- Ripillä

  Erikoiset Lyhennelmät 13. // Ois mukava tietää XIII

Pääsi ripille lauantaisateessa nuori kaunis vaalea kypsän viljan värinen neitonen, sitä sitten juhlimme mummolassa.

Niin, mummolassa. 

Tuossa mäellä. Kirkon viereisellä.

Olisi juhlasankari voinut ihmetellen kysyä, jos olisi puheeksi tullut, jotta mites tämä nyt sinun mummolasi, tämä minun kotini.

Onko sekaisempaa ja monimutkaisempaa ymmärrettävää kuin sukuselvitys - tuskin mikään: kumminkaiman veljen äidin siskon apen mummon kälyn jne.

Olisin selvittänyt yksinkertaisesti oikoen asianlaidan näin:

Sinun ukkisi oli minun serkkuni, meillä oli sama ukki ja mummo. Asuivat tässä.

Mummola siis tämä koti.

ps

Omaa rippiryhmäkuvaa etsiskelin albumista tuolla alussa, vaan joku oli nyhtänyt sen parempaan talteen. 

Rippikirkko yhä sama, se oli jäljellä kansiossa:

omat  KIRJA-ARVOSTELUT 

Kirjavinkeissä

Suvisunnuntai

Iloisin suru

Tuo Peltosen kirjan nimi kävi toteen eilen, pyhäisenä kesäpäivänä.

Olimme taas koolla. Samoissa tunnelmissa kuin edellisenä pyhänseutuna: jälleen yhden serkun elämä oli paketissa. Oli uurnan laskun aika. Kauppalan Tuovi lähti. 90 vuotta elämää takana, elinaika täynnä, maallinen matka kuljettuna. Aika palata maaksi.

Vaan ei huolta, murhetta enempää. 

Piankos siirryimme ilon puolelle: serkun siskon omiin ysikymppisiin. Serkku Telle oli tavoittanut samat yhdeksänkymmentä kuin juuri pois saateltu sisar, ja sitä sieti juhlistaa oikein Villa Ruusulassa, monen mutkan takana upeissa mäntymaisemissa järven rannalla.

Aurinkoa, kukkia, lämpöä tulvillaan vähintään yhdeksänkymmenen vuoden edestä. Ilmat ihanat ja sää helli. Pudotti toviksi surun puserosta - ilo valtasi mielen. Helpotuksen huokaus. Enää juhlitustakaan ei tuntunut samalta kuin vielä hetki sitten: muka satavuotiaalta. Nyt numerot olivat kohdillaan, pitivät kutinsa: vasta 90 - sataan vielä pitkä huikonen!

Kevyemmäksi oli olo muuttunut.

Ja yhä keveni, kun tuttu Sari-pitoemäntä ruuat juomat tarjottuaan nosti kanteleen pöydälle ja helähtytti ilmoille kaikkinaiset Karjalan kunnaat - oikeastikin meitä ympäröivän.

Ja olohan tuntui miltei taivaalliselta.

sukupuuhun merkinnät

omat  KIRJA-ARVOSTELUT 

Kirjavinkeissä

Julkkareissa

 suppenevalle sukupiirille toimitimme puolensataasivuisen niitatun kirjasen

minkä kunniaksi itsenäisyyspäivänä söimme paistia varsinaisen tekijän eli Kauppalan Ritvan kodissa, talossa, jossa vanhempanikin ovat asuneet tovin kera siskon sekä veljen ja joka on seissyt mäellä ennen päätaloa (1879) ja jopa ennen mäen viereistä kirkkoa (1851), tosin enää ei pärepäällysteisenä.

***

täältä > KIRJA-ARVOSTELUT 

- tänään tarjolla Tuuve Aron Kalasatama

J. H. Erkko ja Leenu

- Kummanko luet ensin? kysyi kirjastovastaava kotiin tultuaan laukkua kaivaessaan.

- Tämänkö?

            - Vai täm...

Taito ja Toimi - erään suvun vaiheita
1738-2012

No eipä valinnan vaikeuksia!

- Hmm

   Täällähän ettäänperällä, olin kyllä jotain kuisketta kuullut, on käynyt jo Kiantoa ennen kuuluisia kirjailijoita naisten pelissä!
Tuokin ikuinen poikamies J. H. (Juhana Heikki / Johan Henrik) Erkko (1849-1906), neljästi kihlautunut, kahdeksasti kosinut Orimattilan runoilija.

Ja tässäpä kirjassa hänenkin vierailunsa käy hyvin ilmi.
Jopa niin läheltä liippaavasti sattuu, jotta ukkini siskoa vikitteli yhden kesää tuossa Kauppalassa ja Voiniemessä, 1878 - oikein runoja rustaili mielitietylleen:

Yksinäinen

Oi, kukkaseni, armas kukkaseni.

Sä olet ainoa mun riemuni!

Tuoll' ois impi kirkkorannalla,

Vaan häntä tohdin tuskin aatella,

Hän kenties millä, millä rankaisee.

Vaan eipä Leenu antautunut; taisi tietää miehen mielet ja metkut: Viipurin kapakkahai mikä lie ollut, joku kansakoulunopettaja, komia kyllä, eipä silti.
No lainakirjaston saivat kumminkin pitäjään aikaan kun järjestivät lotterit. Puolensataa kirjaa saivat hankittua ja perustettua pitäjäkirjaston. Hyvä alku, joskaan ei tietenkään vastannut Erkon Viipuriin perustamaa kirjastoa.

Ja kas kummaa: tuosta Erkon ja Leenun pohjustamasta kunnan kirjastostahan tämäkin Voiniemi-kirja nyt lainassa!

Olihan Leenukin näemmä omapäinen ollut, tämän J. H. Erkon runon lainen nainen:

Ruusun luonne

Hän täynn on tulta lempeä,

Vihastuu taikk' on hempeä

Ei ruusu, jollei piikkiä.

Ken mieltyis valhekukkaseen?

 



Ei löytänyt kumpikaan koskaan sitä Oikeaa Toista.
Elämä sentään Leenulla toimea täys, eikä tarvinnut kysellä myöhemminkään Erkon lailla:
 

Miks eletään?

Miks eletään,

kun ruostutaan vain yhtenään?

Kenties aivan siksi,

ett' tunnettaisiin selvempään

itsemme ruosteiseksi.  

🏂 hiihdot 9+7  km / 341 km//€= 54 h  



KIRJA-ARVOSTELUT
*** myös



Serkkuselvitys

intiimiä kirjotusta

Syntymäpäivillä näkee serkkuja.
Nyt suvun toiseksi vanhin serkku täytti. Kunnioitettavan paljon on hänellä vuosirenkaita koossa. Vertaisiko näin Rion-kisojen aikoihin ikää olympiarinkuloihin ja kertoisi määrän 17:llä; jos minä tuossa iässä olen vielä yhtä pirteä ja omilla tolpillani, niin hyvin pyyhkii. Ikä jääköön laskutaitoisten tietoon ja nimi ainoastaan tuttujen, koska kyseessä ei ole julkkis.

Ei serkkuja vanhuksina osaa ikinä pitää - sankarikin mitä tyylikkäin charmant leidi!

Sen verran verhoa raotan, jotta harvoin tapaamme, ja kun tapaamme niin tilaisuudet tahtovat osua julkisille paikoille: teatteri, konsertti, kirjasto - joskus Martta-kahvio. Viimeksi Asemiesillassa vilahdimme viihteen laitaa kuuntelemassa: Kujua ja Katri Helenaa.

Kulttuuria, kulttuuria, askarta mielelle.
Kulttuuri se ihmisen tiellä pitää, virkeänä ja toimintatarmoisena kuten Tuov siis päivänsankarin.

Sankariserkun lisäksi juhlapaikalla oli kaksi muuta serkkua, toinen sankarin sisko - pienenä poikana sotkin siskosten nimet kun harvoin näimme ja kun molemmat alkavat T:llä - ja toinen Mimmi. Mimmin nimen voin paljastaa, tämä kun on kummitädin tyttö ja koska Mimmi ei ole ristimänimi vaan lempi; iänkin voisi, sillä sitä on kertynyt vain vähäsen, rapiat 70, siis muutamat olympiarengaskerrat vähemmän, ja menonloikkaa riittää kuin olympiankentillä.

Satakunta serkkua meitä kaiken kaikkiaan on kun laskee äidin ja isän puolet yhteen. Satakunta! Omilla lapsilla vain kaksi!

On siinä ihmettä kerrakseen.
Myös monenlaista kohtaloa, niin kuin kaikilla suvuilla on: pohjatonta surua ja ylintä iloa.
Elämää kaikin.