Kirjailija ei tee kirjaa

Kirjan tekee painaja. Kirjailija kirjoittaa / tekee tekstejä, jotka näihin päiviin puolentuhannen vuoden ajan on painettu kirjoiksi. Toisin on nykyisin ja vielä enemmän toisin tästä eteenpäin. Digitekniikka sen tekee:

"Puhelimesta suoraan korviin valuva äänikirjallisuus, tervetuloa! Bloggaus, somepäivitys ja runovideo, omakustannevihko, esseemoniste, tarvepainettu sukukronikka ja lentolehtinen, tervetuloa! Tervetuloa myöskin seinäkirjoitus, katusaarna ja spoken word -esitys, joka ei ole kahta kertaa samanlainen."

Nylen Antti Nylénin ajatuksia Kirjallisuudesta ja tekniikasta elokuun Iso Numero -lehdestä.

Niinpä taitaa levitä hajoten kirjallinen sana maailman tuuliin ja turuille keskittymättä kahteen tähänastiseen, helposti löydettävään kirja/lehti-kanavaan. - Hyvästi! sanon, vaikka Nylén tulevaisuuteen katsovana viisaampana miehenä toivottaa tervetulon.

Kirja ei enää olekaan 'pyhä'. 

Kirjailija ei enää olekaan yksikanavainen kirjan sisälle kirjoittava, koska käytössä on kanavaa jos jonniimoista, missä sanoa sanottavansa.

Siispä ammattinimike kirjailija joutaa romukoppaan ja tilalle on keksittävä kuvaavampi ilmaisu. Ehdotan pitäytymistä suomenkielisessä sanassa, ei mikään  controller tahi sertifioitu palvelumuotoilija. 

Tonkija voisi olla jo lähempänä totuutta, kenties. 

Sanoja kattaisi koko alustarepertuaarin täydellisesti - työkaluineen kaikkineen. Joten oliskoon (ja ölisköön) kirjailija tästä eespäin yksinkertaisesti sanoja.

Ai että ajatus lähti taas täyteen laukkaan, on aika suitsiutua ja palata takaisin lehden pariin. 

Iso Nro:n toisiin lukuihin, tosimielenkiintoisiin kirjallisuusteemoihin:

• Vehkasalon Kirjalla päähän pääkirjoitukseen; 
• Hazardin Lukeminen on iso, lämmin nisäkäs kolumniin; 
• Isomäen Ääni tulevaisuudesta raporttiin; 
• Gustafssonin Eläin ei ole totta saarnaan ... 
• Ja mitä vielä? 

Ehdottomasti Silvia Hosseinin Onnea ja menestystä -tilitys menestyksestä ja maineesta, ja ennen kaikkea sen karttamisesta, on helmi huolimatta rivohkosta alkuräväytyksestä, tai ehkä sehän oikeastaan on sisäänvetoimaisu.

Mitä mitä! 

Digi muuttaa kaiken - mutta tässä painetussa sanassahan eli lehdessä yhä näitä asioita läpikäyvät, eivätkä missään digissä.

Tosin on näistä tuolla digin puolellakin jotain, sopii kurkata: Iso Nro 58. 

Katulehti, jonka hinnasta puolet saa katumyyjä.

Ja diginähän tämä pottukin täyttymässä.

omat KIRJA-ARVOSTELUT 

Kirjavinkeissä

Ihan hätkäytti Täällä Pohjantähden alla

 keskellä yötä!

Väinö Linna (1920-1992) loi väärän kuvan yhteiskunnasta ja varsinkin vuoden 1918 tapahtumista asettuessaan subjektiivisesti köyhän kansanosan puolelle.

Hätkäytti, kieltämättä.

Elämännäkemykseni/maailmakuvani on ollut siten oppikoulun kolmannesta luokasta, jolloin Pohjantähdet luin, alkaen väärä, viallinen ja vinksottava. Samoin satojentuhansien muiden; muutama sukupolvi on johdettu vakavasti harhaan: poliitikoista Erkki Liikanen, Antti Lindtman, Satu Hassi, Sampo Tervo, Mari Lohela, Juhana Vartiainen ... 

Lasse Lehtinen & Risto Volanen 'näkevät' Linnan väärän yhteiskuntakuvan kirjassaa Kuinka vallankumous levisi Suomeen, Otava 2018.

 

VTT Pauli Kettunen ottaa esille tuon näkemyksen kirjoituksessaan Sopeuttamisen kriitikosta muutoksen mukauttajaksi / Väinö Linna ja kansallinen suorituskyky. Kettusen essee on yhtenä kirjoituksena parinkymmenen muun joukossa teoksessa Väinö Linna - Tunnettu ja tuntematon. Kirja ilmestyi viime vuonna kirjailijan 100-vuotissyntymäpäivän tienoilla.

Kettunen kääntää asiat toisin: Linna repi haavoille, kävi läpi tapahtumat perinjuurin osattomien ja köyhälistön yksilönäkökulmasta. Ja näin ollen Linna puhdisti kirjoillaan häviäjien traumat eivätkä ne jääneet painolastiksi tulevaisuuteen.

Voittajien taakka jäi. 

Heikki Ylikangas kirjoitti Tie Tampereelle -teoksen,1993, loppusanoissa 'valkoisen miehen taakasta', voittajien surmatöiden salailuista, jotka nekin  olisi kirjoitettava kansiin, jotta toinenkin osapuoli traumoistaan vapautuisi.

Punaisten, häviäjien, totuus on puhkaistu ja julki tullut. Valkoisten, voittajien, ei. 

Esko Salminen Päättymätön sota -teoksessa, 2007, komppaa Ylikangasta valittaen 

'etteivät valkoiset voittajat olleet saaneet ansaitsemaansa tunnustusta Suomen itsenäisyyden pelastamisesta' --- 'tarvittaisiin valkoisten näkökulmasta kirjoitettu suurromaani':

"Vaikka kuvaus menisi liiankin valkoiseksi, se auttaisi pääsemään traumoista eroon."

Näin yksipuolinen linnamainen näkemysharha tasapainottuisi.

Tämmöisiä raskasta heviä keskellä yötä työntyi yöpöydältä käsiin.* Unen sijasta tuosta noin vaan. 

Eikö parempi olisi nukkua tuonkin aikaa tai uneksia vaikkapa lottovoitosta tai kuunnella ikkunan takaa aamuöistä linnunliverrystä - taikka vaikka vetää sikeitä ja nähdä unta. 

Vaikka taannoisen kiinalaisen unen uusintaa - kevyempää kamaa sekin.

*PS*

vähän samaa noituu kirjailija Laura Gustafsson, yhtenä kirjan kirjoittajista:

"Että siis vieläkin näitä vitun antologioita. Miksi tällainen antologia? Ketä tää kiinnostaa? Kuka on silleen, että jees, taas uusi kirja liittyen Väinö Linnaan, heti ostan, kun siis mikä täs maailmas muka vois olla kiinnostavampaa."

+tästä

omat KIRJA-ARVOSTELUT

 Kirjavinkeissä

Laura Gustafsson

"Rakenteet tai juoni eivät hallitse lukemista." [romaani]

"Runous on käänteinen suppilo." [mainonta]  

"Ei kysymyksiin vastauksia tule, mutta se on taiteellisen tutkimisen tarkoitus. Parhaimmillaan näkyy lukuisia polkuja asioihin. Näkökulmia ja mahdollisia totuuksia." [taide]

Siinäpä taas virkistystä tähän päivää, päivän askareiden lomaan purtavaa. Etupäässä nyökyteltävää. Jälkimmäisen myötä myös syd. onnittelut perheen pienimmälle, joka eilen sai taide/ympäristögradunsa läpi.

Ensimmäiseen sitaattiin 100 %:nen nyökkäys. Itsestään selvä ollut omalla listalla aina: kunnon romaani ei kummoista juonta kaipaa eikä läpiaistittavaa rakentaen rakennettua rakennetta! 

Toinen sitaatti vahvistaa runolle käymisen uskallusta. Omissa käsissäsi on tulkinta, ei runoilijan yksinoikeus.

Toinen sitaatti vaatii selvittelyn: Runo on mainonnan vastakohta; suppilon alapäästä putkeen työnnetään tiivistetty sanoma, so. runo, joka purskahtaa suppilon yläpään levennykseen hajoten sanoiksi, jotka kukin lukija noukkii oman mielentilansa mukaan omaan pääkoppaansa. Mainonta käyttää trattia kuten pitääkin: kehuu tuotteensa kaikin sanoin ja valuttaa sanat putkeen, torven päästä kajahtaa selkeä sanoma: OSTA!

Kolmas sitaatti on yhtä simple kuin ensimmäinen: odota nyt aisteilta yhdenmukaisia vastauksia johtopäätösten tekoon!

Parnassoapa sitä kaksoisnumeroa 2020 tässä pureskelen, ja askaroin Ville Hännisen haastatteleman Laura Huorasatu Gustafssonin ajatusten kimpussa. Vaiko Hännisen? niin kuin helposti reportaaseissa käy.

LG:n uusimman, viidennen, romaanin Rehabin näkyy Jani Saxell purkaneen palasiin lehden arvosteluosiossa; jos sieltä tempaisisi kolme loppusitaattia, niin k.kaartuisi ikään kuin symmetrinen tasapaino tälle potulliselle:

"Addiktio, josta rimpuillaan irti, on riippuvuutemme kulutuskulttuurista."

"Santa Maria, diplomi-insinööri ja taidehistorian maisteri pääsee ahdistuksestaan polttamalla kotinsa."

"Rehab heittää realismin romukoppaan. Tyylilajina on Gustafssonin esikoisen, Huorasadun (Into 2011) kaltainen maaginen realismi ja uuskumma."

KIRJA-ARVOSTELUT