Kaksi enkeliä kansikuvassa

 - no, vitsi vitsi vitsi

Kansi: Juho Juntunen. Enostone 2024

Ei silti aina voi tietää, kun esillä, framilla ja käsillä on runoilija ja lavataiteilija Tapani Kinnunen (s.1962).

On sen verran ovela sanoissaan tämä yhdennentoista runokirjan, Oopperan grilli 2024, ja kuuden proosakirjan mies, että on oltava varpaillaan koko ajan, jottei höynäytetyksi joutuisi lukijaparka.

Askartelen pyhänseudun hänen kokoelmansa kimpussa innolla, ja mielelläni asettelen/sovittelen sanoja kuin legoja uusiin järjestyksiin, monenlaisia muotokuvia saadakseni.

Nytkin heti ensisäikeistä lähtien on oltava tulkinnan vainua:

"Aurajoen pinta

on peilityyni.

Kun sinne katsoo

kaikki näyttävät

ruskeilta ihmisiltä."

Piruilleeko veden 'sinisyyttä', vai sytyttääkö kaipausta sinne minne runojen edetessä matkustaa: Etelän lämpöisille rannoille. Kaupunkiin, joka 'on liian pieni minulle ja Atlantille' - minkä tietenkin luen ja keikautan näin päin: sekä runoilija että Atlantti ovat liian suuria! 

Olen tämän Vuoden kynällä palkitun miehen kanssa paininut ennenkin, vastustajaa kovasti kunnioittaen, tietenkin, ja huomannut Veijo Meren sanoin: juoni mies, juoni mies, ei se siihen tee mihin kyykistyy. Koko hänen tarjoamansa Suomi-sixpackin, proosateossarjansa, joista yhden täällä, olen halulla nauttinut ja tullut moisenlaiseen tulokseen.

 

Kinnusen runojen suhteen olen kyllä liikkumassa enempi heikoilla jäillä jäänaskalit kaulalla roikkumassa.

Mutta kivaa tämä on: runorealismia viimeisen päälle. Empaattista ja valoisaa kaikkinensa. Kejosen sukua. Enkä tässä arviointikatsannossa halua olla ainakaan tuo mummolan pässi:

"Ensimmäinen muistoni

on mummolasta

kun pässi tulee kohti

ja pökkää minut nurin."

Tapani Kinnunen
Kuva: Riikka Järvinen

omat  KIRJA-ARVOSTELUT 

Kirjavinkeissä

🏂  -12°C hiihdot 10 km / 261 km / € = 46 h