Timo Mäkinen

kamppailen itseni kanssa kun en suin surminkaan viitsisi paneutua autourheiluun

Kerrankin tuttu nimi Kiveen hakatuissa! Morris Minin konepelti auki Jyväskylässä, turhan usein kiinni siviilielämässä - se pelti.
Napataas Timo Mäkinen (1938-2017) tähän väliin, vaikkei hänkään mikään urheilija ole omassa urheiluluokituksessani: istuminen ei ole urheilua. Taitava lajissaan kyllä.

Jos autokilpailuista puhuttaisiin, kuten Jukola Urheilun pikku jättiläisessä, niin jotenkin menettelisi, olisi hyväksyttävämpi, neutrimpi ilmaisu, vähemmän urheilullisempi.
Mutta eipä jumiuduta tuohon ja antaa Rovanperien tänäänkin rallata kaasu pohjassa Ruotsissa sydämen kyllyydestä, ei sillä tunnu olevan ilmastonmuutokseen edes Halla-ahon väheksymän vertaa.

STOP! STOP!

Ja mennään vuoden 1965 Monte Carloon, jossa Mäkinen kurvaili voitokkaasti tai hienommin kirjoitettuna: "Mäkinen ajoi lumimyrskyjen läpi Mininsä loistavaan voittoon. Mäkisen suoritus silloin on todettu 'vuosisadan' ajoksi'."
Umpitalvi silloin sielläkin; muutamana vuonna muistan kaiholla lukeneeni, miten lehdet kirjoittelivat ensikukkien puhkeamisesta Monte Carlosssa auton renkaiden alta.

Pysy Asiassa!

Mäkinen ajoi uransa aikana kilpaa Morris minin lisäksi Fordilla, Peugeotilla, Saabilla, Lancialla, Mercedes-Benzillä ja Fiatilla sekä tietysti ensimmäisellä omalla Triumphillaan. Kokeili rata-autojakin ilman voittoja  ja autouran ohella, ja varsinkin sen jälkeen moottoriveneily vei miehen ja viimeiset rahat. Rahaa oli tullut autoilusta, mutta myös mennyt ihan kiitettävästi, valitettavasti eläkemaksut jäivät hoitamatta eikä pahojen päivien varalle, joita oli tuleva, tullut säästettyä.
Tommy-poika kertoo isänsä sanoneen, että "moottoriveneily on kuin olisi  koko ajan kylmässä suihkussa, joku hakkaisi vihdalla selkään ja itse vain repisi samalla satasen seteleitä.".
No nyt oli helppo pysyäkin.

Mäkisille syntyi kolme poikaa, 
mutta kertaakaan Timo ei ollut Suomessa lapsien syntyessä, niinpä syntymävuosivälitkin ovat suuret: 
Marco 1965, Tommy 1972 ja Joakim 1977.
Tommy muistelee isäänsä näin: 

"Hän oli aina reissussa. Minutkin hän näki ensimmäien kerran, kun olin 2-3-viikkoinen. --- Timo oli isä, mutta ei ollut koskaan kotona. --- oli enimmillään yli 300 päivää vuodessa kotoa pois."

Edustustehtävät Pohjolan hommissa, lähinnä asiakkaiden kestitseminen, veivät luisuun eikä alkoholin käyttö pysynyt aisoissa, kunnes tuli stoppi ja täysraittius, raitistamisessa Tuula-vaimolla oli suuri ansio. 
Tapio Mäkinen kertoo veljensä loppuvuosista:

 "Timolla ei ollut omaa puhelinta, ja kontaktiverkko oli aika pieni. Koskaan Timo ei siitä kuitenkaan valittanut. Tuula halusi ymmärrettävästi estää sen, että Timo taas sählää ja juo."

Näin on Timon tarina viety loppuun, on yhteenvedon aika:
- Ei elämä kiiltävä menestyvilläkään.

Ja vielä:
Vuonna 2016 Timo Mäkiselle myönnettiin valtion urheilijaeläke.

Siis urheilija sittenkin!
vaikkei minusta.

Prologi -  

I - II - III - IV - V - VI - VII - VIII - IX - X - 

XI - XII - XIII - XIV - XV - XVI - XVII - XVIII - IXX - XX 

🏂 hiihdot 12/ 644 km/€  = 100 h

KIRJA-ARVOSTELUT

*** myös