Ponnahti postilootaan uusi Parnasso 3/2019, missä Lukijakirjeet -osasto, jossa lukijakin pääsee äännähtämään. Vaan nyt on toimitus sinnekin työntänyt pukkinsa sorkan pukin tehtyään, sotkoksiin mentyään, eli oli tehnyt ed. numerossa pahan virheen, miltei jopa kardinaalimunauksen, mitä nyt häpeissään oikoo - Voi kauhistus!
Katsokaas, monennellako lukemisella huomaatte erheen:
Joel Haahtelan vastikään ilmestyneen pienoisromaanin nimi on Adèlen kysymys, ei "Adélen kysymys" niin kuin Haahtelan haastattelussa Parnassossa 2/2019 itsepintaisesti väitetään. TOIMITUS
Kolmesti piti minun lukemani ennen kuin älysin, jotta kyseessä on heittovirhe: gravis `
on diakriittinen merkki eli tarke.
Ja avuksemme huudamme Wikipediaa (kun suomen kielen appropohjalla ei pitkälle pötkitä), niin piankos ollaan perimmäisten sivistyskysymysten äärellä:
Ranskassa gravis (ransk. accent grave) esiintyy ääntämyksen merkkinä vain e:n päällä. Ranskassa è, samoin kuin myös sirkumfleksilla varustettu ê, äännetään suomen e:n ja ä:n välisenä vokaalina [ɛ], kun taas é äännetään laveana puolisuppeana etuvokaalina [e] ja pelkkä e tavallisimmin švaa-vokaalina [ə], joskaan viimeksi mainittua ei sanan lopussa yleensä äännetä ollenkaan. Esimerkiksi verbi lever ("nostaa") äännetään tässä infinitiivimuodossaan [ləve], mutta sen indikatiivin preesensmuoto lève äännetään [lεv]. Sanan loppukonsonantin (ei kuitenkaan s:n) tai sanan sisällä kahden tai useamman peräkkäisen konsonantin edellä kuitenkin myös pelkkä e äännetään [e] tai ɛ], minkä vuoksi näissä tapauksissa e:n päälle ei tule gravista. Ranskassa gravis voi esiintyä myös painottomalla tavulla. Muutamassa sanassa se esiintyy myös a:n ja u:n päällä, mutta tällöin sillä ei ole merkitystä ääntämisen kannalta.
KIRJA-ARVOSTELUT
*** myös
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti