainen lukemisen tapa vietättää kaiken maailman kursseille, kuten viime syksynä tuonne munkkien Valamoon Paljastava kirjallisuuden -kurssille!

Toisilla keinoinkin voi oikein lukea, lukekaa te - vähemmän intiimisti.

-1 C  hiihdot 373 km/€

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti