Se Lea

Se

Tarja Heinula - kuva Jani Liimatta

Noh, niin.

Vieläkin pää pyörylällä tahi lihapullana sen pläjäyksen jälkeen. 

Kuin pesukoneessa olisi pää pyörinyt parituntisen. Vaikka ei se minun pääni ollut, vaan Juha Hurmeen. Olen varma, että JH näytti meille mitä hänen päänsä - kuin myös meidän kaikkien - sisällä tuontuostaan liikkuu: ajatuksia sikin sokin yhtenä myllinkinä, ja niistä sitten suoltuu ulos jotain ns. järkevää, vähän niin kuin lihamyllystä jauhelihaa paistettavaksi.

Nyljetyt ajatukset pääsevät Makig of Lean absurdissa farssissa näkyville suht ymmärrettävässä muodossa.

On. On siellä melkomoinen hurina ja hyörinä, hyrinä ja hörinä. Siellä tekijän päässä, jota nyt ilmoille saatettiin kuuden ihmisen voimin. Ja yhden liikkuvan pesukoneen; sieltähän nämä JH:n ajatukset lopulta linkoutuivat kuulolle eri kielisinä näiden näyttelijöiden tulkitsemina:

Heidi Syrjäkari - Antti Hovilainen - Mika Silvennoinen - Jukka Peltola - Tarja Heinula -
leijonana Tom Salminen

Mikäs, mikäs - mehän istuimme ja katsoimme: Alexis KiWen, Stenan, tuskaa ja juopumista; August Ahlqvistin vihaa KiWen tekstiin ja homorakkautta senaattori Meurmaniin ja tämän sepaluksen napinläpeen; Bergbomien epätoivoista yritystä koota Stenan Lea-näytelmä esityskuntoon; SYK:n viiksikuoron runonlaulantaa.

Tapasimme siis toisen vuosisadan takaisia suomalaisia merkkihenkilöitä ilmielävinä. Rattoisa seura ja piiri pyöri edessämme näyttämöllä.

Vallan onnistuivat näyttelijät työssään purkamaan, tyhjentämään, koostamaan eteemme Hurmeen pään sisäiset liikkeet, nuo tuhannet ajatusituset, jotka alkutilassaan vellovat järjestäytymättömänä massana tullakseen jotenkuten jossain vaiheessa jalostettuina ilmoille.

Voihan tuon näytelmän tulkita näinkin, täten kuin sen koin, taideteoksesta kun on kysymys. Joku toinen kokee sen toisin, tavallaan - eikä ainakaan väärin.

Olen muuten varma, että Hurmeella on joskus pidättelemistä julkisesti esiintyessään, että pystyisi pitämään poukkoilevat ajatusrykelmänsä aisoissa sisällään, siellä pesukoneessa, viisaita meille lasketellessaan.

Kauan eläköön Hurme ja kaltaisensa vapaat temmeltäjät!

PS 

Ai että teki edwadia/eetvarttia näytelmän alkuminuutit, kun Friedrich Everth, Tom Salminen, valelääkäri, lasketteli riemumiellä saksaa - eikä aina sitä englantia, jota kaikki tuutit täynnä, niin että korviin koskee ja silmiä pakottaa - jotta sali raikui:

omat KIRJA-ARVOSTELUT

Kirjavinkeissä

🏂 hiihdot  0 km 401 km/€ = 65 h

Hätkähytti jo tämä

 toiseksi kiinnostavin Parnasson juttu (1/22) -  eka toka kolmas

= Ville Hänninen: Viestejä menneiltä sukupolvilta

Tuo kuva, niin tutuntuntuinen. Ikään kuin olisin tuota opusta käsissäni pitänyt. Itse sisältöhän on selvää kauraa: kirjana luettu; elokuva-Akuna katsottu; näytelmänä ties miten monesti ja entä se Juha Hurmeen maanmainio luento Maiju Lassilasta paikan päällä Tohmajärvellä silloin kesällä kerran.

- Hyllyllesi poistu!

No siellähän se, ja siellä koko sarja, kaikki 20 ulkopuolelta upeaa kirjaa, kussakin yleensä kaksi romaania. Ensimmäisenä Seitsemän veljestä, viimeisenä tämä niin ikään kullatuin kehyksin painettu Arvid Järnefeltin Vanhempieni romaani, äititmuori lukemassa kirjaa - Tolstoita oletan.

Mitäs Parnasson Ville Hänninen saa Kariston Suomalainen sarja -kokoelmasta (1983), menneiden aikojen kirjojen sarjasta, irti: kirjojen sisällöistä vähemmän, tuttuja kun suurin osa on, ulkoisesta enemmän.

Ulkoasultaan sarja on koristeellinen 'kiinnostava seos uutta ja vanhaa' pastissivaikutteineen: 

"Kullan ja voimakkaan punaisen yhdistelmä sekä näyttävä selkämys, takakannen ornamentiikka ja esilehtien kuviointi herättävät ajatuksia selvästi vanhemmista ja ylellisen oloisista kirjoista, vaikka tyyli ei mitään jugendia olekaan."

Pyörittelen sarjan kirjoja käsissä, vakuutun: - Juuri noin.

Suomalaiskansallisten kuvien tekijä on haettu Japanista: Yoshikatsu Sakasho. Tuntemattomaksi jäänyt taiteilija, maalannut sentään Esko Olavi "Eemeli" Toivosen muotokuvan, jossa vaikutteita Martti "Huuhaa" Innaselta.

- No johan!

"Vaikuttaa jopa siltä, että Sakasho on ottanut mallia Erkki Tantun klassisesta 1960-luvun alun kuvituksesta..."

- No yhä paranee! - Kunhan ei vain olisi jonkun suomalaisen taidejäljentäjän kätösten työtä kaikki nuo kuvat ja Sakasho pelkkä silmänlume, päättelen: mykologi Anatolij D. Mbdrinovin kaltainen.

Hänninen ei noin pitkälle uskalla valtakunnallisessa aviisissa mennä, sentään asiantuntijan maine ja työt sen mukana menossa. 😈

Potussa ei moista pelkoa. 😊

Sarjan upeus alkaa himmetä tuommoisten detaljitietojen jälkeen. Mutta viis ulkonäöistä, eiväthän ne kirjojen sisältöihin vaikuta. 

Sitä paitsi 'korreita kuviahan nuo kaikin' tuumailen niin kuin mummo Me Naisia selatessaan.

Laimeni siis into, lopahti ulkoisiin seikkoihin. Silti toiseksi parhaaksi jutuksi leimaan tämän Hännisen juttuun Viestejä menneiltä sukupolvilta.

Enin tärinä siis lähti, mutta huomenna takuulla palaa.

omat KIRJA-ARVOSTELUT 

Kirjavinkeissä

-12°C 7 km 480 km/€ 78 h

Munaton neutri

Juha Hurme Tohmajärven Tietäväisestä

Tuli mies seurueineen kirjailijan syntysijoille  kauniin kauniina lämpimänä sunnuntai-iltapäivänä. Eilen. Kertomaan, esittämään Otava Ensemble -seurueineen, mikä mies Algoth Tietäväinen / Algot Untola oli miehiään. Työväentalolle Kemienmäellä liki Venäjän rajaa.

Joku kysyi, oliko kirjailija vasemmistolainen agitaattori.
- Ei ollut. Ei ollut puoluemies. Ei voinut hyväksyä väkivaltaa, ei Eetu Salinin näkemyksiä. Ja näkeehän sen siitäkin että Venäjältä palattuaan meni oikeistolehteen kirjoittajaksi. Jäi sitten kiinni toimituksessa Työmies-lehden viimeistä numeroa tehdessään, kun muut tekijät olivat lähteneet lipettiin Venäjälle. Pidätettiin, vangittiin, vietiin laivaan teloitusmatkalle kohti Santahaminaa.
Jotenkin noin.


Rooleissa: Joni Seppälä, Tomi Alatalo, Onerva Kärkkäinen ja Taru Huokkola
Kuva: Pihla Liukkonen

Nelihenkinen Otava Ensemble esitti Hurmeen kirjoittaman Sanamyrskyn, esityssarjan viidennen jakson, missä kirjailija herää yhteiskuntatietoisuuteen: sosiaalisen epäoikeudenmukaisuuden havainnointiin. Toimintaan!

Hurmeen ratkaisu Untolasta on kuvaava: yksi Untola esiintyy kahden näyttelijän toisiinsa kietoutuneena ailahtelevana kimppanippuna.
Sitten toimitukseen marssia kopsuttelee joku hutsu, nainen menneiltä ajoilta, joka vaatii miestä käräjille, vaikka itse on vihmonut rikkihappoa lehtimiehen sukuelimiin, minkä jälkeen ei miehestä enää mieheksi ollut.
Mies menettää miehuutensa, Algot Untolaa ei enää ole.

Siinä yksi syy moniin tekijänimiin, joita Algot Untola alkaa itsestään käyttää, itsensä neutraloiden: Maiju Lassila, Irmari Rantamala, J. I. Vatanen, Liisan-Antti ...

Häilyvää sumua.
Semmoista hänen elämänsä on, kunnes se loppuu teloitusmatkalla Santahaminaan: Untola hyppää laivasta ja hänet ammutaan veteen Suomenlinnan edustalla.
On tämä päivä 21.5.1918 - tasan sata vuotta sitten.

Nyljetyt ajatukset - soutusouvi

KIRJA-ARVOSTELUT
*** myös

Kuin Oppisi Soittamaan

Sarvea torkottaa kuorimöyriäinen...

Veljet, mikä poljento, mitkä sanat! Noihin kolmeen palaan usein jos päivä alkaa tylsältä vaikuttaa; on varmaa että hymy palaa ja - suhteellisuudennaju:

torkottaa ihminenkin otsansa tuntosarvea elämään...

Se ei ole paljon mitä ihminen tietää ja tuntee, vaan näin vähän se on: .    .

Kun kuoriainen tapaa esteen, se vetäytyy kuoreensa, mutta annas olla kun ihminen lyö otsansa kallioon 'vasta silloin aloittaakin tosi vähdin'.

Luulee tietävänsä paljon.
Luulee vuorta sijoilta siirtävänsä silloin, kun

tiedon karva vain taipuu lymillensä kallion kupeeseen ja nuolee sukana hievahtamatonta!

Eli eipä ihminen näe kallion seinän takaista, vaikka luulee selvän saavansa ja viisas olevansa, kun jo osaa luokitella nisäkkäätkin ja piirtää tähtien kartat ja nimetä kiilut taivailla ihmiskielen nimiin.

 *** !dingdong! ***

Varmaan viimeinenkin lukija on huutaen häippässyt tässä vaiheessa tältä potulta pyyhkimättä, saanut sätkyn. Mutta minkäs mahat.

Näki Kilven Volterkin karkuun juosseita tuotettuaan yllälainattua tekstiä jota juuri kukaan ei tohtinut tikullakaan koskea: Alastalon salissa ensimmäistä osaa myytiin 800 kappaletta ja toista osaa enää 600.

Ja tätä maan mainiota Suljetuilla porteilla viimeiseksi jäänyttä elämänsä loppulitviikkiä ei kovin moni ole löytänyt käsiinsä vieläkään, taikka sitten ei yksinkertaisesti ole rohjennut tarttua, vaikka aarre se on.
Mutta aarteet, niin - niiden kuuluukin kätköissä piileksiä.

Yo. ylistys nyt vain sen innoittamana kun pyhäisessä Hesarissa oli juttua Volter Kilpi -viikolta Kustavissa ja Juha Hurmeen nappiin osuva oivallus:

Kilven teksti voi näyttelijälle olla aluksi vaikeaa, Hurme sanoo. ”Mutta kun sen kerran tajuaa, riemu on mahtava. Ihan kuin oppisi soittamaan jotain soitinta!”

Kustavissa

- Milloin se kalja on?

No se on niitä kesäkustavilaisten Matin & Tepon vitsejä. Vähän niin kuin Tepon Jaskan temmellyskospeli 'Sun kanssasi lähti silmä'.
Rahvaanhuumoria.
Emmehän me sivistyneet kulttuurihemmot nyt tommottii. Hyi!

Posti toi brosyyrin: Volter Kilpi Kustavissa -kirjallisuusviikko 15.-19.7.2015.
Pääaiheena Elon aamukansa.*

Ai että! Mikä namu: elon aamukansa.

Mennä mielis, vaan kun on matkojen päässä. Hurme olisi pääliehujana, Haukion Jenni avaajana - vaikka viis noista.
Itse Volter, se se - se ei kuokkimalla lopu, sen miehen tuotos!

Jokohan eistyis ja lähtis? Palloilisi eka suosikkinsa mailla.

Toisen suosikin mailla onkin käyty jo ja oltu, Jokijärvellä Kallioniemen tantereilla tallattu omine aikoineen. Sen sijaan Päätaloviikko yhä käymättä, tarjolla olisi heti juhannukselta: 29.6.-5.7.2015.

Saahan sitä rastia ruutuun laittaa, vaan käymättä taitavat jäädä.
Lukeepa, sillä ei tässä enää millään konkreettisen operaatioiden vaiheessa eletä! Öhöm! :)

* Elon aamukansa = Aleksis Kiven määritelmä pikkuihmisistä

20 d 26 min

XX  maalissa - Kustavista Hailuotoon

"Istuttiin saunan kuistilla, juotiin Raahesta ostetut oluet ja poltettiin tupakit. Sauna kypsyi äkisti. Mentiin löylyihin. Uimaan. Löylyihin. Uimaan. Tauolle kuistille. Poksautettiin oluet. Pantiin röökit huuleen. Oltiin onnellisia."*

Nyljettynä Juha Hurmeen Nyljetyt ajatukset nyt, 487 sivua hakemistoineen.
Nylettynä, täällä päin sanotaan. Ei sentään käännettynä niin kuin kirjan sudelta, jonka kitaan Lumijoen Ukuranperän Huumola työnsi kätensä niin että se työntyi peräaukosta ulos, tarttui hännästä kiinni ja kiskaisi takaisin niin että nuttu nurin kääntyi.

Soutuaika otsikossa, lukuaika juhannusaatosta tähän hetkeen 20.6. - 10.7. = 20 d, siis yksyhteen!

Melkoinen matka, melkoiset soutajat, Köpi & Aimo, oikeat tietomiehet kulttuurin aalloilla. Itse en muistaisi puoliakaan, hyvin palauttelivat mieleen menneitä tuntoja.

Ensin osoittautuvat ylivertaisiksi, lopulta pienenevät ja hupenevat tavan kuolevaisiksi, viimeistään perillä viimeisen näytelmän aikana. Eli reissun lopuksi kun -  *kun ensin olivat iloinneet kuin kuka tahansa meistä olisi moisen urakan jälkeen - patikoivat katsomaan sähköpylväsilmoituksen tiedottamaa näytelmää:

Suomen kiinalainen teatteri esittää näytelmän Konfutsen vaellusvuodet Marjaniemessä 21.7. klo 20. Liput 5 euroa.

Saataisiin samalla 37 kilometriä terveellistä ja tarpeellista murtomaakävelyä.

Kummasti pienenevät poikain ajatukset ja oleminen tässä isossa maailmassa siinä hiekkadyynillä ainoina katsojina istuessaan, näytelmää katsoessaan, vuorosanoja kuunnellessaan:

VEDENKANTAJA. Lohduta itseäsi tiedollasi siitä, mitä et tiedä. --- Elämä ja kuolema, olemassaolo ja tuho ovat kaikki yhtä.

TSE KUNG. Mistä sinä kuulit kaiken tuon?

VEDENKANTAJA. --- Epäilyksen Alulta. 

************************************

TÄÄLTÄ KUSTAVISTA se alkoi koko urkko:

http://hikkaj.blogspot.fi/2014/06/soutu-urkko-edessa.html

prologi

1 – 2 – 3 – 4 – 5 – 6 – 7 – 8 – 9 – 10 – 11- 12 – 13 – (13b) - 14 – 15 – 16 – 17 – 18 – 19 - 20

Puolustusvoimain komentaja ja vapaamuurari

XV  soutuvarvi - jolloin ei taas soudeta vaan ollaan oopperassa!

Hofmannin Ahti Karjalais-ooppera ihastuttaa  - 'Olisittepa nähneet heidät!Taiteen vatkaamat ja höykyttämät miehet!' - soutuparia Kokkolassa.
Tunnissa esitys on hoilattu. Vaan ikuisesti, sekin kuten kaikki koettu, lymynnee mielenpiiloissa kurkistelemassa, ajoittain esiin työntymässä.

Siitäpä päästään kevyesti Elsaan ja Huuhaa Innaseen, Lindströmin Ekiin,  Annikki Tähteen, Irmeli Mäkelään jaja Helena Siltalaan, joka Ranskalaisissa koroissa on ylivertainen, kansainvälisestikin kalpenematon.
Erik sävelsi ja Vuokko Lindström tekstasi taidelauluja:

• Liian vähän aikaa
• Tuuli tuo tuuli vie
• Tyttö toinen oikealta
• Pikku midinetti.

Midinetti 'on kuin Tsehovin tai Maupassantin novelli yksinäisestä ompelijasta, joka tekee ammatikseen morsiuspukuja'.

Muutama kulaus pullosta, nythän ei tänään enää soudeta, ja Aimo & Köpi pääsevät tunnelmaan niin että Työmiehen lauantaikin vaikuttaa mukiinmenevältä. Irwin ja Junnu loistamaan.
Saukki sakkiin mukaan sanoituksineen, niin jo vot!ka.
'Hiljaista on' - Saukin, Lindströmin ja Innasen yhteistyön komein hedelmä on syntynyt.

Täysinäishyminöivä hetki siinä taas tarjolla ottajalleen.

Kirjoittaja ottaa vaarin tavallaan: Jos tämä ei ole taidetta, parasta taidetta, niin minä olen puolustusvoimain komentaja ja vapaamuurari!

Juha Hurme on laaja-alainen ja suopea.
Kantaaottava, ja lähes aina positiivinen: hyviä taiteilijoita on pilvin pimein, niin paljon ettei hän tuhlaa aikaa huonojen esiinkaivamiseen; Köpi ja Aimo ohittavat huonot samalla tavalla huomaamatta valittamatta kuin karikkoiset merenlahdet.
Koko ajan on energinen olo heidän seurassaan - soutivatpa tai huopasivat.

Ja yhä paranee!
Kun oopperamatkalta palataan, huomataan outo näky: Köpin laavun ja Aimon teltan viereen oli nousut kolmas teltta.
Saadaan tietää että se on Juha Hurmeen teltta; kirjan kirjoittaja on saapunut paikalle kesken juonen!

- Se on matkalla pohjoiseen ja poikkesi tänne yöksi. On jo nukkumassa.

prologi

1 – 2 – 3 – 4 – 5 – 6 – 7 – 8 – 9 – 10 – 11- 12 – 13 – (13b) - 14 – 15 – 16 – 17 – 18 – 19 - 20

Stena ja Jussi ynnä Bob Dylan kera WW:n

XIV  soutuvarvi - 18 tuntia yhtämittaa Ykspihlajaan!

Larsmo-järvi on katala, ei tahdo löytyä väylää takaisin merelle.
Väsytti tolkuttomasti. Nukahdeltiin airoihin ja peräsimeen. 'Oli 30 astetta kuumaa eikä kumpikaan olisi ihmetellyt, jos alligaattori olisi uinut vastaan' niin amazonmainen oli tunnelma.

Kulttuuriturina  pitää valveilla. Selviää että Jussin hittibiisi Vänrikki Stålin tarinat ei kerro Suomen sodasta sen enempää kuin toisen lauantaiseuralaisen, sen Lönnrotin, Kalevala suomen sankarajasta:

"Ne ovat vapaata runoutta, leikkiä, todellisuuden osasilla, uusmuodostelmia, käänteiskuvia, negatiiveista valotettuja positiiveja, sana-asetelmien ja mielikuvien taidetta."

Ja hyvä niin.
Cajander ja Manninen käänsivät Jussia minkä taisivat, mutta, patrioottis-militaristiset ideologiat ovat valitettavasti tummentaneet heidän käännöksensä kuin röökinpoltto ja kahvinjuonti hampaat.

Ja voi että tätä Juha Hurmetta!
Kansakoulun  Kuusijuhlassa 1967 muka esitti Runebergin Johanin, siis tässä Jussina kulkevan, Kulnevin.
Kuvitelkaas nyt sinne enkeljoukkoon pieni ponteva Köpi runolle:
"Siis hurraa Kulneville! Ei lie vertaa helppo löytää kait; jos vertamme se miekka vei, sen soihan sodan laita. Jos oli meille vihamies, no, senpä hänkin meistä ties, jos riemull' iski hän kuin me, pahoinko tehty se?"
Pokkaus ja penkille takaisin.
Ei ei kyllä tähän täytyy silloin liittää myös  Kavin  kaivama legendaarinen Hevosen Torkkupeitto, paras pala suomalaista elokuvaa a la Edvin Ieppi Laine: linkki.

Stena on käyty läpi jo ajat ammot ja saatu selville että ruotsinkielinen mieshän Aleksis Kivikin loppujen lopuksi oli, suomen kieltä opiskeli ruotsiksi ja kirjeessä veljelleen Manulle vuonna 1855, parikymppisenä kieli kömpelöi tähän malliin:

"... tee valmixi minun mustat housunin ja lähetä neet tännen sillä neet toiset pöxyt ovatten hyvin rikkiset. Mutta vielä minä pyyrän yhtä, nimittäin, laina minullen viis Ruplaa hopeassa, minä maxan sen sinullen kohta kuin minä olen saanut Stutentin exaamin keskipaikalla Helmikuutta, älä ylönkatso tätä minin pyyntöönin ..."

Sitten tuleekin jo Bob Dylanin esiinastumisvuoro veneeseen, ja Walt Witmanin, joka  tuntuu olevan vapain ja viisain ihminen kautta aikojen, eikä Robert Zimmermann, tämä Bob siis, paljon huonommaksi jää:

"Dylanin laulut, joita on levytettyinä julkaistu 800-900, ovat taiteellinen monumentti, jota voi perusteellisesti verrata vaikkapa Shakespearen näytelmiin tai Picasson tuotantoon."

Mutta hei hurrit hurraa! Perillä oltiin! 18 tunnin souturepeämän jälkeen!
Kokkolassa, ja huomenna vihdoin sinne oopperaan, pari päivää myöhässä, vaan eiköhän noilla ensi-iltalipuilla silti sisään marssita.

"Väsytti niin paljon ettei väsyttänyt yhtään!"

prologi

1 – 2 – 3 – 4 – 5 – 6 – 7 – 8 – 9 – 10 – 11- 12 – 13 – (13b) - 14 – 15 – 16 – 17 – 18 – 19 - 20

Siivoan aitan joutessani

XIII   ei liiku paatti, EI -  Vexalassa jökötetään sitkeästi 

Yhä möyryää meri, parempi pysyä airoista poissa.
Viettää aikaa maissa. Kalasatamassa.
Olla möllöttää.
Soutajain jututkin sen mukaiset, tylsät, pitkävetiset.
Ei noita pirukaan jaksa kuunnella, jauhavat jotain Ämörikan muusikoista: Woody Guthrie, Jimmy Reed, Lee Dorsey, J.J. Calen ...

Puhelinmyyjän turhanpärinätkin kiinnostavampia kuin poikain. Möi mitä möi.
Tuo 'sitku' nyt sentään vielä herättää hilpeyttä edes, kun Aimo, se aluksi Anteroksi vääntämäni, lainaa:

 - John Steinbeck määrittelee hyvin Guthrien lauluntekotaidon: "Minulta menee kokonainen romaani sen sanomiseen, minkä tuo pieni mulkku kertoo parilla rivillä.".

Jätänpä äijät mutterisaunaan ideoitaan idoleistaan vaahtoamaan, turiskoot kyllikseen; jätän kuin luurin pöydälle muka kuunnellen ja poistun aitan siivoukseen. 
Huomenna näet tulee lähin suku koolle. Puhdasta petitilaa on raivattava. Huomennahan alkavat ne tämän puolen vestivaalit - kansanmusiikki-Kihaus vongahtaa käyntiin.

Taitan pihlajasta pitkiä oksia, joilla yletyn huiskimaan nukkuma-aitan katot seinät laattian. Puhdasta jälkeä teen ja laulelen työtä tehdessäni.

Palaan kunhan meri laskee ja J. Hurme päästää Köpin Aimoineen aallonharjalle, oikeaan soututyöhön.

prologi

1 – 2 – 3 – 4 – 5 – 6 – 7 – 8 – 9 – 10 – 11- 12 – 13 – (13b) - 14 – 15 – 16 – 17 – 18 – 19 - 20

Vastatuuleen

XI  soutuvarvi neljällä airolla - Vexalaan, Kaustisen korkeudelle

Myötäiset on myötäilty, ensimmäisen kerran vaatii sekä Köpin että Amin airoihin yhtaikaisesti, sillä yksin ei kulje metriäkään nelipuolimetrinen paatti.

Huhkikoothan ja puhkukoot, puhukoot taas suunsa puhtaiksi.

"Kriittisen tarkkailijan haaviin jää vain Witkiewicz, teatteritaiteen Frank Zappa ..." "...Wit palasi Puolaan ... suunnattoman poikkitaiteellisen ja -tieteellisen tuotannon ... tuhansia maalauksia, puolensataa näytelmää ... kuvataidetta käsittelevän teorian Puhtaasta Muodosta ... "

Höristelen korviani, mielenkiintoinen sessio olisi taas menossa, vaan enpä ala; kuuntelen kantoradiostani, nauhapuolelta, tämän kaiken kirjoittajaa, Köpin ja Aimon luojaa, itseään Juha Hurmetta ja napsautan Hurmeen suun suppuun tuntia myöhemmin kun ohjelma loppuu juuri kun uusi yöpymispaikka hurjan tuulisen ja karikkoisen soutuponnistuksen päätteeksi on löytymässä.
Vexalan Svartnäs.
Sisämaassa sijaitsee Veteli kuin myös Konsta Jylhän Kaustinen näillä leveyksillä ja korkeuksilla.

Aallonmurtajan takana tunnelma on korkealla. Pannaan leiri pystyyn ja, harvinaista kyllä, avataan Huracana-rommipullo.
Napsautan uudelleen ihan alusta syntymäpäiväsankari Hurmeen, 54, päälle. Raukaisee.
Kaikki hiljentyvät nöyrästi kuuntelulle:

http://areena.yle.fi/radio/1910338

prologi

1 – 2 – 3 – 4 – 5 – 6 – 7 – 8 – 9 – 10 – 11- 12 – 13 – (13b) - 14 – 15 – 16 – 17 – 18 – 19 - 20

pst

http://www.kirjastokaista.fi/fi/juha-hurme-prosak-proosaklubilla/

Eino Leino, kesäteatterin isä

VI  soutuvarvi - Reposaaren ohi Lynaskerin saareen 

Päivä kuluu rattoisasti yöllisen soudun ja tynkäunien jälkeen hiekalla kävellen. On Armas Lönnbohmin päivä.
Eino Leinon ekarunostahan * oli tässä blogipotussa juttua keväämmällä jolloin kävimme Paltaniemessä, siellä kuvakirkossa ja Eino Leino -talossa, missä se osaava opas tiesi kaiken Einosta, varmaan muisti enemmän kuin Eikka olisi muistanut itsestään.

Antsa, siis se Aimo, on selvästi Eino Leino -fani, muttei niiden helisevien runojen, Greatest Hits -kokoelmien vuoksi, vaan, yllästysyllätys!, Leinon näytelmien takia. Eino keksi kuulemma Suomeen kesäteatterinkin, nuo rahvaalliset rypemispaikat, jotka nyt intelligentsian mielestä ovat riesana joka pitäjässä.
Einolla olivat omat näytelmät ojassa, ja Tukholman olympiakesänä 1912 hän puuhasi Seurasaareen 3000-paikkaisen Helkanäyttämön, jossa Leinon massiivinen Kalevala-sarja piti esitettämän.
Vaan ei, koska
'Oli kolakka alkukesä, satoi ja tuuli. Hyttysiö riitti. Ryhmä riiteli, budjetti kusi. Tleisö vieroksui lavasteiden puutetta --- Projekti meni nurin niin että paukahti!'.

Antsan mielestä, sanokoot muut mitä sanovat, Eino Leino on ennen kaikkea etevä teatterimies; taisivatpa käydä Volter Kilven kanssa kisaa Kansallisteatterin apulaisjohtajan paikastakin.

Naamiota, parinkymmenen näytelmän sarja, sisältää teatteritaiteen tuntemattomiksi jääneitä helmiä. Mitä siellä nyt onkaan: Pentti Pääkkönen, kaksinkertainen ryöstömurhaaja, kunnanjohtajaksi edennyt; erotiikkaa ja hulluutta tihkuvat Lyydian kuningas sekä Meiram; Lalli Naamiota II osassa, myös Tuomas-piispa.

Kehut saa Leinon ibseniläinen ote, analyyttinen draama, jossa ratkaisevat teot on tehty jo ennen näytelmän alkua. Siitähän minäkin näytelmissä tykkään: ei veri tulvi katsomoon rennymäisen elokuvamaisesti vaan sapattipuku säilyy puhtoisena, prässit terävinä!

Kun henkinen nälkä on ruokittu, Leino Yyterin biitsillä ruodittu, fyysiseen nälkään syödään pitsat. No justiinsa.

Sitten illan tullen hypätään paattiin, toinen airoihin ja toinen peräsimeen. Ohitetaan kohta sen toisen kuulun Eikan Reposaari, sen kyrmyniskatangolaulaja Eino Grönin. Laulua ei kuulu kuten aikanaan, kunhan Karvialle päästään.

Mutta nyt on soudut soudettu lyhyeen, saunotaan tynkäsoudun jälkeen Lynaskerissa tuntemattoman merimiehen tarjoamissa löylyissä ja heittäydytään makuulle, käydään henkisesti valmistautumaan Pohjanmaalle siirtymistä.
Öitä! Ja

* kauniita unia Eino Leinon, 9 v, ensimmäisen runon myötä

Epäilevä

Ainiaan lempeni

olet omaava

sä täytät syömmeni,

neito ihana.

En tiedä, saanenko

lempeäsi sun,

vai yksipuolinenko

lemp´ on raukan mun.

prologi

1 – 2 – 3 – 4 – 5 – 6 – 7 – 8 – 9 – 10 – 11- 12 – 13 – (13b) - 14 – 15 – 16 – 17 – 18 – 19 - 20

Taiteen hakemista

II soutuvarvi - yövytään Raumalla

Poroholman leirintäalueelle päästään yöksi. Mutta hei! - nehän nostivat purjeen tervaveneeseen! Onneksi siitä ei juuri apua ole, ja eikun Köpi airoihin itsensä puhki soutamaan.

Taide on pitkän soutuetapin jutunjuurena: Mitä on taide? Tietenkään se ei määritellyksi tule, Aristoteles on kevyttä poikaa Platonin määritelmään verrattuna. Ja mehän olemme määritelleet taiteen olemusta jo Kritiikin uutisten avulla taannoin vähintään yhtä selkeästi: Kuinka kohdata taide.
Eiköpähän tuo lopulta ole tarveaines, jolla tilkitään 'vuotavaa' elämäämme?

Jännä näiden kanssa on meloskella, vertailla omia tietoja Köpin (JH itse: yksi/puolyhteen) ja Anteron kokemuksiin, lähinnä lukemisen kautta: monta tuntematonta, vieraaksi jäänyttä nimeä vilahdellee pitkin matkaa ennen kuin Nallikarissa kolmen viikon jälkeen palloilemme.

Tällä Kivikarin ja Rauman välisellä pätkällä ei vielä monikaan opus ole outo.

Tolstoin Kreutzer-sonaatti musiikittomalle tuhdolla istujalle on vieraaksi jäänyt, vaikkei tietenkään saisi. Mutta kuka sitä kaikkea elämänsä aikana ennättää, kun muutakin puuhaa riittää: illallakin piti Suomen lippu nostaa salkoon hulmuamaan; naureskelimme siinä nostaessamme, että koskahan laulamme nostaessamme Suurta ja mahtavaa.
Mutta eiväthän Tolstoillekaan, 'vanhalle partasuuradikaalille' kuten Hurme hänet määrittelee, kelvanneet Shakespeare, Beethoven, Wagner, Dante, Goethe, Rafael yms. Omasta tuotannostakin läpäisi ukon seulan vain 5 %, ja sitten kun Tšehov 1904 kuoli, kerkesi Leo ennen omaa kuolemaansa, 1910, lytätä Antoninkin.
Että silleen.
Köpi ja Antsa ovat toki suvaitsemaisempia, mutta vain jonkin verran.

Kafka on kovaa kauraa soutajille, kuten oli itsellenikin silloin kun erityisoppilaita opetin yläasteella ja kun koulupäivän päätyttyä linja-autossa koulukkaiden seassa kotiin matkustaessa lueskelin Kafkan novelleja. Silloin yksyhteen, siis enemmän kuin Köpi/JH, näin porukat kafkamaisina ötököinä Risteytyksessä:

"Silloin esitetään mitä kummallisimpia kysymyksiä, joihin kukaan ihminen ei osaa vastata: Minkä takia tämmöinen eläin on olemassa, minkä takia juuri minä omistan sen, onko sitä ennen jo ollut tämmöistä eläintä ja millainen se tulee olemaan kuolemansa jälkeen, tunteeko se itsensä yksinäiseksi, miksei sillä ole poikasta, mikä sen nimi on ja niin edelleen." 

Eniten matkalla Raumalle ilahdutti että jompikumpi oli löytänyt Viktor Franklin, tuon keskitysleiriltä selvinneen logoterapian perustajan: hänen satasivuista kirjaansa Ihmisyyden rajalla napakampaa, sisällökkäämpää, syvällisempää, voimauttavampaa kirjaa on turha hakea. Niinpä lahjotinkin sen pois, serkulleni, joka autoikään vartuttuaan ja koulut juuri lopetettuaan hirvikolarin jälkeen jäi istumaan loppuiäkseen pyörätuoliin, laihaksi lohduksi edes - elämänuskon säilyttänyt kohtalotoveri.

prologi

1 – 2 – 3 – 4 – 5 – 6 – 7 – 8 – 9 – 10 – 11- 12 – 13 – (13b) - 14 – 15 – 16 – 17 – 18 – 19 - 20

Kustavista Uudenkaupungin liepeille

I soutuvarvi - tuttua tutumpi Kilpi käsittelyssä ja täysin outo Puölniittu

Ensimmäinen pätkä soudettu, nelimetrisellä tervaveneellä. Vuoronperään soutavat Antero (Aimo tämän fiktiivisen miehen oikea nimi siis on, mutta minusta Antero/Antsa on parempi ja röyhkeästi, omin lupineni, ja lupaa kysymättä, muutan romaanin henkilön nimen - no jo on aikoihin eletty!!!) ja Köpi, hiki ja ajatukset tirskuvat. Mikäs tässä kuunnellessa.

Jo maissa lähtiessä käsittelivät valaisevasti Kilven - Kirkolle-eepoksen, minusta vaikuttavimman voltereista, puntaroivat viimeisenä, ennen kuin siirtyvät soudellessa praattailemaan minulle tuntemattomasta August Aku Puölniitusta.
Vaan siinäpä on ollut - kansakoulu- ja rippikoulupohjalta - viisas mies, joka kirjoitti muistiinpanoja 70 vuoden ajan kuolinvuoteen 1974 saakka. Salakirjoituksella, jottei lähin suku olisi päässyt suutahtamaan: Imönöp väapo eli  Elämän työni.

Varsinainen omapää koko ukko, joka suunnitteli, ajatuksen tasolla pikemminkin, niin kivenmurskaajaa, gyroskooppia kuin uivaa tykkiä, rattaan linjaalia ja napinnitojaa ynnä monta muuta tuiki tarpeellista tavaraa. Neoturpiini, ennen kaikkea ratkaisisi hyvän elämän edellytykset koko ihmiskunnalle!
Mottona ja motona, johtotähtenä Akulla oli jalo: - Teeskentelijä tekee työtä ainoastaan silloin, kun se tulee muiden tietoon. Sanoipa myös totuuden, johon Nyljettyjen ajatusten takapiru, Juha Hurme, mielellään on julkihaastatteluissa yhtynyt:

- On valittava joko ulkonaiset vaikeudet tai sisäinen rappeutuminen. Kolmatta vaihtoehtoa ei ole.

Mukana ollaan veneessä, vankasti ja vahvasti.
Siis vaikka on juhla ja juhannusaatto vai mikä tuo nyt meillä ulkona akkunan takana vallitsee - joka tapauksessa kaukana Sillanpään suviyöstä, vähää vaille ettei pakkasen puolella pyörittele keskikesää juhlivaa ihmispopulaa.

No josko kokkotuli illemmalla lämmittäisi tai vaikka italiaano Balotellin suunsoitto ja kenties maali Brasilian MM-jaliksessa hetipian.

prologi

1 – 2 – 3 – 4 – 5 – 6 – 7 – 8 – 9 – 10 – 11- 12 – 13 – (13b) - 14 – 15 – 16 – 17 – 18 – 19 - 20

Soutu-urkko edessä

http://areena.yle.fi/tv/2283207

Tänään juhannuksen aatonaattona tohdin tuhdolle istahtaa ja lähteä soutamaan Juha Hurmeen Köpin ja Aimon [= myöh. Anteron = lue tästä] kanssa Kustavista kohti Hailuotoa: 20 päivän ja 700 kilsan soutu- ja kuuntelu-urakka on edessä.
Ja siihen kuulemma jopa 35 km -kävelylenkkejä päivittäin sekaan sekä hyppyjä kympistä. Kympin uimahypyt jätän kyllä suosiolla väliin, muussa yritän riehkasta mukana.

Komiasti aloitamme: puhumme Kilven Volterin Saaristolaissarjasta ja ennen kaikkea Alastalon salista, joka tosiasiassa edessämme on soutuvalmistelujen aikana näkyvillä ollut, plus siitä kuinka vahva se kirjana on, so. miä-let-tö-män  hia-no!

Antero, joka ei ole Hurme vaan Juhan kaveri, aloittaa:

- Tästä paikasta ja sen lähiympäristöstä, Kustavin Lypertön kylästä, on kirjoitettu maailman hauskin, jännittävin ja toiminnallisin kirja, 1800 sivua räjähtävää viihdettä.

Niin sen itsekin koin kunhan sitten pelottelujen jälkeen uskalsin aikoinaan kirjaan koskea  hyljättyäni nuo 'sarvella pukkaan ja kynteni isken pörrötukkaan'-loruilijapukkipelottelijat, joille vain säpinä ja selkeä juoni tekevät kirjasta kirjan. Samoinhan, tavallaan, kävi Danten Jumalaisen kanssa; siinä tosin itse enemmänkin toimin pukkipelottelijana itselleni.
Mikä helmi sekin, kunhan simpukan kuoret ensin sai auki longotettua!
Kummasti siellä sitten alkoi nähdä Tapani Kansaa sun muita turhuuksien turhia pää laavassa seisomassa, tukka tulessa kärventymässä; nythän kärventyjät olisivat näitä Wahlrooseja ynnä muita toisten narraajia, kanssaihmisten kiusaajia ...

Mutta siis Kilpeen ja Alastalon neljän tunnin kokoukseen: hankitaanko se kolmimastolaiva, parkki vai ei?
Hankitaanhan se kunhan sivut ovat täynnä ja naurut naurettu, jos haukoteltukin.

Ja kuten aikaisemmasta ilmeni pukkipelottelu pitää monen lukijan näpit irti tästä Kilven kypsästä kolmikosta - Alastalon salissa, Pitäjän pienempiä, Kirkolle - eikä niinkään Köpin, sen toisen soutajan, joka on Hurme, kirjan kirjoittaja itse, varma mielipide:

- Syyt ovat samat, jotka aiheuttavat ihmiskunnan muutkin isot ongelmat: typeryys, henkinen laiskuus ja ennakkoluulot.

Siis, no jaa: ennakkoluulot. Oikeassahan Köpi sittenkin on!

Soutu on alkanut.
Vahvasti epäilen etten pysy kahdenkymmenen päiväluvun tahdissa, vaan joudun osin kulkemaan noiden hurjien, Köpin ja Aimon/myöh. Anteron vanavedessä - silti perille päästen.
Sen verran rivakkaa ja väkevän miehistä on poikain soutu.

prologi

1 – 2 – 3 – 4 – 5 – 6 – 7 – 8 – 9 – 10 – 11- 12 – 13 – (13b) - 14 – 15 – 16 – 17 – 18 – 19 - 20