Epämukavuusalueella

 het' perrään suoraan taas syvään päätyyn

 Kanteletar/Elinan surma

Elinainen neiti nuori

Meni aittahan mäelle,

Vaskivakka kainalossa,

Vaskiavain vakkasessa.

Tuoltapa tulee Klaus Kurki.

“Mistäs tunnet Klaus Kurjen?”

“Tulennasta tuiman tunnen,

Jalon jalan heitännästä.”

On se vaan työnnettävä tuo nokkansa milloin minnekin ja milloin minkin aidan raosta pirteänä pysyäksensä ja ajan, menneen ja nykyisen, hermoilla.

Aukenihan tuo jollain tasolla sarjakuvakin, niin miksei sitten O0pPERAaaa! 

Oskar Merikannon Elinan surmassa eilen istuttihin, nautittihin - myös niitä leivoksia. 

Klaus Kurki ja Kirsti Fleming.
Heikki Kilpeläinen ja Anu Ontronen
Kuvakaappaukset ESMO ry:n videolta 

Vapistihinkin*, siinä ensimmäisellä rivillä, kun tuo tumma jytäkkä nainen tarttui teräsaseeseen ja lauloi niin että penkki tutisi. Oli muuten mahtava ilmestys! Ei se meitä jahdannut vaan Klaus Kurjen vaimoa. Tappaakseen vainosi Elinaa, mustasukkaisuudessaan, niin kovin halusi itselleen tuon Kurjen.

Ja nyt juonipaljastus (siis silmät kiinni ne jotka haluavat säil--jne.): juoni tuo tumma nainen, Kirsti, asiat niin, että Klaus itse lopulta tappoi vaimonsa, rakkaan Elinansa, kun toinen, tuo tumma nainen, koko mezzosopraanosuullaan syyti valhetta Kurjen korvaan - Elina muka kantoi toisen miehen lasta!

Se on jännä, jotta nämä juonipaljastukset kuuluvat oopperakuvioihin itsestään selvänä, libretto lukusalle, vaan paljastapa, spoilaapa, romaaneista, dekkareista juonet, niin johan saat lukijan vihat päällesi! 

Musiikin kulkua en tässä pysty paljastaen selvittämään, se täytyy kaikkien käydä kokemassa paikan päällä, missä nyt sitten seuraavan kerran ESMON organisoima esitys järjestettäneen. Tämä Karjalaisen kriitikko on kokenut sen näin:

Karjalainen / Jyri Ojala 22.9.2024

Vaan minullepa osattomalle asiantuntemattomalle kelepas! 

Kerrankin voi hyvällä omalla tunnolla ja suurella ihmetyksellä tunnustaa: en olisi halunnut tuon loppuvan niin pian - mitä tuota nyt 'huutoa' reilut kolmatta tuntia kesti. Ilmankos: M. Pölönenhän oikein televisiossa kertoikin että tangomaisen rahvaanomaista mustasukkaisuutta siellä tapahtuu.

Ajoi päin sula’a merta,

Alle aaltojen syvinten.—

Se oli meno nuoren miehen,

Kanssa nainehen urohon;

Kirsti rakkina perässä.

* niin, kennenkö kanssa vapistihin? Tietysti sen yhen hyväkkään, ikiystävä Mattibuun - hänhän on musamiehiä henkeen ja vereen, omat orkat ja pelit; eihän sitä muuten meikäläinen sotkeutuisi tämänmoisiin kotkotuksiin ja mielen avarruksiin. Nyt kun vielä seurueeseen saatiin mukaan vaimot ja Mattibuun Laura, musiilkkiope oppaaksi, niin hauskanjännittävä iltahan siitä taas kerran kehkeytyi, nyt Merikannon musiikin parissa.

Ohjaus Markku Pölönen, Joensuun kaupunginorkesteri /
kapellimestari Huba Hollókői

omat  KIRJA-ARVOSTELUT 

Kirjavinkeissä

unohtu 2

no johan on kun yks ooppera yhä mielessä kummittelemassa!

Ei enää ite esitys, vaan tämä, mikä unohtu vielä kertomatta pyhäisestä: 

Maksaa nyt kahenkympin piletti, jotta pääsee penkin päähän näpläämään kännykkäänsä; Theodorin kuolinkohtauksenkin aikana näytti tuntemattoman tätin tunteetonko sormi tonkivan tahi sujuvasti suihkivan pelin päällä, joka onneksi ei soinut. Josko hää etsiskel Ukrainan sotauutisia verrokiksi tai pesistuloksia kuokki ... 

Anteeksi, mitäpä tuo minulle kuuluu - minkä nyt vähän keskittymistä häirihti.

omat KIRJA-ARVOSTELUT 

Kirjavinkeissä

Unohtu

 i otsikosta? 😜

Ei,  

vaan jäi eilisessä Ihhailussa sanomatta eli kielen päälle pyörimään, 

että

1.) loppujen lopuksi lankun päälle muurattu uuni oli uran loppu ja kohtalokas erehdys kirkonrakentaja Theodorille, kun:

"enhän minä tiennyt, että matkalla ollessani miehet tekivät sen uunin 

plangun bääll..."

Samoinhan jäi kalvamaan Päätalon isä-Hermannia ikuiseksi harmiksi ja häpeäksi se sijojaan hakeva uuni, jonka  Antti Lohilahti, Se saatanan Satusetä, muuraili hirsiarinan päälle, mistä jäi kyläläisille ja lopulta koko kansalle sanonta:

"Hakkoo paikkaasa kun Kallio-Herkon pirtinuuni."

2.) tasa-arvon nimissä: 

oli siellä Hutsissa, entisessä Hutsinputsissa Kiteellä Kykkänenkin hyppäämässä, 

Julia jäi filmille vallan:

että ei mulla muuta.

omat KIRJA-ARVOSTELUT 

Kirjavinkeissä

Ihhailua ilimassa

 Eilen mäkimontussa, tänään oopperassa

jotta monipuolisuus säilyisi mieltä elävöittämässä; että mieli ei järin kuivuisi kaperoksi 

Hutsissa hypättiin, kirkonkylän kirkossa laulettiin. En minä, mutta nuo taitavammat toiset. 

[Jos minä, niin siinä sitä vasta olisikin ollut elämystä kerrakseen katselevilla kuuntelijoilla. 😅 (Viittaan  KL =14.2.2009) 😎 "Elä laula! Anna setän laulaa" - niinhän se käskytti aikoinaan joku pkkutyttö isäänsä, kun radiota kuuntelivat.]

Joten annetaan Antti Aallon hypätä, vaikka toiseksi jäikin Kitteellä eilisessä Hutsinputsin hyppyrissä.

Vaan entäpä nämä Tolpot:

linkki

Johan lähti! Omaakin sukua likeltä liippaava läheinen tarina kirkonrakentaja Tolposta ja hänen vaimostaan.

Tämän oman kylän kirkonkin, jossa äsken Paavo Joensalon Tolpojen tarina -oopperaa seurattiin, hän rakensi heti kun oli saanut Kerimäen kirkon valmiiksi vuonna1847. Neljä vuotta ja Rääkkylän puukirkko on vuodesta1851 - vuosi ennen Helsingin tuomiokirkkoa! - ollut pystyssä mäellä.

Kolmessa polvessa noita kirkonrakentajia riitti, kunnes viimeinen rakentaja, nimenomaan Theodor, meni naimisiin täkäläisen Voiniemen Hirvosen tytön Marian kanssa; he saivat pelkän tyttösuoran, ja näin ollen, Theodorin kuoltua, Tolpojen rakentamiset oli rakennettu. 

Siinä libretonpalanen. 

Itse laulullisesta mussiikkipuolesta, viitaten tuonne viittaukseen yllä, en uskalla muuta sanoa kuin minua hyrisytteli eniten Theodorin isä Magnuksen ja ukki Mårtenin selvittelytyö, taivastelu, korkealta taivaankannelta (=saarnapöntöstä), mitenkä maa makaa ja suku selviää tuolla alhaalla maankamaralla; Magnus minusta oli eläväisin kuolleista.

Urheilukilpailuissa tässä kehukohtaa ilmestyisi valotaululle tämä:

Siinäpä samalla arvosana oopperalle.

ps

muuten, jakoi se AA siellä Hutsissa nimmarikuviakin:

omat KIRJA-ARVOSTELUT 

Kirjavinkeissä

Mutattaa

Konkarihan tässä jo on - monesko kerta lieneekin istua Olavinlinnassa.
Oopperassa!
- Hei hulinata, hei! saattaa joku tutuhko huudahtaa ja tarkoittaa että 'Jop on aikoihin eletty!'.
Enemmänhän sitä ennen kiinnosti siellä nuo linnantornien huussiulokkeet kuin ...

Tunnustettakoon jotta jotenkin vielä vähän tuntuu synnilliseltä, että ei helevetissä: maalaismoukka vika paikassa. Mutta. Mutta.
Mutta kun.
Mutattaa, vähän ikään kuin anteeksi pyydättää.

Mutta minkäs mahat: Alkuhaparointien ja ujouksien ja ihmetysten väistyttyä sitä istuu ihan jo muina miehinä katsomossa, eläytyy omin nokkineen ja taputtaa kun siltä tuntuu vaikkeivät toiset taputtaisikaan. Nauttii kaukaakin katsellen, ihaillen kuunnellen ihmisten, alansa taitajien, tuottamia monisointuisia satakieliääniä - ja mikä mukavinta: livenä, ja ilman mikrofoneja! (joista melkoinen riesa kesäteattereissa)

'Ilman Rigolettoa ei voi tietää mitä ooppera on.'

Mikä runo!
Mikä lopetus, Vesa Sirénin tiivistelmä Hesarissa!

Jo aiemmin oli selvinnyt, että

• Rame Lahaj aloitti hitusen tukkoisesti, briljeerasi elostelevana herttuana näyttelijätyössään.
• Verdin parituurista voisi irrotella laajempaakin dynamiikkaa.
• Kuuntelin aikoinaan hänen 28 oopperaansa peräkkäin.
• Hyvän juhlaorkesterin sointi kuulosti normaalia kompressoidummalta.

Tässä pian alkaa ymmärtää Matti Ahdetta, jolle ooppera on ollut intohimo läpi aikuiselämän! Eli ei tarvitse olla sähkömiestä kummempi ymmärtääkseen musiikin päälle. Hyvään alkuun pääsee kun lukee puffeja ja arvosteluja ennakkoon niin tietää mihin kiinnittää huomionsa, eikä katsele eikä kuuntele epäolennaisia, kuten noinko väliajalla drinksulasia pidetään oikein kädessä, taikka nostaakohan tuo harmaatukkainen järjestysmies varmasti ressuoven auki kesken soiton jos hätä yllättää.

Nyt Vesan 'nuotit' käsissä oli helppo suunnistaa paikoille ja harmitella korkeintaan kun se P. vasta nousna viikolla paikoilla.
Mutta mitäpä täällä tämän enempää, koska hommahan on jo selvitelty tuolla julkisella puolella Cityssä.

KIRJA-ARVOSTELUT

*** myös

Lemmenjuomaa tarjoo kunnon väki

Kärpänenkö vai butterflykö lie puraissut?
Fiinimpää tietenkin olisi puhua perhosesta kuin kärpäsestä. Vaikka tuskin kumpikaan kovin tuntuvan jäljen jättää, semmoisen siiven sipaisun vain.

No itikkako sitten imaissut?
Olipa tuo elikko mikä hyvänsä vaan niin vaan taas oopperassa ilta vierähti. Kyläoopperassa Lemmenjuomaa litkiessä. Gaetano Donizetti: L'elisir D'amore. Paikka Ohvanan kulttuuritalo, entinen koulu, Joensuusta parikymppiä etelään päin. Ja kun oopperasta on kysymys, niin säännöt olivat heti tiukemmat kuin Rädyn Pekalla Enossa: kiinni kännykät ja ehdoton kuvauskielto. Absolut No!

Se on aina kammottava hetki heti ensi alkuun katsomossa kun ääni tärähtää: Kamerat pois! Nauhoitus ankarasti kielletty! Jotenkin kuristava ote kurkussa: näinköhän täältä hengissä ja elävien kirjoissa pois selviää.
Ei kovin kotoisa eikä ystävällinen aloitus millekään esitykselle. Luotaan työntävä.

Ai niin oopperasta piti puhumani. Siitä itikasta.
Onpa kunnioitettavaa työtä: Mies vanhalla koululla tekee kulttuuria, puurtaa pienen joukon kanssa, ei kosiskelevaa himphamppua vaan laatu edellä käyvää. On käynyt jo vuosikausia ja useita produktioita. Tänä kesänä esitetty jo La-Lai-la, tulossa I Do! I Do! Syksymmällä Anna-Liisa Alangon runonäytelmä "Tuulinen tie".
Ja nyt tämä parhaillaan pyörivä Lemmenjuoma.

Samuli Moilanen primus motorina.

Kaksi linja-autolastillista korkeintaan kerralla katsomokapasiteetti. Eilen vain muutama paikka jäi nauttijaa vaille. Moilanen itse oli se reppana Nemorino, joka ihaillen katselee Adinaa; vaan milläs köyhä talonpoika semmoisen komistuksen itselleen ikiomakseen saisi. Tarvitaan pari pulloa huijarin lemmenjuomaa, niin siitä se sitten järjestyy.
Jonna Imeläinen, sopraano, veteli Adinan osaa niin että tuntui katsojan munaskuissa.

Jotenkin sitä epäilee ihan viimeiseen asti, että onko tämä kaikki totta, että tämmöistä poikkeavaa tarjotaan jollakin pienellä kylällä, kun yleensä ei tarjota kuin korkeintaan hirvisoppaa, rantakalaa tai kerran kesässä lakkautetun koulun pihalla ruohottuneella kentällä juosta potalletaan kyläviesti ...

Niin nämä tarjoavat tämmöistä!
Ja lisää siis on luvassa.

Inhimillistä sekin, että kun pienellä porukalla pyörittää niin joku saattaa matkalla uupua ja sairastua, niin kuin nyt kersantti Belcore, Esa A. Luukkainen. Ohjaaja Jari Salokankaan oli asettauduttava Nemorinoa kiusaavan moukan rooliin; menetteli - ja sen paremmaltahan sitten kuulostivat Samuli ja Jonna!
Huilu oli hieno, Heidi Riikonen, pianossa, Pekka Mustaniemi, häiritsi vain sähkö.

Menkäähän kuuntelulle ja katselulle, varsinkin kun hommat hoidellaan veronmaksajitta:

"Lemmenjuoma ooppera jatkaa The LittleBigMusicin alkuperäistä
toimintaperiaatetta; kulttuurilla voi elää ja sitä voi tuottaa ilman
julkisia avustuksia ja tukirahoja. Kuluva vuosi on ohjelma- ja
konserttitoimisto The LittleBigMusicin 14. toimintavuosi. Yritys tuottaa
esityksiä myös Suomen ulkopuolella. Suurin osa esityksistä on
tilausnäytäntöjä. Yleisöä kertyy vuosittain keskimäärin 10 000 - 19 000
riippuen esitysten määrästä joita vuosittain pidetään 60 - 80." Samuli Moilanen

Puolustusvoimain komentaja ja vapaamuurari

XV  soutuvarvi - jolloin ei taas soudeta vaan ollaan oopperassa!

Hofmannin Ahti Karjalais-ooppera ihastuttaa  - 'Olisittepa nähneet heidät!Taiteen vatkaamat ja höykyttämät miehet!' - soutuparia Kokkolassa.
Tunnissa esitys on hoilattu. Vaan ikuisesti, sekin kuten kaikki koettu, lymynnee mielenpiiloissa kurkistelemassa, ajoittain esiin työntymässä.

Siitäpä päästään kevyesti Elsaan ja Huuhaa Innaseen, Lindströmin Ekiin,  Annikki Tähteen, Irmeli Mäkelään jaja Helena Siltalaan, joka Ranskalaisissa koroissa on ylivertainen, kansainvälisestikin kalpenematon.
Erik sävelsi ja Vuokko Lindström tekstasi taidelauluja:

• Liian vähän aikaa
• Tuuli tuo tuuli vie
• Tyttö toinen oikealta
• Pikku midinetti.

Midinetti 'on kuin Tsehovin tai Maupassantin novelli yksinäisestä ompelijasta, joka tekee ammatikseen morsiuspukuja'.

Muutama kulaus pullosta, nythän ei tänään enää soudeta, ja Aimo & Köpi pääsevät tunnelmaan niin että Työmiehen lauantaikin vaikuttaa mukiinmenevältä. Irwin ja Junnu loistamaan.
Saukki sakkiin mukaan sanoituksineen, niin jo vot!ka.
'Hiljaista on' - Saukin, Lindströmin ja Innasen yhteistyön komein hedelmä on syntynyt.

Täysinäishyminöivä hetki siinä taas tarjolla ottajalleen.

Kirjoittaja ottaa vaarin tavallaan: Jos tämä ei ole taidetta, parasta taidetta, niin minä olen puolustusvoimain komentaja ja vapaamuurari!

Juha Hurme on laaja-alainen ja suopea.
Kantaaottava, ja lähes aina positiivinen: hyviä taiteilijoita on pilvin pimein, niin paljon ettei hän tuhlaa aikaa huonojen esiinkaivamiseen; Köpi ja Aimo ohittavat huonot samalla tavalla huomaamatta valittamatta kuin karikkoiset merenlahdet.
Koko ajan on energinen olo heidän seurassaan - soutivatpa tai huopasivat.

Ja yhä paranee!
Kun oopperamatkalta palataan, huomataan outo näky: Köpin laavun ja Aimon teltan viereen oli nousut kolmas teltta.
Saadaan tietää että se on Juha Hurmeen teltta; kirjan kirjoittaja on saapunut paikalle kesken juonen!

- Se on matkalla pohjoiseen ja poikkesi tänne yöksi. On jo nukkumassa.

prologi

1 – 2 – 3 – 4 – 5 – 6 – 7 – 8 – 9 – 10 – 11- 12 – 13 – (13b) - 14 – 15 – 16 – 17 – 18 – 19 - 20

Ensimmäinen maalikerta ennen ensimmäistä oopperaa

Keskiviikkona alkoi sade ripottelunsa puolilta päivin, pitkästä aikaa.
Häthätää sain loppulaudat seinästä maalatuksi.

Torstai, eilinen, oli aurinkoinen, mutta maalausurakka 'kusi', rumasti sanottuna, koska piti kiskoa paremmat päälle ja lähteä oopperaan.
Oopperaan Olavinlinnaan!
Savonlinnaan heti aamutuimaan, kenraali kuningas Macbethista oli edessä oleva - ensimmäinen ooppera iänkuun päivänä. Heti kärkeen kolme tuntia - ei vähemmän!

- Hyi saatana! tokaisi keihäänheittäjä Räty aikoinaan sanatestissä ooppera-sanan kohdalla.

Oma kantani ei ole ollut ollenkaan noin jyrkkä, on vain jäänyt.

Suorastaan lumoava oli naisen laulanta, sen Macbeth-kuninkaan kieron vallanhimoisen vaimon: miten osaakin joku noita korkeita ääniä päästellä muotoillen; siinä muut laulajat kuninkaineen kaikkineen kalpenivat kun tämä lady veteli!
Tappoi onneksi itsensä aiheutettuaan niin paljon pahaa kanssaeläjille. Hänhän se oli syyllinen myös siihen että Macbeth-aviomies oli surmannut vallassa olevan kuninkaan, ja heistä tuli Skotlannin kuningaspari.

Bravo! Bravo! Bravo!

Semmoista huvia välillä - ja nyt taas seinälle toista varvia vetelemään.

Åke Lindman - kukkulan kuningas 15

Teatterin tiimoilta eilisen Kirsikkapuiston innostamana näyttelijä Taiteilijakukkulalle tänään:
Åke Lindman (1928-2009), 'konna', alikersantti Lehto, merkittävä TV- ja elokuvaohjaaja, Pirkko Mannolan aviomies. Oli naimisissa myös Anneli Saulin sekä Helena Kajan kanssa.

Parikolmekymmentä jalkapallomaaottelua laskutavasta riippuen, Helsingin olympialaisissa pelasi puolustajana, jota pallolegenda Puskas piti helpoimpana vastustajan ikinä!

Biologinen isä Väinö Järvinen oli juoppo, äiti Edit avioitui Gösta Lindmanin kanssa, tällöin 9-vuotiaasta Åke Järvisestä tuli Åke Lindman.

Konnaosiensa ja ehkä näkönsäkin takia kuuli kaduilla huuteluja: "Åke Lindman, hyi kamala!"
Huumorintajuisena miehenä kesti huutelut, mutta alkoi suuntautua toisiin tehtäviin ja pian laatusarjaa alkoi purkautua televisoista Åken ohjaamina: Myrskyluodon Maijaa, Elämänmenoa, Harjunpäätä jne.

Minä, talvinen hiihtelijä, näin hänet kesällä kerran Nilsiän Aholansaaressa yleisöteltassa istumassa ja katselemassa kuuntelemassa ohjaamaansa oopperaa Paavo Ruotsalaisesta, mitä olisi ollut 2000-luvun taitetta; Joonas Kokkosen Viimeinen kiusaus oli ooppera viralliselta nimeltään.

-6  13/893 km/€

1-2-3-4-5-6-7-8-9-10-11-12-13-14-15-16-17-18-19-20-21-22-23-24-25-

26-27-28-29-30-31-32-33-34-35-36-37-38-39-40-41-42-43-44-45-46-

47-

48-

49-

50