Tietoja minusta

Oma kuva
SUOMEN ARVOSTELIJAIN LIITON eli SARVin JÄSEN ilman sarvia ja hampaita; exänä: ope (luokan-, erityis-), lautamies + vähän sitä sun tätä - ja mikä huvittavinta: humanististen tieteiden kandidaatti HUK

torstai 27. kesäkuuta 2019

Potsipäivät


kulttuuripitäjässä Tohmajärvellä meneillään:
jokohan Katri Helenan ja Maiju Lassilan jälkeen pian nostavat esille unohdetun miehen Tikkalasta, kirjailija Ville Kurosen (1917-2000)?

Kuronen oli kuusissakymmenissä kirjailijauraa aloitellessaan, kirjoitellut toki maanviljelyn ohessa näytelmiä paikkakunnalla; Teräsketju-kuunnelma oli esitetty peräti radiossa ennen esikoiromaania Ei kuu kuule, ei päivä näe, Kirjayhtymä 1978.


Omat näppini työnsin Villen tuotantoon heti ensimmäisestä romaanista, vetäisemällä kunnioituksella melkoisen ylistyslaulun esikoisteoksesta Karjalaiseen, samalla koko pohjoiskarjalaisen kirjallisuuden 'vyörylle'.


Viidenteen eli toiseksi viimeiseen Kurosen romaaniin Jehu, Kirjayhtymä 1983, näyn suhtautuneeni jo maltilla:

"Kalpeahkoa ja monin paikoin kankeaakin on kieleltään Kurosen tämänkertainen;
virallisten asiapapereiden, kuulustelupöytäkirjojen selailu on jäykistänyt luonnikkaan kielen taitajan.
Minne jätit, Ville, sattuvat sanat, mainion murteen?"
 
 
Voisipa hyvinkin olla että tämänkin Jehun ja minkä tahansa joskus luetun kirjan, tällä elämän kokemuksella, tulkitsisi aivan toisin kuin tässä:

 
 On se niin elämäntilanteesta kiinni lukuhetken tulkinta!
 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti