Risteyksestä alamäkeen laskeutuvat.
- Neljähän noita on.
- Kaks mie nään.Tuo toinen on Tepu, tuo toinen on Veju.
Niinpäs onkin kun lähemmäksi valuvat, kaukaa kaikkia on aina kaksi.
6.30.
Kello pykälässä. Ei päähelle yllä vielä päälle. Ei pökerrytä.
- Joku kolme tuntia kun kävellään niin eiköhän riitä.
Aamulenkki ystävien kanssa on virkistys sielulle ja rääkki ruumiille. Linnut, kukat ja rapiseva hiekka. Taivaan ja järven sini.
Ja jutut.
Eivät ne ole minnekään muuttuneet edellisestä. Vuosien takaisista. Silloin vain mentiin lujempaa ja usein. Pyssysalon-lenkki, piikki, alle kahden tunnin! Ja vaikka kahtena päivänä peräkkäin. Mitä kuumempi päivä, sen parempi.
Ennen-juttujen ryöppy. Niitä ei tässä enemmälti toinna vieraille viljellä. Karhujutun voisi, sen kun se pakoon mätti tuossa
luhassa perse pylykkästen, sillä oli kuin liian isot pöksyt jalassa, putoamaisillaan ikään kuin takataskussa ois ollu painava vasara.
- Meitä pakoon! Ihan nurin päin oli asiat.
Meijerin rannassa on uutta tuo viinatehdas. Mylly lähti viimeisenä. Eikä isännöitsijän asuntoon rakennettu rantakahvilakaan kovin monivuotinen.
- Kaheksan vuotta tuossa asuttiin.
- Komeet on teillä ollu puitteet!
- Tuo riihi on isän rakentama.
- Jäipä mukava muisto.
10,88 km
Uuden ajan rannevehkeellä saadaan tarkat mitat:
- Autonmittari ois valehellu varmaan jo 11,5.
Mäki ylös ja heti Veikon mökiltä vasemmalle. Veikko oli Vanaja-mies.
Kumma kyllä polun heinä on märkää, vaikkei koko helleviikkoon ole satanut.
Yökosteutta, ilmankos ilma autereisena kohoaa polun päässä.
- Vitosen lenkki jäi tekemättä viime talvena, koskaan aikasemmin ei oo jääny lumen puutteen takia.
- Lapissa sitä oli, toukokuun puolella voi huoletta hiihellä.
3h 13 min
Seistään urheilukentän laidalla. Pyyhitään kävelyhikeä.
- Enemmän kuin paras maratonaika. Eikä matkaa kuin
14,67!
- Vartti vähemmän kuin oma ennätys maratonilla.
Lopetetaan tähän.
Vähän jo huikoo. Kun aamulla ei muuta syöty kuin lääkkeet!
Erotaan tässä.
- Mennään kirkonmäen kautta, kuunnellaan kelloja.
- Eivät ne tänään soi.
- Eikös ne yleensä sunnuntaina soi?
- Soivat soivat - vaan ei lauantaisin!
Kunhan ei sittenkin olisi tepposensa tehnyt - se helle.