Niin nopeasti vauhti kiihtyy

Kolminkertainen Pah!-huuto nopealle lukijalle, minulle.

Volter & Hilja XVII

 ed. XVI

Uteliaisuus, kera uuden Hurmeen, pisti vauhtia niveliin, ja oli riennettävä kirjekirjaa vauhdilla loppua kohti, seitsemän kuukauden hitaan ja hartaan lukemisen jälkeen, ihmettelemään suu sekä mieli pyöreänä:

Voiko tosiaankin käydä noin, ettei kartanon herra, isäntä, Hiljan isä vaimoineen, voi hyväksyä, tyttärelleen vanhempaa herrasmiestä ja köyhää kirjailijaa aviomieheksi! 

Näkyy voineen.

Volter Kilven vanhemmat sitävastoin hyväksyvät hääaikeet oitis, jopa tahtomattaan jouduttavat uloskuulutuksella; Satakunnan Sanomista on kohta, 15.5.1907, luettavissa:

Kirkollisia ilmoituksia.

Avioliittoon kuulutettuja:
Kauppamatkustaja Oskar August Forsman Turusta ja neito Sofia Matilda Limnell; merimies Frans Selim Kujansuu ja neito Hilda Josefina Bergendahl, mol. kaup.; työm Kaarlo Verneri Laaksonen ja neito Emma Aleksandra Mäkelä, mol. kaup.; filosofian kanditaatti Kustavin seurakunnasta Volter Adelbert Kilpi ja ylioppilas neiti Hilja Vanhakartano, maas.; ajuri, leskimies, Kypriaanus Forsseen, ja neito Hilda Sofia Suomi, mol. kaup; ajuri Antton Arvid Arvela ja neito Amanda Maria Heikkilä, mol. kaup.
Seurakunnasta muuttavat:
Työmiehen poika Karl Viktor Nyäng Helsinkiin; säveltäjä Selim Palmgrén Helsinkiin ...

Ei siis hätää: Hilja ja Volter saavat parivuotisen tutustumisen jälkeen toisensa, mikä ilolla merkille pantakoon.
Kaikki rakkauden kiemurat läpitunnettuaan, luita ja ytimiä myöten kaikkine väristyksineen, niin kuin luettavissa on.

Tämä on toiseksi viimeinen 'kirje' tästä aiheesta minulta. Sitten olkoon epilogin paikka.

Tässä toiseksi viimeisessä kirjeselityksessäni sen verran uutta ja ihan asiallista asiaa realisteille esille tuotakoon, että kirjastomies Volter Kilpi oli avioliittovuonna ehdolla Kansallisteatterin johtajaksi, vastaehdokkaana Eino Leino, jolla kannattajina Juhani Aho ja Santeri Ivalo [Herman Alexander Ingman]. Kansallisteatterissa näytteli tuolloin ja aina vuoteen 1949 Volterin veli Eero Kilpi. Ei Volterista johtajaa tullut, jos ei Einostakaan.

Tuo on sitä kovaa tietoa, jota kartan ja välttelen kaunokirjallisuutta lukiessani; nämä Volterin ja Hiljan kirjeet ovat kuin ovatkin kaunokirjallisuutta, vaikka sanasta sanaan totta ovatkin.

Onneksi tuo tarpeeton tieto on vain poikkeus sisällöstä, muuten kirjan kirjeet keskittyvät aistien ja tunteiden, tuntemusten ruodintaan, ihmisen sisäisimpiin/sisimpiin maailmoihin.

Ja suurella ilolla, jos surullakin, sitä käännellyt olen kahdeksan kuukauden ajan, iltaisin; päiväluettavaksi ei kirjasta ole - sen herkkyyden tähden.

Meni jännäks

Hiljan ja Volterin tarina - saavatko toisensa?

Volter & Hilja XVI

ed. XV

Toki saavat, mutta miten, sillä Hiljan vanhemmat lyövät hanttiin.

Lukeminen yhdenäkin muuttuukin uteliaisuudeksi, vauhti kiihtyy.
Vähän harmittaa.

Vasta, edellisessä, pääsin kehumasta, miten Volterin tekstiä on luettava, ja nyt lennän. Pah!
Jää tuota onneksi vielä melkein sata sivua ennen kuin asia täysin selvä.
Annetaan Hiljan kirjoittaa:

• "...kun oikein ajattelee elämää ja sen tylyyttä. Voiko ollenkaan olla mahdollista, että sinä olet olemassa, ja me kaksi olemme hyvät toisillemme? Sitä ihmettelee ja ihmettelee."
• "...ei hän [äiti] ollut kuvitellutkaan, ettei minusta lääkäriä tulisi -"
• "Niin ja meidän molempien suhteen eivät vanhempani ota huomioon muuta kuin käytännölliset seikat; eivät meidän tunteemme ja ajatuksemme voi kääntää heitä ajattelemaan toisin asiaa."

On joulu 1906. Hilja,22, kotonaan Porissa, minne lähettänyt aiemmin Helsingistä kirjeen suhteestaan Volteriin sekä opiskelustaan. Volter,32, on jäänyt virumaan Helsinkiin.

Alakuloista. Epävarmaa. Häilyvää.

Pakko kurkistaa eteenpäin, loppusivuille, epilogiinkin, vaikkei tapanani ole: ratkaisu kirjoittuu.
Vaan enpä sitä tähän pane, koska on tärkeä selvittää miten siihen on päästy. Hiljalleen, hiljalleen taas tästä eteenpäin. Niin hyvä tulee.

Mutta mietityttää, että yhäkö meillä sama ja noissa muslimimaissa vanhemmilla aina vaan kova holhoava ote, julmemmin muodoin:

Keskiviikko 28.5.2014 klo 10.25  IL

Nainen valitsi itse puolisonsa - oma perhe kivitti hengiltä

Ai että kun nautin

'Sinä sieluni arin'

Volter & Hilja XV

ed. XIV

Mieli otsikkoon sijoitta vielä tuo kaiken tunnelman tuhoava sana: Minä. Häveliäisyyssyistä pysyköön täällä alempana.
Mutta ihan oikeasti aivan pyörryksissä edelleen olen Volterin & Hiljan kirjeenvaihdon kanssa:
Mikä tunteiden tuuli!
Lämmin, hellä, niin ja tuo pahuksen epävarmuus siinä - sotkemassa? vai tai täydentämässä?

On tullut toinen syksy, ovat palanneet tahoiltaan Helsinkiin, ja jo niin pitkällä ovat, että pian on aika asettua yhteen asumaan. Volter ehdottaa Albertinkatu 17:ää (ei tainnut sattua pääte kohdalleen? vaan nyt ei jouda tarkistamaankaan, kun on uppouduttava itse asiaan ja nautittava aidoista tunteista mukana eläen!), jonne, ei vielä, Hilja sitten pian, kohta, perässä kuvatekstin mukaan muuttaakin.

Tilanne on silti tosi hankala: Hiljan vanhemmat eivät suvaitse parin pariutumista, mutta kaikesta huolimatta niin on tapahtuva, koska luonto niin on määrännyt. (pahuksen vanhemmat! aina ne...)

Volter Wolf! Minä rakastan sinua - ja minä olen jättänyt itseni rakkauteeni! päättää Hilja kirjeensä,
ja
Volter kuittaa:

"Olen elänyt elämäni pyhimmät ja puhtaimmat hetket sinua katsoen ja sinua ajatellen ja sinun kuvaasi ja oloasi sieluuni kätkien; mitä silloin on tapahtunut, se on jäänyt sieluni aarteeksi, joka ei siitä häivy ja josta on lempeä, värjyvä hohde levittäyvä jokaiselle hiljaiselle elämäni hetkelle."

Voi veljet - ja pelkkää kirjeilyä, realismia! - eikä mitään kaunokirjallista kirjallisuutta hienohelmoille!

Yhtään ei haittaa kun katson ulos missä holotna vallitsee, urpon myöhästynyt vilu puistelee puita ja ohikulkijoita kevätpäivän hämäryydessä, sateen pieksussa, ja palaan taas kirjaa kertaamaan, päiviä laskien (reilut puoli vuotta) joita tämän kirjekirjan kimpussa olen viettänyt samalla huokaellen:

- Enää vähän päälle sata sivua jäljellä! Pitäisiköhän hidastaa tahtia ...

Niin epävarmaa yhteinen tulevaisuus

Volter & Hilja XIV

ed. XIII

Aika palata taas ikävään, tai oikeastaan kaipuuseen.
Toinen kesä menossa erillään Hiljalla ja Volterilla. Yhteydet vain kirjeiden varassa. Ja epävarmuushan siinä päälle päsmäröi: onko meillä yhteinen tulevaisuus vai ei?

Volterilla ei muita vaihtoehtoja voi olla, joten kaipuu vielä polttavampi:
"Sinä olet sielulleni niin kallis ja hento ja ihmeellinen, että on niin kuin antautuisin kuin johonkin pyhään tekoon, kun sinua ajattelen."

Niinpä heinäkuun 1. päivän kirjeessä, 1906, Kustavista lähettää Volter huokauksen ja toiveen, josko kesän kuluessa jossain olisi mahdollista tavata.
"Oi puhdas, puhdas Hilja, tule, tule luokseni, en voi olla sinua ilman! - "

Kahden päivän päästä kirjoittaa Hilja Porista: "Aika luistaa hukkaan --- "
Itku on tullut seuralaiseksi. "--- aina minulla on kyyneleet silmissä."

Perhe ei tiedä Volterin lähettämistä kirjeistä, ainoastaan Hiljan sisko sekä kaupungin posti ovat ajan tasalla.

Kaipuu pakahduttava on molemminpuolinen. Pian on pakko tehdä jotakin. Vai vieläkö sittenkin, olosuhteiden pakosta, on odotettava syksyyn jolloin Helsingissä taas nähdään?
Kymmenen vuoden ikäeroa eivät taida Hiljan vanhemmat niellä?

Vai mikä mättää kun sukuun olisi tulossa jo kuulu kirjailija ...

Vaikka näkyy tuo vaikeaa monesti olevan paremmissakin piireissä - Kekkosillakin ja Fagerholmeilla: ei tunnu Taneli-pojan Brita Sylville kelpaavan, ei sitten millään.
Mistäkö muka tiedän?
No siitä että Kilven ohessa luen joutuisampia kirjoja, kuten tätä Pia Montosen Valtakunnan miniää - siitä mitä se sitten on kun ollaan pysyvästi avioliitossa ja edustetaan maailmalla Suomea.

Pitäjän pienempiin päin



Volter & Hilja XII

ed. XI

- Taas se on pieniin päin! tuhahdeltiin kylillä ennettäin yksinäistä naista, tai sitten monilapsista mökinakkaa, ja jatkettiin: - Yhteiskunnan elättejä lisää.
Enää ei noin uskaltaisikaan koska muutenkin on leimautumisvaarassa - tasa-arvovaltuutettu ja tiedostava kansanosa niskassa - sanoi mitä sanoi; pääasia tuntuu olevan, ettei asioita oikeilla nimillä saa kutsua.
Tuli vaan mieleen. Anteeksi ja sorry.

Bathseba (1900) luettu ja kuten jo sanottu: ei yllä Volter Kilpi (1874-1939) sinnepäinkään nuoruuden tuotannollaan alastalolaisiin, pitäjän pienempiin saati kirkonkävijöihin verrattuna.
Ei ole kypsyyttä, ymmärrettävästi, kakskymppisen katsannossa.

Ilmankos olin mennyt suoraan Alastalon saliin (1933) istuksimaan ja sitten Kirkolle (1937) soutelemaan. Lopuksi lukenut Pitäjän pienempiä (1934).

Melkoinen lukupommi ja kokemus silloin ja yhä! Kilpi kaiken kaikkiaan.

Kiihkeimpinä Kilpi-vuosina olin älynnyt vaistolla jättää Bathseban väliin ja hypännyt Valituissa teoksissa suoraan sen toiseen teokseen. Pitäjän pienempiä, Saaristoväkeä arkisillaan, monin merkinnöin, olin lukenut tasan neljä kuukautta. Ja juuri niin kuin Kilpeä on luettava: kertaluennalla ainoastaan kolme sivua eteenpäin ja kaksi taakse.
Viivausten määrä on ollut hurja, samoin on täytynyt olla sanojen suussa sulattaminen!

Jopa tämmöisetkin, ei niin Kilpeen yleisesti yhdistetyt ja liitetyt huumoriylistykset, sivumerkinnät on luettavissa III luvussa:

• YKSI PARHAISTA NAURUA PUSERTAVA, ILOA HYKERTÄVÄ KIRJALLINEN ESITYS EDESSÄ.
• MITÄHÄN KUNNAN SIVISTYSLAUTAKUNTA MIETTISI JOS MINÄ, EIKÄ VOLTTERI, NÄIN KIRJOITTAISI KUN HIUSTUPSUT KESKUSTELEVAT!
• VIIMEKSI ON YHTÄ PALJON HUVITTANUT, NAURATTANUT JA HYMYNHUVIA TUOTTANUT PÄÄTALON KALLEN KERRONTA ARMEIJA-AIKAISESTA PUTKAREISSUSTAAN OULUSSA.

"Soleniuksen päälakikin tunki tukkaa kuin sonnitettu sarka orasta ja itsessäkin oli paksuutta pideltäväksi!"
Vaan niin tunkee Volterikin sontavasti sanoineen läpi koko vanhuuden tuotantonsa.

Mutta meidän on sopiva aika nyt kaiken lukeneena, Bathseban jälkeen, palata nuoruuteen ja tutkia, mitä vastasi Hilja Vanhakartano Volter Kilven kosintakirjeeseen vuonna 1906:

" - Ehkä tunteeni sinua kohtaan ovat vaan kuin varjo siitä mitä rakkaudeksi sanotaan, en tiedä, sillä en ole ennen rakastanut, mutta en ole myöskään ennen tuntenut sitä jota nyt tunnen.  

Otatko sinä vastaan minut sellaisena kuin olen? Vai onko ehkä viimeinen kerta kuin sinulle saan ja uskallan kirjoittaa? Hyvästi nyt! Täytyy lopettaa, olen viipynyt jo liian kauan. Hyvästi!"

Dramaattista!
Mutta tämän jälkeen kaikki tuntuu niin itsestään selvältä ja kirkkaalta - Volterista.

V&H XIII

Harmaiden hapsien harmi et charmi

Volter & Hilja XI

ed. X

Volter makaa tulessa, on masentunut, täysin maansa merensä myynyt.
Vastausta kosintakirjeeseen, 22. huhtikuuta lähetettyyn, ei kuulu, 1900-luvun alun tekstiviestintä muutenkin oli hidasta, mutta silti - samassa kaupungissa sentään, Helsingissä!
On kulunut jo kolme päivää, Volter lähettää toisen, täsmennyksen.

Mitä kiirehtiä vakavalla asialla; eikö hän osaa aavistaa toisen tunteita, sillä jo ennen kosintakirjeen laatimista Hilja oli maininnut: - Et aavista, miten liikutettu ja hyvä minä olin sinulle silloin, sinä harmaine hapsinesi, joista niin paljon pidän.

Toinen 21, toinen 31 - ja toisella jo harmaat hapset! Ei siis mikään ihme jos mietityttää nuorempaa.
On kulunut viikko. On vapunaatto. Lähtee kaksi kirjettä samana päivänä - rivit niin tuskaiset.

Seuraa paljastus toisessa sen päivän kirjeessä: Hilja on Volterin jo toinen todellinen syvä rakkaus.
Polte yhtä voimakas. Silloin kohde itse tuskin edes tiesi olevansa 'kaikki'. Sen yksipuolisen rakkauden loppu oli maailman loppu: 'Elin vuoden sulassa tuskassa ja mielen hädässä', 'Opin tuntemaan, mitä on pakahtuva ihmisrinta', 'Siitä on seitsemän vuotta nyt jo', 'sitte olen elänyt kylmänä'...

"ja hiukseni harmenivat ennen aikojaan."

"Silloin täytyi minun lähteä, ja kaikki minussa huojui elämän ja kuoleman välillä, mutta minun oli velvollisuus rutistaa kaikki itsessäni sammuksiin."  

Tuo nainen oli Anna Wuoti, Bathseban muusa.

Vaikuttavaa.
Kaivan Bathseban kaapista, ja luen sen ennen kuin jatkan näitä kirjeitä ja ennen kuin saan tietää, miten Hilja Volterilleen on vastannut jo tuona samana vapunaattona.

Täytyy siis odottaa.
Ei auta.

Kosinta kirjeitse

Volter & Hilja  X

ed. IX

Kaikki yhden kortin varaan? Masentavaa ilman Sinua, tarpeetonta koko elo.
Vuoden päivät on tunnettu, mies on jo 31 ja nainen 21. Korkea aika toimia ja saada haluamansa.
Mutta suostuuko Hilja Volterille?
Saako levoton onni tyyneyden?

On pakko lainata suorat sanat vailla omaa tulkintaa, no korkeintaan alleviivaukset ja mustennokset ja pätkimiset ovat minun:

22.4.1906 

"Hilja!

---
Katsos, minä olen joka hetki valmis astumaan koko elämäkseni sinun rinnallesi. Olen täysin selvillä sydämestäni, ja tunnen itsessäni tahdon ja voiman omistaa koko olentoni sinulle.
Koko elämäni onni olisi siinä.
 
Sinä hetkenä, kun sinä tunnet itsessäsi sitä samaa, voit sinä luottamuksella liittää kätesi käteeni, ja siitä hetkestä on meidän kummankin elämä ratkaistu. Siitä hetkestä asti on meidän kamppailtava siitä, että koko elämämme ajan kestäisi rinnassamme hyvyys ja lempeä anteeksianto ja syvä rohkaiseva ja lohduttava ymmärtämys tointoisistamme kohtaan.
Uskallatko tähän kamppailuun astua?
---
... niin silloin olet tästä hetkestä asti minun sydämeni edessä minun morsiameni ja puolisoni, ja joka hetki olen minä silloin rukoileva, että syvä uskollisuus on koko elämäni ajan elävä sielussani sinua kohtaan, ja kaikki mitä minä sielussani hyvää tuntea jaksan, sen sinulle tahdon antaa, ja sinun elämäsi huojennukseksi koko sieluni omistaa. ...
---
Hilja, mitä vastaat tähän vakavimpaan ja meidän kahden elämälle syvimpään kysymykseen, minkä voin tehdä.
Minä olen valinnut sinut, voitko sinäkin valita minut?"

 

Utopiaa! huudahtelette, hyväkkäät.
En minä.

Jäämme jännityksellä odottamaan Hiljan mieltä.

V&H XI