En ole kovin innostunut sodasta enkä sotakirjallisuudesta; Tuntematon sotilaskin on jäänyt toistaiseksi kesken luvun. Nyt ystävän pyynnöstä taivuin lukemaan yhden uuden juuri ilmestyneen sotakirjan, siksikin koska se ei ole mielikuvituksella höystettyä romaania, vaan totisinta totta faktatiedoin varustettuna.
Ja mikä parasta: sen myötä päästään taas Päätalon maisemiin, samoille paikoille, missä Kalle haavoittui ja tuskissaan peräytyi omalle puolelle.
Päätalon kirjan nimi on Liekkejä laulumailla, nyt käsissä on Juha Vaheen kirja Kiestingistä Viipuriin, joka istuu käsissä vähän eri lailla kuin Kallen: se on ostettavissa, luettavissa ja selailtavissa vain e-kirjana eli näillä nykyajan vehkeillä - ja vaikka heti tuota kirjan nimeä klikkaamalla.
Tämä on tätä liveaikaa! (= halvempaan hintaan tästä, neuvoo JV tuolla kommenteissa, ja pääsee ilmaisille maistiaisille.)
Kiestingin taistelun lopputulos numeroin tässä:
Kuukauden aikana suomalaiset joukot olivat menettäneet 170 ja
saksalaiset 248 miestä kaatuneina. Puna-armeijan maksama lasku oli
paljon verisempi. Virallinen tiedotus totesi, että kentälle
jääneiden yli 15.000 kaatuneen lisäksi tulivat ne tappiot, jotka
tykistö, kranaatinheittimet ja syöksypommittajat olivat linjojen
takana aiheuttaneet. Sotavankeja saatiin 676.
Juha Vahe historioitsijana ja tietokirjailijana asettaa tuon vuoden 1942 huhti-toukokuun
Kiestingin
kelirikkohyökkäyksen tai Jelettijärven torjuntataistelun suurempaan kokonaisuuteen, isä-Jouko, Rauman kauppaopiston rehtori, keskittyy niihin tuntoihin ja tunnelmiin mitä poteromies silmillään näki ja sydämessään tunsi.
"Kun olin kiskomassa kiinni housunkannattimiani, olin – onneksi – kiskaissut samalla katsettanikin ylemmäs. Ja silloin olin ehtinyt todeta, että noin viidentoista metrin päässä minua oli tähdännyt kaikkea muuta kuin ystävällisen näköinen silmäpari."
Mutta.
"Pala nousi kurkkuun ja oli sanomattoman paha olla.
En tiedä, mikä minuun meni, mutta sitä laukausta en ampunut.Laskin aseeni ja katselin, miten miekkonen ammensi lumen altakattilansa vettä täyteen. Sitten hän oikaisi selkänsä ja astelirivakasti tulouraansa pitkin takaisin puiden kätköihin. Tuskin sesitä oli, että pahaa-aavistamattoman miehen ampuminen olisi ollutmuka raukkamaista. Sitä raukkamaisuutta ylistetyt tarkka-ampujatharrastivat työkseen. Taisi olla vain päähänpisto: oli mukavaakatsella, kun toinen siinä kaikessa rauhassa toimitti tärkeitäarkiaskareitaan."
Sotia kokematon ja sotakirjoille silmät sitkeästi ummistanut ja ne torjunut sarvilainen antaa löyttä ja tekee kunniaa kummallekin Vaheelle, isälle ja pojalle: suurella kunnioituksella ja mielenkiinnolla, jopa hartaudella, luin dokumenttikirjan Kiestingistä Viipuriin kokonaan ja kerralla läpi. Sekä pojan asiatiedot että isän rintamatunnelman välittäminen vakuuttivat.
Ainoa ongelma oli kirjan lukemiskelposeksi saattaminen, siihen tämä isälukija tarvitsi poikansa apua.
