Puolipäivän kiepe

Jotenkin päivät jakautuvat kahtia: aamupäivä melkein puolille päivin 'älypaloilla' elämistä, vuoteella rötköttämistä painetun sanan kimpussa - joko muita lukien tai itse painaen.
Puolilta päivin terästäytymistä ja fyysiseen sotiasuun astumista.
Välikahvien jälkeen ulos ja lenkille. Niille suksille. Älyrääkin jälkeen vuorossa siis olemisen toisen ulottuvuuden pieksuu.
Kolmen neljän tunnin jälkeen, kun ruumis on rääkätty ja puhdistettu, on vuorossa sen täyttäminen pöperöillä.

Siitä ilta ehtii ja nämä televisiohommat 'astuvat kuvaan'. Aikansa - tunti tolkulla! - siinä huminassa pyörittyäni on aika asettua yöpuulle. Ensin harja suuhun, mistä Lempi tekee sen havainnon että aha, täytyy käväistä pissillä, livahtaa verannalle ja siitä viileyttä arastellen rapuille, viiden minuutin perästä on valmis päästettäväksi sisään. Ei muuta enää kuin hyppy uunin päälle - siis Lempin.
Tunti luentaa ja välillä kysyntää 'mitäs luet, lues pätkä ääneen' ja 'kuunteles tää kohta', otteen herpaantumista, sukeltamista unimaailmoihin, niin kuin viimeöiseen Rantolan Opin Pakaris-Esana hykerryttävään esiintymiseen ison yleisön edessä.

Täysi päivä takana, sanoisin.

Juuri sellaista tapahtumatonta elämää, tuhnustamista, jota ikäni olen kaivannut. Ei pakkoa mennä minnekään, ei pakko suorittaa mitään!

Nyt siis menossa vasta tuo puolipäivän kiepe, joten nyt kun kirjoitan ja lenkkini, lukuni lukuina merkitsen ne on päivitettävä illalla uudestaan, mikäli ajantasalla totuudessa pysyä.

Jäljellä -  H: 698 km, KK: 285 s

 

Italian kirjallisuudesta huomaan että ihan oikeasti siellä on kirjoitettu kirja, joka kuvannee ylle kirjoitettua tunnelmaa: Carlo Levin Jumalan selän takana. Hymähtelen. Ja tämän oikein kirjoitan muistiin eli joskus luettaviin: Italo Calvino (1923-1985) - Paroni puussa. "Vanhin poika nousee vastalauseeksi päivällispöydästä ja kiipeää puunlatvuksiin, missä viettää lopun  elämäänsä."
 

Tämäpä toinen haaveeni sentään taisi tässä elämässä jäädä toteutumatta, vaan onneksi on tämä jota elän.