Romaanihenkilöiden takana

 Kuka kukin oikeasti on

Tapio Saario: Kuka kukin oikeasti on.
BTJ Kirjastopalvelu Oy 1996

Tuon moinen kirja nyt pitkästä aikaa auki.

Edelliskerran katselin siitä Joel Lehtosen kirjojen henkilöitä Lehtos-buumin ollessa buumerilla päällä.

Tällä kertaa tutkailin Mika Waltarin (1908-1979) henkilöhahmoja, keitä hän parikymppisenä nuorukaisena ujutti 'synnilliseen' romaaniinsa Suuri Illusioni (WSOY 1928), joka nyt näpeissäni polttelee. Nämä kolme tyyppiä Tapio Saarion kirjasta löytyvät:

• Hart, toimittaja (kirjan minä)
• Hellas, maisteri
• Spindel, Irma kirjallisen salongin syntinen emäntä

Hart = Arvi Kivimaa. 

Hellas = Olavi Paavolainen. 

Spindel = Minna Craucher = Maria Wilhelmiina Lindell.

Taitaa olla näin sata vuotta myöhemmin ykshailee vaikka kirjassa nimet olisivat olleet jompsinkumpsin, yhtä tuntemattomia tekijöitä kaikki meille tavan tallustelijoille, joille Sara Sieppi ja Pernilla Böckerman ovat kovia nimiä.

Perehtyneimmille toki Arvi Kivimaa (1904-1984) on Usarin toimittaja ja Kanallisteatterin pääjohtaja. Olavi Paavolainen (1903-1964) on Tulenkantaja-kirjamies, jonka nykyinen vastine aika jetsulleen on Panu Rajala.(1945-)

Minna Craucher (1891-1932) on Kuka kukin oikeasti on -kirjasta olennaiset onkien:

pikkurikollinen, ex-prostituoitu, jonka taiteilijasalongissa, kieltolaista piittaamatta, riitti alkoholia; Mika Waltari tunsi antipatiaa naista kohtaan, joka levitti juorua jotta hän, MW, olisi muka kirjailija Lauri Viljasen ja runoilija Elina Vaaran lapsen isä.

Näillä eväillä nyt nielemään Waltarin paheellista esikoista.

omat  KIRJA-ARVOSTELUT 

Kirjavinkeissä

🏂  +2°C hiihdot   21 + 6 km / 606 km / € = 99 h

Sormiharjoittelusa

Tänä msa-aamunsssa, pakkastas 15 cee. Teen kirjssa-arvosteluharjoituksen, viimeistelen Kirjavinkkeihin Elina Kilkun Jumalaisen jälkinäytöksen tuomiota ja jatkan Köngäksen, miten tuo sukunimi taivutetaankin, Siivet kantapäissä -romaanissa puolen välin paikkeilta lukemistsa. Elina kirjoittaa itseään piiskaavssasti huumorinhenki hampaiden välistä kirskuen, kun taas HK paneutuu vakavalla naamalla asiaansas. Kummallakin käsissä teatteriohjaajan elämä. 

Kilkku kirjoittss nelikymppisestä työttömästä yksinhuoltaja Alinasta, joka tässä trilogian päätöksessä saa töitä vuorotta: varsinaisen työvuoren! Köngäs porautuu oikeasti eläneen Marja Rankkalan nahkoihin, tämän sulaessa kipuillen Radioteatterin liepeillä tulenkantajan, naisksaatajan, homon jne. Olavi Paavolaisen kynsiin.

Köngäksen teksti on siis faktapohjainen, Kilkun ei - vaikka onkin, väitän. 

Tykkään Kilkun irrottelusta, hampaat irvessä hymyilystä jo siksikin, koska kaiken takans on: ei ei älkää luulkokaan, että nainen, vaan dadailu; voisiko tuon tyylisuunnan suomentssaa sanalla ranttailu eli ranttaliksipano? Alinan elämä vain tahtoo mennä siihen suuntaan, vaikka tarkoitus olisi toinen.

Köngästä on luettavs toisin, tunteita riepovasti, vailla huumorinhenkeä: on sodan henkeä ilmassa, suuria tunteitsa.+

Sorit sekavuudestsssa 

tänä aamuna: Kaikki johtuu uudesta läppäristä, jonka j-pukki toi. Sen verran sivummalla on tuo A-näppäin, ettei sormi tahdo sinne asti ylettyä ja monestikos S, s, korvaa aan. 

Siitä siis tuo otsikko, tästä uudeastsa HP:stä:

 omat KIRJA-ARVOSTELUT 

Kirjavinkeissä 

viimeksi

Ville Nummenpää: Entistä hölmömpiä iltasatuja

 -15°C  5 km+ 2 km  200 km/€ 34 h