Kallen 27. Iijoki-sarjaan

Kirjavinkeissä tänään taas pyörittelen 26-osaista Iijoki-sarjaa, joka hylkii luotaan sinne kuuluvaa Nälkämäkeä. Nälkämäestä (oik. Siiranmäen vankileiri) on tullut sarjan äpärä, ellei peräti ihtiriekko.

Olen aina ihmetellyt, mikseivät kirjanoppineet, tai kustantaja Gummerus, laske kirjaa sarjaan kuuluvaksi, vaikka se sinne kuuluu ihan Kalle Päätalon (1919-2000) itsensä sinne usuttamana.

Kalle näet keskeyttää Tammerkosken sillalla -osan etenemisen sivulla 207 kirjoittaen:

"Kannaksen varavankilan lakkauttamisen loppuselvittelyt olen kuvannut NÄLKÄMÄKI -romaanin viimeisessä luvussa. Nälkämäen lopun, kuten koko romaaninkin tärkeimmät tapahtumat ovat todellisia, joskin kaunokirjallisesti väritettyjä. Siksi en ryhdy kertomaan jo kerran kuvaamiani tapahtumia, vaan siirrän Nälkämäen loppusivut tähän kirjaan sellaisinaan: [(206-229)]."

Alkusivut siis luettava itse romaanista.

Eli tuonne perimmäiseksi Nälkämäen nyt asettelen. Lopullisesti. 

Ja näin Iijoki-sarja on nyt painoksista riippuen 17014 + 557-sivuinen ja 27-osainen. 😂

omat KIRJA-ARVOSTELUT 

Kirjavinkeissä

tänään siis Kallen Nälkämäki

Musta surma

Nenäverenvuoto tiesi varmaa kuolemaa itämailla, sieltä mistä tauti tuli. Firenzessä kuoli 100 000 ihmistä, vaikkei siellä luultu edes olevan niin paljon asukkaita. Kananmunakokoisia paiseita ilmestyi nivusiin ja kainalokuoppiin, sitten sinertäviä läiskiä käsivarsiin ja reisiin, eikä ollut lääkäriä ei lääkettä jotka olisivat ...

Äsh! Ei enempää pelottelua näinä aikoina. Musta surmahan sitä paitsi riehui 700 vuotta sitten.

Olen kaivanut hyllystä kaksi kellastunutta repaleisiksi luettua kirjaa: Boccaccion Decamerone 1. ja 2. Tammi, 1973.

Danten kuollessa, vuonna 1321, Boccaccio (1313 -1375) oli 8-vuotias. Kolmas renessanssin isistä Petrarca (1304-1374) oli Boccaccion aikalainen. Jäipä pysyvää kirjallisuutta staroilta iloksi meille: Divina Commedia, Sonetteja Lauralle, Fiammetta.

Jumalaistahan ei mikään voita.
Ei edes Päätalon Iijoki-sarja, jonka läpilukemista vielä kolmannen kerran ehdottelee ej.

Eipä sekään olisi vastenmielinen homma, mutta jos kuitenkin sittenkin vaikka toinen kierros tätä Decaa, jossa kymmenen nuorta firenzeläistä lähtee kahdeksi viikoksi ruttoa karkuun maaseudulle aikaa tappamaan. Jokainen, seitsemän naista ja kolme nuorta miestä, kertoo kymmenen tarinaa päivässä, joten koossa lopulta on 100 rasvaista ja rasvatonta tarinaa ilostuttamassa myös meitä jälkipolvia.

Parikymmentä vuotta sitten näyn lukeneeni kaikki läpi ikään kuin päiväntunnussanana taikka ylipitkänä joulukalenterina yksi päivässä edeten. Ensimmäinen merkintä 1.11.1998 ja viimeinen 10.2.1999.

Alleviivauksia ja kynänpyöräytyksiä melkoinen määrä sivu kuin sivu. Loppukommentiksi olen poiminut Schopenhauerin sanat jostain: "Elämän antimien suoma nautinto, naisellisen sulouden ja erotiikan sameat houkutukset ovat vaaroja, joille viisas kääntää selkänsä."
Tuon olen kuitannut omalla alleviivauksellani: "joka katkeroituneena luopui opetuksesta ja vetäytyi yksinäisyyteen. Kaukana maailmantapahtumista, sappitautisena ja kiukkuisena vietti elämänsä kolmekymmentä viimeistä vuotta."

Että tutkittu on B:n D - ja tarkasti.

Ainahan intiimi munkki-, nunna-, paavi- ja hovielämä kiehtovat.
Sieltä voisikin roiskaista aina silloin tällöin mitä provosoivimman tekstinpätkän koristelemaan päiväpotullisen loppua!
Kokeilaas tänään tällä:

"Hän näki sitä paitsi heidän olevan ilmettyjä 

mässääjiä, juomareita ja elukoita

 - lyhyesti sanoen ihmisiä, jotka noudattivat luontonsa vaistoja kuin järjettömät eläimet ja palvoivat vatsaa jumalanaan."

Kirjavinkeissä tänään: Pekka Kejonen: Hotelli Huminan lauluja

KIRJA-ARVOSTELUT

Parnasso lasipöydällä

- Toinnii! sanoin itelleni kun ensin olin katsonut lasisen pöydän pinnalle, jonka alta pilkotteli lehden kannessa jonkun ulsteriukon naama. Tuota ennen olin jo sanonut kummastellen: - Minkähän takia tuo joulunalus Parnasso 6-7/19 on tuone unohtunu?

Kolmen asian takia, joista tärkein Anna-Liisa Ahokumpu: (s. 1984) on taivalkoskelaistaustainen vuoden 2018 esikoiskirjailija.
Oli jäänyt lukematta. Otsikosta huolimatta:

IIJOKI-SARJA JA TODEN ESTETIIKKA

Sanoisinko, jotta tuommoinen on anteeksiantamaton unohdus.

Photo: Marek Sabogal

Anna-Liisa on häpeillyt kun Kalle on jäänyt lukematta, vaikka Päätalopäivien aikoihin kesäisin oli nähnyt lukijoiden hurmoksen ja kiintymyksen sarjaan ja sen henkilöihin. Ja senkin että moni ei muuhun kaunokirjallisuuteen koske ollenkaan. 

No niinhän se kertoi koulumme talkkari-Jokekin jotta veli-Erkki oli samanlainen: ahmimalla ahmi Iijoen - eikä sitten mitään muuta.

Nauroi lähipiiri Ahokummulle, hörähteli vallan ja empi hän itsekin toimeen tarttuessaan.

Vaan kuulkaas:

"Jo ensimmäisen osan, Huonemiehen pojan, jälkeen tiesin, että lukisin sarjan loppuun. Tuntui kuin olisin hengittänyt pitkästä aikaa raikasta ilmaa."

Se oli menoa, jota kesti 20 kuukautta.

Semmoista se on, lukemisen juhlaa, muttei mitään haipakkata, voin todistaa: Iijoki-sarja kaikki 26 osaa.

"Jokainen vuosi, kuukausi ja sekunti on elämässä merkityksellinen, ei siksi mitä tapahtuu, vaan siksi, että se on pakko elää läpi. Päätalon kerronta tasapäistää ajan", kirjoittaa Ahokumpu.

Ja tarkoittaa tulkintani mukaan tätä:

• KP ei poimi kohokohtia peräperää vaan antaa mitään tapahtumattoman ajan näkyä: jokainen hetki on koettava, huippuhetket saapuvat virran mukana ja sitten katoavat, ja virtaaminen jatkuu, arkinen aherrus.
• Yhdenäkin arvaamatta tuo elämänvirta heittää pärskeen, uittaa perusteellisesti ennalta varoittamatta ihmisen, tuo jos jonkinlaisen onnettomuuden ja vastuksen elämään, ilonkin joskus.
• Ja kun siitä kertoja ei ole etukäteen millään tavoin vihjannut, niin kuin ei elämä kertojalle, tapahtuma tuntuu lukijan luissa ja munaskuissa, tai kuten Ahokumpu kirjoittaa:
• "ne putoavat tyhjästä kuten elämässä yleensä. Tämä aiheuttaa sellaisia järkytyksiä, joita harvoin olen romaaneja lukiessa kokenut, ja muistuttaa hyvin paljon tosielämän onnettomuuskokemuksia."

Kun lukee 20 kuukautta samaa sarjaa, 'vastineeksi saa elää toisen elämän (Kallen) oman elämän rinnalla'. 

Mutta sitten viimeisen sivun, sen 17014. jälkeen, sama harmi ja huokaus kuin meillä kaikilla ajan kanssa sarjan lukeneilla on Anna-Liisallakin edessä: Luopuminen. 

"Luopuminen on jonkinlainen pieni kuolema, enkä ole ihan varma onko olo kuoleman koittaessa luopumisesta tyhjä vai elämästä kylläinen."

Seuraa vieroitusoireita pitkäksi aikaa. No siihenkin lääke: toinen lukukerta. 😌 Niin tein. Helpotti.

KIRJA-ARVOSTELUT

*** myös

11.11.1919

"Helevetissäkö se laskentolumero piiloiloo?"
Isä-Herkko tutkailemassa Kallen kevättotistusta jatkoin: "Eihän se ihan anhiton oo kun on kaheksu."

Rupriikissa näkyvät lumerot ovat todistuksen syntymäaikanumeroita.
100 vuotta tänä päivänä.

Rakennusmestaritodistus oli paljon kansakoulutodistusta kehnompi, vaan teknilliseen pääsy ja tutkinnon läpäisykin jo ihme, jos peilailee pohjakoulutusta: jokunen vuosi kansakoulua yli-ikäisenä ja viisivuotinen sota, minkä jälkeen tämä vankka metsätyömies roikkui rakennuksilla Tampereella parit vuodet.

Mies silti rakennusmestarina jo ennen kolmikymppisiä! Omat akat jos vieraatkin siihen mennessä hoideltu ja omin käsin rakennettu talo Kirvestielle.
Melekosen uuras veikko! Ei meistä monesta.

11.11.1919 - 20.11.2000

Sitäpä se Heikkinenkin Kallio-poika uutuudessaan - 300-sivuiseksi venähtäneessä esseessään! - ihmettelee ja siunailee, varsinkin sittempää kirjailijauraa ja 26-osaista 17 000-sivuista Iijoki-sarjaa.  Ei koko maailmassa kummempaa.
Ei ihme jos samoja Hesarin Esa Liljakin ihaillen ihmettelee eilisessä Heikkistä lyhyemmässä esseessään Iijoki antaa aina vaan.

Sen sijaan edellispäivänä Vesa Karonen ei suopein silmin katsonut kahden nuoren kirjailijan, Antti Heikkisen ja Karoliina Timosen, minä-asennoitumisia.

Heikkisen kirja on minulla luennassa, ja mikäpä tuota on lukiessa kerran livenä ohimennen nähtyä nilsiäläistä, jolla on otsaa (kun kerta Antilla iso kumipääkin, veljensä mielestä) lyöttäytyä Kallen kelkan kyytiin yhtenä laskijana, ja ölähtelijänä tiukimmissa paikoissa.

Oonpa Kallen Iijoen seilannut myös minä, kahteenkin kertaan, joten on otsaa lähetellä parraita sanaherkkuja  ja suukakkaroita teillekin nautittaviksi, vaikkapa marjoja sarjan neljännestä osasta Täysi tuntiraha:

• sivakkalekko
• läyrytä
• kälämäys
• päkätissä
• näppeästi tojimaan
• hurrauspusero

Ja sanalisuketta lisää täältä: Iijoki-sarja.

KIRJA-ARVOSTELUT

*** myös

Eikö lukijoille mikään riitä!

No niin, aamulla se oli ohi. Vähän huimasi, mutta minkäs mahdoit: kaikesta hyvästä on jossain vaiheessa aina luovuttava.
Ja onhan mahikset vielä kolmanteen kierrokseen, mikä ettei: kun toimittaja Kai Hirvasnorolla kolme kierrosta lakkarissa ja toisella toimittajalla Antti Heikkisellä juuri alkanut seitsemäs kierros.

Iijokea, Iijokea. Sitä Kalle Päätalon oman elämän Juuret Iijoen törmässä -sarjaa eli tutummin Iijoki-sarjaa, jossa 26 varsinaista osaa + Nälkämäki (kuvaus Siiranmäen vankileiriltä) päälle.


'Uneutettu vonkamies' Kallioniemessä,
 lapsuuden kodin pihassa

Pölhökanto Iijoen törmässä on epilogi sarjalle, jonka piti päättyä 25. osaan Hyvästi Iijoki, 1995, siihen kun Päätalon ensimmäinen romaani Ihmisiä telineillä ilmestyi markkinoille vuonna 1958. Mutta lukevalle yleisölle ei moinen käynyt, yleisö villiintyi taputtamaan lisää, kunnes, kolme vuotta sarjan päättymisestä, Kallelta heltisi vielä encorena tämä Pölhökanto, joka puolestaan päättyy suorana kerrontana isä-Herkon kuolemaan 1964.

Sitten seuraa kirjan lopussa, lukijoiden mieliksi ja pyynnöstä, vielä lyhyt selvitys mitä tutuille henkilöille sittemmin tapahtui, aina vuoteen 1998, johon Kalle päättää pistää pisteen tarinaansa, jossa hän joutui elämään elämänsä ja sen tuomat tuskat toiseen kertaan. 

Luetteleepa myös kaikki omat sairautensa, vaikka se vastenmielistä - semmoinen säälin kerjääminen ja valittaminen - onkin:

• sotahaavat, selkä, nilkka, tippuri, kuppa
• sydänveriveritulppa
• nivustyrä
• sappirakko poistettu
• sydämentahdistaja asetettu, korjattu useita kertoja
• kaksi oikean käden koukistunutta sormea leikkauskäsitelty
• eturauhasleikkaus
• kilpirauhasesta poistettu syöpäkasvain
• tyrä leikattu oikeasta nivustaipeesta
• poistettu syöpälöydöksen vuoksi vasemman keuhkon ylälohko
• oikaistu leikkaamalla vasemman käden 'apinasormet'
• astma

Moni jääkiekkoilija jää toiseksi tuon luettelon edessä tai koripalloilijan!
Ja noiden tautien, minkä milloinkin, riepoessa 45-kirjainen (39 romaania, 3 näytelmää + 3 kertomuskokoelmaa) tuotanto valmistuu.

Keuhkosyöpä vie lopulta professorin ja kunniatohtorin arvonimen saaneen metsätyömies-rakennusmestari-kirjailijan tuonpuoleisiin 20.11.2000, 81 vuoden ja 9 päivän iässä.

Kaarlo Alvar Päätalo
11.11.1919 - 20.11.2000

ps
Nyt,  jottei ikävä iskisi, lama nujertaisi, kiireen vilkkaa käsille tri Ritva Ylösen juuri ilmestynyt kirja Kalle Päätalo - kirjailijan elämä, SKS 2017, jonka alkusanoissa luettavissa vetoava teksti: "Omistan teokseni kaltoin kohdelluille lapsille, joista Kalle oli yksi. Valitettavasti heitä on muitakin."

KIRJA-ARVOSTELUT
*** myös

Kypsyttää

Vuosi kulunut - 22. osa nujertui yöllä sunnuntaita vasten klo 02.05.
Neljä osaa vielä jäljellä.
Kuukaudessa! uhosin viime helmikuussa selättäväni Iijoki-sarjan toiseen kertaan. Nyt hyvä jos puolessatoista vuodessa. On nimittäin niin, ettei hampsiminen onnistu, kennedymäinen pikaluku. Sen verran tuhtia tavaraa kaikin: väljähtymisen maku ei uudelleen korkattunakaan maistu kielellä, eikä nimenomaan kielessä - kuin paikoin.

Kalle, onneton, meni tekopitäjäänsä rakennusmestariksi ja ajatteli että saisi näin kuitatuksi kunnanjauhot, joita Päätalot isä-Herkon mielisairauden aikana joutuivat mankumaan. Ja että vihdoinkin olisi aikaa, ja pääsisi kirjoituspuuhiin paneutumaan kunnolla.

Vaan mitä vielä!
Kylänukkoa lappaa yönsä päivänsä, arkensa pyhänsä rakennusasioissa, niin ettei hetken rauhaa; eikä omasta elämästä tahdo tulla mitään. Kaiken huipuksi Sonni-Moilanen on vikittelemässä ja viemässä Lainan.
Tampereelle ei voi palata, koska oma talo on vuokrattu ja irtisanominen ottaa aikansa.
Kypsyttää miestä.

Tuohon jamaan jää Kallen ja Lainan vuosi kirjassa Epätietoisuuden talvi ja tulevassa 23. osassa, Iijoelta etelään, jäädään vielä kesäksi Taivalkoskelle ajelemaan moottoripyörällä työmatkoja ja naureksimaan hyväntahtoisesti setä-Kallen Hau-autoilua, josta ei hupia jos ei vauhtia eikä vaarojakaan puutu.
Jep! Passaa mainiosti!

ps
Mikskähän lienen kirjan tyhjille loppusivuille viritellyt ihan teininä lopetusmerkinnäksi:

31.5.2004 (ma-aamu 7.30 - Kaksi kuukautta vei tämä kirja)

'Kun elää raakileena kypsymisaikansa, kuin omena puussa, tulee aika jolloin on luonnon käytettävissä - ei itsensä:

tulee lintu joka nokkii sinut, varsinkin

jos matokin on kalvanut jo

sisuksissa,

tulee ihminen joka puraisee sinua,

 ja heittää pois, tai

haukkaa kokonaan kaikkine

siemenkotineen; tai

sitten mätänet vain pois

kenellekään kelpaamattomana maadut maaksi ja lisäännyt mullaksi.'

 

__________
ex KIRJA-ARVOSTELUT

*** myös

+1,7 °C hiihdot  10  /490 km=/€

Kaunokirja rumuudesta

 

Niin alkaa olla lopussa vuoden lopulla aloitettu romaani pakkomatkasta Siperiaan ja elämästä Asutuksessa taigalla.

Jos Kalle Päätalo joutui asettautumaan asumaan Lainansa kanssa Asutusalueen syrjäiselle valottomalle ja vessattomalle koululle Taivalkoskelle rakennusmestariksi Tampereen valoista tultuaan, olisi Laina ollut nupisematta, jos olisi ollutkin Suleika. Suleikana olisi 'matkustanut' ensin puoli vuotta härkävaunussa tuhannen muun kulakin kanssa Siperiaan, kun ensin oma mies oli tapettu rekeen, sieltä sitten lotjalla Jeniseitä pitkin paikkaan missä ei mitään ja minne vähitellen oli muodostuva kylä kaikkine tykötarpeineen, mitä nyt sosialistiseen realismiin kuului.

Semmoinen kehitystarina tämä Suleika avaa silmänsä on.
Kaunokirjallisuutta siitä miten kommunismi käytännössä repi ihmiset hajalleen.
Siitä miten käytännössä maat otettiin valtiolle ei kenenkään hoidettaviksi; siitä miten kulakit, nuo entiset maanomistajat vangittiin ja siirrettiin kauas pois vankeuteen tai tapettiin asuinsijoilleen; siitä miten Siperiaan tyhjän päälle rakennettiin uusi Asutus, Semrukin kylä kaikkine pakkokomentoineen maailman ääriin; siitä miten Suleika hullaantui miehensä tappajaan ja siitä miten vääryys vallitsi ennen kuin ....

Tai en vielä ole varma noista ennen kuin -sanoista eli siitä päättyykö sittenkin tuo päättömyys, saako paha palkkansa, sillä viimeiset parikymmentä sivua odottavat vielä lukemattomina edessä.
Toivossa elän.
Kävi kuin kävi: matka on ollut virtaansa vievä - jonkin sortin robinsonadi !
Moskovalaisnaisen suvustaan kirjoittama.

hiihdot 11+11 /363 km=/€

__________

ex KIRJA-ARVOSTELUT

*** myös

Sonni-Moilanen ja Helvi kihlakuvassa

22. Päätalo on hyvässä vauhdissa, vaikkei puhettakaan että toinen Iijoki-lukemiskierros olisi vuodessa taputeltu. Puolessa vuodessa oli salainen tavoite, vaan mitä vielä: ei kertakaikkiaan, vai miten se Hartsin Marja-Liisa aikoinaan liementi, puhettakaan jotta ronskisti hyppisi sivulta toiselle. Kun ei raaski niin ei raaski!

Eli nyt tässä mennään Ratkaisujen ajassa, siellä missä Kalle on pyörällään ajaa kihnutellut rakennusmestarina pitkin pitäjiä Taivalkosken kylien uusien koulujen vuosiremonttien kimpussa, nytkin on liikkeellä Metsäkylässä ja juuri tämmöisellä nilppukelillä miltä ulkona koko Suomenmaassa näyttä parhaillaan joulunalusviikolla olevan: hämärässä ja liukkaalla kaljamalla.

Ja eikö vaan kehno ala ottaa ryyppyä Esan luona työpalkkoja maksellessaan! Siitä sitä ei hyvä seuraa, kunhan yöselässä polkaisee neljätkymmenet kilometrit takaisin Lainansa luo umpipimeässä saunomisen, syömisen ja pirtupullon jälkeen ...

Saadaanpa nähdä!
Vaan jääköön Kalle nilputtamaan ja kaatuilemaan, kärsiköön häpeänsä.

Jurnuttakoon Lainalle sitten siitä Osuuskaupan Veikosta, joka on jo hieronut Lainan olkapäitä ja hartioita ja kuljettanut sängyllensä pääkipua potemaan kesken työpäivän. Veikkohan on niitä miehiä - korkonimestä päätellen melkomoinen härkä: Sonni-Moilanen, sano!

Mitä nyt ilmi on tullut Iijoki-sarja ulkopuolisista lähteistä niin ei olisi Kallella vara kieltää toisilta sitä mitä itse on tullut tehtyä. Mutta niistähän ei paljon dokumentteja jäljellä ole, paitsi tuo lehtopoika-Seppo.
Luikuria se rehellinen Kalle muutenkin laskettelee, kuulemma, kaunokirjallisuuden varjolla ja jättää totuuksia kertomatta, mitä lukijan on vaikea uskoa ja käsittää, koska tuntuu että ei niin intiimiä asiaa, johon Kalle ei olisi nokkaansa työntänyt - ja nokillensa saanut.

Lue Arvostelu

                                                         Sillä aikaa,
voidaan,

me jotka tiedämme 

miten oikeassa elämässä on käynyt,

 Kallen kumukehtaessa pyörällään kotia kohti yönselässä,

ihailla vaikka

Veikko Moilasen ja Helvi Ojalan eli Lainan 

kihlakuvaa,

joka on julkaistu

Raimo Jokisalmen kirjassa Ihmisiä Iijoki-sarjassa, Kirjakenno 2015.

Kuuntele = kohta 20 min
  Kallen joulumuisto  

hiihdot 5 /274 km=/€

omat  KIRJA-ARVOSTELUT 

Kirjavinkeissä

Iijoki-sarjan kaikki 26 osaa + Nälkämäki luettu ja esitelty täällä:

Kirjavinkit Kalle Päätalo: Iijoki-sarja

Pitäisi lukea tämäkin - Gilgamesh

I

Aika hupaselta tuntuu tämä vihkon puolikas, jossa lyhennelmänä 7000-sivuinen KK eli kaiken maailman tahi kaikkien kansojen kirjallisuus. Vaan eipä paljon kummasempi yhteenvetovihko jäänyt kouraan Kalle Päätalon Iijoki-sarjastakaan, vaikka siinä sentään sivumäärä on seitsemää sivua vaille 17 000 sivua!

Mutta nyt maailmalle.

Tänään haarukoidaan luettavista kirjoista ensimmäinen ja mennään
kirja-aikojen alkuun Saddam Husseinista kuuluun Irakiin. Kaksoisvirranmaahan, Mesopotamiaan,
missä 2000-1600 eaa kieppeillä muokkautui Gilgamesh-eepos.

Puolijumalaksi kohonneesta nuorukaisesta tuhat vuotta elinaikansa jälkeen koostettu akkadinkielinen tarina sietäisi lukea jo siksikin,
koska tästähän tämä koko kaunokirjallisuus on lähtöisin ja sittemmin kummunnut sen tuhansiin kukkuloihin ja sfääreihin.

12 savitaulun verran juttua jokapaikan höylästä, kuningas Gilgameshista, joka olisi nyt tarjolla Jaakko Hämeen-Anttilan suomennoksena, niin ei tarvitsisi edes savitöihin ryhtyä. On muuten aikapäiviä käännetty hurriksikin, millä ei ole mitään tekemistä ruotsalaisuuden kanssa.
Siis siitä vaan, mikäli seikkailullinen elämä kiinnostaa.
Itse taidan laistaa vielä.

I - II - III - IV - V - VI - VII - VIII - IX - X - XI - XII

Pitkittää pittää

Ihmisellä pitää aina olla jokin touhu keskeneräisenä, jotta elon jatkuvuus olisi turvattu ja olisi lisämotivaatiota nousta uuteen päivään. Muuten sitä eläisi ns. lopunpäivätunnelmissa.

Kenellä minniilainen rojekti kesken: fyysinen eli henkinen. Puupino tahi kirjapino.
Molempi parempi.

Kolmikymmenvuotista KK-projektia pitkitän ihan uhallani. Hyvästä, välillä pitkäveteisestä, ystävästä ei niin vain raaskisi luopua eikä jäähyväisiä jättää; yhä pihtaan jäljellä olevaa 18 sivun Amerikan kirjallisuuden jämää. Myös Lehtosen Joelin viimeinen, Hyvästijättö Lintukodolle, saa odottaa lopettajaansa.

Mutta Päätalo, onneksi on Kalle, sitä riittää. Mutta yhä ihmetyttää, miten teksti voikin vetää puoleensa magneetin tavoin. Vakaa aikomus oli lukea vuoden alussa Päätalon 26-osainen Iijoki-sarja parissa kuukaudessa uudelleen, veti vesiperän: 16. osa Ratkaisujen aika vasta lopuillaan ja kesäkuu!
Ei minusta ole Väyryseksi!

-Näemmä, lisäisi Rousto-Ville Kallen timpuriksi tekijä.

Hyvä ettei toinen kierros Iijokea nielaise pitemmän ajan kuin ensimmäinen kierros! Ensimmäinen kierros kesti juhannuksesta 2001 jouluun 2004, 3 ja ½ vuoden saavotta.

On se vaan niin sydämeen käyvää ja sanakasta kerrontaa jotta!

Eletään vuotta 1947. Nuori akanmies, 27 vuotta, viidet sotavuodet takana - haavoittumiset, itsemurhayritykset, mielisairaalat, kupat, tippurit koettuina - Taivalkosken savotoilta Tampereen rakennuksilla kirvesmieheksi jo oppinut  kaupunkilaistunut maalaispoika pian rakentamassa rintamamiestaloa tontilleen.

Tavanlukija luulisi, jotta mies on kaikki syntinsä ja kolttosensa sekä sisimpänsä kirjoihinsa kakaissut ja piirtänyt, lestadiolainen äidinperintö ne sinne puristuttanut, vaan ei: vielä jätti muutaman puristuksen kertomatta. Näin kertoo Kallesta tohtoriksi väitellyt Ritva Ylönen:

 - Kyllä Kalle pääasiat kertoi oikein, mutta elämässä oli joitain niin kipeitä asioita, joita hän ei voinut syystä tai toisesta tuoda esille.

Nyt hakemassa työtodistuksia kotikonnuiltaan, kun on pyrkimys teknilliseen kouluun. Rakennusmestariksi.

Onpa kerrankin isä-Herkolla kehumista, vaikka lukuhommista on kysymys:

"Rakennusmestarikouluun pyrkiminen on miehen meininkiä. Ihan toista, kun kirjotella jottai perkeleen lorunovellia ..." 

Iijoki-sarjan eteneminen

Kansakoulupohjalta

6.20
Aivan töhrääntymätön päivä edessä - hieno tunne!
Eilispäivän uutiset netistä kahlattu, kummasteltu, nyökytelty. Tärvääntyi jonkin verran yli von Wrightin suositteleman viiden minuutin lehtilukurajan.
Ohjat omissa käsissä: ei mitään pakollista menoa, kuten ei useinkaan. Joten ei ahdistustakaan.

On tuolla pari kiintokohtaa edessä jotka kellolleen tapahtuvat: klo 12.00 Suomi-Ranska MM-jääkiekossa Pietarissa, 14.00-16.00 Timanttiliiga Shanghai, yu. Varsinkin jälkimmäinen liki pakollinen.

Muun tahdin voi itse määrätä. Saunanlauteen korjaus? Tuskin. Eiköhän käänny enemminkin luontoliikkumiseksi ja saunomiseksi.

- Näkkyypähän, tai jotain sinne päin toteaisi Kummun-Kalle jatustelunsa aameneksi.

Eipä tuota Päätalon setämiestä olekaan ihan äsken näkynyt ei kuulunut Iijoessa, jossa rakentelen Kallen ja Rousto-Villen kanssa kolmisin kämppäkartanoa umpikorpeen Ikaalisissa. Just on aloitettu, syyskuun ekana, ja jouluun mennessä pitäisi kartanolla seisoa kämppä, tallirakennus, sauna sekä varasto. Saa siinä roustota ja ryskää kaukana ihmisten ilmoilta.
Ei miusta, toinperrään, paljon apuja, kunhan kääntelen sivuja kirjasta.

Ratkaisujen aika (XVI / XXVI) siis käsissä. Kalle kohta marraskuussa 27-vuotias vasta ja kirvesmiehenä jo riehuu tienuulla, jotta rintamamiestontille pian Lainan kanssa saisi taloa pystyyn, pyhänsä arkensa painavat urakkahommaa. Kallella mielen alla jo rakennusmestaripyrinnötkin, siksipä ottanut lisäpuuhakseen Teknillisen kirjeoppilaitoksen kurssituksen. Ensimmäinen opetuskirje on tullut, oppi-isälleen Villelle Kalle selvittää: - Alakaa teknillisen koulun oppilaitoksen laskuopin läpikäyminen.

Hurja on Kallen tarina: jostain hiton Taivalkosken syrjäisimmältä kylältä poikapaha jo Tampereella timpermannina ja aviossa, viisivuotinen sota käytynä, saaliina nyrkinmentävä aukko selässä ja nilkka remppa, molemmat sukupuolitaudit podettuina, itsemurhayritys, viinaputka- ja mielisairaalareissu koettuna ja nyt suunnitelmissa oman talon rakentaminen ja rakennusmestariksi opiskelu.

Kansakoulupohjalta!

Hurja on mies jos miehen mielikin! Ja vasta 26 täyttä vuotta elämää takana.
- Äläs muuta sa! saattaisi Laina-vaimokin tiuskaista, tuskin pelkkä kehu kielellä.

Niin ja aivan meinasi unohtua kokonaan kirjoituspuoli, josta rakennusmestariksi pyrkimisen ohella Rousto-Ville kortteeripaikan emännälle painottaa:

- Eikä jää yritykseksi, tiämmä. Sää olet miäs parhaassa iässä, eikä sun aivokoppaskaan ole aivan tyhjä. Meinaan kun sun kertomuksias on painettu lehrissäkin

Siitä paikkaa kortteeripaikan isäntä puuttuu juttuun:
- Tuossa naapuripitäjässä se on etevä kirjuri. - Tarkoitan sitä Hämeenkyrön kirjuria. Sillanpään Pransua.
- Pransuhan sai solan alla mahottoman suuren palkinnon.
- Noobelin palkinnon, tiämmä.
- On tainneet jo mennä Pransun palkintorahat kurkusta pulipuli, vaikka oli mahoton summa, jonka kävi Ruotsista juuri talvisolan alla.

Siis niin mielenkiintoista, niin mielenkiintoista tekstiä kuin mikä! jotta ihan oikeasti - meniskös se vielä niin että aikuisten oikeesti? -  kypsyttämättä kysyttää:

Voiko tosiaan joku jättää Päätalot lukematta!

Juicekin luki ne kaikki - ja kahdesti: ensin alusta loppuun, sitten lopusta alkuun!

ps
Piti muuten alun perin puhumani kirjasta Korot kopisten, jonka Katja Jalkanen ja Aino-Maria Savolainen ovat toimittaneet alanimikkeellä Käytännön opas kulttuuriviidakkoon.
Vaan käyhän Kalle rahvaanomaisena alustuksena
 - josko kopisteltaisiin korkoja kohtapian.
Nääläytymisenhän vois jo aloittaa.

Että Elviskin

Intensiivinen Kalle-kausi jatkuu.
Tulokset tipahtelevat Kirjavinkkeihin yksi kerrallaan: Iijoki-sarja.

Kumma juttu: ajattelin lukea Iijoen kursorisesti kuukaudessa, mutta sananimu Kalle Päätalolla on jotenkin maaginen, tai siis ote lukijaan. Tuntuu synnilliseltä lukea hutasemalla, aivan kuten Kallesta tehdä mitään hommaa puolihuolimattomasti.

Siinähän sitten jämähdät Kallen mukana, yhdeksäs osa - Ukkosen ääni - sentään jo menossa, parkumaan naisen petollisuutta! No sitä Enniä, jonka luona naisen makuun päästyä ilta illan jälkeen käymme Kallen kanssa yöjalassa 'kynttilää' polttamassa.

Tämä naikkonen kun näet pitää Kallea aivan tomppelina ja pilipalipoikana:

"Paksu pökkelö ja katselee kieroon. Oikea maalaismoukan perikuva!" selvittä Enni toiselle sulhaselleen Kallen kuunnellessa salaa puiden takana puhetta.

Et siitä hevin hypi lukijana seuraaville sivuille, vaikka kuinka tutuntuntuista teksti onkin: puun ja kuoren välissä olet ja pysyt!

Ja että Elviksenkin kaappaa Kalle tekstiinsä 8. osassa Miinoitettu rauha, jossa kertoo armeija-ajoista. Hurjan kyydin saa Savukoskella suutari Vouvilalta, joka naskalillaan naputtelee Kallen lantion ihua hevosenleikkimielellä haavoille:

"Aina kun katselen Presleyn esiintymistä elokuvassa tai tv-ohjelmassa, muistan pakoni kauppatalon ullakon yli alas johtavaan rappukäytävään. Samoin minulle tulee mieleen, että saman villin karjunnan ja keskikohdan nakkelut, joilla Presley on lumonnut yleisönsä, suoritin minä, "tyhmä pioneeri" jo kesällä 1940. Kitaraa minulla ei tosin ollut paetessani pirunkuristen suutarien naskalituomiota, mutta äänessä ja pyllynpyörityksessä rock-kuningas olisi jäänyt rinnallani toiseksi.

Harmikseni aika vaan oli liian ankea ja varhainen, lisäksi paikkakuntakin syrjäinen. Siksi kaupan rappukäytävään rynnänneet katselijat eivät tajunneet siihen sisältynyttä viihdytysantia. Tästä taas seurasi, että rock-kuninkaaksi kruunattiin amerikkalainen autonkuljettaja Presley eikä suomalaista metsätyömies Päätaloa."

Että ei se Kalle aina kronologiassa pysy eikä pöllipinoilla, niin kuin moni lukematon luulee.

-2 °C hiihdot 11+10 +11 km / 292 km//€