kanneltaan ilmestyi taas
vaan enpä hänen sisällöstään sen kummempia, sillä yksi ilmoitus säväytti enemmän kuin,
porautui suoraan muistilokeroon,
siihen silloin kun kerran ajettiin autolla sieltä pois ja tie oli kivinen ja kuoppainen,
yritettiin oikaista suoraan Tepsaan,
vaan pois piti kääntyä jotta mersusta edes muutama mutteri olisi jäänyt jäljelle siinä kolinassa ja ruminassa.
Sieltä Särestöstä. Sieltä tieltä.
Syksyn aurinkoisen kuulaanraikkaana päivänä.
Oli se Reidari jo kuollut, lie Anttukin, vaan taiteilijan vehkeitä nähtiin kyllä. Kumma miten juhlalliselta tuntui, vaikka jos ajattelee noidenkin veljesten arkipäivää, niin juhlallisuudet kaukana ja naturalismi kaikkine hajuineen ollut takuulla paikalla ja lujasti läsnä.
Tämä ilmoitus se Kaltion uusimmassa herätti eloon nuo ja tuon paikan:
Jotenkin väräyttää, että nytkin juuri parhaillaan tällä hetkellä ja lauantaina paikka on open. Sen kuin askeltaisi sisään jos lähempänä olisi - se tai me.
Sinnehän se sitten taas vajoaa muistilokerikon kaamokseen pitkiksi ajoiksi, voi olla jotta ikuisiksi ajoiksi, jos ei taas joku sykäys sitä hereille töki.
LOPPU.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti