Iloitsevat: perillä miehistöön liittyisi Niku, vaan ei se liity - on sen verran sekaisin jostakin, hummeetti heittää ja sassaroi sanoisi Päätalo, tai jotain. Herättää sekopäisellä käytöksellään pahennusta öisessä Kristiinankaupungissa.
Sitten kun on sinne saakka päästy, soudettu aamu kahdeksasta seuraavaan aamuyöhön, vastaanotto on järkyttävä: "Nikun suusta tuli irrallisia sanoja ja rikki räjähtäneiden lauseiden riekaleita. Se oli dadaistista kiroilua kahdella kielellä kello 3.15 Kristiinankaupungin keskustat yhdistävällä sillalla. Volyymilla 9 asteikolla 1-10."
Ota siinä sitten sekopää venhoon matruusiksi! Mies jonka ilmaisussa kuitenkin oli robustia koherenssia!
Köpi antaa vahvan kotiinpaluukäskyn:
"Hei Niku, mitä vittua sä olet vetänyt? Sä et voi lähtee meidän mukaan tossa kondiksessa. Et tietenkään. Gå och lägg till! Me jatketaan matkaa. Huomenna sit palaat kotiin. Nähdään syksymmällä."Vielä kilsa leirialueelle soutua. Ja yhteenveto:
"Niku on kyllä vahvaa tekoa - Ja maailman kiltein ihminen. Kesästressi laukesi näköjään omalaatuisella erottuvalla tavalla."Uhallani vein ja vedin pitkän päivän soutumatkan suoraan loppuun, koska en juuri tullut hullua hurskaammaksi Köpin ja Antsan - edelleen Antero/Antsa tämä toinen soutajaurho, vaikka kai tässä taivuttava pian on ja myönnettävä että Hurmeen Aimoksi ristimä mies sittenkin on aika Aimo, ja ehkä huomenna palaan käyttämään Aimoa Antsan sijasta, tai sitten sekakäyttäjäksi alan: Aimo, Antero, Antsa, milloin mikin; se on lukijan oikeus - musiikkijutuista. Näin sain laistettua ja sysättyä John Faheyn, Donnerin, Henrik Otto siis, Syd Barrettin yms. vaikka kommentaattori Kavin kaiveltaviksi. Ellei peräti Rydmanin Kari asiaan puutu ja ryhdy.
Kristiinakaupungin nimeä koko ajan maiskuttelen: miltäs kuulostaisi Helsinginkaupunki, Joensuunkaupunki jne.?
Niin pieni ja sievä se on, ettei muuten kaupungiksi miellettäisi. Kerran käyneenä todistan ja yhdyn soutupoikain maalailuun:
"Silmät ja aivonystyrät lepäävät Kristiinankaupungissa. On kuin ei olisi Suomessa ollenkaan vaan jossain Kööpenhaminan esikaupungissa. Meininki on kirpputorinen, kierrättävä, kansainvälinen, toimeentuleva, vieraanvarainen, leppoisa ja sivistynyt."
Alkavat suomenruotsalaisiksi. Niinpä tänne sitten palajavat eläkepäiviään viettämään, lueskelemaan yölampunvalossa ja sanakirjan avulla Björlingiä, Schildtiä, Södergrania, Diktoniusta.
Sitten kuolevat.
Voisiko muka arvokkaammin tästä todellisuudesta erkaantua!
- Mänkee jo makkoomaan! sanoisi äiti jos eläisi, - jotta jaksatte huomenna taas hupsia.
Nuo viisaat sanat jatkan soutajille.
- Kaskinen odottaa jo, pelottelen
1 – 2 – 3 – 4 – 5 – 6 – 7 – 8 – 9 – 10 – 11- 12 – 13 – (13b) - 14 – 15 – 16 – 17 – 18 – 19 - 20
Parhaillaan (ehkä parastaan yrittäen) ynisee Wagerin Lefa radiossa, että sallithan että mä suutelen. No en salli, mutta näistä soutumiesten musiikkihenkilöistä on minulla parempia eläviä muistoja kuin Aimolla (Aimo on Aimo, minunkin luokalla oppikoulussa niitä oli kaksin kappalein. Toisesta tuli kouluttaja-aliupseeri ja toisesta Lenin-museon johtaja.) ja Köpillä. Lienevätkö nuo vanhempia kuin radiossa töräkällä äänellä haasteleva kirjailijansa, joka Love Recordsin perustamisaikoina oli vajaa kymppivuotias. Minulla oli kunnia vaikuttaa 1960-luvun merkittävänä undergroundvuonna Helsingissä, jossa aika monta nuista mainituista muusikoista tapasin. John Fahey taas tuli tutuksi radiosta, josta mankkanauhalle tarttui Pekka Gronowin jatsiohjelmia. Hakaniementorin varrella oli Elannon E-klubi, jossa oli jamit, joissa jatsimiehet soittivat. Yhtenä iltana esiintymässä oli Blues Section, ja sehän oli koonnut paikalle runsaasti nuorisoa. Ensimmäinen biisi kesti 45 minuuttia ja osa yleisöstä poistui progepitoisen biisin hämmästyttämänä. Mainitun bändin lyhyin kappale on nimeltään "The Day the Bird of Paradise Looked Down Trough a Crack in the Cloud and Shed a Tear". Itse biisi on lyhyempi kuin perussuomalaisella (ei poliitt. merk,) nimen lausumiseen menee. Haetarilla siinä soitetaan.
VastaaPoistaYhtenä iltana jäätiin kaverin kanssa jumiin klubin ja samalla hautaustoimiston tuulikaappiin, jossa sitten kärvisteltiin monta tuntia ohikulkijoiden ihmeteltävinä, kunnes yövartija meidät vapautti.
Asiahan ei tähän kuulu millään lailla mutta kuitenkin pitää päästä sanomaan; Abban paras levy on Dancing Queen, vaikka ei tälle reissulle olisikaan platsannut.
VastaaPoistakavi + mp
VastaaPoistaPistekin oli jäänyt jutun viimeisen sanan perästä pois, onneksi: Kaskinen ohitetaan vilkuttelemalla, suurinpiirtein. Äijät jatkavat semmoisilla kierroksilla kohti Vaasaa ja Kokkolaa että pois tieltä risut ja karikot. On näet tuulta purjeissa, kiirekin painaa kun taskussa painavat liput oopperaan, joka pitää Kokkolassa suut ja silmät auki kuultaman ja katsottaman.
Soutujäbät eivät sorru siihen mihin tavallinen kansa Hurmeen mukaan aina ja aina retkahtaa, eli joko
1) hautautuu maailman kaaoksen alle tai
2) pakenee itseään valehtelemalla, yksinkertaistamalla maailmankuvaansa.
Ja
tässä Köpin paheksunta tuolle: - Molemmissa ryhmissä on havaittavissa addiktoitumista lähinnä television kautta aistien välityksellä aivoihin valuvaan ja niitä peruuttamattomasti vaurioittavaan
viihdesaasteeseen
(visat, idolit, kokkiohjelmat, tanssii tollojen kanssa, totuus(!)-tv)
sekä rahapeleihin.
- Totta maar! myönnän ja silti sorrun tuohon liemeen aina kun urheilusta on kysymys (ei moottori-): eilenkin 3h! yhtä soittoa Brasilia-Chile MM-jalista kaikkine rangaistuspotkuineen.
Rangaistuspotku olis vissiin pitänyt kohdistua katsojaan, minuun - näin tyhmyydestä ja tuhmuudesta olisin saanut opetuksen. Brasilia pääsi kahdeksan joukkoon, mikä mainittakoon.
Muuten elokuvia en juuri katso, mutta Abba-filmiä mielelläni jostain käsittämättömästä syystä, sitä jossa tyttö etsii isäänsä kolmen uroon joukosta; ne naiset ovat mainioita ja soihan siellä DQ:kin.