Eduskuntaan kohdistettu kyberisku on vakava hyökkäys demokratiaamme ..."
lannistumattomia
Olen Puolinaista pyöritellyt joulunpyhät käsissäni; en siksi, ettei kiinnostaisi, eikä siksi että se olisi huonosti kirjoitettu.
On vaan niin raju leikkaus juhlasta arkeen, kunnon TÖMÄHDYS.
Käsittää elämä vailla raajoja, Arja Ahtaanluoman päivittäin kokema. Viiltänyt mattoveitsellä sormenpäähän haavan luuta myöten ja saanut verenmyrkytyksen, jota ensiapu ei kahteenkaan kertaan totea. Tulos: neliraaja-amputointi. Hoitovirhe.
Sain kuin sainkin yhteenvedon aikaiseksi Kirjavinkkeihin, jonne joskus luin lähes vertaiskirjan, jos mahdollista vieläkin rajumman, neliraajahalvaus: sen tekijällä liikkuvat vain pää ja silmät. Hoitovirhe. Marja Korhonen: Häivähdyksiä, Myllylahti 2014.
Mitähän Marjalle kuuden vuoden jälkeen tuosta kirjasta kuuluu?
Olihan hänellä blogi Vuoristorata. Sinne siis. Ja uudemman radan kautta kotisivulle.
Ahas, Häivähdysten jälkeen ilmestynyt, otsahiirellä (yksipääjärjestelmällä) kirjoitettu, kaksi muuta kirjaa: Sydämeen tatuoitu, 2017 sekä Karhunpesä, 2019. Neljäs, Enkelten kanssa, putkahtamassa.
Harmittaa kun ovat jääneet väliin. Niin siinä helposti käy uutisvirrassa, tässä aina uusien ja uusien uutisten tulvassa, joka huuhtoo aikaisemmat näkymättömiin.
Nyt täytyy tästä terästäytyä ja hypätä Marjan Vuoristoradalle, poimia sieltä tapahtuneita.
hiihtämiset: 11 + 11 km/74 km/e= 11 h
Koputteli oveen runo.
Jouluvieras, tavallaan, käväisi, esitellen itsensä:
- Hanna Storm: Kanootin säilyttämisestä talven yli. Olis asiantynkää.
- Käy peremmälle toki! pyysin,
- niin teen runoanalyysin.
 |
| Hanna Storm/ Aviador |
Riisui ulkovaatteensa; violetti kansipuku ripustettiin henk/gariin ja kohta kammarissa antoi tulla yhteen soittoon kaikki asiansa. 7 min^*. Parin radiolaulun verran kului aikaa.
- Siinäkö kaikki?
- Kaikki tarpeellinen.
- Siitä puusta, maassa lojuneesta, voisin aloittaa. Luepa.
- "Puun oksan pitää lojua maassa! Viisi vuotta, kerroit. Vasta sitten sen voi korjata ja vasta sitten se levittää tuoksuaan rappuun saakka. Viisi vuotta on puolivuosikymmentä."
- Istu ja pala! Vasta päivällä itse napautin liiterissä tervaspölkystä kolmeneljä sälää ja kiikutin ne saunalle. Ja kun muutaman tunnin päästä menin lämmityspuuhiin, niin vau mikä tervan tuoksu oli oven takana odottamassa! Vallannut koko saunan. Ei mennyt viittä vuotta, viittä tuntiakaan. Mutta jatkapa samalta aukeamalta.
- "Täällä kasvavat tammet / siellä kukkivat päärynäpuut / sinä käveleksit lämpimillä tienoilla, termospullossa viileä teetä, lisäät mausteet / ruokiin kokonaisina / tuletko takaisin ennen vai jälkeen lumien? / minä nukun kahden peiton kanssa / täällä ei ole tapahtunut mitään merkittävää / lautanen putosi lattialle ja halkesi kahteen miltei identtiseen puoliskoon"
- Tuo päärynäpuu kiehtoo, kun meilläkin tarhassa semmoinen. Tuottamaton. Ollut jo kauan, enemmän kuin puolivuosikymmentä, vissiin toista rinnalleen kaivaten. Ajateltiin jos ensi kesänä sille hommattaisiin kaveri.
- Mitäs tästä tuumit: "Ajattelen isää, Lauantain toivottuja, isää sytyttämässä hellaa pakkasaamuna, repimässä kierrätyksestä kurkottamiaan sanomalehtiä, pienhiukkasia...."
- Huomasin kyllä, jo ensi lukemaltasi isän keskiössä. Totta puhut ja havainnoit.
- Mutta nyt mun täytyy lähteä, ettei koko joulu täällä kuluisi, tapani jo menossa. Jäät miettimään niitä muita mitä kuulit. Kerrot sitten jossain niistä muillekin.
Otti violettinsa naulakosta, pukeutui Kanootin säilyttämisestä talven yli -kuoreensa.
Niin poistui, jättäen jälkeensä ajatustensa jäljet. Hanna S. Häipyi - haihtuivat runot.
*
^*[(7 min 4 s) aika, joka minulta kului runokirjan ensihotkaisuun. Ennakkoon laskeskelin, jotta vähemmän menisi: vain yhden iskelmän verran. Meni tuplat. Kauanko kulunee ennen kuin kaikki oleellinen oikeasti on 'himassa'. Heruu näistä runoista väh. tervastikun verran nautintoa.]
ps nyt luen häntä näin, viimeksi luin näin. Yritän vain osoittaa, ettei runoja tarvitse pelätä, niitä voi lukea kukin tyylillään: rohkeasti kimppuun ush ush!
5 + 7 km/52km/e= 8 h
"... juokse porosein poikki vuortenmaat seistä syödä saat majal impyen siellä verraton sammalaarre on!...", päästelee tai paremminkin ulvoo mies vuoteellaan sanasotkuista välittämättä joulutunnelma ja mieli korkealla: onhan joulu pian ja joulua joka paikassa.
Joka-aamuiset joulukahvit odottavat kyökin puolella, kutsu on jo kuulunut. Joulukaurapuuro kuitenkin ensin. Joulutorttu joulukahvikupillisen kera, ja joulunäkkileipää joulupuuron kyytipojaksi.
Mikäs miehen maatessa! Ja unelmoidessa. (vaikka joulusiivous odottaakin - vaan sittenpä mieluinen joulukuusenhaku)
Nousee.
Nauttivat sanotut.
Toimeen!
Astuu joulumattokäärö kainalossa ulko-ovesta ulos. Kastuu. Perääntyy.
Sataa joulutaivaalta jouluvettä. Ei pääse tamppaamaan joulumattoja joulunpuistelutelineelle.
Jättävät joulusiivouksen tuonnemmaksi. Lähtevät hakemaan joulukuusta rannalta. Kiinnittää peräkärrin auton koukkuun, Äsh!, jouluperäkärryn jouluauton joulukoukkuun.
Ajavat peninkulman sulia rapaisia joulusorateitä. Kaatavat joulukuusenpoikasen, sitovat joulumustekaloilla kiinni. Palaavat takaisin.
Irrottaa vihr.... ruskean rapakuorrutuksen saaneen joulukuusen sidoksistaan; sillä välin vaimo käy hakemassa joulukuuseen joulujalan, jonka mies - oikea miestenmies, kuten havaitsitte, jollei peräti Rampo - kiinnittää jalkaansa. No se se nyt vielä puuttuikin: nyt mies nalkissa koko joulunaj
Näillä paikkeilla herään läppäri mahan päällä vilkkuen. Kirjoitus on jäänyt (tuohon) vaiheeseen - Joulutarina katkennut kesken sanan!
"Ei häävi, ei häävi maha olla", siunailen, "eipäs oo puonnu lattialle koko värkki kesken unien."
Ja tämä tarina on osin tosi!
Kirjallista helmeä tässä ih-hailemassa, kääntelemässä, tutkailemassa, polttelee käsissä kuin kiehuvasta kattilasta koukattu kananmuna.
 |
Kuva: Jelena Tshizhova / Marcin Lobaczewski |
Mutta omat Jelenan, s.1957, kokemukset sentään ikiomat, tosin vasta 1960-luvulta alkaen; siinä mielessä vähäiset kun on päästävä jopa neljän sukupolven yli tsaarin aikoihin, siitä sitten vallankumouksen kautta bolsevikkivaltaan Lenineineen Stalineineen Hrustsoveineen ja viimein 'vapauteen'.
Siitäpä syntyykin mielenkiintoinen kudelma, johon lukijallakin on sanansa sanottavana sanoman painoarvoa punnitessaan.
Sama kaupunki eri nimin Sankt-Peterburgista Petrogradin kautta Leningradiksi, kunnes taas Pietariksi.
Kirjailija on neljännen polven leningradilainen. Se on lähtökohta ja kunnia, josta muistuttaa isomummo Dunja, ja siitä jos mistä sietää olla ylpeä. Isomummolla myös salaisuutensa: ellei vain Jelenan mummo eli Dunjan tyttö olisi kreiville tehty - aatelisia siis! Joskus aikoinaan kaukaa maalta Tverin seudulta lähti isomummon veli-Sergei, joka oppi ja hallitsi räätälin työt, rohkeasti pääkaupunkiin. Perässä Dunja, joka jäi sille tielleen. Veli palasi takaisin, laajensi liikettä, varusti Singereillä, eli ja vaurastui. Mikä taas ei kommunisteille käynyt: kulakki riisuttiin 'vaatteistaan', häpäistiin, otettiin omaisuus yhteiseen käyttöön.
Ehkä tässä maalailen myös omiani, mutta noinhan se on mennyt kaikissa niissä kirjoissa, joita olen sosialismin etenemisestä naapuri-Venäjällä lukenut. Noin ne asiat 'rullasivat' tässäkin tapauksessa tämän suvun kohdalla Isä Aurinkoisen kuolemaan saakka. Näin maalailee myös kirjailija omin mielikuvin kirjaa kutoessaan, aukkokohtia täyttäessään. Pohjana isomummo-Dunjan tuhahdukset neuvostoihmisistä:
"Kappas, luulottelevat itsestään, ovat muka toisenlaisia, erityisiä, eivät ole syntyneetkään siitä kohdasta."
Leningradin hävityksen kauhistus on pakko käydä läpi, mikäli totuudessa pysytään, se jossa kaupunkilaiset, mitä niitä jäljelle jäi, joutuivat syömään myös kengistä nahkat ja vieläkin kummempaa, kun sairaaloiden ovien vieriltä katosivat kuolleiden ruumiit...
Sivumäärä:Suomentaja:Alkuperäinen nimi: |
jatke eiliseen
Yöpöydällä olisi ollut valittavissa monta muutakin kirjaa Kari Tapiosta Liukkoseen, kuolleesta laulajasta villiin pappiin, vaan valinta Arja A:n Puolinaiseen oli jotenkin automaattinen tai itsestään selvä päivällisen hiihdon tiimoilta.
Tympääntyneenä nuoskalunta pohjiin kerääviin suksiin ja takkuamiseen, jätin tientakaisen latusen ja siirryin maantielle, johon oli tallautunut lumi luistavaksi ja läksin sivakoimaan rannalle päin.
Heti kohta ohi ajaa auto. Se pysähtyy mäelle postilaatikoiden luokse ja ulos astuu naapuri, joka ilmoittaa jotta 'nyt se mies lähti'. Vaikka odotettua oli niin kyllä se 'vihlas ja surettaa'.
Otin osaa, rupattelimme, kunnes jatkoimme omaa kulkuamme.
Mielessä minulla soivat yllättyneen naapurinmiehen sanat ja hämmästys, edellisen leikkauksen jälkitorut lääkärille:
- Kuulkoo liäkär, nyt työ teittä virheen. Katkasitta jalan liijan ylläältä.
Polven alapuolelta se piti.
Hiihot:9 km/30km/e=5h
Ensin meinasin riemusta revetä
ja uhota taas hiihtotonnitavoitteella; oli se sen verran ii-hanata ylistää ja sukeltaa ensilumen pumpuliin lylyllä lykkimään ja kalhulla potkuvauhtia antamaan. Hirnahtelin ihaan kuni nuori varsa.
 |
| Arja Ahtaanluoma: Puolinainen Kuva: Pekka Niittyvirta Johnny Kniga |
Hiihot: 7+8 km/21km/e = 4h
tuohta ja titteleitä
sunnuntaiaamuna luulin lukevani menneiden aikojen romaania, k.a.järveä m.canthia säätyläisistä tai jotain, paneutuessani kansankirkon polttajaiskeräykseen armon vuonna 2020 :
'--- kirkossa harvalukuisena yleisönä olivat kirkkokeräyksen suojelija, Kuopion piispa Jari Jolkkonen, kirkkoherra Anne Angervo, Joensuun kaupunginjohtaja Kari Karjalainen, rouva Eeva-Liisa Karjalainen sekä kauppaneuvos Kyösti Kakkonen.
Tilaisuuden avauspuheenvuoron käytti valtiopäiväneuvos Matti Väistö, joka osallistui konserttiin yhdessä puolisonsa seurakuntaneuvos Eevi Väistön kanssa.'
vaan mitä vielä: - Karjalainen
Tätä päivää, ja ihan diginä!
(pst. siinnon toimittajaparka mahtanu olla polovillansa ja polovillansa)
Hiihot: 6 km/€ = 1 h
kanneltaan ilmestyi taas
vaan enpä hänen sisällöstään sen kummempia, sillä yksi ilmoitus säväytti enemmän kuin,
porautui suoraan muistilokeroon,
siihen silloin kun kerran ajettiin autolla sieltä pois ja tie oli kivinen ja kuoppainen,
yritettiin oikaista suoraan Tepsaan,
vaan pois piti kääntyä jotta mersusta edes muutama mutteri olisi jäänyt jäljelle siinä kolinassa ja ruminassa.
Sieltä Särestöstä. Sieltä tieltä.
Syksyn aurinkoisen kuulaanraikkaana päivänä.
Oli se Reidari jo kuollut, lie Anttukin, vaan taiteilijan vehkeitä nähtiin kyllä. Kumma miten juhlalliselta tuntui, vaikka jos ajattelee noidenkin veljesten arkipäivää, niin juhlallisuudet kaukana ja naturalismi kaikkine hajuineen ollut takuulla paikalla ja lujasti läsnä.
Tämä ilmoitus se Kaltion uusimmassa herätti eloon nuo ja tuon paikan:
Jotenkin väräyttää, että nytkin juuri parhaillaan tällä hetkellä ja lauantaina paikka on open. Sen kuin askeltaisi sisään jos lähempänä olisi - se tai me.
Sinnehän se sitten taas vajoaa muistilokerikon kaamokseen pitkiksi ajoiksi, voi olla jotta ikuisiksi ajoiksi, jos ei taas joku sykäys sitä hereille töki.
LOPPU.
"Rakenteet tai juoni eivät hallitse lukemista." [romaani]
"Runous on käänteinen suppilo." [mainonta]
"Ei kysymyksiin vastauksia tule, mutta se on taiteellisen tutkimisen tarkoitus. Parhaimmillaan näkyy lukuisia polkuja asioihin. Näkökulmia ja mahdollisia totuuksia." [taide]
Siinäpä taas virkistystä tähän päivää, päivän askareiden lomaan purtavaa. Etupäässä nyökyteltävää. Jälkimmäisen myötä myös syd. onnittelut perheen pienimmälle, joka eilen sai taide/ympäristögradunsa läpi.
Ensimmäiseen sitaattiin 100 %:nen nyökkäys. Itsestään selvä ollut omalla listalla aina: kunnon romaani ei kummoista juonta kaipaa eikä läpiaistittavaa rakentaen rakennettua rakennetta!
Toinen sitaatti vahvistaa runolle käymisen uskallusta. Omissa käsissäsi on tulkinta, ei runoilijan yksinoikeus.
Toinen sitaatti vaatii selvittelyn: Runo on mainonnan vastakohta; suppilon alapäästä putkeen työnnetään tiivistetty sanoma, so. runo, joka purskahtaa suppilon yläpään levennykseen hajoten sanoiksi, jotka kukin lukija noukkii oman mielentilansa mukaan omaan pääkoppaansa. Mainonta käyttää trattia kuten pitääkin: kehuu tuotteensa kaikin sanoin ja valuttaa sanat putkeen, torven päästä kajahtaa selkeä sanoma: OSTA!
Kolmas sitaatti on yhtä simple kuin ensimmäinen: odota nyt aisteilta yhdenmukaisia vastauksia johtopäätösten tekoon!
Parnassoapa sitä kaksoisnumeroa 2020 tässä pureskelen, ja askaroin Ville Hännisen haastatteleman Laura Huorasatu Gustafssonin ajatusten kimpussa. Vaiko Hännisen? niin kuin helposti reportaaseissa käy.
LG:n uusimman, viidennen, romaanin Rehabin näkyy Jani Saxell purkaneen palasiin lehden arvosteluosiossa; jos sieltä tempaisisi kolme loppusitaattia, niin k.kaartuisi ikään kuin symmetrinen tasapaino tälle potulliselle:
"Addiktio, josta rimpuillaan irti, on riippuvuutemme kulutuskulttuurista."
"Santa Maria, diplomi-insinööri ja taidehistorian maisteri pääsee ahdistuksestaan polttamalla kotinsa."
"Rehab heittää realismin romukoppaan. Tyylilajina on Gustafssonin esikoisen, Huorasadun (Into 2011) kaltainen maaginen realismi ja uuskumma."
sanojen hallinta
Upeaa! Fantastista! Mieletöntä!
"Olet hämmentävän lahjakas kielitietäjä
tai mahdollisesti erittäin onnekas arvaaja. Olipa totuus kumpi hyvänsä,
onnea loistokkaasta tuloksesta!"**
Kokeilepa ihan ite:
Me Naiset
suomen kielen yleisimmät sanat
**yli- ja alleviivaukset
vetelin omin nokkineni
selkeyttääkseni tulosluentaa
laskentaa
=
vrt. Trump
suppenevalle sukupiirille toimitimme puolensataasivuisen niitatun kirjasen
minkä kunniaksi itsenäisyyspäivänä söimme paistia varsinaisen tekijän eli Kauppalan Ritvan kodissa, talossa, jossa vanhempanikin ovat asuneet tovin kera siskon sekä veljen ja joka on seissyt mäellä ennen päätaloa (1879) ja jopa ennen mäen viereistä kirkkoa (1851), tosin enää ei pärepäällysteisenä.
