Yli äyräiden

 lienee ryöpsähtämässä tämä lukutouhu kun jo Satu-Zetaa mieli tekee: 

ja 

sieltä

Suomen herttuatar

Suomentanut 

Ilmari Jäämaa

Werner Söderström Osakeyhtiö

Mutta on sillä sivistävä, tietoa lisäävä syynsä: 

Zacharias Topelius (1818-1898) kirjoitti ensimmäisen suomalaisen historiallisen romaanin Hertiginnan af Finland, 1851, suomeksi 1874 Suomen herttuatar.

 

Fredrika Runeberg myöhästyi karvan verran siitä kisasta: Fru Catharina Boije och hennes döttrar julkaistiin vuonna 1858, suomennos, Rouva Katarina Boije ja hänen tyttärensä, vuonna 1881. Mutta Fredrikan kirja oli kirjoitettu pöytälaatikkoon jo ennen satusetää.

*

'kukapa säveltaituri on laatinut elähyttävämpää sävelmää kuin lautasten kalina ja lasien kilinä?' -ZT

Aivan aluksi pääsemme sukeltelemaan Turun seurapiireihin, herrasväen kalaaseihin, haistelemaan atmosfääriä ja oppimaan käytöstapoja, myös ruokapöytäetikettiä, miten ja mitä sitä syödään ja juodaan, jottemme munaisi itseämme. Ylellisyyskin maistelussa: ensimmäiset perunat nauriiden sijasta.

Mutta, voi harmi!

Kesken Ruissalon kemujen soutaa mies maihin ja juoksee läähättäen kirje kädessä paikalle: SOTA!

Tukholmassa 28 p:nä heinäk, 1742 iltapäiv.

Kunnioitettu Veli!

Koska Kunink. Majesteetin priki Victoria tänä yönä lähtee Turkuun, kiirehdin minä täten Sinulle, Kunnioitettu Veli, ynnä Turun Arvoisalle ja Uskolliselle Porvaristolle ilmoittamaan, että Hänen Majesteettinsa tänään kello 12 päivällä valtionkuuluttajalla, registaattori Bungencronalla rumpujen ja torvien kaikuessa on julistanut sodan Tsaari Ivania ja Venäjän hallitusta vastaan. Tarkemmin vastedes, Jumala varjelkoon Hänen Majesteettiaan, Valtakuntaa ja Turun kaupunkia.

Kunnioitetun Veljen

kuuliainen ja nöyrä palvelija

Carl Merthen.

On aika uppoutua vuosien 1741 - 1743 sota-aikoihin, hattujen aikaansaannokseen: Pikkuvihaan. Vastahan oli riehunut kautta aikain armottomin sotatila maan asukkaille, venäläisen ylivallan aika: Isoviha. Taasko sama kurimus?

*

PS

No me täällä raukoilla rajoilla, itäisessä Suomessa kärsimme pikkuvihasta kaikkein karvaimmin. Muistomerkkikin tuosta löylytyksen ajasta löytyy Kiteen kirkon mailta. 

Kävelläänpä rehtori Heikki Pirisen opastuksella paikan päälle: 

Kitee-Seura

omat KIRJA-ARVOSTELUT 

Kirjavinkeissä

 

-15°C 6+7+7  km  292 km/€ 49 h

Luennassa Arvo Myllymäki

Kummallinen välillä tuo Luetuimmat lista tuolla alaoikealla →→→→→→

Yleensä kärjessä uusimmat jutut, harvemmin ikivanhat, kuten nyt.

Lukijatilanne tänään aamulla kahdeksan tienoilla: 

1. Ensimmäisenä keikkuu Sotavangin poika Arvo Myllymäki ja hänen kirjansa Vihan ja rakkauden päivä. (183 lukijaa). 
2. Toisena Riitasensuon laidalla toisena kesänä (76).
3. Hännillä häipymässä Käytiin ryssän helvetissä (8).

Kaikki nuo jutut liittyvät ex- julkisoikeuden professori Arvo Myllymäkeen (3.7.1945-) ja hänen sotavanki-isäänsä. 

Vasta jokunen päivä sitten näytettiin uusintana televisiossa vaikuttava dokumentti Matka isän luo, ks. Areena.

Eli tuo ohjelma selittänee nuo tämän blogipotun keikahtaneet lukemat.

No. Arvo löysi isänsä ja tapasi sukunsa jossain elämänsä vaiheessa, siltä osin onnellinen juttu. Ja se että hän noista liikuttavista vaiheista ja noilta pohjilta on kirjoittanut meille kirjoja monessa muodossa. Tässäkin. Myös romaaneina.

Atrain et Nord 2021.245 s. 

Uusin romaani on viime syksyltä: Niin kaukana on ikäväsi maa. 

Sitä tässä olen parhaillaan lukemassa ja muistiin merkitsemässä. Siinä vaiheessa on luku menossa, kun ukrainalaissaksalainen neuvostoarmeijan sotavanki Peter Thoma on veneilty Ruotsiin turvaan Pohjanmaalta, ettei pakkopalautusta Neuvostoliittoon tulisi. Pari vuotta hän renkinä hoiteli maatilaa kaksin Birgitan kanssa; Birgitan mies oli kadonnut sodan melskeisiin.

Nyt Birgittakin on irtautunut jo Ruotsiin ja häätkin vietetty.

Rakkaustarina siis samalla; slaavilaisen haikeasti kirjoittelee Myllymäki asioita eteenpäin, selvittelee tieto pohjalla paistaen, mikä on etu sekä haitta taidetta tehdessä.

omat KIRJA-ARVOSTELUT 

Kirjavinkeissä

 

-7-14°C 6+10+6 km  272 km/€ 46 h

Kaunoa

Sivosen Topi päätteli yhden opeharjoittelujaksoni sanoihin: "Kyllä sinä ainakin nelosen ansaitsisit, sen verran persoonallinen on tyylisi opettaa, vaan en minä voi, kun nämä normit rajoittavat ja mitä muut arvioijat sanoisivat. Jatka kuitenkin linjallasi sitten kun oman koulun saat."

Niin sanoi Topi, vaan katsotaas, mitä sanoo eläkeikää hipova Topin tyttö Helka sittemmästä ja nyttemmästä opetuslaitoksesta kirjassaan Kaunotee. Kirjokansi 2021.101 s.

Kuten kirjan nimestä voi päätellä, on siellä kannanottoa myös kirjoituskirjaimiin, joka on muuttunut näppistaidoksi. Minullahan oli nykymenoon yhtyvä edistyksellinen mielipide jo neljäkytä vuotta sitten, kuten tästä näkyy: joutavaa ajanhukkaa.

Nyt tosin loiventaisin näkemystä.

Mutta Helkan kirjasta olennaisin: koulu on kuin kierrätyspiste. Kaikenmaailman asioita täys; ei hetken rauhaa keskittyä olennaiseen, siihen mitä varten koulu alunperin on ollut. Niin tulkitsen Helkan sanoman hänen matkatessaan opetusalan messuille:

"Kun vilkaisen junassa Educan messuohjelmaa, sisällöt vilisevät silmissäni kuin Kouvolan ratapihan rakennukset: tekijänoikeudet, valeuutiset, yhteisopettajuus, ilmasto, koodaaminen, digiempatiataidot, monilukutaito.

Koulu on kuin kierrätyspiste lokeroineen. Sinne tungetaan, ja se pursuilee yli."

No tuo oli kirjan kognitiivista osuutta, ns. asiaa, jota isä Topikin peräsi ja arvosti julkisesti, mutta kahden kesken antoi arvoa ja teki tilaa affektiivisille tilanteille, asioille, joissa on enemmän elämistä kuin virallisuutta. Elämisen makua siis.

Kouluelämisen railakkuutta Helka Sivosen Kaunoteessä on runsain mitoin, opettajan kypäräkameran läpi katsottuna, tusinan tarinan verran: 

Mitä tapahtuu, kun itärajan kyläkoulun oppitunnilta katkeaa sähkö; kun konsultti konsultoi veso-päivillä; kun korona tuo etäopetuksen; kun Merin avioliitto on takana ja Antti, oikea digivelhokollega edessä. Entä kun tapaa vanhan kansakouluopettajansa laitoksessa, jossa muistisairas äitikin virumassa. jne. 

Helka Sivosen elämänkatkelmissa on makua eikä pelkkää opettajuutta. Vähintään yhtä maistuvaisia ovat kuin nuo viime torstaiset koulumuistot Joululehdessä. 

omat KIRJA-ARVOSTELUT 

Kirjavinkeissä

 

-10°C 7+10 km  250 km/€ 42 h

Koskettavaa uutta vuotta

" DET  NYA  ÅRET  REN  LYFT  PÅ  SIN  HATT

  OCH  SAGT  AT  DET  GAMLA  GODNATT,  GODNATT. " 

kirj. pikkupikku Fredrika joskus 1800-luvun alkupuolella - tuolloin Fredrika ei ollut vielä Runeberg vaan oli Tengströmejä Turusta.

Suloista, suloista - ettenkö sanoisi. Vaikka ei saisi, naisasianaisia kun sittemmin oli.

Aivan lääpälläni olen tähän kirjaan, joka on muka tarkoitettu lapsille. Kissan viikset: Me aikuiset näitä tarvitsemme inhimillisinä pysyäksemme!

Tähän kirjaan, siis:

Teos 2021

Tähän Leena Virtasen kirjoittamaan ja Sanna Pelliccionin taiteilemaan Supernaisia-sarjan neloseen.

Jostain on kyllä kaivettava sarjan edelliset naiset: Minna Canth, Ellen Thesleff sekä Eeva Kilpi.

ps

intiimimpi pujahdus Runebergeille.

🎆

ja me toivotam

ja me toivotam:  

Onnellisia & lukuisia 

uusia vuosia 2022 - → 

🎇

omat KIRJA-ARVOSTELUT 

Kirjavinkeissä

 

-7°C 6 km  233 km/€ 39 h

"Hyvää huomenta, pienet kuluttajat!"

oli tapanani toivottaa lapsukaiset aamiaispöytään; tuo kuulutus oli kaiken varalta nauhoitettuna kuultavissa muistikoneesta, joka jääkaapin ovessa oli kiinni, jos isä jo oli lähtenyt polkemaan omaan opinahjoonsa. Sen kuin nappia painalsi, mikäli isäikävä iski ennen koulupäivää, eikä pelkkä äiti piisannut.

Opintaipaleen alkua ...

- Perillepä näkyy vihjaus menneen, jopa viisaammaksi isäänsä tulleet,  toinenkin jälkeläinen, voin ilolla todeta nyt kun tässä vuoden 2021 saldoa ja kohokohtia yhteenvetelen: yks on tapahtuma ylitse muiden.

Opintaipaleen loppua ...

Jotta maisteriksi aivan; siinä isän tuo huvittava humanististen tieteiden kandidaattius kalpenee. 

Abstraktio 

Opinnäytetyö on tutkimus siitä, millaista tietoa kanssakävely tarjoaa post-humanistiseen ja elämää säilyttävään taidekasvattajuuteen akuuttien ympäristökriisien aikana. Työ sitoutuu katsomaan maailmaa enemmän kuin ihmisen toimintakenttänä, jossa ei-inhimilliset toimijat ovat osa maailma- ja kasvatuskäsitystä. Työn maailmankuva tiedonmuodostuksineen on nuljahtanutta ja vikuroivaa, se siis sanoutuu irti kokonaisesta maailmakäsityksestä. Sen sijaan se keskittyy havainnoimaan moninaista ja kietoutuvaan maailmaa. Opinnäyte ei pyri esittelemään valmiita vastauksia, vaan se pyrkii jäsentelemään havaintoja vitaalisesta ympäristösuhteesta ja paikkaan sidotun tietämisen luonteesta sekä sen merkityksellisyydestä. Se käsittelee näitä havaintoja toimeenpanevina kutsuina ympäristökriisien keskellä toimivalle taidekasvattajalle. Opinnäyte ottaa lähtökohdakseen kapitalistisen yhteiskuntamallin toimimattomuuden ja esittää kuluttajaidentiteettiin samaistumisen sijaan kietoutumista queeriin ympäristösuhteeseen. Se pyrkii kohtaamaan maailman, jossa kasvatus ei ole siirtymä luonnosta kulttuuriin, vaan matka luontokulttuurien sisällä, purkaen dualistista käsitystä luonnosta ja kulttuurista. Työ ehdottaa, että tunnistamalla ne olosuhteet, joille olemme altistuneita ja niistä tehtyjä, saatamme alkaa haluamaan elämälle suotuisia ja sen ehdoilla rakentuneita asioita. 

Työni kävelymetodi on sukua taiteelliselle tutkimukselle, mukaillen Stephanie Springgayn ja Sarah E. Trumanin kanssakävelyä (walking-with). Sen aineistona on käytetty toteutettujen kävelyjen nauhoituksia ja niiden litterointeja. Käsittelyosio muodostuu kävelijöiden dialogin ja ei-inhimillisten toimijoiden rakentamasta narratiivista, jonka sekaan teoriaosio kietoutuu. Se nojautuu nykyisiin post-humanistisiin, feministisiin ja ympäristöfilosofisiin teorioihin, vahvimmin mukana ovat Donna Harawayn, Jane Bennettin, Astrida Neimansin, Joanna Macyn ja Emanuele Coccian ajatukset, sekä Veli-Matti Värrin ekokriittinen kasvatusfilosofia. Avainsanat taidekasvatus, post-humanismi, queer, vitaalisuus, ruumiillisuus, kanssakävely, ekokriittinen kasvatus.

Ja kuten gradun abstraktiokin näyttää: jääkaapin huomentoivotuksen sivuvihjaus on jalostaen omaksuttu.

Ansaitut pullakahvit lämpimin onnitteluin nautittu:

omat KIRJA-ARVOSTELUT 

Kirjavinkeissä

 

-3°C   227 km/€ 38 h

Koulumuistoja joululehdessä

Yllättävältä taholta napsahtaa silloin tällöin rattoisaa luettavaa, kuten nyt Lapin perukoilta, kiitos Vuokon ja Teuvon joulutervehdyksen käsivarren kainalosta:

Eläkeliiton Lapin piiri ry

Tuhti paketti luettavaa, vaikuttavia tarinoita koulumuistoista. Kauniita, rumia, juhlallisia ja arkisia. Todentuntuisia joka tapauksessa. Itkua kadonneesta kynästä, surua uuden takin nappien repimisestä, hyvistä ja huonoista opettajista, ilkeistä ja mukavista luokkakavereista, kellonsoitoista, eväspalasista, salakatselusta kun miesope keittäjän pyllyä taputteli ...

Nyt kun tuo ihana Elämäntarina -lehti näyttää kuolla kupsahtaneen, jäävät tämäntyyliset jutut julkaisematta, vaikka ne mennen tullen voittavat lehtijulkkujen toilailutarinat. Näissä vertaisissa se aito elämänmaku ja -kosketus on eikä missin botoxhuulissa ja luxusvilloissa.

Tämmöinenkin maantietön koulumatka saattoi puolensadan vuoden takaa olla taivallettavana Vanttauskosken Pirjolla, jolla matkaa kouluun vain vaivainen kilometri, mutta välissä ne vaivat - kosken kuohut!

Koulun talonmies kuljetti koululaiset kunnan puuveneellä alajuoksun kautta. Virran kohdalla mentiin aika haipakkaa. Talven tullen matkateko hyytyi. Sahattiin jäätie, joka lipui kapeikkoon, mistä pääsi sitten hiihtämällä yli, sikäli mikäli onnistui laskemaan jyrkän joentörmän alas ja kapuamaan ylös. 

Kevään tullen olivat omat vaaransa.

"Hiihtäen kulku kuitenkin sujui pitkään turvallisesti, vaikka vesi saattoi jo pulputa sauvan tekemästä reijästä. --- Kevättulvan aikaan joella liikkuminen oli pelottavampaa. Näen tummista ja uhmakkaista vesimassoista vieläkin painajaisunia." -Pirjo Keränen

Joulutervehdys-lehteä lukiessa pulppuaa hiljalleen rinnan alle haikamieli, ikään kuin vesi Pirjon sauvan jättämästä jäljestä. 

omat KIRJA-ARVOSTELUT 

Kirjavinkeissä, tänään

Sundström: Rajaton valta - Modernin ajan diktaattorit Hitleristä Kim-Jong-uniin

 

-4°C  10+11 km  227 km/€ 38 h

"Hölmöläisten hommaa"

/ meininkiä

totesi lankomies toisesta suupielestään ohimennen aikoinaan kun ajaa liruteltiin auton akkuna raollaan ohi pullistelevan Kihaus-teltan, jossa Paula Koivuniemi tuntui laulavan Tomppaa.

Huvitti. Teoreetikko ei voinut käsittää rahvaan makua ja meininkiä. Ite olin kahen vaiheilla: kumpiko parempi?

Ville Nummenpää / Hende Nieminen. Mäkelä 2021

Mitenhän olisi mennyt mies suhtautunut tähän sakkiin, melkein oikeisiin hölmöläisiin eli Ville Nummenpään kirjoittamiin veijareihin: olisiko tarttunut kirjaan Entistä Hölmömpiä iltasatuja ollenkaan? 

Soppii eppäillä. 

Laintulkintakirjat ja muut ekonomiaan johtavat teoriatuhrut - niiden parissa se elämä rattoisasti kului eikä missään humpuukissa.

Vaan jos olisi, niin ne kommentit olisin halunnut kuulla hänen tutustuttuaan Höntsäpömppästen salaiseen kokoukseen taikka Valdemar-valas parturissa -stooriin. Tuo Räminäpandat tekee levyn ei ainakaan olisi mennyt lankomiehen siivilästä läpi, koskei edes Paula.

Vaikka mene ja tiedä, sillä Höntsäpömppästen kieli jotenkin näin maallikon silmin muistuttaa laki-/ekonomiakieltä. Kuunnelkaas vaikka:

" - Tööt, hölöpölö ja törtsis.

  -  Zabaduiskis. Häbädäbä Rolle ja däbädäbä Reiska."

Tiedä miten olisi puoleensa vetänyt kieli - selvää sukulaiskieltä laille ja talousteorioille! Vaikka kuinka se meistä tavantallukoista höpönlöpöltä kuulostaakin. 

Että suosittelisiko tätä kirjaa lapsille ja teoreetikoille. Meiltä muilta tahtoo mennä hurahtaa helposti yli hilserajan, tosin tiettyä sukulaisuutta tunnen tuohon tummaan tyyppiin museossa:

"Toiseen huoneeseen oli pystytetty patsas höntsäpömppästen suurelle sankarille, Hikka Kastikepäälle, joka oli kirjoittanut maailman hölmöimmän runokirjan Höperöä pöperöä."

🖆

Liki liippaa, etteikö näillä blogipottujutuilla Höperöä pöperöä -runokirja kellisty. 😔

omat KIRJA-ARVOSTELUT 

Kirjavinkeissä

 

-11°C  6 km  206 km/€ 35 h

Sormiharjoittelusa

Tänä msa-aamunsssa, pakkastas 15 cee. Teen kirjssa-arvosteluharjoituksen, viimeistelen Kirjavinkkeihin Elina Kilkun Jumalaisen jälkinäytöksen tuomiota ja jatkan Köngäksen, miten tuo sukunimi taivutetaankin, Siivet kantapäissä -romaanissa puolen välin paikkeilta lukemistsa. Elina kirjoittaa itseään piiskaavssasti huumorinhenki hampaiden välistä kirskuen, kun taas HK paneutuu vakavalla naamalla asiaansas. Kummallakin käsissä teatteriohjaajan elämä. 

Kilkku kirjoittss nelikymppisestä työttömästä yksinhuoltaja Alinasta, joka tässä trilogian päätöksessä saa töitä vuorotta: varsinaisen työvuoren! Köngäs porautuu oikeasti eläneen Marja Rankkalan nahkoihin, tämän sulaessa kipuillen Radioteatterin liepeillä tulenkantajan, naisksaatajan, homon jne. Olavi Paavolaisen kynsiin.

Köngäksen teksti on siis faktapohjainen, Kilkun ei - vaikka onkin, väitän. 

Tykkään Kilkun irrottelusta, hampaat irvessä hymyilystä jo siksikin, koska kaiken takans on: ei ei älkää luulkokaan, että nainen, vaan dadailu; voisiko tuon tyylisuunnan suomentssaa sanalla ranttailu eli ranttaliksipano? Alinan elämä vain tahtoo mennä siihen suuntaan, vaikka tarkoitus olisi toinen.

Köngästä on luettavs toisin, tunteita riepovasti, vailla huumorinhenkeä: on sodan henkeä ilmassa, suuria tunteitsa.+

Sorit sekavuudestsssa 

tänä aamuna: Kaikki johtuu uudesta läppäristä, jonka j-pukki toi. Sen verran sivummalla on tuo A-näppäin, ettei sormi tahdo sinne asti ylettyä ja monestikos S, s, korvaa aan. 

Siitä siis tuo otsikko, tästä uudeastsa HP:stä:

 omat KIRJA-ARVOSTELUT 

Kirjavinkeissä 

viimeksi

Ville Nummenpää: Entistä hölmömpiä iltasatuja

 -15°C  5 km+ 2 km  200 km/€ 34 h

Joulukiireitä

nuilla muilla

...hämäränhyssyä...

 omat KIRJA-ARVOSTELUT 

Kirjavinkeissä

 -13°C  6+ 5 km  193 km/€ 33 h

Ukkostaa jouluviikolla

Uneen iltaisin yleensä vaivun siinä vaiheessa kun olen mantrannut Päätalon  Iijoki-sarjan nimiä ensimmäisestä alkaen: Huonemiehen poika, Tammettu virta, Kunnan jauhot ... ja päässyt Miinoitettuun rauhaan, Ukkosen ääni tainnuttaa jo unten maille... krooh.

Sallittakoon moinen mielleyhtymä tämän päivän pakkaspostiin, jossa

Ukrin jouluinen Ukkonen paukahti luettavaksi.

Pohjois-Karjala täynnä kirjan kuluvana vuonna kirjoittaneita ukrilaisia: Pirjo Ahlbergista Jutta Tynkkyseen, välissä Turusta, Tolaa, Tiaista, Rönkää, Kettusta, Lehtolaista... puolensataa, aivan kuten vuosi sitten, ja omakustanteet päälle.

Joulunumerossa on nimettömämpien tekijöiden kelvollisia kirjoituksia, joista Elena Kolarin Kehtolaulu jäi soimaan pisimpään, kun kaikki oli luettu.

"Välillä lapsi otti äidin käden ja laittoi sen omalle otsalle, äiti silittäen hitaasti lapsen päätä ja pyyhkien pois hien tämän otsalta, alkoi piirtää etusormella lapsen otsakarvoja, siirtyen vähitellen silmiin ja supatti nuku silmä, nuku toinen. Sitten sormi siirtyi pienelle nykerönenälle ja lopetti sitten punaisiin huuliin, aivankuin taiteilija teki viimeisen vedon." Sortavala 1972

Ajattelen olosuhteita, paikka ja aika ripottelevat kertomukselle oman makunsa.

Että kyllä meillä täällä maan perukoilla määrän lisäksi on laatua. Viime vuonnahan mieleeni porautui ukrilainen Irja Pulkkinen: Hilja Haahti ja hänen äitinsä.

omat KIRJA-ARVOSTELUT 

Kirjavinkeissä

tänään:

Isomettän poika - Jari Isometsän koko tarina

Hyväntekeväisyyteen

 - mihin, minne?

Mesenaatti apuun, jos sitä kautta:

Johan löytyy lahjoittamiskohteita monenlaisiin tarpeellisiin asioihin! 

... läpi Urjalan ja kautta Huittisten...

Nuiltakin loppumassa aika Urjalassa, eikä vielä yhtään euroa kirstussa. Ja projekti mitä tähellisin!

Joten sinne sinne joululahjahilut kilisemään?

Pääsisipähän taas Pyry-tallitimi toimeen. 😁

 

                                                        klik

omat KIRJA-ARVOSTELUT 

Kirjavinkeissä

 -1°C  10+ 11 km  182 km/€ 31 h

Teatteriin, teatteriin

 kaksi romaania aluillaan

Molemmissa räiskyvää teatterimiljöötä ja teatraalista teemaa. Toisessa äiti ja tyttö, kuin kissa ja koira, otaltamassa, toisessa läpättää naisen sydän kaksinaamalle.

Jumalainen jälkinäytös. Bazar 2021.

Eli Elina Kilkku antaa palaa minulle tutuksi käyneessä, Täydellinen näytelmä ja Mahdoton elämä, ohjaaja Alinassa, nyt kolmannen kerran, täpöllä. Siinä saa hienohelma äitikokotti Christa korvilleen ansionsa mukaan, kun pakon sanelemana yksinhuoltaja Alina joutuu yhteistyöhön mammamiansa kanssa. Kummallakin on apurahasta kysymys: Alinan apurahan tärväsivät sydänystävät, äiti taas 'unohti' täyttää apurahavelvollisuutensa nuoreen tuliseen Horheen langettuaan.

Nou hätä!

Hynttyyt yhteen ja irvessä ikenin kohti lavaa ...

Kipunoi, kipunoi ja kippeetä tekee. Mutta jotenkin hauskasti näin ♂-lukijan kantilta; en tietenkään saa(ta) sanoa miksi. 😁

Tragikomiikkaa tulossa, mikäli entiset merkit ja kujeet paikkansa pitävät. Onneksi ei sentään Saavalaisen mitalla.

Siivet kantapäissä. Otava 2021

Heidi Köngäs ei repeile eikä revittele, tai mistä sen tietää vielä, sillä entistä tuntumaa hänen teksteihinsä ei minulla ole. Hänen teatterinaisensa on Marja, joka pyrkii radioteatteriin, missä kohtalo oven takana vaanimassa - tuo kaksikasvo-Janus. 

Jostakin etuottoon luin, että Janus on Se, se sen ajan panurajala, eli Olavi Paavolainen ja Marja radion dramaturgi Marja Rankkala. 

Siis, kumpi kirjoista todempi?

Kiehuntaa luvassa sekä että.

omat KIRJA-ARVOSTELUT 

Kirjavinkeissä

 eilen kympin arvoinen

Heidi Jaatinen: Suvanto

 0 °C  11 + 10 km  161 km/€ 28 h

Lupa kuolla

"Jonakin päivänä kuolen, mutta kaikkina muina päivinä elän" oli Maarit Feldt-Rannalla tapana sanoa, myös silloin kun tiesi ärhäkästä syövästä, joka hänessä riehui.

Lopulta Vesa Kallionpää jäi yksin ihmettelemään, miten tulisia kipuja Maarit joutui sietämän ja kärsimään kipulääkityksestä huolimatta. Lähtiessään saattohoidosta vaimonsa kuolinvuoteen ääreltä Vesasta tuli eutanasian kannattaja:

"Se ei ollut oikea tai reilu tapa - se ei ollut hyvä kuolema."

Luen Lähtösi jälkeen -kirjaa. Kertomuksia surusta ja selviytymisestä. Docendo 2021. 

Kirjaan Anneli Juutilainen on koonnut kaksikymmentä erilaista kuolemaa. Julkisuudesta tuttujen henkilöiden kokemia menetyksiä. Kuin myös julkisissa onnettomuuksissa kuolleiden omaisten kokemuksia selviytymiskeinoineen.

Kauhajoen kouluammuskelusta oman lapsen kuolemaan. Monenlaista läheistä siltä väliltä.

Hiljaiseksi vetää näin joulun, syntymäjuhlan alla.

"Saat lähteä" opettaa saattolääkäri sanomaan kuolevalle, joka kantaa huolta jälkeenjäävien selviytymisestä. Lupaus helpottaa, nopeuttaa kuolemaa ja vähentää kärsimyksiä. Niin sanoo Eero Heinäluoma Sadulleen. "Me pärjäämme ja pidämme toisistamme huolta." Satuttavaa.

Ei ehkä joululahjakirja surevalle, mutta hienotunteisesti lohduksi muulloin, vaikka niiden kukkasten sijasta.

 omat KIRJA-ARVOSTELUT 

Kirjavinkeissä

 0 °C  5+5 km  140 km/€ 24 h

Norppa verkossa

Nyt kun näkyvä ukkokööri (voksit, kavit, jussit, ryytmannit sun muut) on kaikonnut ties minne mananmajoille näiltä palstoilta, on keskustelu siirtynyt mailipuolelle pimentoon. 

Siellä meillä onkin varsinainen rieha päällä norpista sun muista pippureista.

Kuunnelkaas tätäkin viherpiipertäjää, entistä kollegaa, mattibuun päräyttäessä tuulienergiaropelinsa kierroksille.

(luvan perästä toki tänne laitan kun lupa näin komiasti herui: Vaan kuten Tolstoin Leksa minäkin annan kirjallisen tuotantoni kaikkien vapaasti käytettäväksi. Aivan ilmaiseksi, koko ihmiskunnan hyödyksi ja onneksi. Olokeepa hyvä vuan.)

Tarrautukaa tilaisuuteen, tässäpä vastaus itsenäisyyspäivänä lähettämääni mailiin:

"Intellekt..vai mikä se päivä oli?

Taitaapa olla luonnonlaki, että nuoriso joidenkin muiden vittumaisten ihmisten yllytyksestä alkaa vouhkasemaan. Aivan muistuu mieleen 70-luvun systeemit yliopistolla. Harva se päivä lipputangossa DDR:n tai Neuvostoliiton lippu. Radiossa ja telkkarissa Näin naapurissa ohjelmat. Totuus oli hyvin rajattua osatotuutta. 

Nyt sama sapluuna tässä norppavouhotuksessa. Ja susi y.m...

Itsekin olen kovasti kallellaan vihreään päin. Vaan eipä taida kelvata elämäntapani ja aatokseni sille porukalle. Kylven mielelläni oikeassa puusaunassa. Lämmitän mökkini ja saunani koivuhaloilla. Erittäin hyvää kotimaista polttoainetta. Metsästän ja kalastan viettieni ja mahdollisuuksieni mukaan. Erittäin hyvää ja ravitsevaa lähiruokaa. Kaurapuuroa tulee keitettyä silloin tällöin. Puolukkahillon, voisilmän tai maidon kanssa. 

Erittäin hyvää ja terveellistä syötävää. En pidä soija- tai muustakaan tuontiruuasta. Punkun ja muiden herrasjuomien sijasta juon piimää. Koskenkorva on hyvä juhlajuoma. 

Kettuhattu ja koirankarvarukkaset ovat parhaita lämpövaatteita. Voi kun saisi jostain lammasnahkaturkin. Entäs kengät. Nahkaa niiden on oltava, kyllästettynä hylkeenrasvavoiteella. Tiisseliautolla, oikein nokitiisselillä, ajelen asiani. Mukavahan se olisi sähköautolla päästellä, vaan maksaa niin pirusti. Se olis muuten aika helevetin iso aukko Suomen metsissä (seisoohan Suomi puujaloilla). En tosin omista metsää. Mutta viennillä tuonti rahoitetaan. Siinä kaatuisi toinenkin linnunlaulupuu. Ja mistäs se sähkö? No Pamilosta tai Kuurnasta, missä ennen lohi kuti!  Eikä kukaan ole olalle taputtelemassa, kun en vedä viivoja taivaalle.

En ole menossa kettufarmille elukoita vapauttelemaan, mutta yksi eläinsuojeluhomma olisi mielessä: Miltähän mahtaa tuntua kissoista tai koirista elää aivan lajille epätyypillisessä ympäristössä. Nimittäin kaupunkitalossa. Mikä äänten sekamelska! Mitkä hajut ja ilmansaasteet! Asfaltti kaakeli ja parketti jalkojen alla. Entäs se ruoka? Ei Koira (sama eläinlaji kuin susi) eikä kissa ole vegaaneja! 

Tässä ihan syvämmistyy, kun rupeaa miettimään tätä maailman menoa. Vaan yksi mieltäni ilahduttava sattui tulemaan telkkarista: Teuvo Hakkarainen ja Pekka Haavisto. Kuin veljet keskenään. Teuvo oli kutsunut Pekan kotiseudulleen tutustumaan Hakkaraisen sahaan. Sitten mentiin Helluntaiseurakuntaan ja sitten paikalliseen kaljabaariin. Joivat teetä. Ihan selvin päin.

Mattibuu 

P.s. Olen norpan suojeluun tarjonnut aivan oikeasti toimivia ratkaisuja. Eivät ota kuuleviin korviinsa. Ensiksi se, että verkot tai verkkojata ankkuroidaan molemmista päistä.

Toinen. Ei tarvita välttämättä suurta kolausspektaakkelia. Sopivaksi katsotulle norpan pesäpaikalle viedään loppiaisena joulukuusi riisuttuna koristeista. Kairalla vain reikä jäähän ja siihen kuusi pystyyn. Ennen kuutin syntymää kuusen takana on mahtava kinos. Lumien sulettua jäältä, yleensä huhtikuun alkupäivinä , käydään kuusi hakemasta pois. Samalla todetaan, onko kinoksessa ollut pesä. Kuusen voi kotirannassa upottaa rantaveteen ahvenen tai särkien kututuroksi. Ja jos luonto antaa myöten, niin ei kun onkimaan kissalle luomuruokaa."

Sysäys tuohon purkaukseen löytyi Itä-Savo -lehdestä, josta toinen aktiivimailistiystäväkalastelija lähetti - ikään kuin yllykkeeksi kantaaottaville - palasen, missä Saimaan ammattikalastaja kummasteli nykymenoa ja löysi syyn kalastuksen hiipumiseen.

Norpan suojelu on vahvasti politisoitunutta eikä huomioi norpan kanssa samoilla vesillä elävää paikallista ihmistä, sanoo Rantasalmen Vuoden yrittäjä, kalastaja Tarmo Tolvanen. Hän uskoo, että syyllistäminen vähenisi, jos suojeluväki jalkautuisi päiväksi kalastajan matkaan. jne.

Tämmöisiä me keskustelemme kulisseissa. 

Että käypkö katteeks? 😏

 -1 °C  12+12 km  130 km/€ 22 h

 omat KIRJA-ARVOSTELUT 

Kirjavinkeissä 

eilen 

Kari Lumikero: Tätä en vielä kertonut - uutismiehen tilinpäätös

Tallinnas

on nyt parit viikot perusteellisesti pyöritty ja ryvetty tämän Sergein, Dovlatovin matkassa Viron sosialistisessa neuvostotasavallassa. Eesti Nõukogude Sotsialistlik Vabariik / Эсто́нская Сове́тская Социалисти́ческая Респу́блика.  Ai että!

Ei ihme jos karkottivat lehtimies Sergein - tai livahtiko hän? - lopulta muille maille merten taa. Ideologiat eivät napsahtaneet miehen ja valtion välillä kohilleen, todellakaan. 

Ihmeen kauan saikin juopotella ja ketkutella ja kirjoitella lehtimiehenä julki näkemyksiään.

Buschin, toisen vielä juopomman taiteilijan, kanssa kun hakeutuivat ruplapulassaan Pannuhuoneelle hiilenmättöön, alkoi omamuisti pelata ja tuli aamu esiin joskus -80-luvun taitteessa, jolloin palailtiin yökunnista jonkun trokarin kämpiltä jossain Tallinnan syrjässä. Millään ei olisi jaksanut kävellä raahustella märässä lumisojossa aamutuimaan keskustaan, niinpä tingattiin siinä kahlatessa 'etkö millään toveri sais hankittua kyytiä'. Parhaansa yritti toveri Pavel, vaan ei. - Kysypä tuolta hiilenmättäjältä, josko se tuossa koslassaan kuljettaisi! Mutta ei, sen kuin tuhahteli ja jatkoi tympääntyneenä lapiointiaan. No parempi niin, olisihan ollut nolo kaartaa Viru-hotellin kivetykselle hiilenmustana ja lyöttäytyä opettajadelegaatioon, joka oli lähdössä exkursiolle Pääkoulun opetustuokioon. Kun näinkin huonekollega nootitteli: - Missä hitossa olet yösi viettänyt...

Enhän minä missään pahassa, sen pahemmassa kuin Bile-Sannakaan. Viru-yökerhon keittiössä vain oli iltayön hetket keskusteltu tuon Pavelin kanssa Viron polttavasta poliittisesta propagandasta ja tarjolla olevista mahtollisuuksista tyyliin: - Mina ei sataman jopi mene. Mita osta? Meillei ole jaffa-appelsiini, meill ei ole mita!

Puhuttiin me illan aikana myös litteratur, niin tarkasti jopa että piti yönselkään hypätä ja volgalla ajella sinne missä aamulla herättiin.

Eli kyllä upposi kohteeseensa tämä Dovlatovin Kompromissi; nyt etsinnässä onkin Sergein Matkalaukku, jota ei enää saa Idiootilta, haminalaiselta Dovlatovin tuotannon kustantajalta. Harminpala!

Sergei Dovlatovin (!941-1990) suomennoksia.

-5 °C 6 +10 km  106 km/€ 19 h

 omat KIRJA-ARVOSTELUT 

Kirjavinkeissä