Pulassa jos líekeissäkin

 painiskellessani nykyrunojen kaa

Vähän kuin olisi uinut varta vasten - taas yhden kerran - löysään verkkoon ja sätkien sotkeutunut sen rypelikköön valitessani Hellaakosken sijasta Puukan.

Mitäs tartuit runokirjaan, joka ei jambeista piittaa taikka muistakaan entiaikaisista metrumeista!

Kansikin jo kuvaa paitsi runoilijan myös lukijan tuntoja hyvin:

Enostone 2022

Sotkussa olet tämän maailman kanssa. Ainakin runomaailman.

Niinpä annan suosiolla ohiviheltää Niille jotka nukkuvat öisin -runokirjan, jonka sisällön on tuottanut/kirjoittanut Turussa syntynyt Santtu Puukka (s.1972). Tuska tuntuu, sanaryöpystä päätellen, runoilijalla olevan, vaan enpä jaksa terapeutiksi paneutua; näissä paneutumishommissa näet huomaat pian itse olevasi samassa jamassa:

"solujeni vaatimus on kuolema ja kuoltuani

olen luututtu siivouskomero mistä ihmisyys

jättäytyy muistoiksi"

Turussa syntynyt', toistan - no, missäpäs muualla! 

Siellähän monet merkittävät runoilijat ovat palloilleet elämänsä jossain vaiheessa Jylhästä Koskenniemeen, Laineesta Intoon. 

Ja entä tuo iki-ihana Hanna Storm! - hänen luoksensahan taannoin Kutsuin itseni kylään! Tuolloin keskustelimme innolla mm. aiheesta Kanootin säilyttämisestä talven yli.

Siitä mainioita nämä modernimmat runot ja runoilijat, että jättävät tulkitsijalle enemmän mahkuja.

Eivätkä läheskään kaikki nykyrunot  ohi vihellä, minkä äsken Stormilla todistin kuin myös taannoin jonottaessani Tapani Kinnusen Oopperan grillillä.

Vaan minkäs mahdat, että yhä kotoisemmalta tuntuu, kun kajahtaa ilmoille Bergh-Kallio ja Oma maa;

"Huoleti kiitelkööt muut Alppein seutuja kauniiks';

 Kauniimpi, kalliimpi on mulla mun syntymä maa!"

omat  KIRJA-ARVOSTELUT 

Kirjavinkeissä

🏂  -12°C hiihdot  8 km / 273 km / € = 48 h

Kaksi enkeliä kansikuvassa

 - no, vitsi vitsi vitsi

Kansi: Juho Juntunen. Enostone 2024

Ei silti aina voi tietää, kun esillä, framilla ja käsillä on runoilija ja lavataiteilija Tapani Kinnunen (s.1962).

On sen verran ovela sanoissaan tämä yhdennentoista runokirjan, Oopperan grilli 2024, ja kuuden proosakirjan mies, että on oltava varpaillaan koko ajan, jottei höynäytetyksi joutuisi lukijaparka.

Askartelen pyhänseudun hänen kokoelmansa kimpussa innolla, ja mielelläni asettelen/sovittelen sanoja kuin legoja uusiin järjestyksiin, monenlaisia muotokuvia saadakseni.

Nytkin heti ensisäikeistä lähtien on oltava tulkinnan vainua:

"Aurajoen pinta

on peilityyni.

Kun sinne katsoo

kaikki näyttävät

ruskeilta ihmisiltä."

Piruilleeko veden 'sinisyyttä', vai sytyttääkö kaipausta sinne minne runojen edetessä matkustaa: Etelän lämpöisille rannoille. Kaupunkiin, joka 'on liian pieni minulle ja Atlantille' - minkä tietenkin luen ja keikautan näin päin: sekä runoilija että Atlantti ovat liian suuria! 

Olen tämän Vuoden kynällä palkitun miehen kanssa paininut ennenkin, vastustajaa kovasti kunnioittaen, tietenkin, ja huomannut Veijo Meren sanoin: juoni mies, juoni mies, ei se siihen tee mihin kyykistyy. Koko hänen tarjoamansa Suomi-sixpackin, proosateossarjansa, joista yhden täällä, olen halulla nauttinut ja tullut moisenlaiseen tulokseen.

 

Kinnusen runojen suhteen olen kyllä liikkumassa enempi heikoilla jäillä jäänaskalit kaulalla roikkumassa.

Mutta kivaa tämä on: runorealismia viimeisen päälle. Empaattista ja valoisaa kaikkinensa. Kejosen sukua. Enkä tässä arviointikatsannossa halua olla ainakaan tuo mummolan pässi:

"Ensimmäinen muistoni

on mummolasta

kun pässi tulee kohti

ja pökkää minut nurin."

Tapani Kinnunen
Kuva: Riikka Järvinen

omat  KIRJA-ARVOSTELUT 

Kirjavinkeissä

🏂  -12°C hiihdot 10 km / 261 km / € = 46 h

Aina nälkä ja jano

Kinnusen Jorman poika Tapani (s. 1962) Joensuusta eli nykyisin Turusta on aukaissut taas kitskansa ja tarjoaa uskollisille lukijoilleen just sitä mitä ovat tottuneet Kinnusen snagarista saamaan: hikistä hinkkaamista maailman turuilla ja toreilla pienessä sievässä.

Tässä viimeisimmässä, juuri ilmestyneessä, Suomi-sarjan päättävässä, kuudennessa osassa 

Tapani Kinnunen: Aina Nälkä Robustos 2022. 146 s.

laahuillaan Joensuussa, Lontoossa ja Rääkkylässäkin. Siis Topias Kettunen, musankuluttaja viimeisen päälle, haahuilee maailmalla; tai, no Rääkkylässä ei haahuile vaan viipyilee, sillä Rääkkylä on pyhä paikka, lapsuuden kesien paikka, missä mökkeily takaa luovuuden, sinne päättyy tuplatrilogian viimeinen osa, luonnonrauhaan maailman metelin jälkeen.

Kumma kilimu tämä Tapani kirjoittajana kaiken kaikkiaan. Kulkee aivan eri maailmoissa kuin minä lukijana; monen muun kirjoittamana huithait olisin välittänyt paneutua näihin kirjoihin, joissa siis musa, viina, naiset etutanassa tyrkyllä - minulle ykshaileet. Silti olen aiemmista lukenut rompsut Kuumat raiteet, Päässä nykii, Helter Skelter sekä runokirjan Maitoa ja alkoholia kaupantekijäisiksi. Tuotantoa riittää: 11 runoteosta ja 6 pienoisromaania. Pienoisromaaneista puhun senkin takia, kun jokainen kuusiosaisen Suomi-sarjan osa on napakankokoinen, oluttölkin korkuinen, silti vahvavaikutteinen - siis A:ta.

Kirjan Topias palaillen elää 80-luvun Joensuun musasakeissa, jolloin Hassisen kone Ismo Alankoineen rynni esiin. Soittopiireissä pyöritään, kymmenkunta vuotta sen jälkeen, kun Joensuun opettajakoulutus oli työntänyt musamiehiä Popmuusikoihin ja Ilosaareen; niistä ajoistahan vastaikään kirjoitti Hannu Tikkanen romaanin Musta Ryssä ja Sininen Enkeli. Eivät tainneet Kinnusen ja Tikkasen soittajat kohdata toisiaan suuremmassa määrin? Vaikka tiedä, olisiko Tikkasen enkeli Leena ollut sama kuin Kinnunen-Kettusen Leila, Wienettärestä näet kumpikin löytyi ja mukaan lyöttäytyi. 😍

Mitäpä tässä Kinnusta sen tarkemmin määrittelemään, määritelköön Tapani-Topias itse tyylinsä:

"Koko ämmä otti minua päähän. Hän edusti minulle sitä taiteilijatyyppiä, jolle runous oli tuulessa heiluvia latoja ja ilta-aurinkoa taivaanrannassa - minulle runous oli kuuma moottoritie, jota ajetaan harrikalla kahtasataa ilman kypärää."

Ärsyttävän kakaramaista, mutta mukaansa imevää! Rehellistä peliä. Renttuilua.

muut KIRJA-ARVOSTELUT 

Kirjavinkeissä

Runolleko vai puuhun tästä

Poiminpa kukkapenkistä marketan kun päivänkakkaroita ei enää niityltä löydy ja nypin heteitä: - ... Puuhun. Runolle. Puuhun. Runolle. Puuhun. Runolle. ... Puuhun. Runolle.

Enkä käytä vai-sanaa Haanpään/Huovisenko? loitsun lailla mies, joka kaiulta vastausta huuteli jotta, hankintaanko 'puteli vai villapaita?', ja jolle kaiku kuittasi 'vai villapaita!'.

Runolle siis, koska hedelehti niin näytti ja sielläkin on juomaa tarjolla, ken sitä haluaa kallistaa runoilijan kanssa, tämän:

Tapani Kinnunen: Maitoa ja alkoholia. Enostone 2020

Kirja ilmestyy vasta huomenna, julkkarit Turussa Bar Ö:ssä, vaan sitä kun on päässyt sisäpiireihin, niin olen saanut sen ennakkoon (niinhän ne Hesarin kriitikotkin kaikki kirjat ennakkolukevat). 

Eikä täältä P-Karjalasta ole Varsinaiseen Suomeen niin vain pääseminen, joten kilistelen yksin maitoa (oikeastaan tuo taistelutoverini Turust, jvon, voisi poiketa naukkaamaan väkevämmät ja edustamaan meikäläistä korrektisti, heh.).

Ensinnäkin varoitus: siveelliset älkööt vaivautuko. Eivätkä nekään, jotka haluavat oppiakseen lukea, muuten käy niin kuin Kinnusen edelliselle kirjalle, Päässä nykii, jonka lainasin sähkö-Heikille. Palauttaessaan kirjan hän Mitäs tuumit? -kysymykseeni loihe: - Siinä ei ollu mittää opittavaa.

No toiset lukevat toisella tavalla, ja toiset toisella.

Näissä runoissa on potkua, ja prosentteja. 

Se, ovatko ne niin täsmällisiä kuin mitä novellien ja runojen kirjoittamattomaan sääntöön kuuluu - so. niihin ei voi mitään lisätä eikä pois ottaa - onkin toinen juttu. Niitä näitä pohtikaamme sitten taas siellä. Tai kukin tykönänsä.

Minuun iski runoilijan Kreetan aika, kun siellä joskus itsekin NATOn tukikohdan ohi mäkeä päivittäin kymppejäni juoksin laakson koirat kintereillä puraisua kyttäämässä.

NATO

Hornetit jyrisevät aamuyöllä

matalalla kaupungin yllä.

Toisenlaiset ilmavoimat

inisevät korvani juuressa

läpi yön.

...

Tästä eteenpäin ei riitä kantti jatkaa sitatointia. 😜

Haastattelu

KIRJA-ARVOSTELUT

Vuoden kynä

kirjailijan ja kriitikon kohtaaminen

Ukri ry on kirjoittajayhdistys Pohjois-Karjalassa. Ai, se onkin kirjailijayhdistys! näen kun selaan sen kotisivun yläreunaa. Tästäs näet: heti kun yritän olla asiallinen, lipsahtaa, joten jatketaan entisellä vähäasiallisella taikka asiattomuuden linjalla.

Oikeastaan se sopiikin vallan hyvin, koska tulin vain ilmoittamaan että vuoden kulttuuriteoksi eli Ukrin Vuoden kynän -saajaksi Pohjois-Karjalassa on valittu melkoinen veijari Turusta.
Ristiriitaako siinäkin?
Mitä vielä: valittu on paljasjalkainen joensuulainen, taikka nappulakenkäinen jalkapallofani, jonka idoli on Johan Cruyff. Erehtyi sitten vain lähtemään Joensuusta maailmalle ja turkulaistui sinne.

Eilisiltana Vuoden kynä 2019 jaettiin maakuntakirjaston Muikku-Salissa:

Ukrin Vuoden kynä 2019 palkittu Tapani Kinnunen
pj. Kanerva Vaakanaisen puhuttelussa.

Onnellinen oli hän muikkuilmein, sillä harvoinhan runoilija huomioidaan, saati palkitaan. Takana sentään kymmenen runokokoelmaa houkuttelevin nimikirjoin, kuten Tupakoiva munkki ja Pyhä kankkunen.

Itekin innostuin viimeistään sitten kun kuulin, että Tapani Kinnunen, s.-62, on viettänyt kaikki lapsuuden kesänsä meidän kylässä, tark. Paksuniemessä lähellä meijerin maisemia eli nykyistä palkittua Kesäkeidas-venesatamaa.

Siitäkös Tapani puolestaan taas innostui kun kuuli, jotta samoilta pitäjiltä tässä liikkeellä. Möi tai myi kympillä uutuuskirjansa ja kirjoitti voittokynällään sinkut eli signeerasi Päässä nykii uutuutensa ja pisti kaupan päälle vielä Kuumat raiteet, romaanitrilogian loppuosan - ihan vain siksi kun siinä siitä kesänvietosta enemmän ja kylän kirjastotädistä johon oli pihkassa.

Kun oli kaupat tehty ja kättä paiskattu, kuiskasin jotta varopa: - Mie oon SARVin jäsen.
Ei hätkähtänyt.

No mitäs nyt maailmaa kiertänyt mies pienistä.

KIRJA-ARVOSTELUT

*** myös