Väpäjävin huulin

" Näin miten laukkuni makasi lumikinoksen huipulla, tuulen pieksämänä - sisältönä vain maitopullo. Katselin järkyttyneenä, miten tuuli- ja lumipyry veivät kovalla vimmalla vihkojani ja kirjojani joen jäälle. ---Yht'äkkiä iski sydämeeni. Luonnontiede! Huusin: 
- Etsikää Luonnontiedettä!"

Kevyt on otsikko ja kirjan yhteenvetoni, kieltämättä, mutta jotenkin kuvaava. Ainakin ensiksi mieleen tullut kirjan kannet kiinni laitettuani.
Kun sentään kirjan nimi on Stalinin tappamat - Muurmannin suomalaisten pitkä ja musta yö. Tarja Lappalaisen ja Martti Turtolan koostama tarina Jäämeren rannoilta.

Docendo, 2019

On noita kirjoja tullut luetuksi sen kymmenet kappaleet. Edellinen vastaavanoloinen taisi olla Anita Konkan Musta passi ja sitä edellinen dokumentti Stalinin törkeyksistä  eteläisemmällä Venäjällä, mustan mullan vilja-aitoilla: Anne Applebaumin Punainen nälkä - Stalinin sota Ukrainassa.
Vissiin niin turtunut pahuuteen, ettei enää vähästä hetkauttele.

Nytkin miehet kuormataan ja teloitetaan heti taikka kidutusten jälkeen, ja tuurintyngällä vankileirien kautta voi onnistua pitkittämään elinvuosiaan muutamilla vuosilla.
Piinaava kuolema edessä joka tapauksessa.

Ja kas, kas, sitten pysäyttääkin ja panee huuleni väpättämään aivan pikkutarina, joka ei liity kuolemaan millään lailla, mutta jossa koko maailma tuntuu mustuvan, käsiin räjähtävän:
Pikku-Tyyneltä romahtaa maailma, kun hän huomaa koulukirjan kadonneeksi.
Luonnontiede-kirjoja Uuran koululuokassa on vain kolme kappaletta ja nyt Tyyne on hävittänyt yhden. Koiranpentu sen riepotellut.

Tuosta pienestä tapahtumasta Tyyne Mantere, yksi kirjan Muurmannin suomalaisista, harvoista neuvostojärjestelmämyllyn kynsistä ihmeen kaupalla hengissä selvinneenä, kaiken kokeneena, kertoo kirjeessään niin vaikuttavasti, että kelpaa symboloimaan ja kuvaamaan sen pohjattoman kauhun ja tunteen minkä Jäämeren suomalaiskylien pakkosiirretyt ja surmansuuhun joutuneet ovat kaikki sisimmässään Stalinin kourissa tunteneet.

"Uthelian isä, Kalle Nevala, sai kiinni Tuporkan, joka vimmatulla voimalla repi Luonnontiedettä pitäen jalkojensa välissä sen kovia kansia. Tuuli- ja lumipyry olivat vieneet sen sivut, vain pieni osa oli jäänyt niteisiin. 
Tuntui, että elämäni loppui siihen... 
Näkymätön, voimaton ulospääsy oli kiertämätön. Pelko, hirveä pelko kirjan tuhosta. Tiesin, että saan ankaran fyysisen rangaistuksen äidiltä, ja raskaan rangaistuksen opettajilta."

Stalin

+5,1°C 🏂 hiihdot 10 km/421 km/ € = 65 h

KIRJA-ARVOSTELUT

*** myös 

Jättäisinkö kirjan kesken?

"Tällä haavaa pohjateoksena on Anne Applebaumin Punainen nälkä - Stalinin sota Ukrainassa. Siltala 2018. Eikö tuo tulle luetuksi jouluun mennessä himhampun ohessa. Ja neljän miljoonan ukrainalaisen kuolema kohdatuksi."
Niinhän sitä luulisi ja saahan sitä toivoa, kuten tuossa potussa 4.9. Holodomor ja genosidi
 

Tänään 16.12. runsaan kolmen kuukauden jälkeen on jouluun enää viikonpäivät ja Nälkä sen kuin jatkuu: puolen välin mustavalkokuvissa mennään; sen verran sielua vahingoittavaa tekstiä pukkaa, jotta kysytyttää, pitkästä aikaa minkään kirjan kohdalla: tointaako tuota jatkaa lain?

Kannattaako joulumieltään pilata jonkin Ukrainan 80 vuoden takaisen nälänhädän ja kulakkijahdin takia?
Toisaalta kiinnostaisi kyllä käytännön kollektivisointi, se miten maat kaapattiin omistajiltaan käytännössä ja miten omistajat vaiennettiin. Ja kuka luokiteltiin omistajaksi ja kuka ei, miten teoria käytännöksi muutettiin, kuka siis 'kentällä' oli kulakki ja kuka ei. Missä raja?
Kun joku, jolla oli kaksi sikaa likvidoitiin, kun taas yhden sian omistaja saattoi saada armahduksen.

Ja mistä tulivat moiset 'tuomarit'?
No, ne oli niitä kaksikymmenviisituhantisia eli tuhantisia, puoluekaadereita Moskovasta, kaupunkilaisia vailla mitään tajua maaseutuelämästä.

Niinpä Dolotin pieneen kylään ilmestyttyään, eivät kyläläiset ottaneet todesta näitä siisteissä kamppeissa tepastelevia tuhantisia, jotka varoivat kastelemasta kiillotettuja kenkiänsä.
Ylen vieras oli näky ja tieto teoreettinen, kun ei porukan pomo erottanut edes varsaa vasikasta.

Lev Kopelev, ensin porukan pauloihin langennut, sittemmin Gulagiin lähetetty ja Solženitsynin kanssa ystävystynyt, nyt toisinajattelijana kirjoitti mustelmissaan noista ajoista:

"Päämäärämme oli maailmanlaajuinen kommunismin voitto. ja sen päämäärän edistämiseksi oli kaikki sallittu: valehteleminen, varastaminen, satojentuhansien ja jopa miljooninen ihmisten tuhoaminen, kaikkien niiden jotka haittasivat työtämme tai voisivat haitata sitä, jokaisen joka oli tiellä. Ja epäröinti tai kaiken kyseenalaistaminen oli periksi antamista 'älylliselle herkkätunteisuudelle' ja 'typerälle liberalismille', sellasiten ihmisten ominaisuuksille ' jotka eivät nähneet metsää puilta'." -To Be Preserved Forever

Ja Applebaum kirjaa eteemme nälänhädän aikaista ruokalistaa: 'maalaiset alkoivat syödä koiria, rottia ja hyönteisiä; he keittivät ruohoa ja lehtiä; ihmissyöntiä esiintyi'.

Mitäs tuolla alussa epäröiden pohdinkaan! Jatkanko vai enkö jatka - näin joulun alla, jos antaisi kirjan olla, palaisi Lontoon professoriin, Anne Applebaumiin ja Nälkään sitten kylläisenä, kinkut sisuksissa.
Ja vastahan näitä faktoja luin romaanimuodossa Suleikasta, Siperiaan karkotetusta selviytyjästä. Ja tämäkin kun just luettuna tässä.

 

Tulipa tuo luettua lopulta =

Vahva lukukokemus.

 🏂 hiihdot  12+9  km/ 121 km/ € = 20 h

KIRJA-ARVOSTELUT
*** myös