Niin paljon, niin hyvää lukemista molemmilla

Volter & Hilja  IX

  

ed. VIII

Eipä tuo ole muuttunut: ihailuni saksalaista lauserakentelua kohtaan - siinä missä Böllin kuin Grassinkin. Ja mikä sen vielä upeammaksi kaksinverroin tekee: oma liki kymmenvuotinen pitkän koulusaksan 'lukeminen' ja 'opiskelu'. Ja sitten sen vähänkin ilmiömäinen unohtaminen! Tuskin enää muistan muuta kuin lukusanat, pari fraasia Solmun kirjasta sekä aina että ikuisesti (sowie immer tai jotain ewig???) nuo kolkot prepositiot an auf hinter in neben über und so w... Että korkealla tasolla tässä hiippaillaan! Tiukkaa tahtia riennän Kansojen kirjallisuus -sarjan viimeistä osaa ja hartaudella muistan Böllin Naisen ryhmäkuvassa, kuin myös Und sagte kein einziges Wortin.

Vaan tänään on aika Volterin, ja Hiljankin. Jäimme kohtaan lokakuun, epävarmuuteen:

"---minä palelen ja kuihdun, jos sinä poistut ja väistyt minusta."

Olen minä toki salaa itsekseni siitä jatkanut, en sentään niin hidas lukija ole, ja nauttinut. Joulun ovat viettäneet kumpikin tahollaan: Hilja Porin Pietniemessä, Volter jäänyt etelään, Sipooseen. Volterillahan on työnsä kirjastossa, Hiljaa ei sido opiskelu niin tiukkaan.

On aika siirtyä uuden vuoden puolelle: 1906.
Yhä epävarmoina kumpikin yhteisestä tulevaisuudesta. Vajaa vuosi vasta ensi hapuiluista kulunut, joten ihmekös tuo! Ammotikka kun siihen vielä joulun tienoilla Hiljalta tullut kirje:

"Volter, miksi aina tulee mielesi levottomaksi, kipeäksi minun tähteni? --- Tiedätkö, se tekee minulle kipeää, useinkin oikein kipeää. --- Emmekö voi muuta kuin haavoittaa toisiamme! --- Jos niin on, niin eikö silloin olisi parasta ...?"

Johan tuota hätkähtäisi karskimpikin mies kuin aistiherkkä Volter, joka kipuilee elämän, niin arki- kuin juhlaelämän, vierauden kanssa. Loppiaiskutsuillakin ihmisten seassa:

 "Ja niin vieraaksi kun väistyy toisille ihmisille, ja niin kaukana kun heistä joka hetki itsensä tuntee, ja vaikka onkin ihan heidän keskellään ja puhuu heidän kanssaan.  --- ja kuin täytyisi joka hetki aivan ulkonaisesti pakottaa ajatuksensa pysymään siinä, että edes hiukan voisi olla mukana siinä mitä tapahtuu."

  

Mutta toisin on Hiljan kanssa: "Siten elän minä suloisessa sumeessa joka hetken."

Mutta se ikuinen vaara vaanimassa hetki hetken perästä:

 "- Älä vaan kylmenen minulle. kun tämän kaiken sinulle sanon. - "

Sitten rubriikkiimme yllä.`
= Miten paljon hyvää lukemista minulla, ja miten paljon Volterilla!

"Olen lukenut viime päivät vähän liiaksi, on pääni niinkuin murjottu."

"Oh, et saata aavistaa, mikä sanomaton himo minulla on lukemiseen. Tai ei lukemiseen semmoisenaan, vaan antautumiseen syvien näkemysten valtaan, jotka kirjan sanojen alta avautuvat eteen, ja joiden edessä ikään kuin hupenee tuntemasta, että on itse olemassakaan, ainoastaan vaan näkee ja ymmärtää, ja värisee kummallisen vastaanottamisen nautinnossa."

POIKKI! POIKKI!

Kummallista: itsehän Volter sitten meille samaa syvää 'syötävää' myöhemmin tarjoilee kunhan Alatalon salin ja Kirkolle-käynnin kirjoittamisen aika on!

Voi hemmetti!
Kiinnostavaa, mutta nyt on aika hiihdon, murtomaahiihdon: rantatie kutsuu, puolipäivä ylittyy.

V&H X

Jäljellä   H: 582 km, KK: 240 s