Sinut on tuomittu

 

13.7. -77 (ke)

Aamupäivällä aitassa lueskellen Will Durantin Suuria ajattelijoita.

 

Miltähän? sinusta/minusta/itsekustakin tuntuisi jos joku porukka tuomitsisi meidät julkisuudessa näin, niin kuin on tuomittu moni:

"S.kuntamme rabbiinineuvoston jäsenet tekevät täten tiettäväksi, että he, tultuaan jo aikaisemmin varmasti vakuuttuneiksi __________ (=nimesi kokonaisuudessaan) vääristä mielipiteistä ja teoista, ovat yrittäneet monella tavalla ja erinäisin lupauksin käännyttää häntä pois pahoilta teiltänsä.
Koska he eivät kumminkaan ole saaneet häntä käännytetyksi parempaan ajattelutapaan ja koska he ovat päivästä toiseen saaneet lisää todisteita hänen omaksumistaan ja tunnustamistaan kauheista harhaopeista sekä häikäilemättömyydestä, joilla näitä harhaoppeja on ilmaistu ja levitetty, ja koska monet luotettavat henkilöt ovat olleet niiden todistajina mainitun __________ (=nimesi kok.) läsnä ollessa, hänet on katsottu varmasti niihin syyllistyneeksi.
Sen jälkeen kun asia on ollut rabbiinineuvoston tutkittavana, on päätetty kaikkien neuvoston jäsenten ollessa yhtä mieltä, erottaa sanottu __________ (=nimesi kok.) S.kunnasta, leikata hänet pois Suomen kansasta ja tuomita hänet kirotuksi seuraavalla kirouksella:

 

'Enkelien neuvonpidolla ja pyhien langettamalla tuomiolla tuomitsemme, kiroamme ja heitämme ulos

 ___________________
(nimesi kokonaisuudessaan)

yhteisymmärryksessä koko S.kunnan kanssa, pyhien kirjojen ja niihin sisältyvien kuudensadankolmentoista käskyn edessä,

ja lausumaan hänestä sen kiroukset, jolla Elisa kirosi lapsensa, ynnä kaikki lain kirjaan kirjoitetut kiroukset.

 

Kirottu olkoon hän päivällä ja kirottu olkoon hän yöllä, kirottu makuulle mennessänsä ja kirottu noustessansa ja kirottu sisääntullessansa.

Älköön Herra ikinä antako hänelle anteeksi älköönkä häntä tunnustako, palakoon Herran kosto ja viha tästä lähtien tätä miestä vastaan, antakoon hänen kantaa kaikki ne kiroukset, jotka on kirjoitettu Lain kirjaan, ja pyyhkiköön hänen nimensä pois täällä maan päällä, pitäköön Herra hänet

kuin ruton loitolla

 kaikista Suomen sukukunnista, kirotkoon hänet kaikilla taivaan kirouksilla, jotka on kirjoitettu Lain kirjaan, ja olkoot ne teistä, jotka tottelette
Herraa teidän Jumalaanne, pelastettuja tänä päivänä.'

 



Täten siis varoitetaan kaikkia pitämästä minkäänlaista kanssakäymistä hänen kanssaan suullisesti enempää kuin kirjallisestikaan; älköön kukaan tehkö hänelle mitään palvelusta, älköön viipykö saman katon alla hänen kanssansa, älköön lähestykö häntä lähemmäksi kuin neljän kyynärän päähän hänestä, älköönkä lukeko mitään hänen sanelemaansa tai hänen omalla kädellä kirjoittamaansa kirjoitusta."
__________

KIRJA-ARVOSTELUT

*** myös

 

Kapakassa

9.7. -77 (la)

Koulutus kansakoulussa ja koko vanhassa koulusysteemissä kasvatti PÄTKÄIHMISIÄ.
Koulun tieto oli pätkätietoa: pätkä sieltä, toinen täältä. Pätkä Suomesta, pätkä Itävallasta, pätkä niittyleinikistä, pätkä rhododendronista, vailla kokonaisuutta. Taraxacum officinale.
Tänään ensimmäisen kerran ymmärrän integroinnin tarpeellisuuden, mutta miksi hel/hitossa käytetään tuollaista termiä, tuollaista vierasta sanaa: integrointi!

Meidät on kasvatettu, minut on varustettu elämää varten kuin soutaja, joka tyrkätään yksin vesille varusteina vene ilman tappia, äyskärittä, airo vailla paria, mela ilman vartta, purkkieväät vailla syömäkaluja. Soudan kuin hullu, uskon selviytyväni, koska minulle niin on vakuutettu, ja takuulla jonkin matkaa rannasta uppoan.

(Saman päivän yönä aitassa)

Toissa iltana olin kaupungissa yötä. Menimme Peran kanssa kapakkaan heti luentojen jälkeen, klo 16. Istuimme punaisessa baarissa ja nautiskelimme kallista kaljaa sen kummemmin humaltumatta. Kahdeksan maissa Pera soitti vaimonsa mukaan. Juttelimme koripallosta mestaruussarjavalmentajan kanssa ja siirryimme uuteen kapakkaan, missä 7-henkinen neekeriyhtye soitti puolialastomina. Jossakin vaiheessa tipahdimme alas yökerhoon ja istuuduimme hämärään nurkkaukseen; jytä soi.

Olin tyytyväinen iltaan, oli rauhoittavaa. Istuin ja katselin, keskustelimme Peran vaimon kanssa kuolemasta, hänen isänsä oli kuollut kuukausi sitten. Tunsin asian, liikuin omalla alallani, vahvoilla. Pera sen kuin torkkui. Puoli kahden aikaan Pera lähti vaimoineen pois. Jäin istuskelemaan yksin pöytääni: olin tullut sitä varten, että saan olla loppuun saakka, kukaan ei ollut pois hätistelemässä.
Oli rauhoittavaa katsella jytääviä ihmisiä, onnettomia humalaisia ja kuvitella jokaisen yökerhoasiakkaan sisintä toivottomuutta. Koin voimakkaana, miellyttävänä asiana sen, ettei minun tarvinnut etsiä seuraa vakituista naisystävää, mahdollista tulevaa vaimoa, vaan sain keskittyä pelkkään olemiseen. Minullahan on jo sen sorttinen.
Yökerho oli täynnä. Viereisessä pöydässä istui mannekiinivartaloinen nainen täydessä jurrissa tyttökaverinsa kanssa. Mannekiini veti tupakkaa, ei vaan sikaria jatkuvasti. Joku kävi pyytämässä tanssimaan, muttei mannekiini suostunut. Sivukuva näytti pettyneen ihmisen kasvoja. Kysyi hän minulta kynää lainaksi, mutta mistäpä minä.

Vähän ennen valomerkkiä lähdin pois ja kävelin torille siltojen kautta. Puolessa välissä siltoja olevalla saarella sijaitsee korkeakoulun tutkimuslaitosrakennus - ja mitä hullua: puoli kolmen aikaan valoisana kesäyönä oli koko toinen kerros valaistuna ja avoimesta ikkunasta näkyi tutkijan?pää-ä, viisas nuppi! Onpas innostunut työstään.
Kävelin torille ja ostin sulkeutuvasta grillistä kuusi nakkia, jotka saksalaisella mit guten appetitilla psistelin psoskeeni, heh, lokkien seassa kalanmyyntipöydällä. Tori oli autio. Taksit odottelivat humalaisia kumaraisia hallin päässä. Joitakin hoipertelijoita pyöri kalapöytien ympärillä.

Maha täynnä istuuduin taksiin ja ajoin kesähotelliin nukkumaan.
Oikein kiva, tavallisuudesta, arkielämästä poikkeava ilta, terapeuttinen. Suosittelen tällaistakin hiljentymistä.

__________
KIRJA-ARVOSTELUT

*** myös

hiihdot 9/571 km=/€

Talo maalattu

 6.7. -77 (ke)

Kaupungista kotiuduttu jo.
Tänään voin sanoa, että talo on maalattu. Työtunteja kahteenpekkaan tuhrautui 280. Tämänhetkinen maalarin tuntitaksa on parikymppiä. Talon maalaustöiden arvoksi voi laskea n. 5500 mk, jolla hinnalla voisi nyky-Suomessa ostaa 2 väritelevisioa. Lisäksi maaleihin sun muihin tarvikkeisiin upposi 1000 mk. So. ns. Kymppitonnin keikka vieraalle kaikkine tarvikkeineen.

Tällä kertaa ostimme liikaa talomaalia, sillä uskoimme talon imevän enemmän maalia kuin normaali seinä: talon aurinkoiset seinät olivat tosi kuluneita. Ostimme talomaalia 50 l + räystäänalusmaalia 15 l. Räystäsmaali loppui passelisti, talomaalia jäi  tuhlauksen jälkeen 8 l. (Tulevalle talonmaalaajalle tiedoksi: osta maalia 35 litraa.)

Tänään maalasin lopuksi verannan lattian samalla värillä kuin 12 vuotta sitten, jolloin talo viimeksi maalattiin. Silloin olin nössipoika, joka ei vielä taloja maalaillut. Silloin talomme maalasi oikea maalari, joka näin jälkeenpäin ajatellen laski urakan pahasti tappiokseen. Mies oli juoppo, joka tosin monen viinakesän jälkeen on maalauspuuhissa pappilan seinillä. Maalari pyyteli aina förskottia ja lähti kesken kaiken juopporeissuilleen. Ajan oloon talo tuli kuitenkin maalatuksi viimeisiä sipistelyjä, tarkkuustöitä vaille.
Nukuin tässä samassa huoneessa vintillä samassa puisessa seslongissa kaunista kesäaamua näkemättä.
Heräsin viinanlemuun.

Maalari nojasi kyykistyneenä seslongin reunaan ja sopotti korvaan, enkö maalaisi verannan lattiaa viidelläkympillä. Tottakai! Suostuin oikopäätä. Kättä päälle ja maalari lähti taksillaan eteenpäin. Parissa tunnissa maalasin lattian punaisenruskealla miranolilla ja jäin odottelemaan saataviani oman rahan toivossa. Vielä tänäänkin odotan, taitaa jäädä rästiin kun Pekkakin on jo mananmajoilla.

Tänään kyselin sen opettajajoukon edessä niinkin alkeellista asiaa kirjoittamisesta: Miksi kirjoittamista niin kovasti vaaditaan, miksei lapset saa tekstata, jos se heistä on hauskempaa ja vaivattomampaa? Miksi kirjoittamiselle pannaan niin kova paino? Eihän lapset joudu kirjoitetun tekstin kanssa tekemisiin sen koommin kun koulusta ovat päässeet. Joka paikassa on tekstausta: kirjat, lehdet, tv, kaikki.
Kuulin teilauksen: kirjoitus on nopeampaa ja kirjoitus on selvempää, koska lapsen kirjoittamana sanavälit tulevat selvästi esille. Itsestään selvää lapsen motoriikan kehittymistä eivät sentään viitsineet mainita.*

9.7. -77 (la)

Jokunen tikkailla roikkunut ajatuksenpoikanen: On hyvä, että osaa asettaa elämälleen välietappeja - milloin se on radionauhuri, milloin matka etelään, milloin uuden talon rakentaminen, milloin avioliitto, suklaalevyn hakeminen kaupasta - , sillä nämä välietapit, niihin kiinni pääsemisen odotus hävittää mielestä voimakkaan lopullisen tuhon tunteen: maasta sinä ja maaksi sinä jne.
Nyt on vain käynyt niin, että nämä välietapit ovatkin olleet ainoita päämääriä elämässä ja on sokaistuttu, ei ole nähty niiden välietappien tilapäisyyttä ja toisarvoisuutta, ei ole nähty etappien yhteistä kokoajaa: elämää kokonaisuutena. On tarpeellista joskus hetkittäin nähdä elämänkokonaisuus: se rauhoittaa, tosin se samalla myös masentaa.

Schopenhauer Jr! Viisainta pätkäistä poikki.
Joka tapauksessa: nautin kesästä, pystyn, kykenen nauttimaan kesästä. Se on pessimistiltä paljon.

*Kauno pois
__________

KIRJA-ARVOSTELUT

*** myös

 hiihdot 16/562 km=/€

Opiskelemassa

 HEINÄKUU

3.7. -77 (su)

On taas yötä, noin 23.00 - niin kuin yleensäkin kun näitä muistiinpanoja teen.
Tulin tunti, vajaa tunti sitten urheilukentältä juoksemasta; kurkku tuntuu yhä tuliselta, ja juoksin ajan, johon en vuosikausiin ole päässyt: 3.22. Toukokuussa löysän harjoittelun jälkeen juoksin kolmeen neljäänkymmeneen. Oli ne aikoja lyskassa, kun neljänsadan väliaika tonnilla oli 60 s!

Eilen käytiin lavatansseissa. Lavalla lauleli entinen retkuilija, nykyinen raitismies Irwin Goodman vesiselvänä. Tänään olin myös lavalla ja tänäänkin siellä oli kuuluisuuksia: Veikko Vennamo ja Eino Poutiainen.

Vennamo on mahtavan hyvä puhuja, sanovatpa vastustajat mitä tahansa. En ole nähnyt, en kuullut parempaa esiintyjää. Ennen tilaisuuden alkua kertoi muuan Turunen Irwinin raittiudesta: "Sillä oli kuski. Kelpasipahan tuolle Koskenkorva, kun tarjottiin." Joten se iskelmätähden raittiudesta.
Veikko ja Eino ovat vesipoikia kumpikin, vaikkakin Veikko vaikuttaa päällepäin, olemus näyttää, kuin olisi paukussa, mutta vaikutelma katoaa heti hänen aloittaessaan puheensa. Einohan oli Kiihtelysvaarassa samaan aikaan kun olin siellä apukoulussa, monena aamuna kurvasi pysäkin kautta kyselemään skootansa kyytiin, onko kaupunkiin mänijöitä.

Tänään on ollut pitkästä aikaa helleilma. Kiitos! Huomiseksi lupasi Heikki vieläkin helteisempää. Inhottavaa jos niin käy, sillä lähden huomenna viikoksi koulunpenkille kaupunkiin.

Oman ruumiin rääkkääminen on kaikkein paras keino jos tunnen itseni masentuneeksi, elämänhaluttomaksi, seksuaalisesti latautuneeksi jne. Tämän hetken olotila todistaa edellä mainitun: On kesä, on kesäyö, huoneen ikkuna on auki, verkon läpi eivät pääse itikat, lämpö pääsee, lämpöä on vielä 17, puiden lempeä suhina ja keinahtelu tuulahtelee ikkunan kautta sisään. On loma, on huoletonta.
On opittava karkottamaan huominen ongelmineen ajatuksilta piiloon. On osattava elää tätä hetkeä, näitä sekunteja, tällä hetkellä, nyt. Ja oikeastaan: eivät ne huolet minun selittämistäni tarvitse, ne selviytyvät itsestään. Aina - aika.
Niin se vain on, että lämpö onnellistuttaa. Lämpö ja valmiiksi saatettu työ. Talo on kohta maalattu, enää rappuset ja verannan lattia. Sitten on valmis kuukauden kestänyt työ, ja sen jälkeen tulevat uudet toimet.

4.7.-77 (ma)

Olen kaupungissa - opiskelemassa!
Onpa siitä jo aikaa, kun viimeksi olen luennolla istunut ja kynällä pyöritellyt muistiinpanoja. Tämän viikon kestävät; istun vapaaehtoisesti!

5.7. -77 (ti)

Sateisen päivän jälkeen kotona, takana kuusi tuntia luentoja, erityispedagogiikkaa. Josko taas itseänsä arvioisi: Meitä ei ole kuin viitisentoista opettajaa tuolla kaupunkikoulutuksessa. Emme esiinny, mutta saamme kysellä luennoitsijoilta asioista ja esittää omia kommenttejamme. Vielä pari vuotta takaperin ei olisi tullut mieleenikään esittää julkisesti omia ajatuksia kouluasioista, osin siksi, etten tiennyt niistä kovinkaan paljon, osin siksi etten ollut kiinnostunut niistä ja suurimmalta osin siksi, etten olisi uskaltanut/ilennyt esittää löyhiäköyhiä ajatuksiani. Nyt esiintymiskuume on hellittänyt parin kolmen työvuoden jälkeen vaikka nytkin pukkaa kesken puhumisen päähän kuiske:
- Istu jo alas, hyvä mies!
__________
KIRJA-ARVOSTELUT

*** myös

hiihdot 16/546 km=/€

Katoltakin alas

29.6. -77 (ke)

Saunassa käyty ja puhtoisissa maataan. Alla on Suosalmen Jeesuksen pieni soturi: vieraanmakuinen, vierastettava kirja, joka kuitenkin, ainakin puoleenväliin, pohtii elämän perusasioita niin että lukijan mielenkiinto säilyy huolimatta raskastyylisestä kirjoittamistavasta: yksinpuhelua, kaksinpuhelua, kolminpuhelua, nelinpuhelua, keskustelua loputtomiin. Tämä kirja antaa virikkeitä omiin ajatuksiin ja pistää lukijan, minut!, kirjoittamaan väkisin - ei kertakaikkiaan voi olla kirjoittamatta tai vähintäänkin ajattelematta.


Talonmaalaaminen jatkuu aina vaan!

Nyt tosin loppusuoraa jo pistellään, viimeistä seinää värjätään jollakin tavoin öklöttävällä värillä: norsunluu - kuollut väri, oksennukseen vivahtava. Lienenkö aikaisemmin maininnut, että katolta putosin; onneksi liu'uin takapuoli edellä istuvassa asennossa ja selvisin pintavaurioin, vaikka putosin rautatikkaiden päälle, jotka retkottivat poikittain maassa putoajaa hyväilemässä. Pudotusta vain neljät metrit.

 - Kaatuko maali? oli velipojan ensimmäinen hätä.

30.6. -77 (to)

 

klo n.23
Vihmoo vettä, eletään Suomen kesässä - kohta heinäntekoaikaa. TV näytti Speden Pähkähullu Suomen. On hyvä, että Suomessa on edes yksi kunnon crazy-ukko, suosikkini.
Kenialainen 21-vuotias mustamies kävi kylmyydestä huolimatta tekaisemassa ME:n 10 000 metrin juoksussa, 27.30.

Katsosta luin artikkelin, joka kertoi ihmisten aggressiivisuudesta ja lisääntyneestä motiivittomasta väkivallasta. Ennen kun tehtiin rikos, oli teolla selvä syy: yleensä rahansaanti. Nykyään ovat lisääntyneet nimenomaan väkivaltarikokset, joiden vaikuttimena ei ole rahan tai jonkin esineen saanti, vaan pelkkä toisen ihmisen vahingoittaminen. Väkivallantekijän sisäinen paine, jännityksen, tasapainottomuuden kasvaminen ilmenee ympäristöä tuhoavana käyttäytymisenä. Yhä useampi purkaa jännitystään ulkomaailmaan, täysin sivulliseen henkilöön kykenemättä käyttämään omia, jokaisen ihmisen hallussa olevia rauhanomaisia kanavia purkautumisteinä ja -kohteina.

Mielikuvitushan se olisi se lähimpänä oleva purkautumisvaruste. Ruumiillinen rasitus toinen.
__________
KIRJA-ARVOSTELUT

*** myös

hiihdot 8/530 km=/€

 

Telineillä värjötellessä

9.6. -77 (to)

WP

+17 C. Kävimme talomaalit kaupungista. Kun kerran kertataikkiaan ei värisilmää ole, on parasta valita laimeat, vaaleat värit, jotka ovat aina sopusoinnussa.

Hullusta Idistä ei tänään ole kuulunut mitään. Nyt on kello n. 21.30. Ylensäkin näitä muistiinpanoja tehdessäni on iltaa tai yötä. Nyt ei kirjoitushaluja ole, käyn Grimbergin Kansojen historiasta tutkimaan Napoleonin Venäjän retkeä ja Waterloiskista.


Viime yönä en oikein unta saanut sittenkään, vaikka olinkin rättiväsynyt: ajattelin jo syksyä, jolloin olen uudessa paikassa opettajana, koulunjohtajana, koko pitäjän ohjaavana opettajana - tällä kokemuksella! Lisäksi ajattelin kymmenen kilometrin työmatkaa auraamattomaa tietä pitkin omalla autolla, jota ei vielä ole ja jota varten joudun vippaamaan velkaa, mikäli saan; vielä ajattelin maksamatonta opintolainaa ...Vaikeudet kasaantuvat ja lisääntyvät kun niitä oikein tarkkaan käy pohtimaan, siinä varmasti maailma päälle kaatuu. Toki kaikkien vaikeuksien jälkeen on päiväsaikaan suht helppo suhteuttaa nuo pikkuhuoliksi. Miten pelokas olinkaan nelitoistavuotiaana tultuani valituksi teinikunnan sihteerin virkaan vastoin tahtoani! Olin varma epäonnistumisesta. Miten pelokas ylioppilaskeväänä, pieleenmenosta opetusharjoittluaikana  jne. jne.

Silti venyvä vaha on ihminen, kyllä se siitä.

Viikon kokemattomat katiskat antoivat kolme elävää ahventa ja neljä kuollutta; yhdellä kuolleista ei ollut päätä - vähän kuin Ugandassa.

22.6. -77 (ke)

+2 C. Kiitos kesästä. Talosta on kaksi ja puoli seinää maalattu. Viileys sotki maalauksia.
Sain tänään kesäkuun palkkalistan, tietysti maksoivat vähemmän mukaan, huomenna on taas oikaistava - ties monennenko kerran samasta asiasta. Kumma miten kuohauttaa eto rahamäärä (300 mk).
Pitäisi lukea uudelleen del Castillon Kitara, joka kertoo yksinäisestä kääpiöstä, toisaalta ei pitäisi, koska Kitaran voimakas tunnelma tunkeutuisi väkisin omaan tekstiin, toisaalta taas voisi lukea, sillä vasta joskus syksyllä alan koota päässä pyöriviä suunnitelmia paperille.

27.6. -77 (ma)

Kylmä juhannus takana, Parhaimmillaan lämpötila oli +8 C.
Talon maalaaminen jatkuu. Maali, jolla maalaamme, on melkeinpä väritöntä luirua; ei sitä ainakaan kauniiksi voi sanoa.
Pelaamme jatkuvasti sulkapalloa, minkä tuulelta voimme. Eilisiltana tuli myöhäisennätys: viimeinen erä loppui keskiyöllä, viittätoista vaille puolenyön.
Alkukesä kului mukavasti maalitelineillä värjötellessä, asioita sottaillessa.

Ympärillä olevat ihmiset vanhenevat joka ikinen päivä, kohta koittaa aika, jolloin lapsuuteni aikaiset aikaihmiset kuolevat viimeistä myöten pois, kantakyläläiset häviävät, uudet asukkaat valloittavat kylän, rakentavat joko omakotitalon tai asettuvat rivitalopätkään päiviään laskemaan. Kylä vierastuu, kylästä vieraantuu sen kasvaessa, ihmiset muuttuvat nimettömiksi, vähitellen kaikkia juoruja ei jaksa kuunnella, kun ei tiedä kenestä henkilöstä on kysymys, minkä näköisestä, kokoisesta yms.

Kanta-asukas, kantakyläläinen ei enää olekaan itseoikeutettu, itsestäänselvä, varmasti kylään kuuluva asukas, merkkihenkilö, sillä on paljon muita, toisia.
Kylään on tullut rivitalojen mukana kapakat ja ravintoloihin omat poppoonsa, parikymmentä kyläläistä on alkoholisoitunut näkyvästi ja pysyvästi.

Maalaustelineellä näitä ajattelen ja ajattelen ennen kaikkea naapurinpoikaa, joka ajoi hirven kanssa yhteen vapun tienoilla: ei tunto ruumiinjäseniin palaa, ei elämä maistu, uuden elämän opetteleminen on ylivoimaisen vaikeaa. Ei ole ihmekään jos tuo serkkuni sanoo vointia kysyttäessä: Ei kiinnosta.

(Kyllä minulla kirjoja riittää, hänelle vein sittemmin keskitysleiristä selvinneen tohtori Franklin kirjan Ihmisyyden rajalla.)

Onko liikuntakyky elämän peruskysymyksiä? Kai se on, koska kaikki ihmiset kävelevät, juoksevat, pyöräilevät ja tanssivat. Terveen ihmisen on helppo spekuloida: eihän elämänhalu ja -usko saa olla liikkeestä kiinni, sillä eihän kukaan enää ikäisistäni liiku kuudenkymmenen vuoden päästä.
Olenko julma? Kiellänkö terveyden arvon, koska itse olen terve? Niin kuin upporikas kieltää rahan arvon sanoessaan: mitä minä rahalla teen, eihän se selitä minulle miksi minä elän! Presidentti Nixonhan sanoi äskettäisessä tv-haastattelussa: maailman onnettomimmat ihmiset ovat ne, jotka käyvät Monte Carlossa, viettävät aikaansa siellä tai jossakin muussa huvittelukeskuksessa.

Niinpä kai. Ainakin noin on hyvä lohduttautua, maalaustelineillä kaikottaa kademieli. No me tavalliset tallaajat: meille riittää usein elämäntarkoitukseksi rahansaanti, sen hankkiminen hengenpitimiksi, ja siinä sitä onkin elämäntehtävää nokko.
__________
KIRJA-ARVOSTELUT
*** myös

 jäällä -5C tuulen tuiverruksessa

hiihdot 11/522 km=/€

Talo raaputettu

Helmikuu on käsillä. On aika putsata verkko ja pitää live-tauko.
Ulkovintiltä sahajauhoista löytyneiden 40 vuoden takaisten muistiinpanojen esilletuloaika.

Tutuille täkäläisille näistä jotain irtoaa, tuntemattomille lukijoille tuskin mitään,
joten: unohtakaa - mutta: viimeistään maaliskuussa taas,
ennen idusta,
ma rukoilen ja pyydän: palatkaa!

Ihmisten nimet olen muuttanut, etten vain loukkaisi neljänkymmenen vuoden takaakaan ketään.
Elisabet II ja Idi Amin esiintyvät rohkeasti omilla nimillään, samoin moni kirjailija kirjoineen.

Veljeni kuoli syksyllä, julkaistakoon nämä hänen muistokseen.

(Vielä, ja myös, muistutan anttieskolamaisesti: tuskin istuisin tuon nuoren metafyysikko-opettajan pöytään nykyisin, jos vähänkin muita pöytiä olisi vapaina, ja jos istuisin, tuskin kovin kauan jaksaisin kuunnella.
"Aikansa kutakin" - vai miten se pässi mölähti kun päätä leikattiin ...)
____________________

KESÄKUU

3.6.1977 (pe)

Runnakko kipeänä, mieli korkealla makoilen sängyssä vintillä ja muistelen päivää; hra Napoleon toimii apuna, tarjoaa elämäkerrallaan kirjoitusalusta-apua.
Tänään voi sanoa, että tänään alkoi kesä: jo traditioksi muodostuneet kesärituaalit alkoivat.

Veli haettiin junalta. Satoi. Katselimme nuutuneina ikkunasta viimekesän toistoa: kyllä varmaan sataa. Siitä kuitenkin iloksi muuttui ja aurinko työntyi ilottelemaan.

Aloitimme kesänvieton.

Kiristimme sulkapalloverkon entiseen paikkaan poikki pihan. Kalkitsimme kentän rajat; viimevuotisen rajat häämöttivät ponnistavan ruohon seassa, joten mitata emme tarvinneet. Pelasimme viisi erää, viidestätoista poikki. Voitin ensimmäisen.
Hävisin kaksi seuraavaa. 1 – 2. Neljännessä tuli voitto. 2 – 2. Peli oli kestänyt tunnin. Alkoi finaali: tasaista puoleen väliin, piste kerrallaan, vuorotellen, tilanne 6-6. Sitten käänne: otin seitsemän pistettä peräkkäin. 13-6. Helppo pala ja voitto. Lopputulos: 3 – 2.
Sitten sauna lämpiämään.
Juoksimme urheilukenttää ja otimme tonnin ajan: 3.45 – parempaan on varaa, vaikka tiukoille otti; kurkku tuntuu vieläkin kipeältä.

8.6. -77 (ke)

Talo on raaputettu!

Kolme päivää siinä kului kahdelta mieheltä. Olen täysin naatti. Olemme telunneet kellonympäryspäiviä ja kaiken päälle jatkaneet urheiluharrastusta: töiden päätyttyä noin tunti sulkapalloa ja lopuksi viiden kilometrin juoksulenkki.

Näin ruumiillisesti rasitettuna ei jaksa eikä tarvitse, ei ole tarvetta pohtia elämän ja elämisen peruskysymyksiä, riittää kun on.

Pääskyset ovat valinneet pesäpaikakseen talomme räystäspuut – ensimmäisen kerran koko talohistorian aikana, 30 vuoteen. Olemme monena kesänä toivoneet savisia pääskynpesiä räystäisiin, ei niitä ole ilmestynyt, nyt, kun maalaamme talon, ovat pääskyset väkisin tuloillaan, mutta ei auta, joudumme pesänalut hävittämään. Pääskyset ovat naapuritalon ullakolta häädettyjä, sillä naapurivirastotaloa maalataan myös. Ovat ne taitavia rakentajia nuo linnut: savipesähän on tyhjän päällä kiinni kahdesta reunasta ja katosta.

Kirjoitan tätä hyvin tyytyväisenä elämään Kidutusraportin päällä. Viikon koleuden jälkeen näyttää kesä hyökyvän.

Hullu sotamarsalkka, tohtori, presidentti Idi Amin Dada on väkisin änkäytymässä kuningatar Elizabethin* 25.vuotishallitsijajuhliin; Lontoossa eivät kuitenkaan antaneet tälle Ugandan johtajajermulle laskeutumislupaa. Idi Amin on tapattanut ainakin 100 000 ugandalaista valtaannousunsa jälkeen 1970-luvun alusta.

Höpelöitähän riittää! Napoleonista omiin kylähulluihimme.

Meidän kylämme raitilla on parina kesänä pyörinyt muuan kaksikymmenkesäinen Tommi. Puvuntakki päällä koppalakissaan. Tommi kiertää kolmen kuppilan väliä ja viettää elämäänsä. Kesät Tommi on kylässä, talvet Koppolassa. Tommilla on ollut huono tuuri, kun ei ole onnistunut saamaan omaa valtiota hoitaakseen. Elämänkohtalotoveri Idi Amin on onnenpekka.

Tommi ei oikeastaan ole hullu, Tommi on pimahtanut, Idi Amin on hullu. Pimahtaneessa on jotakin positiivista, miellyttävää, hullussa sen sijaan on pelottava kaiku.

Muuten kylämme parhaiten pukeutunut mies on Antti – pimahtanut, työhaluton. Voi näitä eläviä romaanihenkilöitä!

Esimerkiksi: Tommi, Antti, Jäykkä, Musta Poika, Mikko, Eikka, Pena, Kale, Hursu, YK, Aven, Tuppe, Julle, Kosti, Asko, Repe, Kille, Rosvo, Ville, Pumpeli, Kukko … ei tule loppua, ovat työttömiä, mutta samalla työhaluttomia. Mitäs näistä. Meitä riittää.

* Elisabet
__________
KIRJA-ARVOSTELUT

*** myös

hiihdot  10+11  /511 km=/€

Kypsyttää

Vuosi kulunut - 22. osa nujertui yöllä sunnuntaita vasten klo 02.05.
Neljä osaa vielä jäljellä.
Kuukaudessa! uhosin viime helmikuussa selättäväni Iijoki-sarjan toiseen kertaan. Nyt hyvä jos puolessatoista vuodessa. On nimittäin niin, ettei hampsiminen onnistu, kennedymäinen pikaluku. Sen verran tuhtia tavaraa kaikin: väljähtymisen maku ei uudelleen korkattunakaan maistu kielellä, eikä nimenomaan kielessä - kuin paikoin.

Kalle, onneton, meni tekopitäjäänsä rakennusmestariksi ja ajatteli että saisi näin kuitatuksi kunnanjauhot, joita Päätalot isä-Herkon mielisairauden aikana joutuivat mankumaan. Ja että vihdoinkin olisi aikaa, ja pääsisi kirjoituspuuhiin paneutumaan kunnolla.

Vaan mitä vielä!
Kylänukkoa lappaa yönsä päivänsä, arkensa pyhänsä rakennusasioissa, niin ettei hetken rauhaa; eikä omasta elämästä tahdo tulla mitään. Kaiken huipuksi Sonni-Moilanen on vikittelemässä ja viemässä Lainan.
Tampereelle ei voi palata, koska oma talo on vuokrattu ja irtisanominen ottaa aikansa.
Kypsyttää miestä.

Tuohon jamaan jää Kallen ja Lainan vuosi kirjassa Epätietoisuuden talvi ja tulevassa 23. osassa, Iijoelta etelään, jäädään vielä kesäksi Taivalkoskelle ajelemaan moottoripyörällä työmatkoja ja naureksimaan hyväntahtoisesti setä-Kallen Hau-autoilua, josta ei hupia jos ei vauhtia eikä vaarojakaan puutu.
Jep! Passaa mainiosti!

ps
Mikskähän lienen kirjan tyhjille loppusivuille viritellyt ihan teininä lopetusmerkinnäksi:

31.5.2004 (ma-aamu 7.30 - Kaksi kuukautta vei tämä kirja)

'Kun elää raakileena kypsymisaikansa, kuin omena puussa, tulee aika jolloin on luonnon käytettävissä - ei itsensä:

tulee lintu joka nokkii sinut, varsinkin

jos matokin on kalvanut jo

sisuksissa,

tulee ihminen joka puraisee sinua,

 ja heittää pois, tai

haukkaa kokonaan kaikkine

siemenkotineen; tai

sitten mätänet vain pois

kenellekään kelpaamattomana maadut maaksi ja lisäännyt mullaksi.'

 

__________
ex KIRJA-ARVOSTELUT

*** myös

+1,7 °C hiihdot  10  /490 km=/€

Kirjailijaksitulemisvaatimus

Turkka on naisten mies, ainakin mieleen. Tauno Palohan hahmoa näytteli filmissä ja viime kesänä kanavalla Kari Rissanen. Pakkalan Tukkijoella. Hämärästi muistan, kun se Sorsan Manu luokkatoveruuden takia ottaa päämuistin.

Eikähän nyt enää mistään kesäteatterista ole kysymys: Nyt on kysymys Rissasen kirjasta, jota illalla Päätalon, Epätietoisuuden talvi, päälle luin.
Kalle muuten sanoutui just irti Taivalkosken rakennusmestarin virastaan suututtuaan perinjuurin tukinmittaukseen eli kunnanhallituksen varapuheenjohtajan tökeröön käytökseen. Lähtö takaisin maailmalle, Tampereelle, on edessä; vuosi tätä hevosenleikkiä Kallelle riitti, kun ei hetken rauhaa työltä.

Näyttää omat kunnanmiehet ottaneen pattiin Rissasellekin, mitä nyt kirjan alustukseksi ja pohjustukseksi nettiä selailin, ainakin Ilomantissa se Hoskonen. Ja maailmalle, Portugaliin, taas yhden kerran näyttää käyvän Karinkin tie.

Että kyllä tässä pohjatyötä aina Cityssä asti on tehty, jotta pääsee arvioimaan ja repostelemaan Rissasen ensikirjaa, novellikokoelmaa Alaston takinkääntäjä - Kirjokansi 2017.

50 työpaikkaa viisvitosella miehellä ja sama määrä osoitteita, siihen parit aviot. Siis eletty, täytetty se Erno Paasilinnan kirjailijaksitulemisvaatimus:

'Kirjailijaksi ei synnytä. On elettävä sellainen elämä, josta syntyy kirjailija.'

Kymmenkunta alkupuolen novellia lukeneena täytyy sanoa että hyvältä haisee. Varsinkin novellissa Kirjailija lukija saa nokilleen juuri niin niin kuin kunnon novellin loppuyllärinä pitääkin.

Kirjavinkeissähän tämä kala lopullisesti puhkotaan, vaan silloin ei huolta hätää: kirjantekijä kaukana maailmalla - turvallisen matkan päässä. 😂

__________

ex KIRJA-ARVOSTELUT

*** myös

hiihdot  7+ 9 /460 km=/€

  

Kiiltävän perrään meistä jokainen

 

Kirjallisuusväkikin ryntäilee samalla viisiin uusien ja muka entistä ehompien perään siinä missä
elokuva-/ musa-/ autohuimaväkikin. On tartuttava uutuuksiin vanhat viisaat sivuun siirtäen.

Siitäpä tuolla vasta purputin. Vaan kertaus ei pahitteeksi, varsinkin kun nyt löytyi jonkinmoiseksi tukipuuksi ja joomieheksi peräti tohtori! Taikka ei se silloin vielä tohtori ollut, pelkkä maisterinretku kun viisaita päästeli.
Matti Mäkelä vuonna 1985.
Vapaan ajattelun esteet - esseekirjaa luen. Esseekipaletta Mitä Suomi lukee?

Matti Mäkelä / kuva Laura Malmivaara

Eli hänkin ihmettelee, jo kolme vuosikymmentä sitten, tätä samaa: miten nämä kirjallisuusimmeiset vauhkoina ryntäilevät uutuuksien perässä vanhat kunnon klassikot unohtaen. Silloin tosin hän syytti kirjasto-, kirjakauppa-, kirjakustantajaväkeä ryntäilystä, enempi työvoimapoliittisista syistä, lukemattomina uuden perässä juoksijoina. Tavan lukijat Mäkelä vapautti ja kehui että nämä kyllä tietävät lukemisen idean ja ovat luopuneet 'typerästä vuosikulutuksen järjestelmästä' päin vastoin kuin kustantajat.

"Lukijoiden joukossa kun tapaa yhä useammin sillä tapaa itsensä kanssa tasapainoon päässeitä persoonallisuuksia, ettei heidän tarvitse lukea kuin neljää kirjaa edestakaisin vuodenaikojen ja mielialan mukaan, ja oleellista silloin on, että ne kirjat ovat hengentuotteina että esineinä sillä tavoin ajattomia ja kestäviä kuin kierron ihmisille kuuluu."

Mairittelevastipa kirjoittelee.
Ei tuo kuitenkaan siltä näytä, kun Lukulamppua, Suomi lukee, Kirjasampon bloggaripäivityksiä tahi Kotimaiset kirjablogit -sivustoa silmäilee!
Suurin osa teosesittelyistä on klassikoita verskimpää nykytuotantoa.

Joku siivoamiskirja nytkin kaikkien huulílla, jonkun KomMarin väsäämä tai minkäkenenkä se nyt on; tässä sen enempää tekijästä tietoa kuin Seppo Rädyllä Sipe Santapukista: Sepi kävi näet Sipen keikalla viikonloppuna lentelemässä Hesassa kattoenkelinä, ja kun haastateltiin että mites sinne jouduit, niin sanoi että kun 'mikä ihme pukki' vai mikä musamies se on kun pyyti mukkaan, niin pitihän sinne männä lentee liihottelemmaan.
__________

ex KIRJA-ARVOSTELUT

*** myös

 

hiihdot  11 /444 km=/€

 

 

Kukku Melkas ja Kaisa Pulakka

 'Kaisa Pulakan jututettavana on kirjallisuudentutkija Kukku Melkas.'

Kun en kuuntele radioa ollenkaan ja tällä haavaa televisiosta valikoin Kaisan ja jääkiekon (molemmissa ammutaan! kamalakamala) - niin vähänkö olen ulalla ja ulapalla äänimediasta.

Niinpä tuollainen rauhallinen kirjallisuusprojektiohjelma 101 kirjaa on luiskahtamassa ohi korvan. Kirja jokaiselle itsenäisyyden vuodelle.

Vähänkö harhailuttaa.

Huomaan kirjaprojektin kyllä päivittäin tuota potun oikean yläkulman
 ALLAKKA - KIRJA TÄNÄÄN TV/radio -linkkiä painettuani.

Ei vain ole tullut ryhdytyksi, paneutumaan, kun kerralla joutuisi niin ison kirjavyöryn alle.

Pihistämällä, paljastamalla kirjan kaksi viikossa - sökömäisesti, suklaakalenterimaisesti - olisi urakka imaissut paremmin mukaansa.

101 kirjaa linkki

No aloittelin nyt kuitenkin noilla kahdella ensimmäisellä ruudulla, Salamalla ja Parraksella. Jojolla ensin, koska Minä Olli ja Orvokki on tuoreemmassa lukumuistissa.

Nimien kanssa vähän epäilytti, jotta näinköhän jujuttavat nuo Parraksen Jojon käsittelijät Kukku Melkas ja Kaisa Pulakka - kilpimäistä, etten sanoisi; lehtosgalleriaan käypiä myös, mikä ettei!

Kirjojen Suomi linkki

__________

ex KIRJA-ARVOSTELUT

*** myös

hiihdot 11+11 /433 km=/€

Toinen nainen

Suleikan jätin vasta Siperiaan, niin jo tarttui heti toinen nainen räpylään. Eeva on hänen nimensä, sairaanhoitaja sisar hento jne. Avustustyöntekijänä ympäri maailmaa.
Miehennielijä, joten varani pidin, enkä antautunut täpöllä hänen kynsiinsä.
Tosin Eevan osana on ollakin ainainen toinen nainen.

Eeva ajeleskelemassa Sodankylän filmifestareille varhaisessa kesäaamussa mietiskellen miehen mieltä: miten Juha voikin jumiutua johonkin kymmeniä vuosia sitten tapahtuneeseen muka anteeksiantamattomaan hetkenmokaan, josta hän itse ei muista yhtikäs mitään!

Tuota mokahetkeä autoa sompaillessaan yritti Eeva tavoittaa elokuvaotoksena: kelasi, veivasi vaivasi nauhana mielessään tuota ratkaisevaa momenttumia useita kertoja eestaas, mutta filmiltä valkokankaalle ei juuri sitä kuvaa tullut.

Minulle tuo kirjan epäolennainen(?) kohtaus jäi mieleen roikkumaan vahvimpana, kun Hermeksen siivet katkaisin, kirjan peitteelle laskin ja lopetin.
Siksikö kun elokuvan ovi ei ole narahtanut, ylipäätään taiteena iänkuun päivänä auennut?

Oikeastaan vain mustavalkofilmit nielen: jonkin SF:n; tai venäläisen ikivanhan rutisevan, missä matala miesääni juoksuttaa taustalla arotarinaa; tai sitten jonkin Katkeran riisin, neorealistismustavalkoa; no, miksei myös jokin lollocardinale.

'Elokuvassa vieras tulee lähelle, antaa koskettaa itseään, paljastaa kaiken ja huomaat katsovasi itsesi peilikuvaa. Me olemme kaikki yhtä ja sen tajuaminen on elokuvan suurinta antia.'

Noin kirjoittaa Tarja Tuovinen Eevan elokuva-ajattelua matkalla pohjoiseen.
Olisiko tuossa avainta elokuvaoven avaamiseksi?

Tarja Tuovisen toinen kirja: Hermeksen siivet. Kirjokansi 2016

hiihdot 11+11 /411 km=/€

__________

ex KIRJA-ARVOSTELUT

*** myös
 

Mersuseppä laulaa

 

 

Sitä tuota meijjän museoikäistä mustalaismersua joutuu aina sillon tällön käyttämään kunnon sepällä, mitä kun on 700 000 kilometriä mittarissa. Moottori kestää kyllä mutta matkamittari on jouvuttu käyttämään Tamperetta myöten korjuutettavana.

Nikottelee se moottorikin joskus harvoin, mutta silloin on minne mennä: no pajalle, sinne luottosepälle kaupungin taakse. Ja kun seppä, semmoinen tumma isoruppinen möreä-ääninen ystävällinen mies, muutaman kerran konepellin alle nuuhkasee, niin pian on homma hanskassa ja varmoissa öljytyissä kourissa.
Eikä maltaita maksa, ja aina kuitilla.

Ei sinne minkäänlaisia viittoja tahi opastuksia vallantieltä ole. Ne on turhia:
- Näkyy nuo osaavan tänne kun ensin kaupungissa yrittävät vielä tyyriimmälä korjuuttaa, kumahtaa huvittunut vastaus ihmettelyyn miten vaikee tänne on eksyä.

Takuukorjuuta ja luotettavaa palvelua vaikkei välttämättä siltä näyttäs jos äkkinäinen ympäristöä tutkailee. Eivät paikat kiillä.
Oikein mukava siellä pajalla taikka korjaamolla, kuinka vain, on pistäytyä; joskus ihan toivoo kun särkys auto ja pääsisi asiakseen tuossa miljöössä poikkeamaan.

Mutta annahan olla!

Yllätysmomentti on vasta tuloillaan.

Nimittäin pyhän kyläreissulla lyötiin lähtiessä käteen CD taikka DVD, mikskä ne nyt noita kiekkoja sanovat, joka tapauksessa joku levykekotelo mukaan ja sanottiin jotta eikun kahontaan.

No tämäpä samainen seppähän se siellä laulua laittoi. Ja koko kiekollisen.
Kunnon bassolla sydämeen käyvästi niin että ihan piti kyyneltippa poskelta pyyhkäistä!

-1°C hiihdot 11 /389 km=/€

 __________

ex KIRJA-ARVOSTELUT

*** myös

Pirttihirmu

 

fanin pettymys ja toprakoituminen

Piti kirjoittamani pyhäisistä iloista iloisin ja kiitollisin mielin, siitä miten kylävierailulla lanttukukko taas maistui viimeisen päälle, ihan oikeasti suussa suli niin kuin lakkakiisselikin, ja hiihtolenkistä niin maan syötävässä säässä sekä lempeälöylyisestä lenkkisaunasta johon Lempi näin talvisaikaan väkisin tahtoo työntyä ennen aikojaan ja siitä että vihdoinkin pääsi eroon neulasiaan karistelevasta joulukuusesta ja miten hyvän romaanin viimeisen sivun lukemista pitkittää ja pitkittää jottei kirjaa tarvitsisi käsistään heittää,
ja ennen kaikkea yhä iloita Kaisasta ja täydellisen suorituksen mukana elämisestä kirjoittaa.

Niin mitä vielä!

Siihen tulee joku hapannaama santtusilvennoinen ja otsikoi lehtijuttunsa halventavasti:

Madame Mäkäräinen

Antaa ymmärtää miten kaikki hyppivät Kaisan pikkurillin eli liipasinsormen tahdissa - paitsi jylhä Jylhä.
Pyh!

Ei meijjän Kaisa semmoinen pirttihirmu ole! senkin santtusilvennoinen!

Eihän KR? 

-8 °C hiihdot 15 /378 km=/€



__________

ex KIRJA-ARVOSTELUT

*** myös 

Kaunokirja rumuudesta

 

Niin alkaa olla lopussa vuoden lopulla aloitettu romaani pakkomatkasta Siperiaan ja elämästä Asutuksessa taigalla.

Jos Kalle Päätalo joutui asettautumaan asumaan Lainansa kanssa Asutusalueen syrjäiselle valottomalle ja vessattomalle koululle Taivalkoskelle rakennusmestariksi Tampereen valoista tultuaan, olisi Laina ollut nupisematta, jos olisi ollutkin Suleika. Suleikana olisi 'matkustanut' ensin puoli vuotta härkävaunussa tuhannen muun kulakin kanssa Siperiaan, kun ensin oma mies oli tapettu rekeen, sieltä sitten lotjalla Jeniseitä pitkin paikkaan missä ei mitään ja minne vähitellen oli muodostuva kylä kaikkine tykötarpeineen, mitä nyt sosialistiseen realismiin kuului.

Semmoinen kehitystarina tämä Suleika avaa silmänsä on.
Kaunokirjallisuutta siitä miten kommunismi käytännössä repi ihmiset hajalleen.
Siitä miten käytännössä maat otettiin valtiolle ei kenenkään hoidettaviksi; siitä miten kulakit, nuo entiset maanomistajat vangittiin ja siirrettiin kauas pois vankeuteen tai tapettiin asuinsijoilleen; siitä miten Siperiaan tyhjän päälle rakennettiin uusi Asutus, Semrukin kylä kaikkine pakkokomentoineen maailman ääriin; siitä miten Suleika hullaantui miehensä tappajaan ja siitä miten vääryys vallitsi ennen kuin ....

Tai en vielä ole varma noista ennen kuin -sanoista eli siitä päättyykö sittenkin tuo päättömyys, saako paha palkkansa, sillä viimeiset parikymmentä sivua odottavat vielä lukemattomina edessä.
Toivossa elän.
Kävi kuin kävi: matka on ollut virtaansa vievä - jonkin sortin robinsonadi !
Moskovalaisnaisen suvustaan kirjoittama.

hiihdot 11+11 /363 km=/€

__________

ex KIRJA-ARVOSTELUT

*** myös

Parahus

 

http://erkkijormanainen.blogspot.fi/2017/01/kirjat-jarjestyksessa.html/

EJ
'Parahus:
ylipäätään en ihmettele miten ihmiset massana menee aina 'yhen kiiltävän' perästä, millon minkiin!
Ja millon mansikka on myrkyllinen, karppaus terveellinen, millon Sipilä on sutki, millon jne.

Mutta sitä aina ihmettelen että kirjallisuusväkikin on nenästä veittävee, esim. nuihen uutuuskirjojen, kaikenmualiman tervojen ja sohvien perässä parkuvat ja pyörtyvät kuin pahaiset teinitytöt; hyvä etteivät telttaile kirjakaupa eessä yötä kun tietävät että huomenna ilimestyy taas joku nousiainen...
Siten ikään kuin unohtavat että joskus aikonaan on jonnnilaisii joitai muitai kirjoja kirjotettu.
Vaan myöpä sitä ei sorruta joutavia kirkummaan!'

 

Kävin Ierikällä äsken kylässä - virtuaalisesti, kuten joka aamu Lustitarhassa. Joskus ruikautan merkin, joskus en.
Siellä viihtyy, siellä on vähän semmonen huovismainen tunnelma.
.
Pistäytykääpä!
"Astukee tok tuppaan ja käykee peremmäle", kehotettas tiälläpäin.

pitkästä aikaa lunssan jälkeen

maistuipa makealta

 hiihdot 11 /341 km=/€

___________

ex KIRJA-ARVOSTELUT

*** myös