Puoliso puolustautuu - pääsäisiviikon sana II

kiirastorstaina

Sofia Andrejevna Tolstajan Päiväkirjat

WSOY 1992

Onpa kosketeltavaa historian havinaa - syyhyää sormien lisäksi mieli: mitähän kirjoittaa vaimo päiväkirjoihinsa tuona Lev Nikolajevitshin lähdön päivänä ja noina kymmenenä päivänä, jotka mies vielä elossa oli. Kaipaako? Sureeko? Panetteleeko? Vai mitä?

Aloitetaankin paksu 576-sivuinen kirja sieltä, siitä jolloin Sofia on huomannut miehensä häipyneen:

"28. PÄIVÄNÄ LOKAKUUTA. Leo Nik. on lähtenyt - ennalta aavistamatta. Kauheaa! Kirjeessään hän ilmoittaa vetäytyvänsä loppuelämäkseen yksinäisyyteen ja hiljaisuuteen ja kieltää lähtemästä peräänsä. Heti, ennen kuin olin edes päässyt kirjeen loppuun, syöksyin lammelle ja heittäydyin epätoivoisena veteen, sanoin kuvaamattoman epätoivoisena. Sasha  ja Bulgakov kiskoivat minut kuiville Vanja Shurajevin avulla. Miksi heidän piti pelastaa minut?"

Kärsimysepistolaa à la Sofia Andrejevna Tolstaja. 

 

Kuin valettu tähän hetkeen, kiirastorstaiksi pääsiäispiinaviikon jatkeeksi.

 

Vielä kylmäävät palaset jatkoksi:

"29. PÄIVÄNÄ LOKAKUUTA. Lapset, kaikki muut paitsi Ljova, saapuivat ja yrittivät hyväntahtoisesti lohduttaa minua, mutta eivät tienneet miten."

"30. PÄIVÄNÄ LOKAKUUTA. Itken päivät ja yöt, kärsin sanoin kuvaamattomasti. En osaa kuvitella mitään hirvittävämpää. Leo Nik. on käynyt sisarensa luona Shamordinossa ja jatkanut sieltä Gorbatshovon kautta tuntemattomaan määränpäähän. Miten hirvittävän julmaa!"  

"31. PÄIVÄNÄ LOKAKUUTA. En ole syönyt enkä juonut neljään päivään mitään, ruumista kolottaa ja sydän tuskin lyö. Miksi ihmeessä? Elämässäni ei ole muuta kuin itkua ja valitusta."

Mitä kirjottikaan Tolstoin luottomies Tshertkov Sofian kuolemalla uhkailemisesta  yms. = ks. eilinen Tolstoin pako!

 

Muuten lähtöpäivää edellisenä päivänä Sofia Andrejevna on kirjoittanut muistiin-

panoihinsa: "Minua raivostutti myös se piittaamattomuus, jolla L. N. suhtautuu Tshertkovin kirjeisiin sen sijaan, että ymmärtäisi minua. L. N. on ratsastanut Dushanin kanssa, kirjoittanut ja lukenut paljon. Lunta on tullut."

Kylmä siis on lokakuinen lampi, johon syöksyy huomenissa S.A. ja vihonviimeinen on mies, jolle S. A. on antanut ikuisen porttikiellon Jasnaja Poljanaan, tuo Tshertkov.

Ihan otatuttaa esille kuvan tuonlaisesta vihollismiehestä:

V. Tshertkov ja L. Tolstoi Jasnaja Poljanan työhuoneessa v.1909.
(Valokuvannut Vladimir Tshertkov)

Pääsiäispyhä- ja joutoaikaa meillä, niinpä jatkamme huomenna Tolstoin ja Tolstajan piinalla.

I - II - III - IV - V

10 km/ 814 km/€ = 124 h

järven kaljuilla jäillä 

aurinkoaamuvarhaisena

omat KIRJA-ARVOSTELUT 

Kirjavinkeissä

Tolstoin pako - pääsiäisviikon sana I

kellokeskiviikkona

Luotetun ystävän näkemys 

aikaisempi täältä

V. Tshertkov: Tolstoin pako - sen todelliset syyt. Suom. Arvid Järnefelt. WSOY 1922

Melkoista kyytiä saa Sofia Andrejevna Tolstaja Vladimir Tshertkovilta, jolle Sofia aikoinaan antoi porttikiellon Jasnaja Poljanaan ja aviopuolison lähipiiriin.

Sofian syntilista on pitkänpitkä:

§  poikkesi usein työhuoneeseen keskeyttäen kirjoittamisen

§  ei laskenut kävelylle ystävien kanssa

§  vahti, kuunteli, urkki

§  anasteli miehensä taskuista muistilappuja

§  teeskenteli hermokohtauksia

§  uhkaili itsemurhalla, esim. juomalla myrkkyä

§  juoksenteli puolipukeissa sateessa yönpimeydessä

§  etsitti itseään puistoista

§  esti unensaantia

§  lausui julki kaikkien kuullen epäilynsä niin että LT pyörtyili ja sai sydänkohtauksia

§  ei peitellyt epäluottamustaan eikä inhoaan miestänsä kohtaan: ”hänen miehensä sielu oli jo kauan sitten häneen nähden kuollut, ja ruumiista taas hän ei välittänyt”

§  vaatimuksena testamentti, jossa hänelle tulisi yksinoikeus Tolstoin kirjoituksiin

Muut vielä oli kärsittävissä, mutta tuo testamenttivaatimus oli Tolstoille liikaa, miehelle jonka perimmäinen idea oli henkilökohtainen köyhyys ja omistamattomuus: kaiken piti olla yhteistä ja hänen kirjoituksensa koko kansakunnan ja maailman vapaassa käytössä.

Niinpä hän lopultakin 82 vuoden iässä jätti kotolaiset ja poistui 1400 hehtaarin tilaltaan 28. lokakuuta  (nyk. ajanlasku 10. marraskuuta) pimeään aamuyöhön: ensin hevoskyydillä sisarensa luo luostariin; nousi sittemmin junaan; vilustui ja kuoli Astapovon asemalla asemapäällikön kodissa 7. (nyk. 20.) marraskuuta 1910 - kymmenen päivää lähdön jälkeen.

No, katsotaas mitä Sofia Andrejevna on mieltä. 

Hänen - tuon naisen jonka sallimus oli tehnyt Tolstoin raskaimpien koettelemusten aseeksi - näkemyksensä on luettavissa teoksessa Päiväkirjat 1862 - 1919, WSOY 1992, kunhan saan kirjan kannet oikaistuiksi ja kirjan käteen arkun puristuksesta:

I - II - III - IV - V

omat KIRJA-ARVOSTELUT 

Kirjavinkeissä tänään Härkä - vangista vahvimmaksi. Mika Törrön tarina