 |
| Volter & Hilja XVII |
Uteliaisuus, kera uuden Hurmeen, pisti vauhtia niveliin, ja oli riennettävä kirjekirjaa vauhdilla loppua kohti, seitsemän kuukauden hitaan ja hartaan lukemisen jälkeen, ihmettelemään suu sekä mieli pyöreänä:
Voiko tosiaankin käydä noin, ettei kartanon herra, isäntä, Hiljan isä vaimoineen, voi hyväksyä, tyttärelleen vanhempaa herrasmiestä ja köyhää kirjailijaa aviomieheksi!Näkyy voineen.
Volter Kilven vanhemmat sitävastoin hyväksyvät hääaikeet oitis, jopa tahtomattaan jouduttavat uloskuulutuksella; Satakunnan Sanomista on kohta, 15.5.1907, luettavissa:
Kirkollisia ilmoituksia.
Avioliittoon kuulutettuja:Kauppamatkustaja Oskar August Forsman Turusta ja neito Sofia Matilda Limnell; merimies Frans Selim Kujansuu ja neito Hilda Josefina Bergendahl, mol. kaup.; työm Kaarlo Verneri Laaksonen ja neito Emma Aleksandra Mäkelä, mol. kaup.; filosofian kanditaatti Kustavin seurakunnasta Volter Adelbert Kilpi ja ylioppilas neiti Hilja Vanhakartano, maas.; ajuri, leskimies, Kypriaanus Forsseen, ja neito Hilda Sofia Suomi, mol. kaup; ajuri Antton Arvid Arvela ja neito Amanda Maria Heikkilä, mol. kaup.
Seurakunnasta muuttavat:
Työmiehen poika Karl Viktor Nyäng Helsinkiin; säveltäjä Selim Palmgrén Helsinkiin ...
Ei siis hätää: Hilja ja Volter saavat parivuotisen tutustumisen jälkeen toisensa, mikä ilolla merkille pantakoon.
Kaikki rakkauden kiemurat läpitunnettuaan, luita ja ytimiä myöten kaikkine väristyksineen, niin kuin luettavissa on.
Tämä on toiseksi viimeinen 'kirje' tästä aiheesta minulta. Sitten olkoon epilogin paikka.
Tässä toiseksi viimeisessä kirjeselityksessäni sen verran uutta ja ihan asiallista asiaa realisteille esille tuotakoon, että kirjastomies Volter Kilpi oli avioliittovuonna ehdolla Kansallisteatterin johtajaksi, vastaehdokkaana Eino Leino, jolla kannattajina Juhani Aho ja Santeri Ivalo [Herman Alexander Ingman]. Kansallisteatterissa näytteli tuolloin ja aina vuoteen 1949 Volterin veli Eero Kilpi. Ei Volterista johtajaa tullut, jos ei Einostakaan.
Tuo on sitä kovaa tietoa, jota kartan ja välttelen kaunokirjallisuutta lukiessani; nämä Volterin ja Hiljan kirjeet ovat kuin ovatkin kaunokirjallisuutta, vaikka sanasta sanaan totta ovatkin.
Onneksi tuo tarpeeton tieto on vain poikkeus sisällöstä, muuten kirjan kirjeet keskittyvät aistien ja tunteiden, tuntemusten ruodintaan, ihmisen sisäisimpiin/sisimpiin maailmoihin.
Ja suurella ilolla, jos surullakin, sitä käännellyt olen kahdeksan kuukauden ajan, iltaisin; päiväluettavaksi ei kirjasta ole - sen herkkyyden tähden.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti