Muttei minulla - Luoja paratkoon! - minkäänlaista hinkua ole hypätä veneeseen tai laiturilta veteen. Vesi ihossa kiinni: kuin muovikelmuun kääriytyisi.
Silti eihän parempaa huvia ole kuin suunnitella purjelaivaa yhdessä rahamiesten kanssa sisätiloissa Alastalon salissa. Istuskella yhtenä pohtimassa, piippua valitsemassa. Kiireetönnä. Kilven Härkäniemenä.
Toista se on valmiiden laivojen kanssa keskellä merenkuohuja, ja jos vielä sotatilassa niin kuin yhdellä entisellä renkipojalla nyt jo 30-vuotiaalla laivapuuseppä Johan Koivistolla purjealuksessa sukellusveneen tähtäimessä vuonna 1917 Irlannin eteläkärjessä. Sen parkkilaivan, Garnet Hill, kävi köpelösti: sakuvihollinen upotti pohjaan ja miehistö käskettiin pelastusveneisiin. Soutamalla maihin, vuorokauden verran, eikä itku kaukana ollut Johanilla: eihän niinkään se oma henki vaan ne kalliit timperin vehkeet, jotka jäivät meren pohjaan Garnet Hillin mukana.
Ahvenanmaalaiselle nelimastoparkki-Luciparalle kävi sittemmin keväällä samoin ja silläkin mukana keikkumassa Koivisto, joka jälkeenpäin ei kuulemma juuri tapausta muistellut, paitsi kertoi miten hankala oli tarpeitaan tehdä laidan yli kolmivuorokautisella soutumatkalla vellovassa merenkäynnissä.
Vähitellen oli Johaninkin uskottava ja asetuttava maihin. Siitä sitten Luojan-uskoon tuleminen, naimisin meneminen, kunnes aikanaan sitten, 1923, syntyi meille Mauno-poikakin. Malmbergilla on aivan eri ote näiden laivojen pelissä kuin Kilvellä ja alastalolaisilla.
No se miksi tänään minä näistä laivoista ja omasta vesipelkuruudestani tähän palasta rakennan, johtuu ihan tuon turkulaisen Kiestinki-miehen lähettämästä purjelaivalahjakirjasta. Siitä yritän etsiä, olisiko turkulainen Johan Koivisto noilla raumalaisilla laivoilla purjehtinut ja merihädässä ollut, vaan tuskinpa, ei ainakaan havaintoa siihen suuntaan näy. Mutta kuohuvia, uppoavia meritarinoita muuten:
Kolmimastokaljaasi Aamurusko
"Olimme tuolla hetkellä jossakin Doyger-matalikon etelärannalla. Tuuli oli edelleenkin viisi boforia ja aallokko melkoinen. Ilma oli muuttumassa usvaiseksi, mutta vielä näimme muutamia troolareita, joiden huomiota yritimme herättää kiljumalla apua. Mutta se jäi yritykseksi. Yöllä tuuli alkoi yltyä ja kovien puuskien mukana saatiin myös sadetta. Aamurusko oli hävinnyt näkyvistämme. Sousimme tai paremminkin pidimme venettä vasten tuulta ja aallokkoa. Meidän piti pimeän tullen lähettää hätämerkkejä, mutta veneessä ei ollut raketteja. Ainoa paperi veneessä oli minun merimieskirjani - ja se poltettiin. Jälleen ilman tulosta.
Keskiyöllä tilanne alkoi käydä todenteolla vaaralliseksi: tuuli yltyi ja puhalsi puuskissa 7-8 boforin voimalla. Kaksi kertaa aalto heitti veneen poikittain, jolloin se puolittain täyttyi ..."
Niin johtuisiko oma vedenkartteluni omasta läheltäpiti hukkumistilanteesta vaiko serkkujen, joita vesi on niellyt niin Ahvenanmaalla kuin Paalasmaalla - Luoja paratkoon!
 |
| Unto Kasken maalaus |
🏂 hiihdot 9 km/ 160 km/ € = 25 h
Potullisen lähteinä- Alastalon salissa / Kilpi, 1933
- Samaan aikaan toisaalla / Malmberg, 2016
- Rauman viimeiset purjelaivat / Tuomas Varhon muistiinpanot, toim. 1987
- Vauva-lehti /2010
*** myös
