Esoteerinen henkisyys

Edellisen blogihupsuttelun  jälkeen on aika palata taas osoittamaan hentoa sivistystään. Ja ikuisuusaiheeseen, jolla olen aivojani rääkännyt: kuvako vai sanako? -mittelöön. Erno Paasilinnahan olevinaan jo tuon ratkaisikin sanan voitoksi.

Kauan vei aikaa ennen kuin olin valmis tarttumaan Nina Kokkisen Totuudenetsijät — Esoteerinen henkisyys Akseli Gallen-Kallelan, Pekka Halosen ja Hugo Simbergin taiteessa -kirjaan, Vastapaino 2019, joka tuossa lattialla olevassa kirjakorissa on lojunut tummanpuhuvine kansineen odottamassa poimijaansa.

Kuvamiehet, kuvittelijat, aistiherkät Akseli Gallen-Kallela (1865-1931), Pekka Halonen (1865-1933) ja Hugo Simberg (1873-1917) etsivät, kun ei (k)ristinusko uskonnollisuudeksi riitä saati tiede perille vie, elämän henkisiä syvyyksiä esoteerisilta alueilta - sieltä missä tieto on 'kortilla', eikä kaikkien savutettavissa. Okkulttuurista. Mystiikasta. Josko löytöretket okkultismin, teosofian, antroposofian, parapsykologian, buddhalaisuus, hindulaisuus yms. parissa johdattaisivat henkisyyden herkkään/kovaan ytimeen. 

Vapaamuurarius tuosta luettelosta jäi mainitsematta: se kun ei kaikkia kyytinsä kelpuuta. Aatteeseen tarttui vapaamuurari Gallen-Kallela: raakileesta yhä syvemmälle eheyteen ja minän valmiiksi kasvamiseen. Sittemmin Akseli matkusti Ameriikkaan asti, ja loosit jäivät. Piti suunnata katse noihin muihin ulottuvuuksiin. 

Pekka Halonen: Kivityömiehiä (1903)

Kaikuja (meditatiivinen henki/tunnelma) valmistumisprosessista, henkistymisestä Nina Kokkinen näkee Pekka Halosen Kivityömiehiä-öljymaalauksessa, jossa etualan kivenmurikka on irrotettu työstettäväksi ja jossa kivi lopulta on taustalla sopivaksi muotoutunut hiljaisten puurtajien käsittelyssä, valmiina siirrettäväksi rakennuspaikalle.

Pekka Halosen jalanjälkiä ja kädentaitoja etsiskelimme jokunen vuosi takaperin aivan vikasuunnalta eli Pekan kotiseudulta Lapinlahdelta, vaan Eemelihän siellä vain olikin; Halonen jäi, ja löytyi Tuusulasta, jossa Halosen ateljeen tosin kevytkenkäisinä kiireessä ohitimme, koska Rantatiellä oli muitakin taiteilijakoteja Sibeliuksen Ainoloineen tutustuttavina. J.H. Erkkoa silloin hain ja löytyikin. Kiveä ei voinut kipata missään nimessä, joten Halonen sai jäädä toiseen kertaan. Vaan eipä hättää, sillä nyt Totuuden etsijä -kirja kertoo myös Pekan suuntauksista.

Hugo Simberg noista tutuin on Haminan reissun ja Tampereen tuomiokirkon maalausten jäljiltä. Vaikka Simbergin pirut enkeleineen löytyivät oikeastaan paremmin Helena Ruuskan Hugo Simberg - Pirut ja enkelit, (WSOY 2018) kirjan sivuilta.

Taitaa olla murtumassa oma usko sanan voimaan ja Paasilinnan todisteisiin kokemusmatkailun myötä: kääntymässä kuvan etevyyteen aistien tulkitsemisessa. Näinköhän tässä vielä oppii lopulta 'kuvankäsittelyä' - sittenkin! 😌

omat KIRJA-ARVOSTELUT

Kirjavinkeissä

Kaikk' nähty Tuusulan Rantatiellä

Vähän kuin sininen uni astua sisälle Ainolaan:

Yläkertaan ei käypäläisellä asiaa ollut: olisi pitänyt olla vähän isompi kiho, kuten se Jaappanin prinssi, joka kesällä oli vinttiin päässyt. Pah! Vähäisyytemme.

Mutta sinne se oli jätettävä kaiholla koko komeus, sydämenääni, kun rupesivat ramppia lyömään, illansuussa avaimia kilistelemään.

Näkyi muuten se Halosenniemen vtun poikakin jo ihan toisenlaisella asenteella Ainolassa kuljeskelevan!

Siispä matkaan taas, velihopija! Kierähdys järven läntiselle puolelle, vaan siellähän ei enää muuta ollut kuin Alvar Aallon Villa Kokkonen, lättänä. Kiireellä sen ohi ja Helssinkiin ruuhkailemaan.

On se. On se melkoinen pläjäys tuo kulttuurin keskittymä. On se! Ja peninkulman säteellä kaikk'.
Ainoa mikä ihmetytti tai kummastutti: eihän niistä järven rannalla sijaitse muut kuin Halosenniemen pytinki, jos Onnelaa ei lasketa.

Tuusulan Rantatie  I - II - III - IV - V - VI

KIRJA-ARVOSTELUT
*** myös

Sibelius - Ainola

Siinä on ns. Stendhalin syndrooma hilkulla kun astumme autosta ja lähestymme porttia:

Sanattomaksi vetää ja pyörryttää: että piti tämäkin päivä saada vielä nähdä ja kokea! Tuta.

Rumana kuin minkäkin tehdaslaitoksen parkkipaikka avautui näkymä vallantieltä oikealle, autoja täynnä. Ei rantaa ei mitään kaunista näkyvissä: - Ei se nyt tuo ainakaan voi olla, tuo tuolla.
Jos se sittenkin on tuolla liikenneympyrästä vasemmalle, rantaa kohti.

Sinne!
Jossa kuitenkin vain tämä, vielä vähemmän kaunis:

Onneton kolossi, sinne tänne jatkettu ja nostettu. Ei ei!
Talon nurkalla merkki:

Mieluummin Ahoa Sven Tuuvan mailla, kauniimpana Koljonvirran sillan korvassa Iisalmen liepeillä. Mansikkaniemessä. Kiitos!

Takaisin liikenneympyrään, ja kas siellä lepää.
Niin myös itse kompositör! Laattana kaukana talon takana.

Se nähdään sitten, kunhan on käyty ensin taloksi ja siirrytty ajan oloon peremmälle: VI

Tuusulan Rantatie  I - II - III - IV - V - VI

KIRJA-ARVOSTELUT
*** myös

Onnelan ohi

Eino Leino ei mittää, Uuno Kailas ei mittää, Einari Vuorela ei mitt...

Ohitamme Onnelan. Tai pihassa poikkeamme Rantatieltä, jotta saamme tämänkin nähtävyyden kerättyä päivän saaliiseen. Sokeain ystävät ry:n ylläpitämään Majataloon, jossa mm. nuo ei-mittää-miehet aikanaan majailivat; Eino Leino asusteli siellä jopa niin kauan, että talosta löytyisi hänelle pyhitetty huone.
Jätämme toiseen kertaan.
Päivästä iso pala mennyt, eikä peninkulmasta kilsoja alla kuin reilu neljännes.
Ei tämä mikään yhdenillan kevytkenkäjuttu ole: kulkea ja nähdä tämä kaikki - osa nuoren suomalaisen ohuen sivistyksen pohjaa ja perustaa.

- Mitäs lähdit! Olisit suunnitellut paremmin, majoittunut Onnelaan tämän kaiken kumman keskelle, kulkenut vaikka hop on hop off -bussilla Tuusulanjärveä ympäri.
Niinpä.
No, nyt mennään tällä ja tullaan sitten toisten ajan kanssa.

Niin päätettiin ja poljettiin kaasua ja kurvattiin puolessa matkaa Halosenniemeen Halos-Pekkaa tervehtimään.
Parkkipaikalla tuntui nuori mies olevan vähemmän kiinnostunut koko hommasta kolmen naisen - mummon, äidin ja tyttöystävän/siskon - retuuttaessa t-paitateiniä porttia kohti:

"Mikä vtun Halosenniemi ja Halo...", kantautui porttia kohti loittoneva koilotus.

Meillä ihan toinen tätsi ja kutina - mutta tuo kellonpahus:
- Pakko tämäkin jättää toiseen kertaan mieli Ainolaan astua.

Kurkistus vielä korkealle kalliolle metsän taa, siellä jossain ylempänä se olisi ollut jos olisi aikaa ollut. Ja lippuluukulle vastaanottoon:

Säästyivätpä sisäänpääsyeurot: 3 X 6 €. Halpaa lystiä kaiken kaikkiaan näiden kuolleiden kuuluisten miesten kädenjälkien katselu, kun miettii eläviin livetaiteilijoihin: Mattiin & Teppoon ynnä muihin Hectoreihin.

Ja taas nousu hyrysysyyn ja menoksi. Porhallettiin ohi Suvirannan missä Järnefeltin Eero oli elellyt ennen, vaan sinnepä ei muutenkaan olisi ollut asiaa: vielä.
Siis toisen kerran sitten.

Mutta mitä tässä joutavia rupajamaan, niin pääsemme poistumaan rannimmaiselta tieltä Navettaputiikin kautta isommalle tielle kohti  -  Isoa Staraa!

Tuusulan Rantatie  I - II - III - IV - V - VI

KIRJA-ARVOSTELUT
*** myös

Erkkola

Kuolinmökiltä kolmisen sataa metriä jalkapatikassa kujosta loivasti ylöspäin, asfalttitien yli ja siinä lepää!
Perillä ollaan.
Tämähän se oikeastaan oli koko matkaidean ydin: nähdä edes Erkon Erkkola, kun J.H:ta itseään ei enää voi nähdä! Kokea Sydämeen luettavaksi -teoksen ilmapiiri, todentaa faktat.

- No eipä tuo silmiä hivele!
Melkoinen rumilus, kieltämättä, ainakin näin asfaltin takaa katsottuna. Eipä ihme ettei levoton runoilija täällä montakaan vuotta viihtynyt, varsinkaan kun morsian otti ja lähti:

”Pesä oli valmis, mutta lintu lensi pois.”

Niinpä.

Mutta peremmälle, sisään siitä töllistelemästä! 1902 valmistuneeseen taloon.

Näyttely   ←←painasepa

28.5.–22.9.2019

Sydänten mies – 170 vuotta J. H. Erkon syntymästä

"Näyttelyssä on esillä harvinaisia lainoja kuten talon alkuperäisiä huonekaluja ja Axel Gallénin vuonna 1888 maalaama muotokuva Erkon veljestä Rudolf Erkosta. "

Yläkertaan kapuamme myös. Tutkittuamme alakerran Viipurin aikaisen siloisan työpöydän.

Kello! Kello!
On aika lähteä kierrokselle, jaloitella Kiven mökin kautta autolle, mutta ensin kuiskata Erkkolan pihalla teille yhden matkamme syyn: Hänhän, tämä JH, oli riiustellut lukuisten naisten ja tyttösten lisäksi myös isotätimme Leenun kanssa yhden kokonaisen kesän Karjalan syrjäisessä pitäjässä.
Onnea etsimässä Karjalassa, sitä löytämättä, sinnekään asettumatta.

Ojentaudumme Onnelan suuntaan, seuraavaan etappiin.

Tuusulan Rantatie  I - II - III - IV - V - VI

KIRJA-ARVOSTELUT
*** myös

Aleksis Kiven sijoilla

Ja eikun matkaan, velihopija!

- Sinä ajat ja ohjaat, käskyttivät läheiset.
Ja sitä mentiin taas Bulevardit jos Mannerheimintietkin, Pasilabölet, Käpylät ja Oulunkylät; vettä kaatoi niin ettei Oodia erottanut, eduskuntatalosta ei niin väliksikään.

Tuusulanjärvi määränpäänä, ensiksi Aleksis Kiven kuolinmökki, se missä Lapinlahdelta vapautettu mielisairas, alkoholisoitunut Aleksis makaili elämänsä viimeiset kuukaudet maaliskuulta jouluun velimies-Albertin luona, kunnes tuoni armahti vuoden 1872 viimeisenä päivänä; myös se missä joulun alla vuonna 1913 velimiesvanhus vaimoineen tapettiin puukolla.

Haudallepa tuo auto meidät kuitenkin ensin tahtoi kuljettaa, väkisin käänsi, ikään kuin totuuden eteen.

No mikäs auttoi. Katsottiin ensin järven eteläpään kirkko, ulkoapäin tietenkin; kirkothan tuppaavat olemaan kiinni joutoaikana, nytkin vaikka oli sunnuntai, ei heleä mutta sateen jäljiltä raikas.

Siinä makasi Aleksisi kaikki kivut kärsineenä nimensä mukaan kivipeitteen alla:

Kaukana kavalasta maailmasta.

Sammalpeitteet on varattu onnellisille oraville tässä elämässä.

Ei muuta kuin tuon mietelauseen jälkeen hyppy autoon ja kokka kohti järven pohjoista päätä, sitäpä peninkulman päässä sijaitsevaa Sibeliusten Ainolaa. Stop. Stop. Monen pysähdyksen taktiikalla.

Ensimmäinen tauon paikka heti tuota pikaa parin kilsan jälkeen.
Kas, tässä:

jonka peräkammarissa hänen viimeinen sijansa:

Siihen kuoli hyljätty sanamies, siitä lähti sinne minkä alkuetappimme jo näytti: Tuusulan kirkon kirkkomaahan.

Mikä ettei jottemme voisi edes kuvitella: sinne makeasti makaamaan kuin oravainen, sammalvuoteellaan, sinne minne ei yllä hallinhammas eikä metsämiehen ansa taikka ah! sen muuan Augustin sen Ahlqvistin räkytys ja räävintä kanna.

Mutta emme me suremaan jouda, vaan jatkamme matkaa, nyt kävellen, kujosta pitkin kohti Erkkolaa.

Tuusulan Rantatie  I - II - III - IV - V - VI

KIRJA-ARVOSTELUT
*** myös

Sivistyksen teillä

Viikkotolkulla halkojen kimpussa hakkailu hienhajussa alkoi maistua puulta. Niinpä piti lähteä täältä idän raukoilta rajoilta päätä tuulettelemaan aina Tuusulanjärven rantatielle saakka. Nuuhkimaan miltä sivistys tuoksuu! Sibeliuksen, Halosen, Kiven, Erkon, Ahon maille. Tiedättehän tuon suomalaisen kulttuuritihentymän - kermakon: Ainolat, Aholat, Suvirannat, Halosenniemet ...

EsitTeitä

Kyllä kannatti!
Siinä MaalaisMies kalpeni.
Vaan pureskellaanhan ja katellaan mitä mieli noista irti jauhaa, kunhan MM rauhoittuu.

Tuusulan Rantatie  I - II - III - IV - V - VI

KIRJA-ARVOSTELUT
*** myös