Vielä yksi entinen - naisvihaaja August S.

Kolmanneksi hassuksi ukoksi Petomaanin ja Kuikan rinnalle arkistojenkätköistä piti nostamani Pakarisen Esa sekä hänen elämäkertansa Hanuri ja Hattu - Maarit Niiniluoto, WSOY 1980 - mutta niin hassusti sattui käymään, jotta kriitikon kritiikki oli kadonnut teille tietymättömille.
Korvatkoon Esaa vielä vähemmän onnellinen August, Strindberg, Hullun puolustuspuheellaan Hanurin ja hatun, koska ihan hanurista näyttäisi karkaavan ...

Jos Esan välit kolmannen vaimon kanssa pysyivät kohtuullisessa kunnossa, kun Elli ei välittänyt eikä nostanut porua Esan naisissa juoksuista eikä ryyppäämisistä, niin toisin oli Augustin avioliiton laita.

Tämmöistä irtoaa suomalaisen Sirin ja ruotsalaisen Augustin avioliittoasiassa:

 

(otteita Karjalainen 8.4.1979)

 

Pohjolan kuuluisin naisvihaaja, antifeministi viime vuosisadalta, kaataa vaimonsa lokaan ja valuttaa ainakin potullisen herjasanoja ja syytöksiä vaimon yöastiallista vastaan. Ensin tulee avioelämään mustasukkaisuus, sitten syyttely vaimon aviorikkomuksista ja lopulta syyteryöppy tämän lesbosuhteista.

Samantien saa tuomion koko typerä naissukupuoli:

"Haluan myös kehottaa lainlaatijoita tarkoin harkitsemaan mitä seurauksia tulee siitä, että annetaan kansalaisoikeudet puoliapinoille, alemmille seisoville olennoille, sairaille lapsille, sairaille ja hulluille kolmetoista kertaa vuodessa kuukautisten aikaan, täysin hulluille raskauden aikaan ja vastuuttomille muun elämänsä ajan, tiedottomille rikollisille, vaistoiltaan kriminaaleille, tietämättään ilkeille eläimille!"

Niin ja -  kirjailija on tosissaan! Tukena omat kokemukset ja Nietzschen opit.

 

Eipä ihme, että Strindberg kielsi tämän ranskaksi kirjoittamansa hyökkäyspuheen ruotsintamisen, sillä jo Avioelämää (Giftas) -novelleillaan oli kirjailija joutunut oikeuden eteen: jumalanpilkasta syytettynä, perimmäisen syyn oltua kuitenkin "sukuelämän fysiologisiin ja psyykkisiin perusongelmiin puuttuminen", siveettömyys.

 

- Se on kauhea kirja , mutta se on tosi! kuuluu Strindbergin ääni.

Kirjailija on rehellinen itselleen: kertakaikkiaan hän koki noin ja oli pakko, kaiken uhallakin, sanoa mielipiteensä, oma totuutensa, yhden ihmisen näkökulma kahden ihmisen avioliitosta. Se on hänen totuutensa. Se jää hänen totuudekseen, miehen, jota jälkipolvet ovat kuvanneet tunneadjektiiveilla: epävakainen, kiihkeä, hulluutta lähentelevä, ylpeä, kaunainen, yltiöpäinen, hyökkäävä, ärsyttävä, hämäännyttävä, tasapainoton, naiivi, epähienotunteinen, raaka. Ja josta Rafael Koskimies on kirjoittanut, ettei hän säästänyt ketään eikä mitään, itseään vähimmin.

 

Tässäpä keskeytän vuonna 2016: - Tuohan on just kuin Aurinkokuningas Tamminen, Juhani!!!

Mutta lätkätään loppuun vielä palanen kirja-arviosta:

 

Lukijalle jää tuomion langettaminen.

Lukija voi noukata adjektiiviröykkiöstä pari kuvaavinta sanaa ja kerrottujen johtolankojen avulla muodostaa käsityksensä kuohahtelevasta avioliitosta.

Apuna voi myös käyttää persoona-Strindbergin omaa kuvaa valottavista teoksista vaikkapa seuraavia: Palkkapiian poika, Inferno, Avioelämää ja Salatusta päiväkirjasta.





 

huom!

Osataan sitä toisinpäinkin =

ranskalainen lisäys 2022