J. H. Erkko ja Leenu

- Kummanko luet ensin? kysyi kirjastovastaava kotiin tultuaan laukkua kaivaessaan.

- Tämänkö?

            - Vai täm...

Taito ja Toimi - erään suvun vaiheita
1738-2012

No eipä valinnan vaikeuksia!

- Hmm

   Täällähän ettäänperällä, olin kyllä jotain kuisketta kuullut, on käynyt jo Kiantoa ennen kuuluisia kirjailijoita naisten pelissä!
Tuokin ikuinen poikamies J. H. (Juhana Heikki / Johan Henrik) Erkko (1849-1906), neljästi kihlautunut, kahdeksasti kosinut Orimattilan runoilija.

Ja tässäpä kirjassa hänenkin vierailunsa käy hyvin ilmi.
Jopa niin läheltä liippaavasti sattuu, jotta ukkini siskoa vikitteli yhden kesää tuossa Kauppalassa ja Voiniemessä, 1878 - oikein runoja rustaili mielitietylleen:

Yksinäinen

Oi, kukkaseni, armas kukkaseni.

Sä olet ainoa mun riemuni!

Tuoll' ois impi kirkkorannalla,

Vaan häntä tohdin tuskin aatella,

Hän kenties millä, millä rankaisee.

Vaan eipä Leenu antautunut; taisi tietää miehen mielet ja metkut: Viipurin kapakkahai mikä lie ollut, joku kansakoulunopettaja, komia kyllä, eipä silti.
No lainakirjaston saivat kumminkin pitäjään aikaan kun järjestivät lotterit. Puolensataa kirjaa saivat hankittua ja perustettua pitäjäkirjaston. Hyvä alku, joskaan ei tietenkään vastannut Erkon Viipuriin perustamaa kirjastoa.

Ja kas kummaa: tuosta Erkon ja Leenun pohjustamasta kunnan kirjastostahan tämäkin Voiniemi-kirja nyt lainassa!

Olihan Leenukin näemmä omapäinen ollut, tämän J. H. Erkon runon lainen nainen:

Ruusun luonne

Hän täynn on tulta lempeä,

Vihastuu taikk' on hempeä

Ei ruusu, jollei piikkiä.

Ken mieltyis valhekukkaseen?

 



Ei löytänyt kumpikaan koskaan sitä Oikeaa Toista.
Elämä sentään Leenulla toimea täys, eikä tarvinnut kysellä myöhemminkään Erkon lailla:
 

Miks eletään?

Miks eletään,

kun ruostutaan vain yhtenään?

Kenties aivan siksi,

ett' tunnettaisiin selvempään

itsemme ruosteiseksi.  

🏂 hiihdot 9+7  km / 341 km//€= 54 h  



KIRJA-ARVOSTELUT
*** myös



Hiiriä pyydystämässä

Se siitä tulee kun Lempiä ei enää ole: otat litskun, laitat juuston syötiks, lataat ja varmistat, asetat kellarin rappusille ilmestyneiden mustien 'jyvästen' joukkoon - jäät vartoomaan.
Kohtakos jysähtää!
Kolmesti on jo jysähtänyt.
Neljättä lotskausta kaksin tässä oottelemme: Toinen huin! kanssa, Toinen kahokunonsoman!

Sen kunniaksi ruononen / Immi Hellén:

Hiiriä pyydystämässä

 

Katsoppas kummaa, virkkoi Miiri,

tuopa on oikein lystikäs hiiri,

sarvetkin päässä on sankarilla

juuri kuin pässillä puskurilla.

Oivan paistin ma siitä saisin,

kun siihen koskea uskaltaisin.

Se sarvekas vastaa: kaikki ne tässä

ovatkin hiiriä pyydystämässä!

Ylen tyhmä sä oot, sen huomaa kyllä,

näin kaunisko takki ois hiirellä yllä?

Ja jalassa näinkö kiiltävät saappaat?

Vai minut sä paistiksi suuhusi kaappaat!

Koetappas koskea, sarvilla pukkaan

ja kynteni isken pörrötukkaan.

Oon suurempi herra kuin hiiri vainen,

min’ olen koppakuoriainen.

 

 

Ahas, neljäs tässä (haaskaltako raukkamaisesti?):

KIRJA-ARVOSTELUT
*** myös

Musatäzziä vailla vertaa!

VIEJA TROVA SANTIAGUERA

 Lisää

Ei iän kuun päivänä, kuuna kullan valkeana - Sä-väh-dyt-tävämpää!

hiihdot 12+9/109 km = 15 h

KIRJA-ARVOSTELUT

*** myös

Eteiseen lattialle

Lähti, Lempin-kehno.
Itku piäs.

Ikään kuin ei ois suurempiakin suruja!

_{Lempi Makkonen 24.3.2008 – 22.9.2017}

PS Kirjeessä siskolle myöh.

"Viime perjantaina Lempi kävi kovan kamppailun viimeisenä yönä tuskissansa; välillä joi vettä ja välillä nukkui ja välillä valitti.
Aamulla pudottautui sängystämme eteiseen, jossa tuska jatkui. Pyrkiytyi ulos. Lopulta raahautui viime voimillaan oven takana olevaan vessalaatikkoonsa ja pissi pitkän kuuluvan pissin. Kömpi laatikosta ja kierähti lattialle. Siihen jäi.

Välillä nytkähteli ja kouristeli, siihen sitten rauhoittui ja henki viimeisen kerran.

Herrasmies loppuun saakka kun ei lirauttanut matolle."

KIRJA-ARVOSTELUT

*** myös

Umpiapaattinen

Silloin viime viikon perjantaina, samalla reissulla, ennen tuota kuvan The Miser-naamioleikin katsomista järjesti suuresti ihailemamme Lempi oman naamionäytelmänsä:

Syylliset peittävät monesti naamansa, naamioituvat.
Niin Lempikin.
Syyllistynyt syömättömyyteen.
Oli syytä viedä tohtorille tutkimuksiin, verikokeisiin - ei muuta kuin käpälä lautaan:

Mikä on kun ruoka ei maistu? Sitä setvittiin.
Kotona sitten ihmeteltiin lääkärin lausuntoa: Umpiapaattinen.

- Meijjän Lempi umpiapaattinen!

Sinällään eihän tuo mikään ihme: kukapa pelkällä vedellä, syömättä, iloitsisi elämästä tästä.

Se oli perjantaita, siis.
Tuli maanantai ja sama hiipuilu jatkui. Ei kun Lempi pussiin ja lääkäriin.
Uutta tutkimusta peliin. Se ainakin selvisi ettei siinä lukenut Umpiapaattinen.

- Lempi apaattinen siinä lukee kun tarkemmin lukee, naurahti eläinlääkäri kanssamme.

Se sentään korjautui, muttei Lempi.
Aamulla taas Lempi kassiin ja lääkäriin.

KIRJA-ARVOSTELUT
*** myös

Älä tuplaunta nää!

Kummallista.

Unessa näytti tuplaunen

Näin unissani unta! Näin unta että näin unta unennäkijästä joka näki omaa untaan. 
Ikään kuin ei yksi liveuni kerrallaan riittäisi!

Aika abstraktilla tasolla tässä mennään - tai sitten tämä tietää lopullista puuta heinää pään täytteeksi.

Tai jospa sitten Unennäyttäjä luottaa Unennäkijän moniulotteiseen ymmärryskykyyn!
Vähän niin kuin koulutoimenjohtaja tässä selitti kymmenennen päällekkäisen vakavan sairauden saatuaan: - Jumala luottaa minuun, jotta kyllä se Vesku tämänkin vielä kestää.

Tapahtumien kulku:
Makaan vuoteellani. Asettelen Pietari 1917 -kirjan yöpöydälle; Lenin on juuri saapunut Pietarin Suomen asemalle vallankumousta tekemään.
Valon poisnapsautuksen jälkeen kopeloin että molemmat, Lempi1 ja Lempi2, ovat  kellallaan vieressä. Nukahdan. Pian alkaa näytös: Aluksi näyttää ihan niitä tavallisia eli ne katolta lipeämiset, puusta putoamiset, autokolarit yms.
Sitten sukelletaankin syvemmille vesille, siihen tuplauneen eli unessa uneen.

Unennäkijä, minä, katselee unta unennäkijästä, joka on näkemässä unta portin avautumisesta: taivaan tai helvetin, jommankumman. Joku ääni - kukkuva kello? portin narahdus? - herättää juuri siinä vaiheessa unennäkijän porttiunestaan, emmekä kumpikaan pääse tuon unennäkijän keskeytyneen unen kautta kurkistamaan taivaaseen tai helvettiin ennen aikojaan, vaan jäämme unessa tahoillemme harmittelemaan tapahtunutta.
Toisaalta mitä tuota harmittelemaan: onhan tässä dantet luettu - vaan unessako sen kuitenkaan älysi!

Kun aamu herättää, niin on siinä selvittämistä näille vieressä nukkuville unikavereille komplisoitua ja kerroksellista unennäköä kahdella levelillä, että näin unta unennäkijästä joka näki unta taiv...

Ykkönen pyörittelee päätänsä, kakkonen häntäänsä heilauttaa.

Eivät selvästikään ole pysyneet kärryillä, vähääkään matkaa.
Mites siellä?

KIRJA-ARVOSTELUT

*** myös

Urheilua pienessä mällissä

Tänään alkaa telkussa näkyä urheiluista ainoa oikea urheilu: Yleisurheilu. EM-Amsterdam.

Eipä juuri vetävämpää näkyä voi kuvitella kuin Dafne Schippers 200 metrin kaarrekurvia kiitämässä, ei juuri Krabbelle kalpene.
Uljasta!

Mutta ei siinä olennainen.
Olennainen on se tuska, jossa jok'ainoa urheilija on  joutunut kärvistelemään, tulessa palamaan, tai ei sittenkään sekään, vaan se helpotus, se välähtävä autuaallinen hetki kun kiduttava ponnistus päättyy,  k u n  saa  h ö l l ä t ä .

Ai hitto että on mukava ottaa ensimmäinen vapaa askel tai pysähtyä paikalleen. Kaikki pakko on poissa, muttei pakotus, vielä. Pian kuitenkin.
On siitä aikaa kun itse, vaikka sama se tavallaan on nytkin - vain vanhenevin vaimenevin volyymein.

Niin, pelaahan ne jalkapalloa parhaillaan Ranskassa, Euroopan mestaruudesta sitäkin. Ronaldot sun muut. Vaan rahassa rypevät, onneksi sentään toisiaan potkivat, koko rahan edestä joutuvat kärsimään. Ihan katsottavaa sekin touhu ja jänskää, kuin myös Tour de France, jonka aloittivat pyhänä ja jota polkevat kolme viikkoa pitkälti toista sataa kilsaa ja neljä tuntia päivittäin. Melkoisessa mällissä fillaroivat, sillä eihän ihminen pysty palautumatta muuten moista tekemään. Mutta mitkä maisemat!

Ja sitten painaakin päälle jo Rio elokuussa. Muka mällittömät Olympian kisat nyt kun saivat ne venäläiset ulos!

Oli miten oli niin draamaa riittää ja hassuja tilanteita - vähintään yhtä tiuhaan kuin kesäteattereissa.
Ja  mikä olennaisinta: kaikki LIVENÄ!

Niin kuin Lempin kyttäys ja oravajahti parhaillaan tuossa kuusiaidan katveessa ikkunan alla.

Paratiisin puhdistus

No nyt jo Lehtonenkin, Jukaksi myös kutsuttu, käy sotaa paratiisisaarellaan Lintukodossa! Väkivaltaiseksi heittäytyy kuin nuo eiliset ranskalaiset pyövelit ja kakkusoturit. Vielä pahemmaksi: hävittää aikoo koko valtakunnan. Jos tarve: varmaan kyntäisi ja suolaisi pellot karthagolaisittain - koska arsenikkiakin käyttäisi jos ei olisi tuo oma kanalaumakarja.

Muurahaisia vastaan käy taistelua.
Nämä kun ovat valloittaneet parhaimman näköalakukkulan pyramidillaan. Paheksuen? ensin muurahaisten naisvaltaa, tai väheksyen ainakin muurahaismiesten raukkamaisuutta: kun oikein tiukille ottaa syöksyy miehenpuoli kuin Paris Hektorilta kuningattaren helmoihin.
Sitten.
Tulta pesään! Poltetun maan taktiikka purkoon!

Jok'ainoan kiusanhengen haluaa kirjailija hävittää saareltaan, jotteivät enää tarttuisi hohtimillaan nilkkoihin.

'Tahdon nyt kumpuni vapaaksi. Tahdon pois siitä tuon ruskean törön!'
'Neljä päivää vierrän kuin kaskenpolttaja, hiessä ja noessa.'
'Lisää tulta!'
'Pari viikkoa vierrän kaiken kaikkiaan.'
'Sitten on kaupunki kuollut.'

Mutta.
Kas kummaa:
'Ja eräänä päivänä siunailee anoppi: "Miksikähän muurahaisia nyt saunalla kihisee?"'

Konsessioalueajatuskaan ei toimi: että rajaisi noille kiusanhengille oman alueensa.

Niinpä Joel siirtyy kuvaamaan heinäkuun kaunista kuutamoa ja rajua ukkosilmaa, jolloin:

Talonpojat näkevät ilmeisen todistuksen Jumalan olemassaolosta.

***

Klo 02.30   -31,7°C

Lempi
löytyi makoilemassa uunin pankolta
kun käyn keittiössä juomassa kauhalla vettä.
Kuu
taivaalta.

Yksi maahan pyrkivä turvapaikanhakija
on löytynyt Alakurtin tiellä
paleltuneena autosta
yksin.

 Klo 02.40   -31,6°C   

Ihmisen osa

Sieltähän se tuli, jo kuukausi taapäin - Onnen poika. Mutta sepä onkin niitä vanahan ajan kirjoja joita ei hotkimalla lueta - maiskutellen, maiskutellen kuin makoisinta jälkiruokaa. Ja tämä Joelin kirja onkin Lehtosen teoksista suloisimpia elikkä herttaisimpia. Ei sitä silti kukaan nykyaikana jouda lukemaan kun pitää hökeltää joka paikassa, varsinkin näin joulun alla.

1. Kellarin akkuna pitää sulkea jottei lumi sisälle tunge, taikka, totta puhuen, vesisateeksi muuttuva sää kastele laariperunoita roiskeillaan.
2. Ja pihamaa on hiekoitettava jottei pukki raajojaan rikkoisi.
3. Niin ja sähkövaloja on ripusteltava puiden oksille jos kaikkien ulkoulokkeiden haaroihin.

Hiihtääkin pitäisi tässä kiireen hötäkässä, muuten jäävät tulevat mualimanmatkat haaveiksi. Sitten Helenakin saa taas ilkikurillaan töräytellä totuuksia joutavanpäiväisistä haaveiluista, että muka 'haaveilet vain" kun satun Parempaani nuoreksi ja notkeaksi kehumaan.
Jotta tämmöinen on meno ja meininki: maallinen maallakin.

Vaan ihan oikeastikin: eipä kellarin ikkunaa iänkuun päivänä ole näin myöhään kuin joulukuun 20. päivä talvea vasten kiinni laitettu. Saati että rossipohjan tuuletusluukut kivijalassa yhä auki ammottaisivat! Lempillehän hyvinkin passaa: yhä saa lunkuista sukeltaa yönselkään hiiriä jahtaamaan ja öitään talonsillan alla viettämään. Onnellisna sitten aamutunteina kaapii ulko-ovea, sisälle tuppautuu, toppastuoleille, untuvapeitteille mahaansa vajuttelemaan.

Onnen poika on leikattu Lempi, kun ei tarvitse joutavanjälillä, tyttöretkillä, säntäillä.

Onnen poika on Lehtosen Antti-poikakin, tuo kasvatiksi kartanolle otettu, kouluja käymään ja eteen päin elämän teille:

"Oli niin suloista, oli sunnuntai. Aho äänetön ... tuolla kiilteli lepikon läpi matala järven lahti. Toisaalta näkyi se leikkivä järvi, ja toisaalla mäntymetsää joka sihisi helteestä ja tuoksui pihkalta. Karu maisema, ikään kuin eloton ... Mutta ympärillä sunnuntain suloinen, epämääräinen rauha. Ei kenelläkään mitään tekemistä, hevosetkin haassa jossakin loikoivat, kelloja ei kuulunut ... Kaikki rauhaa ..."

Tosin pelkonsa ne ovat pikkuisellakin: keittiöön ilmestyvä tumma nainen, musta varjo, äidiksi itseään väittävä, möröt vintillä ja kelkkamäessä isommat pojat, hampparit ja hampuusit, kiusaajat ja pahantekijät:

" - sysäsivät hänet väkivaltaisesti syrjään, tuuppivat niskasta ja nakkasivat käsipuolesta, ja nyt ne solvaavat, kiusoittelevat, ärsyttävät. Silloin Antti yht'äkkiä suuttuu; hän on varovainen, mutta kuitenkin hyvin pitkävihainen ja itsepäinen, - sellainen hän on sisältä tuo pieni ja heikko. Hän alkaa iskeä takaisin nyrkeillään, silmittömästi, sokeasti, - mutta minkäs huono voi vahvemmilleen!"

Silti onnellista aikaa, kaikin, saa elää Antti.

Lukijana takaraivossa tietenkin pyörähtelee, että Joelin omaa elämäähän tämä kuvastin: äidin sen Heikaraisen, taikka Mataleenan, hylkäämä huutolaispoika on päässyt sen papin leski-Walleniuksen hoitoon ja huolenpitoon.
Onnen poika siis hän jos kuka.

Melkein yhtä onnellinen kuin tämä hyväkäs:

Lempipuuhissa

+2½ C hiihdot 40 km/€ 

Milloin yllä, milloin alla

Omakotitalon omistajana elely on useimmiten haastavampaa kuin kerrostaloeläjän. On tuosta tullut joskus mainituksi.
Jännää: saa keikkua milloin ylisillä, milloin alisilla.



                                         eilen

                        ylhäällä
                  in
    Nuuuuu-               
                   

   Nääää-
                 in
                      alhaalla
                                         tänään

Ylhäällä ettei sadepisara pienoinen otsaan kattopellin reiästä lotskahtaisi sängyllä makoillessa.

Alhaalla sillan alla ettei sama pisara jäätyisi vesiputkistossa, ja jottei Lempiä palelisi talon kivijalassa, kun nyt talvikin tuloillaan ja hiiret sisälle tuppautumassa. Tarkenee sitten Lempi hiirivartiossaan.

'Könyä - ja olet turvassa!' kuuluu kuiske, käskyksi pian muuttuva.

Haalareihin vaan!
Vaikka olisi sunnuntai, vastoin Lassen lurituksia.